Jos emme voi tietää totuutta, niin mistä me voimme tietää, että Jeesuskaan on Jumalan Poika ja ainoa pelastaja? – Teologisessa keskustelussa tulee useinkin vastaan sellainen ajatuksenkulku (sallikaa annos parodiaa), että “sinä, Henrikki, et voi olla varma siitä, että olisit oikeassa; mutta minä voin itsestäänselvästi tietää, että omat suosikkioppini ovat varmoja ja tosia”.
3 tykkäystä
Jep, ja tosi monet tuntuvat pitävän epävarmuutta hyveenä. Että olisi jotenkin nöyrää ja hyveellistä ajatella, että emme voi tietää varmoja totuuksia, ja kääntäen on ylimielistä ja ylpeää väittää tietävänsä totuuden. Mutta eihän Kristuksessa ole mitään epävarmuutta:
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15)
Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:38-39)
Jokainen Jumalan sana on taattu: hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat (sananl. 30:5)
5 tykkäystä
Luetaanpa Uutta testamenttia tästä näkökulmasta. Sieltä ei kyllä löydy hakemallakaan sellaista, että alkukristityt olisivat olleet jotenkin epävarmoja uskonsa totuudesta; tai että he olisivat sallineet useiden keskenään ristiriitaisten oppien rinnakkaiselon. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka varhaiset opettajat julistivat sanomaansa totuutena, ja kuinka ensimmäiset kristityiksi kääntyjät ottivat sen juuri sellaisena vastaan. (Apt.2:14-42, 8:5-8, 10:36-48, 13:16-43 jne.) Kirjeteksteissäkin kuvataan kristittyjen olleen yksimielisiä ja varmoja omassa uskossaan: “evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella” (1.Tess.1:5); “otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1.Tess.2:13); “pitäkää silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä” (Room.16:17); “[kehotan] kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu” (Juud.3); maailman kaikki kristityt ovat “apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Ef.2:20).
Vaikka meillä olisi voimakas viehtymys postmodernismiin, emme saa luulla, että alkukristityt olisivat olleet sellaisia.
10 tykkäystä
Niinpä. Se tosiasia, että jo varhain oli a) hieman erilaisia tulkintoja ja sanoitustapoja kristinuskosta ja erilaisia korostuksia ja b) oli jo varhain räikeitäkin harhaoppeja kristinuskon liepeillä, ei tee tyhjäksi sitä, että on aivan hyvin nähtävissä selkeä apostolinen kristinusko jo varhaisimmilta ajoilta. Tietysti on niin, että jos halutaan nähdä kaikki mahdollinen liikehdintä kristinuskona, niin olihan sellaisia. Samoin jos halutaan lukea kaikki korostukset mahdollisimman suurina ristiriitoina ja rakennella niiden ympärille isoja ristiriitoja olettaen, että olisi pitänyt olla yksi täysin yhtenäinen ja samoin sanoittava joukko, niin tullaan lopputulokseen, että ei sellaista ole ollut kuin yksimielinen alkukirkko. Tämä ei ole minusta mitenkään itsestään selvä asia, se ei nouse lähteistäkään sellaisena.
4 tykkäystä
Nyt sekoitetaan asioita keskenään. Totta kai pidämme totena totena pitämiämme asioita. En siis kommentoi nyt epävarmuudesta tai edes relativismista. Jos oikein ymmärrän täällä esitetyt kommentit sekä Arffmanin näkemyksen, niin oikean kristinuskon pitäisi olla ortodoksisuutta tai roomalais-katolisuutta. Siinä seuraava kommentti tuntuu (näin toisesta protestantista) jopa vähän naurettavalta:
Kuitenkin protestanttisuuden suhteen juuri katolisuus, läntinen kirkko, on se, joka Raamatun on meille välittänyt, joten sen ohittaminen johonkin oletettuun alkuperäisempään tai oikeampaan raamatulliseen kristinuskoon on aika käsittämätöntä ja ylimielistäkin.
Historiallisesti tutkittaessa emme kuitenkaan voi olla täydellisen varmoja siitä, mikä varhaisen kristinuskon haaroista edusti oikeaa (jos sellaisesta edes voi puhua) kristinuskoa. Käytännössä teologiamme on, kuten historiammekin, voittajien tekemää. Voitto ei kuitenkaan ole ollut kaikissa historian käänteissä niin päivänselvää ja nykyisin harhaoppisina pitämämme asiat ovat olleet paikoin valta-asemassa. Perustellaksemme oikeassaolemisemme, meidän on siis turvauduttava siihen, että Jumala on Raamatun lisäksi ohjannut ja vaikuttanut myös historiallista kehitystä, niin että oikea on selvinnyt erilaisista haasteista. Tosin merkittävissä kohdin varsin puutteellisena tai jopa vääränä vuosisatojen ajan aina reformaatioon saakka (riippuen näkökulmasta). Ja jos Jumala olisi vaikuttanut niin, että hän Lutherin kautta palautti kirkkoaan takaisin lähteille, niin mitä perusteita meille jää vastustaa vaikka Jehovan todistajia tai mormoneja, jotka taas ajattelet palauttaneensa apostolisen kristinuskon vuosituhanten harhailun jälkeen.
