Terveisiä kansalliselta rukousaamiaiselta, johon tänä aamuna osallistuin. Erittäin upea tilaisuus.
Aloituksen rukoustavoista puheen ollen, eräs rukous luettiin paperista, se ei siis ollut spontaani, mutta ainakin minä vakuutuin, että julkisessa tilanteessa sellainen etukäteen kunnolla valmisteltu rukous on aivan timanttia kamaa. Tulin tässä asiassa oikein käytännössä opetetuksi. Ja en ollut ainoa, joka asian siellä havaitsi, ja joku otti puheeksikin.
Ei Jumala ole ollenkaan meidän marionettimme joka tanssii meidän rukousnarujemme mukaan. Häntä on rukoiltava Hengessä ja totuudessa niin kuin hän itse opettaa ja silloin rukouksen sisältö on varmasti Jumalan tahdon mukainen ja silloin me myös tiedämme tulevamme kuulluiksi.
Tällöin on usein juuri tuollainen hiljaisessa hetkessä paperille sorvattu rukous esirukouksena hieno homma, kuten @Semajah tuossa yllä jo manitsikin. Vapaa rukous kun tahtoo mennä hölinäksi.
Fatiman rukous
Herra Jeesus, anna meille anteeksi velkamme ja pelasta meidät helvetin tulesta. Johdata taivaaseen kaikki sielut, erityisesti ne, jotka eniten tarvitsevat armeliaisuuttasi.
Rukoilen Isää joka on taivaissa. Silloin kun tulin uskoon (hieman yli kymmenen vuotta sitten) rukoilin että saisin nähdä Jumalan kasvot. Olin synneissäni joista ei kuitenkaan tarvinnut rääkätä itseään. Se oli perisyntiä. Se oli ero Jumalasta. Rukous oli alusta asti Jumalan etsimistä.
Halusin päästä Jumalan yhteyteen. Piti tehdä parannus. Aluksi minulla oli vain haikeita toiveita että siellä pilven päällä on joku Ukko joka näkee minut.
Kaiken keskellä on Jeesuksen opetukset. Jeesus opettaa mikä on taivasten valtakunta ja miten sinne pääsee. Jeesuksen opetukset ovat henki ja elämä. Vaikka taivas ja maa katoavat, Jeesuksen sanat pysyvät. Jeesus opettaa etsimään yhteyttä Jumalaan.
Sitten tulee se aika etsijän tiellä kun rukouksiin ja huokailuihin vastataan. Jumala on olemassa, Hänen yhteyteensä voi päästä ja perisynnistä voi päästä eroon. Ei olekaan enää sitä katkeraa eroa Jumalasta. Kaikkeen kyllä kuluu aikaa. Lopulta tulee uudestisyntymä ja Pyhä henki asettuu sydämeen. Viimeistään silloin rukous on hengessä ja totuudessa.
Katsoin eilen ohjelman, jossa ison perheen kaikki jäsenet ovat valmiina pitämään yhteiset rukoukset ääneen ja sen päälle vielä iltarukoukset polvillaan. Pidän sellaista käytäntöä aika erikoisena, vaikka kukin perhe toki tehköön niin kuin hyväksi näkee. Tosin sellaista eivät kai harrasta muut kuin “tosiuskovaiset”, mutta varsin tekopyhältä ja tapakristilliseltä ja kankealta se minusta vaikuttaa.
Voi tietenkin kysyä, että olisiko parempi, että luopuisivat moisesta käytännöstä. Siitä en ole varma, mutta kieltämättä tuo kaikki näytti kovin vaivaannuttavalta ainakin minusta, joka hoidan oman yhteydenpitoni visusti salassa.
Toki UT puhuu paljon yhteisistäkin rukouksista. Joka tapauksessa minusta rukouksen funktio on aika kryptinen sekä käytännössä että teoriassa.
Ymmärränköhän nyt ajatuksesi oikein: yhdessä perheenä rukoilu on mielestäsi tekopyhää ja tapakristillistä 
?
Minulle tuollainen ajatus tuntuu oudolta. Miten lapset oppisivat rukoilemaan elleivät vanhempiensa kanssa? Minulle lapsena oli aivan normaalia, että perheemme meni kirkkoon rukoilemaan yhdessä seurakunnan kanssa, kotona rukoiltiin yhdessä perheenä ja näiden lisäksi jokainen rukoili myös itsekseen. Ruuat tietysti siunattiin myös. Minä koin sen aitona ja tärkeänä, mutta ilman henkilökohtaista uskoa se tuntuisi varmasti omituiselta.
Miten sinun lapsuudenperheessäsi rukoiltiin tai rukoilitteko ollenkaan?
