Totta. Otsikko on asianmukainen. Mielenkiintoinen aihe. Paljon keskustellaan ja väitellään ja taitetaan peistä siitä, mikä kirkko tai uskonsuunta voisi ehkä tarkimmin tai parhaiten edustaa kristinuskoa, mutta mitä on oikea kristinusko - erittäin hyvä kysymys. Oliko se Arfmannin vastaus jo esillä tässä ketjussa…?
Siinähän se hänen vastauksensa on sitaattina, heti ensimmäisessä viestissä.
Kirjan teemoja on käsitelty seuraavissa viesteissä. Arffman liittyy Rooman kirkon itseymmärrykseen ja käy läpi mm. Raamatun kohtia aiheesta Jeesus - Pietari - Kallio. Mutta kannattaa lukea kirja joka tapauksessa.
Asiaa voi siis lähestyä eri tavoin. Minua kiinnostaa historia eli miksi kävi niin kuin kävi. Varsinkin ensimmäisinä vuosisatoina. Joku muu hakee oikeimmalta tuntuvaa kirkkoa pääosin sen perusteella, mitä ne ovat ja tarjoavat tänään.
Mutta tarkennan että en ole aktiivisesti itse hakemassa uutta osoitetta. Vanhat kirkot ja ekumenia ovat kiinnostaneet pitkään. Luterilaisista monet mieltävät kirkkomme syvimmältään katoliseksi, historiallisista (valta-) syistä Suomessa ja pohjoismaissa luterilaiseen muotoon tulleeksi. Ehkä vähän siihen tapaan itsekin fundeeraan.
Minäkään en pohdi sitä, mikä nykyisistä kirkoista voisi edustaa alkuperäisintä ja autenttisinta kristinuskoa.
Historian tapahtumien tunteminen on tärkeää, mutta nekään eivät paljasta mitään ehdottomia totuuksia itse kristinuskosta.
Oikea kristinusko lienee jotakin sellaista hengellistä liikehdintää, joka pyörii erään ristiinnaulitun nasaretilaisen miehen ympärillä. Uskoisin, että siinä ollaan aika lähellä ydintä, riisutusti ad fontes.
Itseäni ei katolisuus kiehdo, mutta pidän erittäin tärkeänä sen seikan, jonka mainitsitkin (luin ja silmäilin ketjun läpi), että katolinen kirkko on toiminut kristinuskon säilyttäjänä. Varmasti näin on, ja itse olen muotoillut, että perinteiset kirkot (toki myös ortodoksinen) ovat tarjonneet rakenteet, joissa usko ristiinnaulittuun Kristukseen on saanut tilan ja tilaisuuden elää. Huomauttaisin, että eri kirkkojen hienojakoisista opillisista eroavaisuuksista riippumatta.
Kreikkalainen ortodoksisuus minua kuitenkin eräistä ilmeisistä käytännön syistä kiehtoo. 
Se kiehtoo, vaikka se on äärimmäisen kansankirkkomaista ja nimenomaan kreikkalaisuuteen sidottua.
Silti uskonnollisuus on Kreikassa enemmän kuin nimikristillisyyttä: “Kreikassa Jumala ei huuda. Hän on kaikkialla.”
Muutenkin sydämeni taipuu kreikkalaisuuden puolelle, vaikka kummastelenkin monia kirkon epämääräisiä näkemyksiä ja varsinkin soteriologian hämäryyttä (oletusarvona lienee karkeasti se, että kaikki kreikkalaiset ovat pelastettuja).
Merkittävänä pidän sitäkin, että Jumala valitsi (niin tulkitsen) ilmoituksiensa ensisijaiseksi kieleksi kreikan, sekä VT:n että UT:n osalta. Niinpä latina ei ole minua koskaan sytyttänyt, ei myöskään heprea.
Saattaa olla että pelkkä ristiinnaulitseminen ei riitä.
Mutta jollei Kristus noussut ylös, niin on meidän saarnamme turha ja teidän uskonne on myös turha. 1Kor.15:14
2 tykkäystä
Kyllä VT (korjaus) on alunperin kirjoitettu tai tunnettu hepreaksi ja arameaksi. Septuaginta on käännös, josta on myös useita versioita.
Ilmoitus ei ole sidottu tiettyyn kieleen.
D
1 tykkäys
Totta kai narratiiviin kuuluu muutakin. Mutta risti taitaa olla sen keskus.
“Minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.“ (1.Kor 2:2)
1 tykkäys
Oletko kristinuskon harjoittamisen kansankielistämistä vastaan?
Enpä olisi tuosta niin varma. Ja vaikka niin olisikin, hellenismin jälkeisessä maailmassa kreikka oli edelleen yleiskielenä, ja Septuagintalla on ollut tärkeä merkitys siinä kulttuuriympäristössä. Joka tapauksessa meillä on molemmista kreikankieliset tekstit, eikä varmaankaan vahingossa. Joka tapauksessa käännöksissä pidettiin huolta siitä, että erityisen merkittävät asiat varmasti tulevat käännetyiksi oikein. Esimerkkeinä Jeesus-nimi ja myös tetragrammi JHWH. Jos alkuperäiset nimimuodot olisivat erityisen tärkeitä, ne olisi takuulla sisällytetty kreikkalaisiin UT:n teksteihin.
