Mistä synnin nautinto tulee?

Miten on mahdollista, että syntiset teot tuottavat ihmiselle mielihyvää ja nautintoa?

Odotuksen toteutumisesta ainakin. Haaveilee jostakin teosta, tapahtumasta tai vaikka esineestä ja kun sen saa (tai pääsee lähemmäs tavoitetta) synnin kautta, niin se tuo jotain onnistumisen ja täyttymyksen tunnetta. Saman täyttymyksen saattaisi saada myös ilman syntiä, mutta syntiin lankeava ei sitä välttämättä usko. Synnin jälkeen saataa kyllä tulla ymmärrys, että saman asian olisi voinut saavuttaa myös ilman syntiä.

Joistain synneistä nautinto tulee ihan vain kemiallisesti: on hetkellisesti nautinnollista kun syö liikaa.

Vaikeampi on käsittää syntejä, joihin ei näyttäisi liittyvän nautintoa. Esimerkiksi kateus vaikuttaa enemmänkin haittaavalta kuin nautittavalta, mutta silti kateuttakin jotkut puolustelevat. Sitä saatetaan pitää hienona motivoivana voimana.

Jostain syystä myös himon ruokkiminen on nautinnollista. Monet aikakausilehdet ovat todellisuudessa vain maksullisia mainosjulkaisuja. Lähes puolet sivuista on mainoksia ja lopuistakin sivuista puolet on jotain tuote-esittelyjä, arvioita tai vinkkejä ostamiseen. Sama juttu monissa blogeissa: sisällöt ovat tuote-esittelyjä, sisustusvinkkejä tai matkajuttuja. Ja kivahan niitä kaikenlaisia kauniita tavaroita on katsoa ja matkoista haaveilla. Tuntuu, että nykyään tyytyväisyys esitetään typeryytenä. Ihminen on tyhmä, jos tyytyy johonkin (palkkatasoon, asuntoon, samaan puolisoon, vaatimattomaan lomailuun …).

Laiskuuteen ei kai liity nautinto. Laiska olo ei ole nautinnollinen, mutta tekeminen nähdään jonkinlaisena kärsimyksenä, joka on joutilaisuutta pahempi.

2 tykkäystä

Ruumiillisen reaktion ali-inhimillisestä tulkinnasta.

Ihan hyvää pohdintaa, Kieku. Mutta tämä ei vielä oikein tyydytä minua. Asiassa vaivaa jokin, mutta en osaa muotoilla sitä kattavan ja tarkan kysymyksen muotoon. Maailmassa on hyvää ja pahaa, mutta jostain syystä joskus ainakin hetkellisesti paha tuntuu hyvältä. Minusta tämä seikka kaipaa jotain selitystä. Miten pystymme tuntemaan pahuuden nautintona tai mielihyvänä? Tarvitseeko nautinnollinen paha ikään kuin polttoaineekseen hyvää/hyvyyttä, jota se siten tuhoaa?

1 tykkäys

Tuo vastaukseni oli jotenkin sirpaleinen eikä antanut sellaista kaikkeen syntiin pätevää vastausta, mutta ehkä siitä pääsee etenemään. Syntiinlankeemuskertomuksesta, ensimmäisestä synnistä, voisi löytyä myös jokin etenemisreitti pohdiskeluille. Kysymys on kyllä mielenkiintoinen.

Kumma kun minä en tällaista tavoita ollenkaan.

Ajattelen pitkälti näin. Siksi tarvitsemme kuuliaisuutta ja paastoa sinänsä hyvistä asioista, ettei lähde lapasesta.

1 tykkäys

Seksi nyt vain tuottaa mielihyvää, koska ihminen on rakennettu niin. Suuttuminen ihmiselle, joka on tehnyt sua kohtaan väärin on osa erittäin tarpeellista itsesuojeluvaistoamme ja itsetunnon kannalta tärkeää. Mitäs muita syntejä niitä olikaan?

Minusta koko synnin käsite on sellainen, että se saa huomion kiinnittymään vääriin asioihin, ikään kuin tekojen seurauksia sinänsä ei tarvitsisi miettiä, vaan ensisijassa huolehtia siitä, mitä Jumala niistä ajattelee. Minusta paljon kestävämpää eettisesti on miettiä tekojensa välittömiä ja tämänpuoleisia seurauksia. Jos lyöt lypsylehmäsi lihoiksi voit nauttia mehevän pihvin, muttet saa enää maitoa. Pitää laittaa puntariin mahdollinen mielihyvä jonka teko tuottaa ja toiseen kuppiin muut seuraukset ja sitten miettiä onko teko omien arvojen mukainen. On ihan selvää, että huonoistakin valinnoista yleensä jonkinlaisen palkinnon tai tyydytyksen saa, eihän kukaan muuten niitä tekisi.

