Kyllä irtautui, mutta kehitys oli varsin pitkä ja monimutkainen. Paavi, patriarkka Gergorius Suuri aloitti oikeastaan idän läntisen kirkon profiilin noston.
Sanoisin että pitkän avioliiton ja tappelun jälkeen jaettiin lusikat. Ero ei ollut kaunis kummallekaan.
D
2 tykkäystä
Historiankirjat puhuvat oikeastaan erilleen kasvamisesta vuosisatojen kuluessa. Lopullinen niitti 1054, oli aika minimaalinen tähän pitkän eroprosessiin verrattuna. Silloin oikeastaan vain sanottiin eksplisiittisesti ääneen se, että erilaisia ollaan, ei jatketa yhdessä. Kumpikaan ei oikeastaan irtaantunut kummastakaan. Ja kumpikin teki päätöksiä joissa ei toista kuunneltu. Nämä sitten johtivat lopulliseen eroon.
D
1 tykkäys
Itä-Rooman valtion organisoiminen imperiumin raunioille ja sen kirkollisen elämän järjestäminen oli kyllä tietyllä tavalla sivujuonne koko kristinuskon historiaan nähden. Itä-Rooman roomalaista perintoä korotettiin ja alleviivattiin keinolla millä hyvänsä eikä se jättänyt hyvää jälkeä valtakunnan kristilliseen elämään.
Tämä oli muuten Arffmanin kirjassa (ketjun otsikko) asia joka minua maallikkona yllätti. Koko filioque-kiistaa ei mainittu ja todellakin korostui vuosisatainen hajaannuskehitys, jossa 1054 oli vain yksi hetki.
Kiva oppia vanhanakin jotain.
Arffman pitää siis hallitsijan ja kirkon läheistä liittoa ennen kaikkea ortodoksisen kirkon piirteenä joka edisti hajaannusta.
1 tykkäys
Arffman on historiankirjoituksen nero ja tässä samaa mieltä kanssani. Hän ei kuitenkaan ollut henkilökohtaisesti paikalla, joten ehkäpä tämä ei olekaan totuus, vaan historian vääristelyä. Ei voi tietää. Kristus on koko totuus. Hajaannus piirteenä on edistävä näkökulma. Olisiko sinulla linkittää tähän jotakin ortodoksisilta isiltä tai patriarkan kammioista? Faksikin käy.
D
2 tykkäystä
Länsi-Roomassa oli vastaava tilanne. Maalliset hallitsijat pyörittivät Paavia ja välillä taas Paavi pyöritti hallitsijoita. Arffammin kirja rakentaa Paavin johtoaseman pitkälti Raamatunkohtien eksegeesiin. Varsinaista todellista historiallista analyysiä ei nähdäkseni tehdä.
Ei mielellään, koska kuulostaa haukotuttavalta ja laiskalta lännen haukkumiselta.
Idän ja lännen nahistelut eivät oikeastaan kuulu meille lutskuille laisin. Ei ollut meidän vika tämä juttu, vaikka kaikki muu onkin.
D
Mutta eihän se estä tuohtumista. Ei pidä jättää hyvää tilaisuutta käyttämättä.
Valtio organisoi asiansa kuten parhaaksi näki. Mitä esimerkkejä sinulla tulee mieleen tästä ei hyvästä jäljestä.
Heh.
Voin luppoajan koittaessa sähköttää pari lausetta tuon neron kirjasta.
Kristinuskon historiassa, on monesti sanouduttu irti harhaopeista. Ortodoksisen kirkon esim kristologisissa kiistoissa. Kirkolle ei ole tuntematonta sanoutua irti harhaopeista. Suuren skisman aikana julistettiin Paaville anateema, ei siinä mitään. Niin tulikin tehdä.
Mutta ulkomuistista sen verran ehkä jo nyt, että KA näkee Rooman kristikunnan uskon säilyttäjänä, syynä Pietari ja Paavali ja kaikki se auktoriteetti minkä Rooman piispalle ensimmäisten vuosisatain kristityt itse antoivat. Vastaavasti KA pitää Konstantinuksen ohjaamaa ns valtion kirkon syntyä itään ongelmana ja myös sitä ettei Bysantin kaupungilla eikä sinne istutetulla piispalla ollut merkittävää asemaa kirkon alkuvaiheessa ennen kuin se keinotekoisesti luotiin, ja syrjäytettiin mm Aleksandrian piispa. KA sanoo että Rooman piispaa syytettiin idässä vallanhalusta mutta homma meni pikemmin päinvastoin. Zilleesti - sori jos raportoin pieleen.
1 tykkäys
On tärkeää tietää kirkon historiasta, tämä auttaa jäsentämään myös luterilaista historian pitkässä kaaressa.
Väitän että minulla on ihan hyvät tiedot kirkkohistoriasta. Sanoin että idän ja lännen nahistelut eivät kuulu luterilaisille, emme olleet edes olemassa 1054.
D
Saat ajatella toki noin. Kirkon historian tuntemus ei ole luterilaisilta pois.
KA on eppäilemättä hyvin perillä lännen kirkkojen historiasta mutta , häntä verrattain paljon kuulleena, en sanoisi idän suhteen ihan samaa. Etenkään orientaalien ortodoksisten kirkkojen suhteen. Nämähän hän sivuuttaa varsin kevyesti tuossa kirjassaan. Kuten myös katolisten ja ortodoksien nykypäivän lähentymisen.
Jonkun asian historian tuntemus ei ole sama asia kuin siitä vastuussa oleminen.
D
On hyvä että sivuuttaa kevyesti. Ei ole hyvä sivuuttaa raskaasti. Tai voi ollakin. Tuore näkökulma sivuutukseen. Pitää olla tietoinen asiasta että voi sivuuttaa. Muuten voi törmätä. Raskaastikin. Onko se hyvä vai huono. Vai totuus? Kuka tietää?
D