Mitä on rukous


#1

Kun tulin uskoon, rukoileminen tuntui minusta väkinäiseltä, kaavamaiselta ja turhaltakin. Tämä johtui siitä että en tiennyt mitä rukous on ja miksi tulee rukoilla hellittämättä. Vaikka rukous varmasti on puhetta Jumalan kanssa, avun pyytämistä ja hiljentymistä, sai rukoilemiseni merkityksen Vasta kun ymmärsin että ei Jumala rukouksiani tarvitse vaan minä, että rukous on Jumalalle todistus siitä että olen Hänen. Ja kun näen rukouksen pääasiassa näin, näyttäytyy yhteyteni Jumalaan kovin ohuelta ja omavoimaisuuteni vallitsee. Miten te muut koette rukouksen?


#2

On totta, että rukous on meitä varten. Mutta kyse ei ole ainoastaan uskon todistuksesta, vaan Jumalan luokse hakeutumisesta ja muutoksesta. Toiveena on, että rukouksen kautta Jumala voisi pikku hiljaa ohjata meidän tahtoamme lähemmäksi hänen tahtoaan, voisi opettaa meitä näkemään edes vähän hänen silmillään ja kasvamaan rakkaudessa häneen ja läheisiimme. Rukous opettaa myös turvautumista ja luottamista Jumalaan, kun ojennamme hänelle ilomme ja surumme, ja pyydämme apuakin, mutta jätämme lopulta hänen tahtonsa varaan mitä tapahtuu.


#3

Varmaankin juuri näin. Itse pidän rukous elämääni sen verran köyhänä, että onneksi on Henki joka rukoilee puolestani. Muuten. Jos rukouselämää ajattelee osoituksena tai todistuksena uskosta Jumalalle niin eikö ala epäuskoisten ja joskus omatkin kaavamaiset isä meidän rukoukset näyttää ainakin turhilta ja melkeinpä Jumalan pilkkaamiselta.


#4

Noinhan se on. Ihminen tarvitsee rukousta niin kuin puhelin tarvitsee lataamista.


#5

Kaikkea en kristinuskossa ymmärrä. Rukousta en ole koskaan kokonaan ymmärtänyt. Raamattu ei kovin syvällisesti perustele rukouksen järkevyyttä. Kunpa kristinusko olisi sellainen, ettei tarvitsisi rukoilla, vaan voisi vaan olla. Sama Raamatun lukemisen ja messussa käymisen suhteen. Haluaisin sellaisen uskonnon itselleni, että voisi vaan olla tekemättä mitään. Mutta kristinuskoon kuuluu tämä rukous, raamattu ja messussa käyminen, joten vähän niitäkin on harrastettava. Mutta toki voi tehdä kristinuskosta sellaisen version itselleen, että ottaa hyvin lunkisti ellei Jumala sitten toisin johdata. Myöskin tuo käännyttäminen kristinuskossa voi ulkopuoliselle näyttäytyä erikoisena. Koko ajan yritetään muuttaa toisen vakaumus kristilliseksi, eikä vain anneta ihmisten olla ja pitää omaa vakaumustaan. Koko ajan käynnissä on jonkinlainen pelastusleikki. Kuitenkin vaikka kauan olen ollut uskon tiellä, niin silti ihmettelen joitakin asioita uskonnossamme. Erikoista on myös se, että ihmiset julistavat evankeliumia ja sitten ihmisten omatunto kolkuttaa ja siihen reagoidaan eri tavalla. Ei ole ehkä helppoa ymmärtää miksi evankeliumi on laitettu ihmisten julistettavaksi. Luulisi että Jumala itse tai enkelit tekisivät lähetystyön ilman, että sitä ihmisten tarvitsee tehdä. Paljon riittää kristinuskossa ihmeteltävää.


#6

Tämä lainaus on Kreationismi -ketjusta, mutta otan sen tähän koska tämän yhteydessä tuli mieleen rukouksen/Lectio Divinan teemat joihin aina tasaisin väliajoin palaan.