Kun kuitenkin klassisella keskustelupuolella ollaan, on yksi keskustelun taustaoletuksista ihan perustellusti se, että Jumalan mielipiteellä asioista on väliä. Toki kyseisellä mielipiteellä on paljon tekemistä asioiden seurausten kanssa: Jumala ei tykkää, kun teemme toisille tai itsellemme haitallisia asioita. Ihan aina kyseisten asioiden haitallisuus (tai haitallisuuden vakavuus) ei kuitenkaan ilmene sillä verrattain lyhyellä tähtäimellä, millä ihminen luonnostaan usein ajattelee - tällöin tulevat Jumalan ilmoittamat moraaliperiaatteet tarpeeseen.

Ketjun kysymys ei ole helppo, ja veikkaisin vastauksen olevan moniosainen. Toisaalta synti voi “varastaa” hyviä asioita - käyttää niitä väärin siten, ettei hyvän tuoma nautinto täysin katoa, mutta teko on kuitenkin vääristynyt ja moraalisesti väärin. Toisaalta ihmisluonto on rikkinäinen, ja siten ihminen voi löytää nautintoa myös perustavanlaatuisesti vääristä asioista, esim. varastaessaan jotain täysin perusteitta, puhuessaan toisista pahaa, tai ääritapauksissa jopa tietoisesti satuttaessaan toisia henkisesti ja/tai fyysisesti.

Miksi pidät seksiä ja suuttumista synteinä?

4 tykkäystä

No noista uskovaiset yleensä tuntee syyllisyyttä. Rajat joissa omaa seksuaalisuuttaan tai negatiivisia tunteitaan saa ilmaista ovat sangen kapeat konservatiivikristillisyydessä.

@Nienna Palaamme Tässä klassiseen Eutryphon dilemmaan. Itse olen sitä mieltä että myös uskonnollisesti sääntömoraali on huonoa moraalia ja se mikä Jumalaa miellyttää on, että oikeasti itse punnitsemme tekomme ja otamme vastuuta niiden seurauksista.

1 tykkäys

Jos ajattelisi niin, että paha on pervertoitunutta hyvää, niin se selittäisi paljon. Pahasta saatu nautinto syntyisi siis sinänsä ihan hyvistä asioista, joihin nautinto kuuluukin. Koska tätä hyvää asiaa on kuitenkin käytetty väärin, sen aiheuttama nautinto ei ole pysyvää, ja siitä seuraa pidemmällä aikavälillä myös paha olo.

Esim. 1: viini on ihan hyvä asia. Jos sitä kuitenkin juo kerralla vaikka neljä pulloa, niin tästä seuraa se, että kohtuuttomuus hyvän asian käytössä johtaa huonoon oloon.

Esim. 2: rehellisyys on hyvä asia. Jos sitä kuitenkin käyttää vaikkapa toisen ihmisen vikojen esiin tuomiseen ja hänen naurunalaiseksi saattamiseen, siitä seuraa pidemmällä aikavälillä huono olo myös itselle.

Sitten on tietysti myös sellaisia pahoja asioita, joita jotkut haluavat ihan tietoisesti. Vaikkapa kiduttaa, murhata ja alistaa toisia ihmisiä. En osaa sanoa, mistä tällaisten asioiden nautinnollisuus nousee. Ehkä halusta kostaa, korostaa itseä ja omaa arvoa, jne. Mutta mukana on varmaankin tällöin mukana myös jonkinlaista sairautta, joka estää katumuksen syntymisen.

8 tykkäystä

Minusta käsite ei ole huono. Täytyy vain hylätä sellainen mekaaninen uskonkäsitys ja ajatella vähän kokonaisvaltaisemmin. Näen tämän ortodoksisuuden yhtenä puhuttelevimmista puolista. Sääntöetiikan sijaan fokuksena on ihmiseksi tullut Jumala.

