Mistä pidät toisissa kirkkokunnissa?

Kuvailisitko, mitä arvostat jossain toisessa kirkkokunnassa kuin omassasi? Mainittuja kirkkokuntia saa toki olla useitakin. Olkoon näkökulma mahdollisimman laaja, kattaen opin, kulttuurin, kirkkohistorian, pyhimykset, suurmiehet ja -naiset, taiteen, kirkkoarkkitehtuurin, musiikin, luostarilaitoksen, perinteet, hengellisen tradition…

Helposti ihminen ajattelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta mikäpä meitä estää ihailemasta myös sitä hienoa, mitä naapurilla on tarjottavanaan – samalla kun olemme ylpeitä omasta kotikirkostamme.

1 tykkäys

Aloitan ortodoksisuudesta.

Ortodoksisen kirkkokunnan ikonit ovat esteettisesti kauniita ja hengellisesti merkittäviä. Meillä on bysanttia hieman jopa seinällä. Pidän siitä, kuinka ikoneiden kuvasto on ikään kuin symbolista, ei niinkään realistisesti esittävää.

Ortodoksisessa opissa pidän synergiasta: siitä kuinka Jumalan armo näkyy myös ihmisen teoissa ja pyhityksessä. Katson, että tämä oppi on erittäin hyvä synteesi siitä mitä Jeesus sanoo uudessa testamentissa.

Pidän myös siitä, kuinka ortodoksinen pappi voi yksilön tilanteeseen paneuduttuaan hyväksyä yleisestä opista poikkeavia elämänvalintoja. Tuolle perinteelle oli ihan oma nimensäkin, jota en nyt muista. Jokin ekumenian kaltainen sana.

En osaa kaikkia kirkkokuntia arvioida, kun en niitä niin hyvin tunne oikeasti. Ainoa omani lisäksi jonka kanssa olen enemmän ollut tekemisissä on mieheni kirkkokunta eli vapaakirkko, joten siitä sananen.

Arvostan tosi paljon vapaakirkollisten diakonista ja tavoittavaa asennetta. Ainakin täälläpäin heillä on tosi paljon toimintaa huono-osaisten auttamiseksi, kuten erilaisia ruokajakeluita ja vankilasta vapautuvien tukemista. Vankilalähetystoiminta ylipäätään on tosi upea juttu. Seurakunnassa käy etnisten vähemmistöjen väkeä, kuten maahanmuuttajia (jumalanpalvelukset tulkataan aina vähintään englanniksi ja maahanmuuttajille on myös omaa toimintaansa) ja romaneita.

Tykkään myös musiikista, etenkin vanhoista vapaiden suuntien lauluista, joita tosin käytetään harmillisen vähän nykyään. Ylistysmusiikki on välillä yksipuolista, mutta siinäkin on helmiä. Tasapainoinen suhde karismaattisuuteen on myös hyvä juttu: asenne ei ole tukahduttava, mutta meno ei silti ole täysin villiä.

1 tykkäys

Avaatko tätä hieman tarkemmin: tarkoitatko ortodokseja, jotka eivät täytä, avioliittokeskeistä, heteronormatiivista ideaalia vaelluksessaan? Tilanne -ja yksilökohtaisesti tällainen pastoraalinen asennoituminen on toki mahdollista, mutta sekä papin että asianomaisen on muistettava, että “pienempi pahakin on aina pahaa”, jota ortodoksisen Kirkon “taloudenhoitokaan” ei muuta hyväksi ja oikeaksi.

Ekonomisessa lähestysmistavassa on oltava erityisen tarkkana, ettei käy kuten Suomessa näyttää käyneen kodinvihkmisten suhteen. Eli, sitä tarjoillaan tai se mielletään parisuhteessa elävien ortodoksimies/naispariskuntien “avioliitoksi”.

Ihan se “perinteinen” ekumenia ei ole kyseessä. Tarkoittanet kanonisen oikeuden jumalallista taloudenhoitoa eli “economy´a”, joka ei tietystikkään kumoa ortodoksisen Kirkon perinteisempää, tiukkaa kanonista tulkintaa: akribeia´aa.

“Economy´n” kanssa on oltava tarkkana, ettei “poikkeavia elämänvalintojen” kanssa kamppailevien yksilöllistä sielunhoitoa aleta mieltämään laajemminkin Kirkon uskon ja opetuksen mukaisina, vaan kyseessä on aina henkilökohtaiseen rippisuhteeseen liittyvät pastoraaliset järjestelyt.

