Miksi suomalaiset käyvät niin vähän kristillisissä tilaisuuksissa?


#61

Joo, rukoilla kyllä voi kaikenlaisten asioiden puolesta ja ihan hyvä niin. Ehkä turhautumiseni oli muuten vain kokonaistilanteessa itselleni normaali reaktio. Kuten kirjoitin, pari muutakin asiaa oli mättänyt siellä sillä viikolla. Tietysti kirkon tulisi olla erityisesti huolissaan kadonneista lampaista ja sieluista, eikä paljon muusta kuin heidän kutsumisesta, evankeliumista ja pelastuksen tuomisesta lähelle ja kauas. Ja Raamatusta kiinnipitämisestä ja raamatullisesta opetuksesta. Jos tuodaan kovin paljon yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia asioita listalle, se on muusta pois.


#62

Itse en näkisi noiden asioiden välillä vastakkainasettelua. Molempia tarvitaan ja onhan ihmisten auttaminen ja monien yhteiskunnallistenkin asioiden puolesta rukoilu aina ollut osa uskovien elämää ja tapa toteuttaa Jeesuksen käskyjä. Jo profeettojen kirjoissa puhutaan paljon esim. yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, ei se ole mikään muotijuttu pelkästään.

Ikuisuusnäkökulma on tärkein, muttei ajankohtaisuuttakaan tarvitse väheksyä.


#63

Jep. Ja ilmastonmuutos on jo nyt asia joka aiheuttaa ihmisille monin paikoin maailmaa kärsimystä – sen puolesta rukoilu, että ilmastonmuutosta ei pahennettaisi eikä se tekisi tuhoja rinnastuu nähdäkseni jossain määrin siihen, että rukoiltaisiin sodan päättymisen puolesta. Sekin on toki ajallinen, poliittinenkin asia, mutta kuitenkin monelle ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys (mitä ilmastonmuutoskin yhä enemmän on).

Muutenkin iso komps Taviksen viestiin. Isällemme me (siis kirkko) voimme antaa kaikki huolemme, isot ja pienet. Tavoitteena luottaminen Jumalaan ja se, että oppisimme näkemään hänen tahtonsa elämässämme – tahdon, joka ohjaa ikuiseen elämään, mutta jonka silmissä eivät hetkemme ja tekomme tässä ajallisessa maailmassa ole kuitenkaan yhdentekeviä.


#64

En usko, että ihmiset missään asiassa tahtovat tulla leimatuiksi. Jokaisesta on moneksi ja jokainen tietää sen itsekin.

Jumalanpalveluksissa käy monenlaista väkeä. Myös ihmisiä, jotka eivät usko, joiden usko vaihtelee, jotka uskovat eri tavalla kuin kirkko opettaa tai jotka harjoittavat kirkossa ainoastaan yleisuskonnollisuutta.

Minulla on käsitys, että merkittävä osa kristityistä pikemminkin uskoo hiljaa ja epävarmasti kuin äänekkäästi ja vakaasti luottaen. Minulla on käsitys, että monille usko on enemmän toivoa tuonpuoleisesta kuin luottamusta siihen.


#65

Voiko rukoilla, ettei joka paikassa: mediassa, puheissa, kirkossa… aina jauhettaisi ilmastonmuutoksesta tai tasa-arvosta?

Tarpeelliset, oikeat ja hyvätkin asiat kärsivät, jos niistä jauhaminen ja niiden tuputtaminen menee överiksi. Yhteiskunnassa poliitikot ja media yleensä juuttuvat johonkin “kuumaan” aiheeseen, ja jauhavat sitä samaa päivästä toiseen.

Esim tuo luonnonsuojelu ja ilmastonmuutos. Jo muinaisina aikoina kun Vihreät perustettiin ja mm Palonheimo puhui ihan järkeviä, aloin itse toteuttaa omassa elämässäni järkeviä asioita luonnon suojelemiseksi. Kerään roskia kulkiessani, autoni on vähän saastuttava ja vaatimattomalla koneella, mutta ilman autoa ei elämämme järjestyisi, polkupyöräilen usein päivittäiset asiat. Lajittelen muiovit ja metallit jne. Mutta en siedä jatkuvaa nalkutusta ilmastonmuutoksesta - enkä vallankaan kirkossa.

Samoin on pilattu jauhavalla jäkätyksellä feminismi, maahanmuutto ja monikulttuurisuus ja LGBT-erityisylistys.
En ole solvannut enkä potkinut kartsalla homoja (jotkut ystävänikin ovat homoja), mutta tuo jatkuva nurkumnen ja syyllistäminen siitä, että pitäisi “tasa-arvoisesti” vihkiä kirkossa homoparit, on saanut minut inhoamaan kaikkea sateenkaari- ja *pride-hössötystä.

Liiallinen toistuva nalkutus jostakin asiasta kääntyy itseään vastaan. Herättää vastarintaa. Nostaa jopa vihaa.