Samaa mieltä toki siitä, että evankeliumi ei ole kielestä kiinni. Jumalan voima tulee ilmi heikkoudessa, myös ilmoituksen suhteen. On erittäin hyvä ja varmasti tarkoitettu, että alkuperäisiä tekstejä ei ole enää missään. Lisäksi on tärkeää, ettei tekstistä tulisi automaattikirjoitukseen verrattava salatieteellinen tuotos. Samaan tapaan kuin Koraanin väitetään olevan kirjoitettu.
No mutta tämä on sivujuonne tässä ketjussa.
En tietenkään, miksi olisin? Ehkä käsitit jotakin väärin?
Jokaisesta käännöksestä löytyy evankeliumi.
1 tykkäys
En käsittänyt, eikä kysymykseni ollut johdatteleva. Ihan aidosti kiinnosti mitä ajattelet.
Sori, VT…. Merkit, merkit
D
2 tykkäystä
Minulle oikea, tai ehkäpä originaali, kirkko on se joka pitää kiinni seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen kaikista päätöksistä. Light versioita ovat ne, jotka ovat hylänneet ne tai keksineet omiaan dogmeissa, sakramententeissa jne.
Kirkko on Jumalan ja Jumalansynnyttäjän suojeluksessa ja sen piirissä Kirkon uskolliset lapset tulevat jumalaisesta luonnosta osalliseksi, jumaloituvat.
Olen vähän samoilla linjoilla, mitä tässäkin on tullut esille, eli että ei voi sanoa, mikä olisi oikeampi, tärkeämpää on usko.
Viime vuosina olen tätä kysymystä miettinyt, sillä vastaan on tullut ihmisiä, joilla on ollut käsitys, että olisi olemassa jonkinlainen alkuperäinen, aito ja oikea, ihmisvaikutuksesta vapaa kristinusko. Nämä ihmiset ovat yleensä vahvasti protestanttisia, eivätkä siis katso asiaa tradition tai kirkkohistorian näkökulmasta. Heidän näkemykseensä liittyy ihannoitu kuva jonkinlaisesta raamatullisesta alkuseurakunnasta ja paluusta Raamattuun. Käytännössä he kuitenkin yleensä edustavat ajattelussaan esimerkiksi helluntailaistyyppistä kristinuskon tulkintaa.
Toinen tähän kysymykseen liittyvä ryhmä on kristilliseen oikeaoppisuuteen tai “klassiseen” kristinuskoon viehättyneet. Heissä on usein jo hieman teologisesti valistuneempiakin, mutta usein heilläkin oikea oppi tai kristinuskon klassisuus rajoittuu aika selkeästi jonkun tunnustuskunnan tulkintaan. Ironisimmillaan he saattavat monessa opillisessa käsityksessään olla melko moderneja ja heille klassinen kristinusko tarkoittaa vain oikeaa tulkintaa joistakin erityiskysymyksistä (usein papin sukupuoli ja ihmisen seksuaalisuus).
Käytännössä olen aika pessimistinen sen suhteen, että kumpikaan ryhmä oikeasti löytäisi mitään kokonaisvaltaisesti alkuperäistä, aitoa ja ihmisvaikutuksista neutraalia. Jälkimmäinen osa on tärkeä, sillä usein näihin asioihin vetoavat tuntuvat ajattelevan, että heidän käsittämänsä oikeaoppinen tai klassinen kristinusko on nimenomaan Jumalan vaikuttamaa ja antamaa, ei jotakin, jonka ihmiset olisivat muovanneet (vaikkakin Jumalan kanssa ja vaikutuksesta).
Ensinnäkin on erittäin hyvin perusteltavissa, että mitään yhtä, yksimielistä alkukirkkoa ei ole koskaan ollut. Sen sijaan tutkimuksessakin saatetaan nykyään puhua monikosta: varhaiset kristinuskot. Me voimme toki uskon silmin katsoa historian tapahtumia ja ajatella, että Jumala vaikutti kirkon eri käänteissä, niin että oikea oppi kehittyi ja sai määräävän aseman. Samaan aikaan kristinuskon ensimmäiset vuosisadat olivat hyvinkin sotkuisia ja ajatus sieltä löydettävästä “oikeasta kristinuskosta” on mielestäni aika hassu ja ehkä jopa vahingollinen. Ajattelen näin siksi, että jo alkuaikojen moninainen kristinusko joutuisi aika outoon valoon, jos sieltä pitäisi valikoida aitona ja oikeana vain yksi. Lukemattomien Kristukseen uskovien uskon aitous ja pelastus kävisivät sen vuoksi äärimmäisen epävarmoiksi. Vain, koska luulemme nykyisin tietävämme paremmin.