3 tykkäystä

Akrivia tarkoittaa sääntöjen tarkkaa noudattamista, mutta joskus saattaa seurakuntalaisen pelastusta palvella paremmin ekonomia eli säännön vähemmän tarkka noudattaminen. Esim. kanoneissa on useita määräyksiä, että jostakin rikkomuksesta rangaistaan siten, että seurakuntalaisen täytyy vaikkapa kymmenen vuotta seistä jumalanpalveluksissa kirkon eteisessä itkemässä syntejään, ennen kuin hänet päästetään taas täysin oikeuksin kirkon jäseneksi ja ehtoolliselle, mutta nykyiset seurakuntalaiset tuskin seisoisivat siellä itkemässä, joten on parempi noudattaa ekonomiaa eikä tuota kanonia.

Neljä aidon ekonomian tunnusmerkkiä pyhän Teodoros Studionilaisen opetuksen mukaan:

Ekonomian rajat: 1. ettei mitään säännöstä rikota kokonaan, 2. ettei mennä äärimmäisyyksiin, 3. ettei aiheuteta vahinkoa tärkeimmälle, 4. pieni lievennys rajoitetuksi ajaksi olosuhteiden vuoksi, jotta toivottu tulos olisi helpompi saavuttaa.

John Meyendorff: Ortodoksisen kanonisen lain nykyongelmia, Ortodoksia 28 (1979), s. 137:

Aivan virheellisesti annetaan mielestäni ekonomiakäsitteelle joskus suppea lainopillinen merkitys ”erivapaus” (dispensaatio), ja näin se asetetaan vastakohdaksi käsitteelle ”tarkkuus” (akribia). Termin käyttö tässä merkityksessä on oikea joissakin tapauksissa, jolloin ”ekonomia”, so. huolenpito ihmisen pelastuksesta, vaatii sellaisia toimenpiteitä, jotka ovat vastoin lain kirjainta. Mutta on myös tapauksia, jolloin ekonomia, so. huolenpito ihmisen pelastuksesta vaatii ehdotonta ankaruutta (vieläpä lain kirjaimen vaatimusten ylikin).

2 tykkäystä

Kiitos, @TimoAnttila ja @Filonilla kun valotitte ekonomian käsitettä. Minulla ei ollut eikä ole mielessäni mitään käytännön esimerkkiä eikä myöskään mielipidettä siitä, miten asian pitäisi olla.

Tämä ekonomia on ortodoksisen kirkon sisäinen asia. Voin vain sanoa että ihailen tätä käsitettä ja käytäntöä, sillä se tuo myös ortodoksisen kirkon askeleen lähemmäksi ihmistä, pitämättä tarpeettomasti kiinni armottomasta oikeaoppisuudesta.

Silti ekonomian myötä ei missään nimessä olla luopumassa opinkappaleista.

Voisiko tämä ekonomia olla sellainen “ekumeeninen lahja” meiltä ortodokseilta (ei ole juurikaan syytä odottaa että tämä olisi totta Venäjällä tai sitä itäisimmissä maissa kuten Georgiassa) jonka puolesta sinä -ja sateenkaariliikkeeseen- kuuluvat evankelis-luterilaiset kristityt uskaltaisivat liputtaa, pitää esillä ja esittää Hesarissa, YLE:llä ja kenties Ranneliikkeen puolella.

Sen sijaan että vaatisit(tte) evankelis-luterilaista kirkkoa vihkimään homo -ja lesbopareja kirkollisesti avioon (jota ekumeeninen, vanhakirkollinen kiristillinen teologia ja sitä tässä seuraava luterilainen kirkko eivät hyväksy!) tyytyisit(te) siihen, että evankelis-luterilaisessa kirkossa vihitään avioon vain heteroita mutta ev.lut.kirkkoon kuuluvilta homo -ja lesbopareilla on täysi pääsy kirkon elämään ja sen sakramenteille.

Ihailet “tätä käsitettä ja käytäntöä”, mutta olisiko sinusta sen puolestapuhujaksi myös evankelis-luterilaisessa kirkossa, jonka jäsen otaksun ainakin sinun olevan.

