Meni valitettavasti ohi, My bad.
D
Ei se mitään. Tämä on yksi foorumin hauskimmista piirteistä että toiset saattavat kirjoittaa kieli poskessa ja toiset vastaavat sitten ihan tosissaan, eikä koskaan oikein voi olla varma millä mielellä kukakin kirjoittaa. Itse olen yleensä se tosissaan vastaaja.
Tuossa viestissä mihin vastasit, mietiskelin siis kieli poskessa että minkälaisia käsityksiä ulkopuolinen luterilaisessa kirkossa kävijä saa luterilaisesta eetoksesta yleensä, ilman sen kummempia keskusteluja.
On ihan oma kokemus. Minua tuntemattomille tiedoksi että alitajuisesti vertaan kaikkea aina Espanjan katoliseen kirkkoon, ensimmäiseen kotikirkkooni.
Tämä @Mirkku n muistutus oli tosi hyvä. Pitäisi aina pitää mielessä.
Ymmärrän sinua hyvin näin maaseudulta Sleyn messuyhteisöön ajavana. @Anskutin in vastaus on varmasti hyvää tarkoittava, ja itse asiassa aika yleinen, mutta hyvin keskuskaupunkikeskeinen, ja lähtee tietyllä tapaa oletuksesta, että maaseudun osalta messuyhteisöt ovat valmiiksi uskovia varten. Mutta jos seurakunnan tila on sellainen, ettei siellä enää voi käydä, niin eikö sellaisella paikkakunnalla pitäisi juurikin olla tavoittavaa ja mahdollisimman säännöllistä toimintaa? Tarve on jopa suurempi kuin isoissa kaupungeissa, joissa seurakunnista on jopa valinnanvaraa.
Täytyy muuten kehua Lähetyshiippakuntaa siitä, että heidän seurakuntaverkkonsa kattaa useita pieniä kuntia ja kaupunkeja: Seurakunnat - Lähetyshiippakunta Kesäkautta lukuun ottamatta noissa kaikissa taitaa olla vähintään kuukausittainen messu. Kuten tilastoista näkyy joissain käy enemmän, joissain vähemmän väkeä: Vuoden 2025 tilastot - Lähetyshiippakunta
Tiedän jotain esim. LHPK:n Loimaan seurakunnasta, jonka primus motorina olivat muutamat perheet, jotka kokivat Turkuun Lutherin kirkolle ajamisen raskaaksi. Kun Sley ei katsonut voivansa auttaa kääntyivät he LHPK:n puoleen. Syntyi vireä pikkukaupungin seurakunta, joka on sitten tavoittanut useita sellaisia, jotka eivät koskaan Turkuun asti ajelleet.
Minua puhuttelee Mark. 6:56: “Ja missä vain hän [Jeesus] meni kyliin tai kaupunkeihin tai maataloihin,”. Jeesukselle mikään paikka ei ollut liian pieni ilosanomalle. Juuri tuolla lähestymistavalla myös vanhat herätysliikkeemme ovat levinneet. Nykyään järjestöt laskelmoivat missä kannattaa tehdä työtä. Kyllä se jossain määrin epäuskoa on, ja siitä olisi syytä tehdä parannus.
4 tykkäystä
Pitäisi vastata paremmalla ajalla ja jaksamiselle paremmin, mutta lyhyt näkökulma tähän. Aktiivit haluavat messuun yleensä joka viikko tai vähintään joka toinen, mutta kunnon maaseudulla (Loimaa ei sitä varsinaisesti ole) millään kansankirkon ulkopuolisella taholla ei helposti riittäisi resursseja kuin ehkä kuukausittaiseen messuun. Riittäisikö se teidän perheelle, vai kävisikö kuitenkin niin, että ajaisitte sitten kolmena sunnuntaina kuukaudesta kaupunkiin? Ja teidän koettu hengellinen koti olisi helposti kuitenkin siellä?
Loimaa oli esimerkki kaupungista, joka oli Sleyn mielestä liian pieni paikkakunta messuyhteisölle, mutta josta on kasvanut melko iso yhteisö (toki taustalla olivat varmasti myös kirkkopoliittiset esteet). Mutta jos katsot sitä linkkaamaani LHPK:n seurakuntakarttaa, niin näet aika monta pientä paikkakuntaa, joissa on vähintään kerran, monessa jopa kaksi tai kolme kertaa kuussa messu (kesäkausi toki tekee monella poikkeuksen).
