Olen ollut oman seurakuntani (LHPK) puitteissa tämän kysymyksen äärellä jo pitkään: Mistä tilat jumalanpalvelukselle, kun omaa kirkkorakennusta/tilaa ei ole? Lähetyshiippakunta vuokraa monessa paikassa muiden seurakuntien tiloja, mm. adventtikirkkoja, mutta myös muunlaisia ratkaisuja löytyy kuten erilaisia juhlasaleja.
Minua kiinnostaisi kuulla muiden kirkkokuntien tilanteesta. Onko tämänkaltaisia haasteita siellä ja miten niitä on ratkaistu?
Ortodoksinen kirkko toimittaa palveluksia Suomen ev.lut kirkon kirkoissa/ kappeleissa.
Oma tarpeisto tietenkin mukaan.
Kansanlähetys piti tilaisuuksiaan aiemmin Helsingin Nmkyn hotelli Arthurin juhlasalissa, mutta viimeiset kuusi seitsemän vuotta omissa testamenttilahjoituksin saaduissa toimistorakennukseen remontoiduissa tiloissa, jotka piispa Teemu Laajasalo vihki virallisiksi kirkkotiloiksi.
Pieni, ehkä maksimissaan 100 henkeä vetävä tila plus kahvitila, jonne mahtuu muutama kymmenen seuraamaan messua näytöltä. Ihan toimiva tila alttateineen, joskin matala eikä kovin näyttävä.
Jos oikeasti jokin kirkkokunta mielii maaseudulle, niin kotimessuja pukkaa. Ei se toki haittaa, sillä onhan seurakunta ennenkin kokoontunut kodeissa. Käytännössä varmaan piirin työntekijä ajaa syvälle metsään kerran toimintakaudessa syöttämään meitä perähikiän lampaita. Tämä siis oli tulevaisuudenvisio Kirkkokansan kotimaantoiminnasta. Omia ja vuokrattuja kirkkotiloja (tai sellaisiksi vihittyjä) sitten on isommilla paikkakunnilla.
“Ruoki minun lampaitani.” Jeesus Pietarille Joh. 21
Katolisen kirkon messuja vietetään ortodoksisissa kirkoissa/rukoushuoneissa ja luterilaisissa kirkoissa/ seurakunta saleissa. Suomessa toimiva Ukrainan kreikkalais-katolinen kirkko toimittaa Pyhän liturgian roomalaiskatolisissa ja luterilaisissa kirkoissa.
Se on näitä ekumenian kukkasia, että ev. lut. vuokraa tai antaa tiloja kat. ja ort. käyttöön muttei ikipäivänä LHPK:lle tai tulevalle Kirkkokansalle.
Perähikiän lampailla, ainakin hiukankin nuoremmilla, on tyypillisesti auto poikineen. Oman kirkkokunnan messu kun ei ole läheskään ainoa palvelu, johon on pitkä matka. Käytännössä siis väki saapuisi maaseudulta lähimmän ison kaupungin messuun sellaisella tiheydellä kuin jaksaisi. Haasteeksi jäisi maaseudun iäkkäiden ihmisten tilanne, mutta toisaalta heidän täytyy joka tapauksessa ratkaista liikkumisasiansa jollain tavalla ihan ruokakaupassa käymisestä alkaen.
Joo, kun LHPK vastustaa naisten pappeutta ja samaa sukupuolta olevien liittoa. Eikä ehtoollisyhteyttäkään ole!
D
Tässä on ilmeisesti jotain huumoria mitä en tajua… Eikös ort. ja kat. vastusta myös naisten pappeutta ja samaa sukupuolta olevien liittoa, eikä ehtoollisyhteyttä heidänkään kanssa ev.lutilla ole.
Hieman sarkasmia keskiviikon kunniaksi.
D
No eivät kyllä varsinaisesti vastusta kumpaakaan. Miksi tuhlata energiaa johonkin mitä kirkko ei tunne?