Kamoon, rehellinen ja sellainen honest vastaus siis, pliis!? Meinaan jos sinä ja kaltaisesi lähtisivät nyt julkisuudessa ajamaan tätä mallia tai ratkaisua, evankelis-luterilainen kirkon sisäinen jakaantuminen olisi vältettävissä. Ja ev.lut. kirkko pysyisi tässä asiassa juurtuneena jakamattoman kirkon opetukseen. Olisko sinusta siihen?

Onko ekonomia tuollaista, että voidaan yleiselle tasolla vetää esim tuollainen linjaus, jota sitten “pastoraalisesti” noudatetaan kaikkien yksittäisten ihmisten kohdalla, jotka syystä tai toisesta eivät noudata yleisesti vaadittua moraalia?

Ainakin Suomessa ja osin Lännessä on, se että homo -ja lesbopareilta ei evätä pääsyä Kirkon sakramentaaliseen elämään. Suljeta ehtoollisyhteyden tai muiden sakramenttien ulkopuolelle siitäkin huolimatta, että elävät yhdessä kuin heterot.

Otaksun ja uskon, ortodoksiseen Kirkkoon kuuluvien “poikkeavien elämänvalintoja” edustavien (joita ovat muutkin kuin homot ja lesbot) tietävän, että heidän elämänsä tai yhteiselämä ei ole ideaalista. Kirkon elämän ja opetuksen mukaista.

“Ekonomia” on aina henkilökohtaista, rippisuhteeseen sisältyvää. Siinä olet toki oikeassa, että kyse on aina kristillisestä moraalista. Tästä henkilökohtaisesta “pastoraalisuudesta” ei voi tulla yleistä ja mije en ainakaan olen havainnut sellaista juurikaan. Kenties siksi, että avioliitto on ortodoksisessa Kirkossa sakramentti.

Eli lähtökohtaisesti aika hyvin “heteronormatiivisesti” paalutettu. Olisiko asia toinen reformaation jälkeen, jotka eivät lukeneet avioliittoa sakramentiksi, syntyneiden kirkkojen keskuudessa on oma kysymyksensä.

Seksuaalisia vähemmistöjä edustavilla pareilla on jo tällä hetkellä täysi pääsy evankelis-luterilaisen kirkon elämään ja sen sakramenteille. Itse en ole koskaan kokenut minkäänlaista syrjintää kirkon taholta. Kaikki sielunhoidollisesti tähän asiaan liittyvät kontaktini kirkon piiristä ovat korostaneet täyttä oikeuttani osallistua kirkon toimintaan juuri sellaisena kuin olen.

Ekonomia on osa luterilaisuuden peruskiveä ja linkittyy jo kaiken läpäisevään armokäsitykseen.

Kuten olen monesti sanonut, minä en aja enkä ole koskaan ajanut kirkon avioliittokäsitykseen ja vihkimiskäytäntöön muutosta.

Minäkin pidän ortodoksisuudesta, joiltain osin. Liturgia on kaunis. Kuin astuisi ikuiseen rukouksen virtaan.

Sen sijaan tämä periaate, sellaisena kuin sen itse kohtasin, aiheutti minulle syvän pettymyksen.

Keskustelin erään ortodoksipapin kanssa ja kysyin, miten ortodoksinen kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen. Papin viesti oli se, että homosuhteessa elävä henkilö voidaan ottaa kirkon jäsenyyteen.

Pappi perusteli näkemystään sillä, ettei yhtä syntiä (homoseksiä) pidä ottaa tikun nokkaan, koska kukaan ei muutenkaan yllä täydellisyyteen. Lisäksi pappi sanoi, ettei homosuhteessa elävän ortodoksin tarvitse olla huolissaan tilanteestaan, koska kirkko kokonaisuutena kantaa vastuun tällaisen henkilön sielusta.

Herää kysymys, että edustaako tämä todella sitä apostolista ja katolista uskoa, johon ortodoksinen kirkko sanoo sitoutuvansa? Onko se vastuun kantamista, jos katsotaan syntejä läpi sormien? Mistä ortodoksinen kirkko on saanut valtuutuksen toimia näin? Vai onko kristittynä eläminen todellakin sellaista huoletonta huviajelua, jonka lopussa odottaa taivas riippumatta siitä, pyrkiikö kristitty itse aktiivisesti kääntymään kohti Jumalaa?