Toki näillä paikkakunnilla ne, jotka pystyvät menevät varmaan lähisunnuntaina lähimpään muuhun LHPK:n seurakuntaan. Niin varmaan mekin ajaisimme tosiaan kaupunkiin silloin, kun meillä ei olisi sitä hypoteettista kuukausittaista messua. Ja silloin tosiaan hengellinen kotimme olisi osaltaan se iso yhteisö, kuten tällä hetkellä.
Mutta entäs sitten? En tosiaan ymmärrä kysymystäsi. Tuossa tapauksessa olisimme tuon isomman yhteisön kappeliseurakunta, rakentamassa samanlaista seurakuntaa kotiseudullemme, jossa käymme kauempana. Ihmiset olisivat osin erit, mutta sisältö olisi sama. Ei siis ole kysymystä siitä, kumpi on hengellinen koti, sillä ne molemmat olisivat.
Voisimme kutsua mukaan ihmisiä, joille olisi turhan korkea kynnys lähteä tutustumaan johonkin seurakuntaan pitkän matkan päähän (moni on vuosien varrella ollut utelias, mutta etäisyys on monille fyysisistä tai henkisistä syistä liikaa). Juuri tällä tavalla herätysliikkeetkin levittivät vaikutuksensa uusille paikkakunnille yksittäisten ihmisten kautta. Mutta se vaikutus ei leviä, jos kaikki toiminta on vain keskuskaupungeissa.
Miksi sisälähetysnäky on nykyään niin vieras, ainakin silloin, jos puhutaan muista kuin isoista kaupungeista?
1 tykkäys
Esim. vielä kymmenisen vuotta sitten viidesläiset olivat yleisiä vierailijoita ev.lut seurakunnissa ja säännöllisesti opettivat siellä. Nyt en ole enää huomannut sellaista. Se on köyhdyttänyt kansankirkkoa selvästi ja paljon. Yhteiskristillisyys vapaitten suuntien kanssa on tullut tilalle. Se on minulle hankala asia.
2 tykkäystä
Niin, yksittäisten ihmisten kautta. Ehkäpä pienellä paikkakunnnalla pitäisi aloittaa vaikkapa maallikkovetoisella raamattupiirillä ja/tai pyhäkoululla ja sen kasvaessa perustaa toinen… Jos ja kun tällä tavalla vaikutus on levinnyt ja ryhmä kasvanut, varmasti messujakin aletaan järjestää. Messuyhteisön perustaminen pienelle paikkakunnalle tuskin on ensimmäinen askel.
Ei ole ollut sellainen ajatuskaan. Maallikot pyörittävät erilaisia piirejä ympäri vuoden, mutta vienona toiveena oli, että tällaista pikkuporukkaa kävisi pappi edes joskus katsomassa ja tarjoaisi Herran Pyhän Ehtoollisen, joka ei olisi enää Baabelin vankeudessa. Joskus toki voi mennä kuin Loimaalla.
2 tykkäystä
Toki, mutta ainakin aiemmin tilanne on ollut se, ettei messuyhteisön perustaminen ole ollut lupaseikkojenkaan vuoksi optio. Olemmehan me seuroja pitäneet, ja saaneet sinne paljon sellaisia, jotka eivät koskaan ennen ole Sleyn tilaisuuksissa olleet.
Tämä on sitten juuri se asia, jossa me ajatellaan eri tavalla, koska mulle tuntuu jotenkin mahdottomalta ajatukselta, että hengellisiä koteja olisi useampi yhtä aikaa. Niin mulle on aina opetettu. Kristityllä kuuluu olla yksi säännöllinen kotiseurakunta, ja lisäksi voi käydä silloin tällöin kyläilemässä jossain muualla. Ja jos tavoitteena on (lähes) viikoittainen messu, silloin mikään kuukausittainen yhteisö ei voi olla varsinainen hengellinen koti.
Tämän myös itse omassa elämässäni koen. Vaikka kaupunkilainen olenkin, niin mullekin se varsinainen lähimessu on vain kerran kuukaudessa, ja viikoittainen messu hiukan kauempana (okei, sinne on vain 4km ja bussejakin kulkee hyvin, mutta kuitenkin kauempana kuin tuo naapurissa oleva). Kyllä se on se jokaviikkoisen messun kirkko, joka mulle tuntuu hengelliseltä kodilta, vaikka olenkin aktiivisesti mukana ja palvelutehtävissä nimenomaan seurakuntakodilla. Tuo lähimessutoiminta on mun mielestä älyttömän tärkeää juuri sisälähetykselliseltä kannalta, ja siksi haluankin olla mukana sitä rakentamassa ihan jo kannatuksen vuoksi, vaikka mun oman hengellisen elämän kannalta toimisikin ehkä paremmin käydä samassa paikassa aina kun voi. Ja niiden ulkopuolelta tavoitettavien tyyppien lisäksi on hämmentävän paljon myös sellaista porukkaa, jotka ovat ihan vakioväkeä oman kaupunginosan toiminnassa, mutta joihin harvoin törmää edes siellä muutaman kilometrin päässä.