Minulla on haaveena (mikäli toinen haaveeni maalle muuttamisesta toteutuu ensin..) rakentaa kotikappeli, jossa mahtuisi messuja toimittamaan pienelle porukalle. Saisi ainakin pienoiskoossa vähän luterilaista kirkollisuutta, mikä nykyisissä vuokratiloissa usein jää vähäiseksi.
Kaipa sitten on niin että ortodoksien ja katolilaisten on jostain syystä hyväksyttävämpää vastustaa noita asioita. Ehkä sitä katsotaan läpi sormien kun ort. ja kat. ovat muutenkin harhassa. Kunnon luterilaisten ei olettaisi haksahtavan tuollaisiin luuloihin. Ollakseen kunnon luterilainen pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia.
En tiedä mitä tämä sarkasmi ja ironia tässäkään auttaa. Jos Luther ja kumpp. olisivat olleet sitä mieltä että antaa kaikkien kukkien vaan kukkia, ostakoon toiset aneita ja ne, joiden omatunto ei siihen taivu olkoon ostamatta, ei ehkä olisi mitään luterilaista kirkkoa, eikä luterilaisia naispappeja tai heidän sallimiaan samaa sukupuolta olevien vihkimisiä. Itse kukin laittaa rajan johonkin.
Ei tunne, ja siksi vastustaa, eli negatiivinen kanta on kuitenkin useinta kertoja historian aikana otettu kumpaankin kysymykseen, niin idässä kuin lännessä. Viime vuosikymmenen aikana useampikin ortodoksinen piispa on ottanut kantaa molempiin kysymyksiin, eivätkä nuo vaihtoehdot ole muuttuneet siitä yhtään todellisemmiksi että piispan on ääneen sanonut niiden olevan mahdottomia. Vastustamiseksikin tuollaista kannanottoa voisi kutsua. Se, että kantaa on otettu ei tarkoita sitä että kirkkojen mielestä olisi olemassa katolinen tai ortodoksinen malli noille vastustettaville asioille.
Eikö oikeasti pystyisi pienemmilläkin paikkakunnilla yhdistämään kaikkien niiden voimavarat, jotka tällaista kappelia kaipaavat? Ei siitä niin kauan ole kun kylien taloista kaikista osallistuttiin kirkkorakennusten tekoon.
Tilanne on koominen. Annetaan tiloja niille joille nämä kysymykset eivät tule aukeamaan. Ja tuumaakaan ei anneta periksi samoissa asioissa niille jotka ovat omia kirkon jäseniä. Luther on lähempänä niitä jotka ollaan potkimassa pihalle.
D
Varmaan pystyisi, eikä oikeasti ole mahdoton hommakaan. Lopulta vaatii vaan sen että ihmiset olisivat valmiit sitoutumaan seurakuntaan aidosti.
Ihmisen on kuitenkin ensisijaisesti sitouduttava Kristukseen ja siitä sitomisestahan Herra Kristus pitääkin itse huolen. On näet pyydetty koettelemaan kaikki ja tähän emme kykene muutoin kuin Herran itsensä johtamina.
1Tess 5:19-21: “Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.”
Jeesuksen lampaat myös kuulevat hänen ääntänsä, eivätkä seuraa vierasta.
Joh 10:4-5: “Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.”"
Mikään tästä ei ole lampaan itsensä vastuulla, sen tehtävänä ei itselähtöisesti ja omaehtoisesti järkeillen ole löytää laiduntansa.
Jeesus itse edelläjuoksijana on jo löytänyt laitumen lampaalleen tai kuten Heprealaiskirjeessä asia ilmaistaan “mennyt kaikkeinpyhimpään”, ja siten avannut meillekin tien sinne.
Henki itse rukoilee lakkaamatta lukien ja tutkien Jumalan sanaa meissä.
Room 8:26-28: “Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”
Emme siten ryntäile ihmismielipiteiden mukaan sinne ja tänne ollen jatkuvasti ahdistuneita olemmeko oikeassa laumassa? Sillä ennen kaikkea nykyisenä sekavana aikana monet sanovat Kristuksen kyllä olevan siellä ja täällä, mutta meille on annettu kehotus olla juoksematta kaikenlaisten kutsujen perässä. Ne ovat usein kuitenkin vain suomaan yllä lepattavia valoja, jotka kyllä houkuttelevat menemään niiden luokse, mutta upottavatkin lähtijänsä höttöiseen nevaan.