Tämä homokysymys koskettaa minua henkilökohtaisesti, mutta synnin hyväksymisen sijaan kaipaan apua kilvoitteluun. Haluan pitää sydämeni puhtaana, koska haluan nähdä Jumalan. Taisin kuitenkin kysyä apua väärästä osoitteesta. Erehdyin luulemaan, että (Suomen) ortodoksisen kirkon virallisesta opista voisi päätellä, miten asioihin myös käytännössä suhtaudutaan. Minusta ortodoksisella kirkolla on tässä vakava ongelma. Näkemykseni ei perustu pelkästään tämän yksittäisen papin mielipiteisiin, vaan kuva on laajempi.

Sittemmin katseeni on kääntynyt kohti Roomaa, ja tässä pääsenkin takaisin ketjun alkuperäiseen aiheeseen. Minä pidän roomalaiskatolisesta kirkosta (jonka jäsen en siis vielä ole). Katolinen opetus ihmisen kokonaisvaltaisesta jumalallistumisesta puhuttelee. Kirkon uskollisuus omille juurilleen herättää myös syvää kunnioitusta. Uskon, että se on kirkko, joka voi auttaa minua matkallani kohti pelastusta.

2 tykkäystä

Iloitsen että sinunlaisiasi ihmisiä varten on olemassa The Oikeaoppinen Kirkko, tuo tinkimätön, aito ja alkuperäinen katolinen kirkko. Eihän katolista kirkkoa voi olla ihailematta!

Iloitsen samaan aikaan että minunlaisiani ihmisiä varten on olemassa Suomen evankelis-luterilainen kansankirkko, jonka kivijalkaan on muurattu ihmiseen katsominen ja armo. Luterilaiset eivät ole raamatullisopillisesti yhtä tinkimättömiä kuin katolilaiset mutta samalla luterilaisten oppi arvioni mukaan edistää uskon ja uskontekojen hyviä hedelmiä maailmassa paremmin kuin moni moni muu uskonto.

Totta kai homoseksuaaliset teot pitää tunnustaa katumuksen mysteeriossa (sakramentissa), niin kuin muutkin synnit, ja yrittää luopua niistä, niin kuin muistakin synneistä.

2 tykkäystä

Kilvoittelu aloitetaan aina siitä tilanteesta, jossa ihminen sillä hetkellä on. Joskus se on sellainen, että siitä ei voi ottaa puhtaan ortodoksista askelta mihinkään suuntaan, vaan henkilö joutuu tarpomaan pitkään synnissä. Tietenkään homosuhteessa eläminen ei ole ortodoksisen ihanteen mukaista. Mutta jostain se kilvoittelu on aloitettava.

Usein on myös niin, että Jumala näkee hyväksi ihmisellä säilyvän jonkin kiusauksen, jotta tämä säilyttäisi nöyryytensä loppuun asti. Paavalillakin oli “piikki lihassa” loppuun asti vaikka oli pyhä. On parempi, että homo kirkastuu muilta osin vaikka säilyttäisi homoseksuaaliset taipumuksensa kuin että hän ei kirkastuisi miltään osin ja olisi Kirkon ulkopuolella.

Seksuaalisuuden osalta olennaista on oppia Kirkon käsitys esim. avioliitosta ja ihmisen luonnosta. Muu on sitten jokaisella omien passioidensa hillitsemistä ja syntiensä katumista, eivätkä homoseksuaaliset kiusaukset ja synnit poikkea tässä olennaisesti niistä kiusauksista, joita muilla ihmisillä on.

3 tykkäystä

Papin viesti tuntui olevan pikemminkin se, ettei minkäänlaista kilvoittelua tarvitse missään vaiheessa aloittaa.

Hän jopa aivan ystävällisesti ohjeisti, että jos tulee samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa kirkkoon, niin on toivottavaa, ettei jaeta mitään näkyviä hellyydenosoituksia.

Olin, että HÄH. Tässä vaiheessa olin vasta kertonut homoseksuaalisesta taipumuksestani ja kysynyt yleisellä tasolla ortodoksikirkon suhtautumisesta homoseksuaalisiin suhteisiin. Kun sanoin, että minä tosiaan elän ja aion jatkossakin elää selibaatissa, niin papin suhtautuminen asiaan muuttui kokonaan. Tilanne oli kieltämättä melko kiusallinen. Ehkä pappi luuli minun elävän homosuhteessa, vaikka niin en sanonutkaan, ja valikoi sanottavansa sen mukaisesti.