Tähän voin lisätä, että olen itse tunnustava protestanttinen kristitty. Hyväksyn siis ekumeeniset uskontunnustukset ja pidän Raamattua uskon ylimpänä ohjeena. Olen uskonelämäni rakentanut näiden varaan (vaikka tietenkin ensisijaisesti uskolle Jeesuksen sovitustyöhön). Samaan aikaan tiedostan vajavaisuuteni ja puutteeni, joiden vuoksi todellisuus voi olla varsin erilaista. Niinpä ajattelen niin, että Jumalan armo on suurempi kuin vajavaisuuteni ja puutteeni näihin liittyvissä tiedoissa sen sijaan, että pakottaisin kaikkia samaan uskontulkintaan.
1 tykkäys
En ole itse tätä mieltä, eivätkä monet katolilaisetkaan ole. Katolilaisen tarvitsee ottaa vain Justinos Marttyyriltä säilyneet tekstit ja avautuu kristillinen maailma joka ei ole kovinkaan tuttu, mutta jossa luettiin samoja Raamatun kirjoja kuin nykyäänkin.
Voidaan kuitenkin sanoa perustellummin, että Justinos Marttyyri edusti jakamatonta katolista kirkkoa ja sitä kautta ortodoksisuutta ja katolisuutta, kuin että hän olisi edustanut luterilaisuutta. Toisaalta se, että luettiin samoja tekstejä kuin nykyään ei välttämättä tarkoita, että ollaan niiden tulkinnasta samaa mieltä.
2 tykkäystä
Esitystäsi on vaikea ymmärtää. Luettelisitko selkeästi joitakin näitä historiasta löytämiäsi “kristinuskon haaroja” ja niiden oppeja, niin me muutkin voisimme arvioida, eikö joku niistä sittenkin olisi todempi kuin jotkut muut.
Käsittämätöntä? Eihän Raamatun kuvaama ensimmäisen vuosisadan kristinusko ole mikään “oletettu” suure, vaan todellinen uskonnollinen liike, josta saamme tietää yhtä ja toista lukemalla Raamattua rehellisesti. Raamattu ei suinkaan – kuten teologina hyvin tiedät – ole pelkästään lännen katolisen kirkon meille välittämä, vaan suuri määrä tärkeitä käsikirjoituksia on säilytetty ja kopioitu nimenomaan itäisen kristikunnan alueella. Mutta niin tai näin: miksi ihmeessä Raamatun kopioija (jos se nyt vaikka sattuisi olemaan organisoitunut paavin johtama lännen kirkko) saisi jonkinlaisen vallan Raamattuun, niin että me muut emme saisi lukea sitä tai ainakaan tehdä siitä johtopäätöksiä?
Ja jos läntisen (paavin johtaman) kirkon ohittaminen on “käsittämätöntä ja ylimielistä”, niin miksi sinä olet yhä protestantti?
Mitäkö perusteita jää? Kyllä Raamattu jää. Jos Luther tai Jehovan todistaja tai mormoni tulee opettamaan meille jotakin, niin sitten vertaamme näitä opetuksia Raamattuun. Kyllä järjen käyttö on sallittua. – (Pakko kysyä: oletko sinä ollenkaan tutustunut konkreettisesti siihen, mitä Luther ja Jehovan todistajat ja mormonit oikeasti opettavat?)
Sama toisinpäin, tietenkin.
Jehovan todistaja vertaa luterilaista opetusta Raamattuun eikä tod.näk. vakuutu vaan pitäytyy omaansa.
1 tykkäys
Tätä lukiessani joudun epäilemään sinun ymmärtäneen luterilaisuutta väärin (toivoakseni erehdyn). On väärinkäsitys, että luterilaisuudessa ajateltaisiin Jumalan antaneen uutta ilmoitusta M. Lutherin kautta. Luther ei missään väittänyt tällaista, eikä kukaan Lutherin kannattaja sellaista uskonut. (Sen sijaan mormonit uskovat saaneensa uutta ilmoitusta, kuten Mormonin kirjan.) Luterilaisuuden ilmoituskäsitys on se, että ilmoituksen oleelliset osat ovat Raamatussa, joten teologiset erimielisyydet on ratkaistava Raamatulla. Lutherin tekee merkittäväksi teologiksi juuri se, että hän tutki Raamattua huolellisesti ja esitti seikkaperäisesti opetuksilleen Raamatusta löytyvät perustelut. – Todettakoon vielä sekin, että Lutherin tekstit eivät ole luterilaiselle normatiivisessa asemassa, vaan mikä tahansa Lutherin opetus voidaan hylätä, jos sille ei löydy riittävän painavia perusteluja.