1 tykkäys

Jumalakin on tästä samaa mieltä! Onhan hän linkittänyt rakkauden lähimmäiseen yhtä suureksi asiaksi kuin rakkauden itseensä käskiessään “rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken” Jossain toisessa paikassa, jota en nyt jaksa kaivaa, hän myös aivan eksaktisti rinnastaa nämä toisiinsa sanassaan sanoessaan “toinen tämän vertainen on…”

Hän ei siis ole lainkaan mustasukkainen ja hikeenny jos rakastamme lähimmäistämme, sillä emme voi rakastaa lähimmäistämme rakastamatta Jumalaa. Eikä myöskään niin, että voisimme rakastaa Jumalaa rakastamatta lähimmäistämme. Hän on rakentanut asiat siten, että rakkauden täytyy olla ylimpänä kaikessa ja jollei ole silloin toimitaan vastoin hänen luomistahtoaan.

Tällöin synti on rikkomus luomisen lakeja vastaan, sillä syntiin ei sisälly rakkautta Jumalaan eikä ihmiseen. Tätähän muistan jossain kutsutuksi synnin määritelmäksikin?

Rakkaus kuitenkin tuhoutui paratiisiissa kun himo sai sijansa meidän ylittäessämme valtuutemme ja kyseenalaistaesamme Jumalan luomisjärjestyksen ja asettaessamme sen tilalle itsekkyytemme ja omavaraisuutemme, joita voisikin luonnehtia synnin sytykkeeksi. Keskustelun aloittajan kysymykseen näkisin siis vastauksena juuri tämän, eli kun olemme omavaraiset ja itsekkäät, niin emme tahdo alistua Jumalan luomisjärjestykseen ja meitä hallitsee silloin rakkautta korvaamaan tullut viehtymys palvella omia itsekkyydestä ja omavaraisuudestamme nousevia pyrkimyksiämme.

Siinä nähdäkseni syy siihen miksi synti viehättää meitä niin ja siinä myös syy siihen miksi sen tekeminen aiheuttaa syyllisyyttä, sillä Jumala on säätänyt asiat niin, että se joka kapinoi hänen luomistahtoaan vastaa myös tuntee sen nahoissaan ja etsii pensaikon paetakseen sinne yrittäessään kätkeytyä Jumalalta verhoamalla itsensä viikunanlehtiin.

Tällä pakoreissulla me olemme vieläkin, mutta onni onnettomuudessa on, että Jumala on myös valmistanut meille viikunanlehtien sijaan toisen puvun Poikansa “nahasta”. Tämä puku uskossa omistettuna kätkee kaiken synnin ja saamme komeilla tässä puvussa Jumalan edessä jo nyt.

Jostain, ehkä pyhältä Tuomaalta, muistan lukeneeni seuraavanlaisen selityksen. Synti on yleensä Jumalan hyvien lahjojen väärinkäyttöä - joko niitä halveksien ja vääristäen tai niiden haluamisessa liioitellen. Tästä ajatuksesta ehkä pääsisi eteenpäin?

3 tykkäystä

Hyvä ja mielenkiintoinen aloitus. Itse lähtisin ehkä siitä, että kuuliaisuuden puute on syy siihen, että synti tuntuu hyvältä. Meissä on sisäänrakennettuna kyky tuntea tunteita ja nautintoa, mutta se mistä on esim. tarkoitus saada iloa, on yleensä jotain aivan muuta kuin se mistä me pyrimme sitä saamaaan. Jos esim. oppisi saamaan ilonsa Jumalan mielen mukaisista asioista, niin silloin tyhjänpäiväisyydet eivät kiinnosta.

Minusta kannattaa kääntää kysymys päälaelleen: miksi pyhät saavat ilonsa paastoamisesta, rukoilemisesta, veisaamisesta, jumalanpalveluksista, pyhien kirjoitusten lukemisesta jne. sen sijaan että esim. joisivat kaljaa, katsoisivat jalkapalloa ja harrastaisivat avioliiton ulkopuolista seksiä? He ovat kuuliaisia ja suuntaavat energiansa Jumalan mielen mukaisiin asioihin. Niinpä he saavat ilonsakin niistä.

Jos taas mieli suuntautuu pyhien asioiden ulkopuolelle, niin suhde asioihin vääristyy ja sinänsä hyviä tunteita tunnetaan vääristä asioista väärillä tavoilla. Esimerkiksi vahingonilo on hyvä esimerkki tästä: Jumalan mielen mukainen ihminen saa ilonsa auttamisesta, kun taas syntinen nauraa toisen ahdingolle. Ilo sinänsä on hyvä asia, mutta kuuliaisuuden puute vääristää senkin valheelliseksi.