Minulle jäi vaikutelma, että papille oli sieluni pelastumista tärkeämpää yrittää arvata subjektiivisia mieltymyksiäni ja pyrkiä myötäilemään niitä. Jostain syystä en pysty luottamaan kirkkoon, jonka viesti riippuu siitä, mitä vastaanottaja haluaa tai mitä hänen oletetaan haluavan kuulla.

En ole varma, mitä tässä tarkoitat homoseksuaalisilla taipumuksilla. Tarkoitatko pelkästään kiusauksia vai myös tekoja. Homoseksuaalinen taipumus ei välttämättä elinaikana muutu, eli henkilö saattaa kuolemaansa asti kokea sisäisiä kiusauksia tällä alueella. Sen sijaan homoseksuaalisten tekojen vastustaminen on aivan mahdollista, ja tätä viestiä kirkon tulisi välittää.

Hieno juttu, jos tämä asia tosiaan on näin selkeä. Minulle jäi asiasta aivan toisenlainen kuva papin kanssa keskusteltuani.

// Korjasin kirjoitusvirheen.

4 tykkäystä

No tuossa on varmasti ollut kyse jonkinlaisesta väärinkäsityksestä. Tai sinun puoleltasi tapahtuneesta ylitulkinnasta ko. papista saamasi vaikutelman perusteella. Ehkä kannattaisi antaa hänelle uusi mahdollisuus ja kysyä hänen näkemystään kilvoittelusta. Toki voi olla, että hän henkilökohtaisesti pitää seksuaalista taipumusta senluonteisena asiana, että sitä vastaan kilvoittelu johtaa vain persoonan pirstaloitumiseen ja siksi ei antanut mitään neuvoja sen suhteen. Sinun pitää muistaa, että jos et ole edes katekumeeni, pappi piti sinua täysin “untuvikkona”, jolle ei voi mitään tiukkoja ohjeita antaa.

Tuo oli vain huomaavaista. Ja sama ohje pätee myös heteropareille - jopa aviopareille. Kirkko ei ole paikka lihallisille hellyydenosoituksille. Etiopialaiset menevät tässä jopa niin pitkälle, että edes aviopari ei saa suudella, halata tai harjoittaa muita fyysisiä hellyydenosoituksia, jos kirkkorakennus on näköyhteyden päässä.

Noin on toki voinut olla. Mutta tuollainen tilanne on papille aina haastava, kun ventovieras tulee kysymään tuollaisia asioita, jotka ovat joillekin hyvin kipeitä ja traumaattisia aspekteja sisältäviä. Entäpä jos ennen sinua joku on kysynyt samaa asiaa, pappi on vastannut jotain, kysyjä on suuttunut tai loukkaantunut eikä ole sen koommin koskaan tullut kirkkoon? Ei tässä ole kyse myöskään siitä, millaiset vastaukset sinua olisivat miellyttäneet. Ei Kirkon kirkkous ole kiinni sinun seksuaalisista mutta ei myöskään retoriikkaan tai pappina toimimiseen liittyvistä mieltymyksistäsi. Jos on kyse ihmisistä ja heidän kyvyistään toimia esim. pappina, niin kyllä sinä tulet kohtaamaan myös room.-kat. kirkossa ja kaikissa muissakin puljuissa sellaisia pappeja, jotka vaikuttavat falskeilta.

Pappi varmaankin yritti parhaansa, mutta epäonnistui sinun kohdallasi. Ehkä ei ollut tarkoitus, että hänestä tulee sinun ohjaajasi. Viestin tulisi tietysti olla kaikille sama, vaikka sen viejät joutuvatkin olemaan “kaikkea kaikille”, niin kuin p. ap. Paavali sanoi tehneensä.

Lähinnä sitä, että henkilöllä on taipumus tuntea seksuaalista vetoa samaa sukupuolta oleviin. Seksuaaliset kiusaukset ovat toisille vaikeampia, toisille helpompia. Toiset kykenevät niitä ongelmitta vastustamaan ja hillitsemään, toiset huonommin. Homoseksuaalisia taipumuksia omaavat eivät ole tässä suhteessa mitenkään erityisessä asemassa.

Eipä tuohon oikein muuta voi sanoa kuin että kokeile joskus puhua jonkun toisenkin ort. papin kanssa, jos ensimmäisen kanssa ei toiminut.