Minunkin mielestäni kertomuksella luomisesta kuudessa päivässä on paljon merkitystä hengellisessä elämässä ja kilvoituksessa, vaikka en pidäkään tarpeellisena ajatella että materiaalinen maailmankaikkeus on luotu kuudessa päivässä.

MInulle rakas ja suorastaan elintärkeä osa-alue rukouksessa on itseni tuntemisen opettelu Jumalan yhteydessä, sillä liian paljon tulin kartoittaneeksi itseäni ilman jumalallista todellisuutta. Rukouksessa pyydän näkemystä ja vastausta kysymyksiin kuka minä olen, missä minä olen ja mitä minä olen tekemässä.

Luominen on ensisijaisesti jatkuvaa Pyhän Hengen henkäilyä; “uudeksi minä luon kaiken”.
Uskon että siksi varsinaisia luomisen päiviä on kuusi. Sehän viittaa Pyhän Hengen toimintaan. “Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.” (Jes. 11:2)

Luomiskertomusta olen usein mietiskellyt Kristus Kaikkeuden Kuningas -juhlan aikana ja katsellen Viimeinen Tuomio -ikonia. Tuo ikoni on minulle tärkein luomisen kuva. Uudeksi luomisen kuva. Se edustaa minulle samaa kuin Ilmestyskirjan kuvaus uudesta Jerusalemista. Kaikki on järjestynyt Kristuksen, Kaikkeuden Kuninkaan ja Kaikkeuden Taivaan Auringon ympärille.

Se, että Genesiksen luomiskertomus puhuu koko tunnetun maailman luomisesta, kertoo minulle että Jumalan pelastussuunnitelmalla on merkitystä kaikelle olemassaolevalle. Ja koska minä kuulun kaikkeen olemassaolevaan, niin kuin Genesis opettaa liittämällä ihmisen kertomukseen miten luonto on olemassa, uudeksi luominen tapahtuu minussa, niin kuin muussakin olevassa.

Katson ympärilleni, näen mäet ja järvet, puut ja tähdet, minä kuulun tänne, minun elämäni on samaa elämää kuin ympäristöni elämä, mutta miten ymmärtää oma paikkani tämän kaiken keskellä?
Siihen Jeesuksella on vastaus, rukoillen.

Jeesus opettaa meille yhden rukouksen.
Se kertoo minulle Jumalan kuudesta päivästä. Ne ovat:
(Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Alku ja loppu, Herran päivä, Luoja on kaiken alku ja loppu ja pyhyys.)
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Anna meille meidän velkamme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Älä saata meitä (kaatumaan) kiusaukseen.
Päästä meidät pahasta.

Valo on Jumala, ja se loistaa olemisen keskellä sillä kaikki me “elämme, liikumme ja olemme Jumalassa”
Herääminen katumukseen hengellisessä heräämisessä, katekumeeniajan itsetutkiskelussa. Jumala puhuu minulle syvimmässä osassa itseäni, valo loistaa sieltä. Kuinka uskallaan vuorovaikuttaa tuon valon kanssa sillä Jumalan valo on myös kaiken valaiseva polttava tuli, miten minun käy?
Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Sinun valosi todella loistaa olevassa. Tulkoon valo.

Tuntuu kuin katsoisin Jumalaan eri puolelta, siksi tulee olo siitä että pelottaa itseni puolesta, mutta vaikka Hänellä ja minulla onkin omat ulottuvuutemme, ne molemmat ovat Hänen suunnitelmiaan. Hänellä omansa jotta hän voisi kerätä minut siipiensä suojaan, minulla omani, jotta voisin olla Korkeimman suojassa.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tulkoon taivaankansi erottamaan vedet vesistä.

Luotan sinuun sillä sinä olet se pohja johon jalkani varaavat elämän keskellä.
Sinua ympäröi kasteen meri, Puhtauden meri, Tahraton sikiäminen, Maria “mares”. Sieltä nousee kuiva maa kuin inkarnaation ihme, kaiken yhteys Jumalaan inkarnaation kautta.
Tapahtukoon sinun tahtosi. Kerääntykööt vedet yhteen taivaankannen alapuolella ja paljastukoon kuiva maa.