Toiseksi nykyaikana kristinusko vaikuttaa lukuisten kirkkokuntien, tunnustuskuntien ja liikkeiden tulkinnallisten silmälasien kautta. Edes itäisen ja läntisen katolisten kirkkojen kohdalla ei voida sanoa, että ne edustaisivat samaa, alkuperäistä kristinuskoa kuin ensimmäiset apostolit, vaikka ne voinevatkin juontaa historiansa heihin saakka. Kuluneiden lähes kahden vuosituhannen aikana on tapahtunut niin paljon tulkinnallista ja kulttuurista muutosta ja kehitystä, että väistämättä ollaan irtaannuttu siitä, mitä alussa oli. Meidän ei ole siis mahdollista löytää oikeaa kristinuskoa tämän päivän kristikunnasta, jos sillä tarkoitetaan missään mielessä merkittävää vastaavuutta ensimmäisiin kristittyihin. Kristinusko muodostuu erilaisista tulkinnoista, linsseistä, joita yhdistää jokunen äärimmäisessä ytimessä oleva asia (esim. usko Kristukseen).
Kolmanneksi kristillinen oppi on syntynyt ja kehittynyt hitaasti. Toki jo Uudessa testamentissa on nähtävissä tuon kehityksen ensimmäisiä askeleita, mutta sen jälkeen piti tapahtua paljon, jotta ollaan päästy niihin näkemyksiin, joita esimerkiksi me täällä foorumilla edustamme. Kristillinen oppi ei pudonnut taivaasta valmiina mormonien kultaisten levyjen tai Koraanin tapaan. Toisaalta kristillinen oppi, teologia, on myös edelleen elävä ja kehittyvä samaan tapaan kuin kirkon traditiokin. Kirkko ja kristinusko ei ole aikaan paikoilleen jäätynyt monumentti, vaan elävä Kristuksen ruumis, joka kaikkina aikoina uudistuu, jotta se voisi olla aina tuore ja kohdata ihmiset erilaisissa kulttuureissa, ajoissa ja tilanteissa.
Toisin sanoen, en ole professori Arffmanin kanssa samaa mieltä. Tosin en ole kyseistä kirjaa lukenut, joten en tiedä, miten hän näkemystään perustelee.
Tässä rinnastetaan ongelmattomasti Jumala ja Jumalansynnyttäjä. Tällainen tyyli synnyttää ei-ortodoksissa enemmänkin sellaista epäilystä, että onkohan se ortodoksia sittenkään sitoutunut apostolien ajan oppiin.
3 tykkäystä
Ymmärrän että epäilyksiä herää. Ortodoksi tai katolilainen ei ajattele tuota rinnastuksena, vaan on jumala-kategoria, jonka mukaan Kirkko on Jumalan suojeluksessa, ja on pyhäin yhteys -kategoria jonka mukaan Kirkko on Jumalansynnyttäjän suojeluksessa. En tunne ketään ortodoksia tai katolilaista jolta nämä kategoriat sekoittuisivat, vaikka onhan se tietysti mahdollista, erehtyväisiä ihmisiä kun ollaan.
Maria rukoilee tuonpuoleisessa Kirkon puolesta kuin oman Poikansa ruumiin puolesta.
3 tykkäystä
Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät!
Näinhän me rukoilemme ja ymmärrämme toki, että pyydämme siinä pelastavaisia esirukouksia Herran äidiltä.
2 tykkäystä
Jos uskonto on totta, se voi loogisesti katsoen olla totta vain yhdellä tavalla. Jos hyväksymme useita toisensa poissulkevia uskonoppeja tasavertaisiksi, joudumme kai päättelemään, ettei mikään niistä ole totta – aikuisten oikeasti.
Mutta jos kaikki uskomuksemme ovat tällä lailla pohjimmaltaan epävarmoja, miksi ollenkaan harjoitamme mitään uskontoa? Miksi emme rupeaisi reilusti agnostikoiksi?
3 tykkäystä
Tällaisella logiikalla Arffmanin näkemys on totta. Se myös tarkoittaa, että meidän pitäisi hylätä protestanttiset kirkot ja palata roomalais- tai kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Toisaalta aika harva ajattelee näin tiukasti. Etenkin protestanttisuudessa kristittyjen yhteys hyväksytään laajasti. Tällainen pitäisi kuitenkin hylätä, jos vain yksi on aikuisten oikeasti totta.
Toisaalta näkemykseni ei kiellä absoluuttisen ja objektiivisen totuuden olemassaoloa. Ennemminkin väitän, että meidän on ihmisinä mahdotonta tietää sitä tai ainakin olla täysin varmoja siitä, että tiedämme sen. Siksi huomattavasti järkevämpi ja parempi suhtautumistapa on lähteä siitä, että vähintäänkin tarpeeksi totta, oikeaa ja hyväksyttävää kristinuskoa on se, jossa Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan uskotaan ainoana pelastajana.
Ei se ihan sitä tarkoita. Jos voimme osoittaa, että oma protestanttinen tunnustus on raamatunmukainen – ja niinhän klassisessa luterilaisuudessa ajatellaan – niin sitten voimme pitäytyä omaan tunnustukseen.
1 tykkäys