3 tykkäystä

Tuo on mielestäni tärkeä pointti. Ortodoksinen pappi oli sanonut että kirkko on yhtenä kirkkoruumiina viimeisellä tuomiolla. Sen piispat ja papit kantavat taivaallista ja apostolista sitomisen valtaa. Jos pappi sanoo, että tämä kysymys seksuaalisuudesta ei ole elämän ja kuoleman kysymys, silloin se ei ole.

On tavallaan eri asia, jos sielu kokee kutsumusta pyhittymiseen, puhdistautumiseen ja selibaattiin. Sellaista kutsumusta varmaan kannattaa seurata jos sellainen armolahja on suotu. Kaikilla sitä armolahjaa ja kutsumusta ei ole —- ja tämän viisas, ekonominen pappi tietää.

Mennään ohi aiheen, mutta kysyn silti kun kiinnostaa: miten tällöin toimitaan, jos näköyhteys kirkkorakennukseen toteutuu esim. pariskunnan makuuhuoneesta?

2 tykkäystä

Kysyin papilta kilvoittelusta, ja hän sanoi, että kirkko tarjoaa siihen tukea. Pointtini on se, että papin viesti oli kokonaisuudessaan hyvin ristiriitainen. Sain käsityksen, että voi ihan hyvin olla kirkon yhteydessä ja elää homosuhteessa, tämä on ok. Mutta sekin on ok, jos haluaa kilvoitella asiassa. Voisin tarkentaa lausettani näin: Papin viesti tuntui olevan pikemminkin se, ettei minkäänlaista kilvoittelua tarvitse missään vaiheessa aloittaa, paitsi jos siltä sattuu tuntumaan.

Osallistuin ortodoksikirkon katekumeenikurssille, jota veti juuri tämä kyseinen pappi jonka kanssa sitten myös juttelin kahden kesken.

Papin ohje särähti korvaani siksi, koska siinä hän ikään kuin ohjeisti minua, miten minun olisi hyvä toimia potentiaalisen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa - jota minulla siis ei ole eikä tule olemaan.

Kuten sanoin, osallistuin katekumeenikurssille enkä ollut papille ventovieras.

Moni loukkaantui Jeesuksen sanoihin ja lopetti hänen seuraamisensa. Jeesus ei hinnalla millä hyvänsä pyrkinyt siihen, ettei ihmisille tule paha mieli, vaan hän ensisijaisesti oli sitä mitä oli: Tie, Totuus ja Elämä.

Yritän miettiä, miten tämä käy yksiin edellisen lauseesi kanssa. Eli kyse ei ole siitä, millaiset vastaukset kysyjää miellyttävät - paitsi siinä tapauksessa, jos käy niin, että kysyjä loukkaantuu eikä enää tule kirkkoon?

Ei ole kyse ihmisistä. Olen kohdannut monenlaisia pappeja eri kirkkokunnista, ja tiedän, että persoonia on monenlaisia eikä kaikkien kanssa aina tule toimeen.

Kyse on kokonaiskuvasta, jonka olen pyrkinyt muodostamaan kirkon virallisesta opista ja siitä, miten kirkko käytännössä elää todeksi pitkää traditiotaan tässä ja nyt. Kokonaiskuvaksi (Suomen) ortodoksisuuden osalta on muodostunut minulle se, että en voi luottaa kirkkoon. Tätä johtopäätöstä en tehnyt pelkästään tämän yksittäisen papin kohtaamisen perusteella. Kun lisäksi kirkkohistorialliset perusteet puoltavat katolisuutta niin vahvasti, niin ortodoksinen kirkko on minulle käytännössä poissuljettu vaihtoehto.

Totean vielä, että kohtaamani pappi vaikutti miellyttävältä persoonalta ja vastasi hyvin stereotypiaani siitä, millaisia ortodoksiset papit ovat: lämpimiä ja helposti lähestyttäviä. Minulla ei ole mitään halua mustamaalata ketään yksittäistä henkilöä. Olen kertonut keskustelusta papin kanssa siksi, koska mielestäni papin näkemyksissä kiteytyy jotain niistä laajemmista ongelmista, joista (Suomen) ortodoksinen kirkko tällä hetkellä kärsii.

Onhan ne verhotkin keksitty.

1 tykkäys