Minä ajattelen, että @Semajah tahtoo sanoa sellaisen rukouksen joka ei perustu Jumalan sanaan olevan tekopyhää. Minäkin vierastan sellaista, sillä kuten Raamattu sanoo niiden, jotka rukoilevat tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. Käsitän siten, että yhteisten rukousten funktio on juuri siinä, että niillä pyritään ohjaamaan lapsia ja uskossaan nuoria rukoilemaan tällä tavoin. Muutoin sekoittuu Jumalan tahto ja oma Jumalasta vieraantunut itsekeskeinen minä ja rukouksesta tulee monisanaista hölinää, jonka Jeesus torjuu tai sitten pyydetään omien synnillisten intressien ohjauksessa maailmallista hyvää antamatta Jumalan tahdon toteutumiselle lainkaan sijaa. Ajatellaan Jumalan olevan kuin jokin riikinkukko joka pörhistää höyhenensä tyytyväisenä ja palkitsee meidät, vaikka puhumme hänelle itse nimeämällämme tavalla.
Mun lapsuudessa yhteistä rukousta kotona oli lähinnä iltarukous, joka oli aina sama, ei vapaamuotoinen. Valittu sanamuoto oli tosi syvällinen ja tärkeitä asioita käsittelevä, etenkin verrattuna tyypillisiin lasten iltarukouksiin, mutta sen kääntöpuolena en sitten kyllä ymmärtänyt sen sisällöstä hölkäsen pöläystä ennen teini-ikää…
Mun mielestä rukouksessa oleellista on sisältö ja kohde, ei muoto tai tyyli. Perheen rukouselämä voi olla juuri sellaista kuin asianosaisista itsestään parhaalta tuntuu. Jos jokin tyyli tuntuu kankealta ja tekopyhältä, ei sellaista tarvitse tehdä, vaikka toisessa perheessä niin tehtäisiin. Mutta ei pidä myöskään tuomita toisten rukouselämää.
Ahaa… Tässä tulee varmaankin taas perinteiden erot vastaan, koska en meinaa hoksata mistä on kysymys. En minäkään ymmärrä sellaista rukoilemista, jossa hölistään epäkunnioittavasti ja pyydetään suurempaa autoa, enemmän rahaa ym. tai yritetään omin sanoin olla kovin kaunopuheisia.
Ortodoksit käyttävät paljon rukouskirjoja, akatistoksia, anomus- ja rukouskanoneita, lyhyitä rukoushuokauksia Jumalalle, Jumalanäidille ja pyhille ihmisille. Toki omiakin asioita on hyvä tuoda Jumalan eteen, mutta kunnioittavasti ja ne ovat enemmän yksityiseen rukoukseen kuuluvia. Ja tietenkään pikkulasten kanssa ei kannata rukoilla tuntikaupalla, vaan opetella vähitellen.
Ei ollut erityisen uskovainen mutta erittäin hyvä ja teeskentelemätön koti, joka oli enemmänkin tapakristillinen; silti itse olen uskonut Jumalaan ja Jeesukseen lapsesta lähtien. Yhteinen kirkkorukous seurakunnan kanssa tuntuu toki luontevalta, enkä nyt ryhdy moittimaan kenenkään kristillisiä perhetapojakaan.
Asia tuli mieleeni tuosta aiemmasta omasta kommentistasi:
Vapaa rukous kun tahtoo mennä hölinäksi.
Olen tuosta niin samaa mieltä. Mutta ylipäätään rukous ja sen “mekaniikka” on aika mystinen juttu.
Olen tuollaisiin tykästynyt sekä myös etukäteen kirjoitettuihin rukouksiin, tuntuvat jotenkin aidommilta ja luontevimmilta kuin spontaanit julkiset rukoukset. Varsinkin jos joku muu “käskee” rukoilemaan; sellaista pidänkin silkkana puoskarointina - kummallista vallankäyttöä. Jos jotakuta rukoiluttaa, niin rukoilkoon itse.
Tämmöinen ilmoitus tuli vastaan, ja tuli mieleeni pohtia, millaista rukousta tuossa tapahtumassa harrastetaan ja voisinko esimerkiksi minä kokea oloni luontevaksi olla mukana.
Minusta näinä päivinä suomalaisten olisi hyvä rukoilla maamme ja kansamme puolesta, mutta ainakaan ilmoituksessa ei taida sellaista teemaa olla. Vilpitön arvioni on, että järjestäjätahoilla on aivan tietty näkemys siitä, kuinka rukoillaan oikealla tavalla.
Varmuuden vuoksi; en tietenkään tarkoittanut kritisoida kotiasi tai rukoustapojasi. Luulisin, että saman kirkon sisälläkin jokainen perhe ja yksilö rukoilee eritavoin, puhumattakaan sitten kaikista erilaisista kristityistä perinteistä. Tärkeintä lienee, että rukoillaan. Mutta milloin rukous sitten on aitoa, oikeaa ja kunnioittavaa…? Jokainen kai vastaa siihenkin eritavoin.