Jauhakoot populistit poliitikot joka laidalta noista hittiaiheistaan. Kirjoitelkoot (veronmaksajien rahoilla ylläpidetyt kenenkään tilaamattomat) Voima-lehdet tarduusialaisten maahanmuuttajahomofeministien kirkkoavioitumisongelmista ihan vapaasti.

Mutta pitääkö kirkon saarnakaavan noudattaa aina tätä sisältökaavaa: femi - mamu - homo - ilmu?

Oisko Jeesus mitään?


#66

Olen täysin samaa mieltä tuosta nalkuttamisesta. Liberaalit ovat usein aikamoisia itkupillejä, jotka vain menevät maailman tuulten mukana.

Asioita ei vain pidä edistää väärin perustein, ja siksi konservatiivien ei pidä mennä samaan identiteettipeliin. Yhtä höttöistä, rasittavaa ja ihmisiä vieraannuttavaa se konservatiivienkin ylpistely on. Konservatiivienkaan ei kannata elää uskoa oman oikeassa olemisen vaan Jeesuksen kautta.


#67

Täysin samaa mieltä. Itseäni on harmittanut mm. ajankohtaisten seurakuntavaalien osalta, kun Ilmastonmuutos on ehditty siihenkin nostaa monin paikoin kärkiteemaksi. Tärkeä asia, mutta eiköhän sitä koskevat ratkaisut tapahdu muilla foorumeilla. Toki lisäksi on myös sitä vääntöä avioliittokysymyksestä, mutta ennen kaikkea ihmettelen, mihin Jeesus on kadonnut?


#68

Peukutin tätä viestiä, koska siinä on mukavaa pyrkimystä olla jotain muuta kuin äärimmäistä mieltä.

Mutta en kyllä silti ihan innostu sanonnasta “kons. ei kannata elää uskoa oman oikeassa olemisen…”, sillä kuka oikeastaan voi toisen kristityn uskoa tutkia, siis sillä tavoin kuin Jumala tutkii: sydämet ja munaskuut.

Itse sanoisin, että tässä kirkon mauttomien, kuivien, tehottomien yms. tilaisuuksien ja työntekijöitten moittimisessa on aika paljon kysymys traditiosta. @90125 esim. edustaa aika tyylipuhdasta viidesläistä eetosta siinä, millä tavoin kirkkoon suhtaudutaan. Ja tämä ei ole yksiselitteisesti moite, vaan luonnehdinta ja toteamus. Femmoissa on paljon hyvää ollut ja on edelleen. Oman liikkeeni, eli evankelisuuden kirkkokritiikki on myös pietismiperäistä, vaikka erilaistakin, johtuen sakramentti- ja kirkko-opillisesta erosta. Lestadiolaisilla on omat silmälasinsa jne.

Vitoslaiset siis ovat kirkossa, mutta valikoiden. Eli kelpuutetaan hyvä saarnamies ystäväksi, vaikka olisi hän seurakunnan pappi. Mutta mieluummin kuitenkin mennään sinne missä on Simojoen Pekka tai joku tunnettu puhuja.

Mutta jos ystävämme Ysäri on kattila, niin itsehän oon pata. Pataevankelisena nimittäin opin jo pikkupoikana arvostelemaan jumalanpalvelusta sen perusteella saarnasiko pappi oikeaa evankeliumia! No kyllä minä muutakin opin, mutta on se kriittinen mieli ollut aika hallitseva pitkään. Hiljaisuuden, yksinkertaisuuden ja vähäsanaisuuden kunnioittaminen on kuitenkin vallannut alaa vähitellen.


#69

Eiköhän tuo opetuksen sisältö ole viidesläisyydessäkin keskiössä, aivan ytimessä. Tästä kai on ollut kyse jo varsinaisista kapinavuosista lähtien. Kansanlähetys ja Sley ovat hyvää pataa täällä Helsingissä. Meillä on yhteisiä säännöllisiä iltamessuja ja yhteisymmärrys on kai muutenkin hyvää. Käyn toisinaan myös Sleyn messussa.

Mutta yllätys sinulle. En ole aito viidesläinen. En tiennyt suunnasta mitään vielä vuoden alle viisikymppisenä. En tiennyt mikä on Kansanlähetys tai Kansan Raamattuseura, saati niiden eroja tai muista lähetysjärjestöistä mitään.

Olen juuriani täysin yleiskirkollinen, jo lapsena totutettu kirkon jumalanpalveluksiin, niissä käymään ja vähintäänkin hiljaa radiosta kuuntelemaan. Olen ennemminkin hiukan karismaattisemman herätyksen saanut juuri alle viisikymppisenä. Sitä ennen kävin kolmekymppisestä eteenpäin Tuomasmessussa ja kirkon tavallisissa jumalanpalveluksissa. Nuorena en osallistunut millään tavalla seurakunnalliseen elämään.

Se mikä mielestäni kirkossa mättää on juuri liberaalius ja opetuksen taso. Hyvää löytyy sitten taas jumalanpalveluksen rungosta koska siinä on keskeiset asiat koossa papista ja opetuksesta riippumatta vaikka en olekaan varsinaisesti mikään kaavamaisuuden ystävä. Ja virsistä, jotka monesti ovat parasta hengellistä antia muuten keskinkertaisen jumalanpalveluksen sisällöstä.