Niin, ja jos messu on kerran kuussa, niin eipä siellä silloin välttämättä kuukauden välein käydä. Oon onnistunut joskus missaamaan luokkaa kolme tai neljä lähimessua putkeen erilaisten aikataulullisten yhteensattumien takia. Kalenteriaan kun ei aina voi rakentaa vain seurakunta-asioiden ympärille.
Emme kyllä minun mielestäni ajattele, mutta ehkä ymmärrämme hengellisen kodin eri tavalla. Minulle Sley on tällä hetkellä hengellinen koti, ja jos rakentaisin sen toimintaa kotipaikkakunnalleni en mieltäisi sitä minkään toisen kodin rakentamiseksi, vaan saman kodin rakentamiseksi.
Toisaalta sitten taas käydessäni kotikuntani paikallisseurakunnan messussa on olo aina vähän ristiriitainen. Siinä on sellaista kipeää nostalgiaa: tämä oli joskus minulle koti, siinä määrin kuin kotiseurakunnan käsitettä ymmärsin, mutta nyt sen ääni tuntuu vieraalta. Se tuntuu aika raskaalta.
Olen mieltänyt tuon yhden kotiseurakunnan säännön ehkä vähän sen kautta, miten muistan opiskeluaikojen elämää kaupungissa, jolloin moni kiersi eri suuntausten seurakunnissa. Voi olla avartavaa vierailla niissä ihan vertailunkin vuoksi, mutta pitäisi olla joku säännöllinen kotiseurakunta, jonka opetusta pitää luotettavana ja jonka anti muodostaa oman kristillisen vakaumuksen ytimen.
Minä siis tarkastelen hengellistä kotia kirkkokunta- tai herätysliiketasolla, en paikallisyhteisön tasolla. Ennen ajattelin toisin, kotikylän kirkko oli ykkönen, miltei sisällöstä viis. Kotikylä on edelleen rakas, ja siksi soisin Hyvän Paimenen äänen kuuluvan täälläkin kirkkaampana kuin nyt. Ehkä se edellyttäisi sitä, että välillä pitäisi nähdä nykyistä enemmän vaivaa paitsi seurojen myös muiden tilaisuuksien järjestämisessä ja siihen asti, että toiminta laajenisi pitäisi edelleen matkustaa kauemmas. Mutta ei minulla silti olisi kaksi kotia, vaan kyseessä olisi sama koti.
2 tykkäystä
Kun olin Espanjassa katolilainen, hengellisen kodin ajatus oli se, että missä tahansa päin maapalloa olenkin, hengellinen koti on se paikka missä toimitetaan Katolisen kirkon ehtoollista. Hengellinen koti on Kristuksen eukaristinen ruumis, yhtä aikaa taivaassa ja maan päällä.
Näin näitä hengellisen kodin määritelmiä on monenlaisia.
3 tykkäystä
Kyllä LHPK on selkeästi naispappeusvastaisena pidetty. Naisia on podcast-haastattelijana ym., muttei opetustehtävissä. Verrattuna esim. SEKL:iin, jossa Liisi opettaa jopa opetussarjoissa.
AI:n kanta:
Kyllä. Lähetyshiippakunta ei hyväksy naispappeutta eikä vihi naisia papeiksi.
Ja
Taustaksi: useissa lähteissä todetaan, että Lähetyshiippakunnan piirissä on pidetty kiinni siitä, että pappisvirka kuuluu miehille, ja että liike on syntynyt osin juuri naispappeuden torjumisen ympärille. Suomessa naiset ovat toimineet luterilaisina pappeina vuodesta 1988 lähtien.
Lähteet Seurakuntalaiseen ja LHPK:n sivuille.
Kris taitaa puhua ensisijaisesti omasta ortodoksisesta kirkostaan. Ja on LHPK:ssa ainakin Mailis Janatuisella ollut jonkin verran opetustoimintaa, jossain muodossa myös muilla naisilla, vaikka virkateologisista syistä päävastuu opettamisesta on pastoreilla, jotka puolestaan ovatkaikki miehiä. Mutta esimerkiksi Studio Kryptassa usein juontava Ida Heikkilä on ollut siellä myös haastateltavana, ja on hän ainakin LHPK:n kesäjuhlilla jonkun luennonkin pitänyt.
3 tykkäystä