Se tuppaa olemaan niin, että vain sitoutuneimmat aktiivilampaat jaksavat ajella säännöllisesti suuntaansa tunnin-pari messuun. Tähän ei köyhemmillä lampailla ole oikein varaakaan.
Haaveilin jonkinlaisesta tavoittavasta työstä, joka vetäisi puoleensa ja jonne saattaisi kutsua vähemmänkin aktiivista tai peräti täysin passiivista porukkaa. Vapaat suunnathan rakensivat oman käpykylätkin kattavan verkostonsa jalkautumalla.
Mutta nämä ovat haaveita ja haaveiksi saattavat jäädä.
Tämä jäi mietityttämään. Oikea luterilaisuus ei tietenkään anna kaikkien kukkien kukkia. Oikea luterilaisuus sanoo kukalle, että sinulla on lupa tuottaa toisenlaista kukkaa. Oikea luterilaisuus sanoo kirkollisesta järjestyksestä (CA XV):
XV Kirkon säätämät tavat
Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne.
Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi.
Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.
Kynnyskysymykseksi muodostuu missä määrin kirkolliset tavat resonoivat opin kanssa. Teknisesti meillä ei ole luterilaisuudessa opetusta papin sukupuolesta. Se on tullut meille kirkollisen tavan mukana. Kaikki Tunnustuskirjojen kohdat viittaavat läntiseen traditioon pappeudesta. Traditio tietenkin perustuu juutalaiseen traditioon joka perustuu siihen että Jumala valitsi papeiksi miehiä. Sitä on sekulaaristi perusteltu naisten enemmällä saastaisuudella (kuukautiset, synnyttäminen), mutta itse ajattelen että miehet on valittu (by Jumala) vastapainoksi sille, että nainen synnyttää elävän Sanan ja miesten tehtävä on antaa muistuttaa tästä sanasta jatkuvasti suullisesti. Saastaisuus tässä yhteydessä viittaa vain johonkin jota ei saa koskea, olipa paha tai hyvä.
Onko viran sukupuolettomuus evankeliumin vastainen idea. Eli vaikuttaako papin sukupuoli siihen, voiko pappi julistaa evankeliumia oikein ja siten edistää Pyhän Hengen työtä? Tunnustuksen mukaan virka on asetettu että “saisimme tämän uskon”. Jos virka on sidottu sukupuoleen, niin silloin voi odottaa, että evankeliumia ei oikein julisteta. Ehkä tämä ajattelumalli, eli se, että on virka joka on pysyvää ja sukupuoli joka voi olla jokin muu kuin mies, on ruokkinut vastaavaa ajattelua avioliittokysymyksessä. Eli avioliitto on Jumalan asettama, mutta sukupuolella ei ole väliä.
Tämä “substanssi - aksidenssi” -ajattelu on voinut vääristää ajatteluamme siten, että ajattelemme papin viran ja avioliiton olevan oikeita asioita ja sukupuoli näihin liittyen muuttuvaa ja vaihtuvaa, eikä vaikuta itse asiaan.
Ongelma on se, että Raamattu ei tuo tällaista käsitystä todellisuudesta. Siksi painin itse näiden kysymysten kanssa. Avioliiton kohdalla asia on itsestään selvää. Pappeuden kohdalla saatan olla väärässä (teen yhteistyötä), mutta kannan vastuuni Jumalan edessä.
Palatakseni aiheeseen. Jos olisin kirkkoherra, niin puhuisin sen puolesta että kaikki yhteisöt joissa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan, ovat tervetulleita kirkkoon.
D
Olen melko huumorintajuton noin yleisesti ottaen, lukuun ottamatta tilannehuumoria. Yritin sarkasmin vaikeaa lajia.
Hyvä vastaus. Kiitos.