Se mitä kritisoin on ennenkaikkea huonot saarnat ja löperyys opetuksissa. Kirkon jatkuvat kiistat myös repivät. Kritisoin myös tehottomuutta, resurssien vajaakäyttöä ja jäykkyyttä. Herätysliikkeissä, järjestöissä ja yhteisöissä kaikki on pakkokin hoitaa paljon tehokkaammin, koska varoja ei juuri ole kuin välttämättömään. Lisäksi en ole mikään jäykän hautajaistunnelman ystävä, vaan seurakunnan tilaisuudet saisivat olla riemullisia, vapaampia, välittömämpiä ja rennompia. Vapaista suunnista olisi paljon opittavaa tässäkin suhteessa, sillä en etenkään lapsena tiennyt mitään ikävystyttävämpää, kuin luterilainen jumalanpalvelus, enkä myöhemminkään ole paljon asiassa muuttunut. Miksi kaiken siis pitää olla aina niin tylsää, kun asiat voisi tehdä toisinkin.

Ja musiikista vielä. Vaikka pidän ns. vakavasta musiikista paljon, kuuntelen enimmäkseen klassista hengellisen musiikin lisäksi ja seurasin innostuneena mm. Paulon sellokilpailuja viikolla, pidän paljon hengellisestä ylistysmusiikista ja nimenomaan jonkun mielestä kevyestä hengellisestä musiikista. En kuitenkaan karsasta Bachin kantaatteja ja oratorioita, painvastoin ne ovat toisessa suunnassa parasta, mutta se aika taitaa kohta olla taaksejäänyttä, että kirkossa ainoastaan urkujen tahtiin veisattattaisiin. Ainakin toivottavasti. Mieluummin minä viisaan ylistysbändin johdolla kädet kohotettuina kohti taivasta ja iloitsen siitä valtavasta asiasta, jonka Jeesus on tehnyt puolestamme.


#70

Joo, mutta otin viidesläisyyden esimerkiksi pietistisestä asenteesta. Vaikka et edustakaan sitä alunperin ja vaikka itsekään en aina tiedä mihin olen oikeastaan sitoutunut, meillä on se sama valikoiva suhtautuminen. Eikä se ole pelkästään huono juttu. Joskus vaan on hyvä nähdä asioita toisinkin ja laajemmin.


#71

Minulla on siis (ollut ja on) paljon samanlaisia ajatuksia. Tosin itsellänikin on ollut vähän hakusessa viidesläisyys ja sen merkitys, vaikka sellaisissa järjestöissä olen paljon pyörinyt (olen kyllä nuorempaa polvea).

Riippuu varmaan paikkakunnastakin miten asiat kokee. Itse olen enimmäkseen asunut maakunnissa. Kansanlähetyksen olen kokenut vähän ahtaaksi ja jäykäksi, vaikka hyvää työtä tekevätkin. Kansan Raamattuseurasta taas ei ole mitään pahaa sanottavaa, jotenkin on jäänyt todella hyvä kuva.

Noista karismaattisemmista yhteisöistä ev.-lutin sisällä on myös kokemusta ja pidän niitä samalla tavalla pääosin hienona ilmiönä. Mutta en ole mieltänyt niiden ja kympin messujen eroa konservatiivisuuden kautta. Pikemminkin on tuntunut, että totta kai yhteisöissä pidetään kiinni Jumalan sanasta, mutta samassa hengessä voi kukkia aika vapaa kokeilukulttuuri ja jopa boheemi meininki. Ei naisten opetustakaan ole parissa tuollaisessa yhteisössä pahemmin vierastettu. Tai että iltamessun jälkeen saatetaan jatkaa yhdessä oluelle. Paikallinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminenkin on luontevaa tempausten ja muiden kautta. Mukana on paljon ns. trendikkäitä city-ihmisiä, juuri niitä joita syvän maaseudun jäärät katsovat joskus vähän yli kulmien.

Minusta myös tuntuu, että kymppimessujen saarnojen pääongelma ei ainakaan maakunnissa ole liberaalius vaan lähinnä kuivuus ja latteus. Puhutut asiat sinänsä tuntuvat oikeilta, mutta silti kaipaisi vielä jotain enemmän ja koskettavampaa. Sattuvampaa ja myös ärsyttävämpää. Mutta toisaalta arvostan sitä, jos vaikkapa monet mummot tykkäävät. Ei kaiken tarvitse olla aina niin kansanomaista ja kotoisaa, ja juuri oman tutun piirin puhetavan mukaista. Siksi voi olla joskus virkistävää käydä esim. helluntaikokouksissa ja tajuta, että kyllä se sisältö sielläkin enimmäkseen on tiukkaa asiaa vaikka muoto ja tavat ovat perusluterilaisen silmiin ja korviin omituista huitomista ja huutamista.