Joo, ja itselläni on ollut jo pitkään ja aika vahvasti sellainen ajatus, että rukous on jotenkin katkeamatonta. Jatkuvaa yhteyttä. Sen tähden tunnustan, että minusta käytännön rukoukset tuntuvat joskus vierailta ja teennäisiltä.
“Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” (Room 8:26)
Tässä yllättävää kyllä, Anglikaanisen kirkon pastorin hyvä ohje rukoukseen.
Kristityt ovat kaikkina aikoina pitäneet kiinni ajatuksesta, että sydämessämme oleva Jumalan Henki avaa meille Sanan totuuksia, että jumala on itse oma tulkkinsa, joka tekee meille tunnetuksi käyttämänsä kielen. Vain Jumala, tai Jumalan Henki, ilmoittaa meille Jumalan. Sisäinen vakuuttuneisuus, josta äsken puhuin, on sydämessämme olevan Pyhän Hengen aikaansaamaa. Mutta sellainen »varmuus» ei ole ensi sijassa lainkaan tunteiden asia. Meille tulee joskus kiusaus jättää rukoilematta, koska meillä ei enää ole samanlaisia epämääräisen miellyttäviä uskonnollisia tuntemuksia kuin joskus palavampina hetkinämme. Luulemme, että rukoillessamme ei tapahdu mitään, että puhumme vain itseksemme. Tällainen tilanne johtuu todennäköisesti siitä, että rukouksemme ei perustu Raamattuun. Meidän tulisi rukoillessamme kuunnella, mitä sanottavaa Jumalalla on meille Raamatussa, muuten joudumme helposti omien tuntemustemme ja mielialojemme valtaan ja se on kohtalokasta. Ilman Raamattua rukouksemme on parhaimmillaankin vain jonkinlaista mieltäylentävää mietiskelyä, omiin, mielenliikkeisiimme uppoutumista, yritystä loihtia esiin tiettyjä tunteita; voimme jopa tottua hakemaan »hengelliselle» elämällemme piristysruisketta tunteisiin vetoavista hartaudenharjoituksista, lauluista, virsistä tai jopa tietyiltä puhujilta! Sellaisella ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä kristillisen rukouksen kanssa, ja se on yhtä vaarallista kuin Saulin yritys manata esiin henkiä Een-Doorissa. Joskin olisi liioittelua sanoa, ettei meidän pitäisi koskaan rukoilla lukematta ensin Raamattua, niin ainakin rukouksemme pitäisi perustua Raamattuun eikä omiin mielentiloihimme tai hengelliseen vireeseemme.
Alan Richardson, Raamattua tutkimaan, s. 15-16.
Minullakin on ollut usein noita tuntemuksia, ettei rukoillessani tapahdu mitään. Tiedän kuitenkin sen johtuneen juuri siitä, että pyrin oman ymmärrykseni mukaiseen lopputulokseen ja olen todennut toistavani omaa muka hienosti sliipattua rukoustani ikään kuin Jumala olisi sen tarpeessa. Ei ole, vaan hänen henkensä täytyy olla rukoukseni auktori.
Tämä Raamatun kohta jatkuu hienosti heti seuraavassa jakeessa.
Room 8:27: “Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.”
Tässä jakeessahan sanotaan sydämen tutkijan (siis Jumalan) tietävän mikä on Hengen mieli, koska Henki itse rukoilee Jumalan tahdon mukaan.
Käsitykseni mukaan tässä jos missä on hölinä suljettu ulkopuolelle.
Tuo voi olla monelle innostava tapahtuma mutta ei vaikuta oikeasti rakentavalta. Vähän tuollaista “voima-touhua”. Ehkä vähän Nokia-mission tyyliin ollaan valloittamassa maakuntaa. On rukousarmeijaa ja kaikkea.
En usko, että viihtyisin. Ja osallistujillakin voi tulla melkoinen pudotus arkeen tuollaisen hulinoinnin jäljiltä.
Ei ole varmaankaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa rukoilla, kun puhutaan kristityn rukouksesta. Rukouksessa lähestymme Jumalaa ajatuksinemme, pyyntöinemme, yhteyden kaipuinemme ja toiveinemme. Raamattu on luultavasti paras ohjeemme rukouksiin.
Vanhan testamentin psalmit ovat lähes kaikki rukouksia, joko kiitos- ja ylistys-, tai pyyntörukouksia. Niistä saa hyvän pohjan. Myös Herran siunaus löytyy Vt:sta. Uudessa testamentissa Jeesuksen opettama Isä meidän - rukous on ehkä tärkein malli ja ohje kristittyjen rukouksiin, kun sen ajatuksella ja ymmärryksellä lukee. On olemassa opetuksia, missä sitä käydään jae jakeelta läpi ja selitetään, mitä niillä tarkoitetaan.