1 tykkäys
Mutta onko tämä kehityssuunta/uudistuminen sitten hyvä asia? Kunnioittaako se Raamatun sanaa, vai mitätöidäänkö siinä Raamatussa selkeästi kerrottuja oppeja?
Raamatusta kuuluu löytää se peltoon kätketty aarre = Jeesus Kristus yksin lunastuksineen ja sovituksineen, ansioton armo meille, muu on Pahasta. Sitten on ohjeita yms. historiaa ja Raamattu kysyy: “Kuinkas luet”. Ei saa sotkea ydinasiaan ja lopuksi huomaamme, että myös pyhityksemme on yksin Kristuksen hankkiman armon varassa. Uudestisyntyminen ylhäältä on tarpeen, eikä Raamattu itsessään kirjana eikä edes sisältönä voi pelastaa, vaan ‘Raamattu ajaa Kristusta’ on vanha, hyväksytty totuus, ja me olemme kakki syntisiä aina, Uusi ihminen on aina vasta alkamassa ja Pyhä Henki on aina meissä ahtaalla.
Tutkia ja keskustella saa asioita, mutta on pidettävä Pääasia erillään tai eksytykset rynnivät niin kuin täälläkin usein käy ja riidat yms. alkavat. Ilman Pääasiaa ei ole kristillisyyttä, vaan uskontoja.
Arffmannin näkemykseen voi tutustua lukemalla hänen kirjansa. Aloitusviestissä pyrin lyhyesti tiivistämään hänen johtopäätöksensä ja sen, miten hän siihne on tullut. Se ei ole mitenkään sellainen, että jonkin kristinuskon suuntauksen pitäisi olla oikea, vaan historiallis-opillisen tarkastelun lopputuloksena hän tulee käsitykseen, että katolinen kirkko on lähinnä varhaisen kirkon kristillisyyttä.
Luterilaisen kirkon itseymmärrys on, että se on korjausliike, joka on poistanut tietyt väärinkäytökset, ei mikään irtiotto historiallisesta kirkosta. Se eroaa tässä suhteessa joistakin muista liikehdinnöistä. Voidaan tietysti aina tarkastella, ovatko reformaattoreiden tulkinnat perusteltavissa olevia.
Historiantutkimus ei tietysti voi ottaa kantaa siihen, mikä uskonnollinen suuntaus on oikea.
Mutta voidaan tarkastella jatkumoita. Kristinuskossa taas voidaan tarkastella omasta sisäisestä näkökulmasta asiaa. Se ei ole mielivaltaista toimintaa.Kuten totesinkin, kristinuskon liepeillä on ollut jo varhaisimpina aikoina erilaisia ryhmittymiä ja sen sisällä erilaisia korostuksia, jopa sellaisia, jotka myöhemmin on todettu harhaopeiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ei olisi ollut jatkumoa, jonka seurausta on nykyinen kristillinen kenttä.
Kristinuskossa tietysti ajatellaan, että Jumala on johdattanut ja suojellut kirkkoaan. Tämä on itsestään selvä asia.
4 tykkäystä
Pohdin tätä kerjua lukiessani edustaako Jeesus alkuperäistä tai oikeaa juutalaisuutta.
D
1 tykkäys
Olen tänään törmännyt kahdessa eri lähteessä termiin raamatullinen kristinusko. Toinen oli antinaispappeuskeskustelijalla joka sanoi tämän näkemyksen edustavan raamatullista kristillisyyttä. Toinen tuli blogisti Ida Boisilla jolla oli esitys mitä raamatullinen kristinusko on saanut aikaan youtubessa ja hänellä oli luonnollisesti omat painotukset.
Näissä painotuksissa on konservatiivinen näkemys useista keskeisistä Raamatunn opeista mutta tulkinnat poikkeavat usein esim pelastuksen tai ennaltamääräämisen tai naisen aseman suhteen. Mitä on sitten oikea raamatullinen oppi vai pitääkö tyytä siihen että jokainen määrittelee sen itse,
Raamatulliseen kristinuskoon on määritelty eri ryhmissä, eri aikakausina asioita hieman eri näkökulmista. Minusta ollaan ihan turvallisella pohjalla jos raamatullista oppia ei kukaan ala kehittelemään ihan yksin vaan ollaan ainakin jonkinkokoisessa porukassa ja yritetään yhdessä tutkia Raamattua sekä yhtyä ryhmänä johonkin historialliseen pitemmän aikavälin jatkumoon.
4 tykkäystä