3 tykkäystä

Joku voisi kysyä toisinkinpäin: miten on mahdollista, että raamatullinen elämä tuottaa jollekin nautintoa?

Mikä on lihasta syntynyt on liha…
Ihminen on luonnostaan suuntautunut syntiin ja syntyy syntisenä ja saa synnistä ohimenevää nautintoa. Se on jonkinlainen syntiinlankeemuksen ja Sielunvihollisen aiheuttama vääristymä. Synnin sairaus on vääristänyt todellisuuden.

Niin hyvä kysymys, Kieku!!! Seksi ei ole lähtökohtaisesti syntiä. Eikä edes suuttuminen.

3 tykkäystä

Määritelmiä kaivataan selvästi. Eli synti on, perimmäisessä merkityksessään, se tosiasia, olemisen tila tai olosuhde, jossa ihminen on erossa Jumalasta.

Jumala on luonut kaikkeuden ilmentämään omaa hyvyyttään, tietoaan ja kauneuttaan. Tietoiseksi tästä kaikesta ja kaiken tämän kokemaan (ja sillä tavalla omaksi kuvakseen) Jumala on luonut ihmisen. Tämä tarkoittaa, että sekä ihmisen potentiaali olla joku tai jotain tai omistaa joku identiteetti, että sen aktualisaatio eli toteutuminen, ovat molemmat lähtöisin Jumalasta.

Synti, eli ero Jumalasta tekee sen, että ihminen ei onnistu aktualisoitumisessaan. Ihminen jää vajaaksi tai puutteelliseksi ja on tietoinen siitä, että jotain on vinossa. Koska ihminen on vähemmän kuin hänen potentiaalinsa on, tai vähemmän kuin hän voisi olla tai haluaisi olla, eli vähemmän osallinen Jumalan hyvästä, totuudesta ja kauneudesta, ihminen kokee tämän puutteen ahdistuksena.

Ihmisen ahdistusta lievittää, että hän rakkauden kautta saa itselleen identiteetin ja arvon muilta ihmisiltä. Mutta koska se identiteetti on välittynyt Jumalalta kyseiselle ihmiselle monen välikäden kautta, ja jokainen meistä syntyy ilman sitä, on jokainen sen jälkeenkin ja edelleen tietoinen omasta vajaaksi jäämisestään.

Se, mikä on uhraamisen merkitys, on ihmisen yritys järjestellä ympäristöään niin, että tästä “vajaudesta” tai “ahdistuksesta” tai “kaaoksesta” siirtyy osa siihen aikaan, paikkaan, henkilöön tai olioon, mikä uhrataan.

Minulla ei erityisesti ole mitään alkoholia vastaan. Mutta siitä saa kaksi hyvää esimerkkiä. Duunari “uhraa” perjantain dokaamiselle, jotta jaksaa pysyä “järjestyksessä” muun ajan viikosta.

Toinen on, että ihminen uhraa harkintansa ja halunsa olla rehellinen, avoin ja tietoinen suhteessa ympäristöönsä, jotta voisi kokea nautintoa. Eli yksi mielen osa keinotekoisesti nostetaan “synnittömälle” tasolle (eli nauttimaan olemisesta aivan kuin tai melkein kuin tai sillä tavalla kuin kuvittelemme että asia Jumalan yhteydessä olisi) ja samaan aikaan muut mielen osat uhrataan (eli ne joutuvat vielä kauemmaksi Jumalasta kuin siinä, missä ne olisivat arjessa). Esimerkiksi kauneuden ja merkityksen taju hämärtyvät humaltuessa. Samoin ymmärrys ihmissuhteiden merkityksestä ja syvyydestä - jolloin tulee esimerkiksi helpoksi laverrella kevyesti asioita, jotka muuten kokisi syvästi.

Se, mitä kansankielessä kutsutaan synniksi, ovat ne ihmisen teot, millä hän yrittää tehdä itsensä joltain olemisen osalta sellaiseksi aivan kuin lankeemuksen haitat eivät koskisi häntä. Jos koen itseni taloudellisesti uhatuksi, niin voin aina varastaa, ja saada siitä sen huolettomuuden, mikä minulla olisi Jumalan lapsena. Jos koen itseni fyysisesti turvattomaksi, niin voin aina fyysisesti uhata tai pahoinpidellä jotakuta, ja saan siitä sellaisen varmuuden omasta pärjäämisestäni kuin minulla olisi Jumalan lapsena.