Rukouksessa ulkoiset seikat tai puitteet eivät ole olennaisia. Ääneen tai hiljaa, seisten, istuen, makuulla tai polvillaan, silmät auki tai kiinni, kaikki käy, mikä vain edesauttaa rukoukseen keskittymistä. Rukous on ihmisen suhdetta Jumalaan, avoin lähde, josta Jumalan Henki voi pulputa ihmiseen samalla kun ihminen vuodattaa asioitaan Jumalalle. Myös Raamatun jakeiden luku rukoillen on hyvä keino, samoin hengelliset laulut, virret ja muu musiikki voivat tuoda Jumalan lähelle ihmistä.
Rukoukset esivallan, järjestyksen, maailman rauhan, lähetystyön ja muidenkin asioiden puolesta ovat tärkeitä. On sanottu, että rukoukset täällä kerätään ja kannetaan Jumalan valtaistuimen eteen ja ne vaikuttavat siellä ennemmin tai myöhemmin. On asioita, joiden puolesta pitää rukoilla vuosikymmeniä ja asioita, jotka tapahtuvat nopeasti. Monet lähetystyöntekijät kertovat, ettei työstä tulisi mitään ilman esirukouksia. Moni jumalatonkin kääntyy vasta pitkän puolestarukoilun jälkeen.
Kun Mooses kohotti kätensä ylös, menestyi kansa taisteluissa ja kun hän laski kätensä, pääsi vihollinen voitolle. Tarvittiin jopa avuksi toisia kannattelemaan Mooseksen käsiä, kun hän ei enää itse jaksanut pitää niitä koholla. Aivan samoin monet asiat täällä ajassamme vaativat rukousta ja rukoustukea. Kaikessa missä pyydämme Isän tahdon tapahtumista, tapahtuu se aikanaan.
Hyvä kirjoitus, tai siis olen kaikessa samaa mieltä.
Silti jokin jää kismittämään. Jos vanhurskautuksen pohjana ja siis pelastuksen perustalla olisi oma rukouselämä ja kontemplaatio, ainakin itse olisin kovin heikoilla sekä opissa että elämässä. Vanhurskautuksen ajattelenkin pohjautuvan uskoon eikä mihinkään muuhun. Hengellisen elämän kauniiksi pohjavireeksi rukous silti sopii erinomaisesti. Rukous laulettuna on minusta aivan erityisen luontevaa.
Silti koko rukousajatus on mielestäni mystinen ja kummallinen, kuten aiemmin kirjoitin. Eli miksi hyviä asioita pitää erikseen anoa ja rukoilla. Usko on luottamista, ja minusta uskoon nojaaminen ilman jatkuvaa ruikuttamista edustaisi riittävän luottavaista ja luontevaa hengellistä elämää.
En tässä tietetenkään puhu rukousta vastaan, sillä minulla itsellänikin on joitakin aivan huikeita kokemuksia rukousvastauksista. Minä vain en alkuunkaan ymmärrä sen funktiota ja “mekaniikkaa”. Ja UT:ssa todellakin kehotetaan rukoilemaan paljon ja ahkerasti ja tavalla jos toisellakin.
Oma tärkein rukoukseni on joka-aamuinen pyyntö saada tänäkin päivänä elää Hengen osallisuudessa ja täyteydessä.
Voi kauhistus. Kukin tavallaan tietenkin, enkä tarkoita sinua paheksua. En vain ollenkaan näe rukousta “jatkuvana ruikuttamisena”, avun pyytäminen on vain yksi osa. Tietenkin sekin on tärkeää, koska ilman Jumalaa emme voi mitään tehdä tai ainakin kuljemme harhaan. Myös ylistäminen ja kiittäminen ovat tärkeitä, psalmit ovat hyvä esimerkki kuten Fratreskin jo mainitsi.
En oikein ymmärrä miten ilman rukousta voisi ollaa hengellistä elämää. Haluammehan pitää yhteyttä myös meille läheisten ihmisten kanssa, joten tuntuisi erikoiselta jos kristitty ei haluaisi olla yhteyksissä Jumalan kanssa.
Minulla on kyllä samalaiset fiilikset kuin @Semajah lla. Raamattuhan sanoo,
1Tess 5:17-19: "Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako,"
Oikea rukous on siis rukoilemista Hengessä lakkaamatta. Eilenkin koin tämän hyvin kun touhusin kahdeksan vuotiaan lapsen lapseni kanssa koko päivän. Mietin missä saisin tuoduksi jotain hengellistä hänelle jossain välissä kun koulussa he eivät sitä enää saa. Silloin hoksasin ottaa virsikirjan ja lauloimme yhdessä hänen kanssaan muutamia hyviä lastenvirsiä, joissa on Kristuskeskeinen sanoma. Koen, että juuri rukouksen Henki ohjasi minua toimimaan näin.