Jos koen jääväni liian vähälle huomiolle tai yksin, niin voin aina antaa hyväksikäyttää tai pahoinpidellä itseäni. Siinä saan kuitenkin vastineena toiselta sen huomion, että hän haluaa minusta tai minulta jotain. Eli synti tekona voi olla rikkomista sekä toisia että itseä vastaan.

Synnin nautinto on siis siitä, että se keinotekoisesti tai osittain palauttaa ihmisen siihen tilaan, jossa - tai antaa hänen nähdä tai kokea tai kuvitella itsensä siten ja aivan kuin - hän olisi jos hänen suhteensa Jumalaan olisi kunnossa ja hän kokisi niitä kokemuksia ja eläisi siinä asemassa ja yhteydessä, johon hänet on luotu.

Kateus oli kysymys. Siinä ihminen on tietoinen, että on jäänyt vajaaksi. Joten hän havaitsee jonkun toisen, josta kuvittelee, että se toinen ei ole jäänyt aivan yhtä vajaaksi. Kateus on eräänlainen pseudomoralistinen päätelmä, että sen kohde on röyhkeästi ottanut oikeudekseen saada enemmän, olla enemmän tai saavuttaa enemmän kuin kateuden kokija. Kun totuus on, että kaikki aito hyvä, mitä ihmisellä on, tulee hänelle suoraan tai välittyneesti Jumalalta. Kaikki aito hyvä on, kun sen oikein ymmärtää, lahjaa. Kaikki synti tekoina on sitä, että yrittää vääryydellä ottaa sen, mikä on - tai minkä pitäisi olla - lahja. Ja synti tilana on sitä, että tämä lahja ei tavoita ihmistä, joka on langennut siitä eroon.

En usko, että taivaassa on pornoa. Tiedän, että siellä on viiniä, koska Jeesus itse niin sanoo. Ja uskon, että kukaan siellä ei ryyppää itseään pöydän alle. Mutta uskon, että mistään siitä nautinnosta, mitä ihmiset synnin avulla yrittävät maan päällä hankkia, ei jää puuttumaan mitään. Se vain tulee oikeista asioista ja oikeaa kautta, koska siellä viimein saadaan ne todelliset asiat, mitä synnin avulla maan päällä on tavoiteltu vaillinaisesti ja varkain.

1 tykkäys

Edellisen viestini avulla on hyvin mahdollista sijoittaa asetelmaan myös seksi. Sellaisenaan se on tarkoitettu olemaan osa ihmisen luotua olemusta, eli se on lähtökohtaisesti hyvä. Seksi on kuitenkin hyvin tehokas väline siihen, että sitä käytetään juuri tuossa, mihin sijoittuvat kaikki synnit tekoina. Eli ihminen voi paikata väliaikaisesti ja ohimenevästi eli synnillisesti sataa eri asiaa persoonassaan ja elämässään siten, että muodostaa niistä seksuaalisen fantasian. Tai muuntaa seksin tuoman mielihyvän validoimaan ja vahvistamaan sen mielikuvan, jossa on jotain kautta itsenäinen, vahva, rakastettu, turvassa, suosittu tai haluttu.

Uskaltaisin jopa veikata, että kykenen aivan aukottomasti perustelemaan, että käytännössä seksi on aina syntiä. Mahdollisimman vähän se on syntiä silloin, kun osapuolet suhtautuvat siihen ja toisiinsa mahdollisimman armahtavasti. Ja tämä ei ole mikään liberaalin etiikan puolustus, koska liberaali etiikka edustaa välinpitämättömyyttä ennemmin kuin armahtavuutta. Ja Jumalan edessä ja kristillisessä etiikassa ne, eli armahtavuus ja välinpitämättömyys, ovat vastakohtia. Ei voi tulla armahdetuksi jos ei ensin ole syyllinen. Sen vuoksi seksi on puolisoiden välillä ehkä parempi ja vaikeampi mahdollisuus syyllistymiseen ja armahdetuksi tulemiseen kuin mikään muu. Ja varmasti se jää synniksi vain, mikäli siihen sovelletaan välinpitämättömyyttä. Tai jos armahdus evätään.

Suuttuminen on vaikeampi kysymys, joten jätän sen myöhemmäksi.

1 tykkäys