On vaikea erottaa menetänkö jotain vai saanko jotain, kun ruokit minua pyytämällä minua tekemään työtä ruokani eteen. Sinä annat voiman tehdä työtä ja sinä annat työlle hedelmät. Valosi saa minun maani heräämään henkiin ja tekemään hedelmää.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Tuottakoon maa kukkia ja siementä tuottavia kasveja ja hedelmää tekeviä puita.

En ole yksin työssäni, pyhien taivaassa on paljon valoja jotka ohjaavat tietäni, jotka ovat kulkeneet saman tien, ne heijastavat sinun valoasi, ja ovat apunani sinun rinnallasi. Pyhien yhteys löytyy sinusta, sinä olet sen alku ja loppu. Sinä olet se aurinko jonka valoa kuu loistaa. Sinun ympärillesi kerääntyneenä olemme yksi vaikka olemme monta. Sinun ympärilläsi tekomme jotka näyttävät helposti sotivan toisiaan vastaan, harmonisoituvat sinun yhdistäminäsi.
Anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Tulkoon taivaalle valoja jotka erottavat yön päivästä ja osoittavat aikojen ja juhlien paikan ja valaisevat maan.

Osaanko erottaa mitä asioita käyttää mihinkin tarkoitukseen. Kaikkea on niin yllin kyllin, valintoja niin paljon. Kaikki luotu on hyvää, kaikki on sallittua, mutta kuitenkaan kaikki ei ole hyväksi. Olkoon sinun läsnäolosi ja valosi vapauttamassa minua aina mieleni vankiloista. Olkoon veteni, ne taivaankannen alapuoliset mutta aina vakaat sinun kalliosi päällä, jotta henkeni jaksaa nousta lentoon. Laskeutukoon valosi syvimpiinkin vesiin, niin että olemassaoloni syyt ja tehtävät; kalat jaksavat uida vapaana, niin kuin kalat jotka Kristuksen kaste -ikonissa uivat Kristuksen ympärillä.
Älä saata meitä kiusaukseen. Täyttyköön meret elävistä olennoista, lentäköön linnut maan maan päällä, taivaankannen alapuolella.

Kasvakoon sinun hedelmiesi voimalla minussa monenlaisia kykyjä, taitoja ja hyveitä. Tee maasi antimilla minusta vahva kuin karhu, kekseliäs kuin kettu ja sinulle rakas ja kuuliainen kuin lammas ja tee minun ihmisyyteni voiman ja älyn käärmeelle turvallinen paikka sinun puhtauden meresi jalan alla, missä se ei raivoa ja ylpistele kuin ikiaikainen lohikäärme vaan tietää paikkansa.
Jotta sinä olisit tullut ihmiseksi että minä tulisin Jumalaksi, että minä saisin elää sinun luonasi kaikki elämäni päivät, sinun ympärilläsi, pyhiesi joukossa.
Päästä meidät pahasta. Tuottakoon maa kaikenlajisia eläimiä, nelijalkaisia ja matelijoita. Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme.

Last-Judgment-Icon_2_large


#7

Minullekin oli vaikea ymmärtää rukousta - ennenkuin aloin nähdä sen toiminnaksi, jossa minä osoitan olevani Jumalan varassa. Minä tarvitsen rukousta, koska se tarkoittaa minulle ja Jumalalle, että todella uskon. Jos en rukoile, en usko. Ja siksi koenkin rukouselämäni todella vajaavaiseksi ja olevani yhä kovin kovin omavoimainen. Miksi rukoilisin jos kerran pärjään itse. Uskon että aidoimmillaan rukous lähtee parahduksena: Jeesus auta, minä en selviä. Aidoimmillaan rukous on silloin kuin muita vaihtoehtoja ei enää ole ja omavoimaisuus on kulutettu loppuun. En käsitä, miten muutoin voi edes tulla uskoon kuin siten, että muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Muutoin usko valitaan, enkä näe miten syntinen itsekäs ihminen Jumalaa valitsisi. En ole koskaan ymmärtänyt näitä rukouksia: anna minulle parempi terveys, hyväpalkkaisempi työ, rahaa vaatteisiin. vaikka varmaan nämäkin ovat tärkeitä.
Tuohon että “kunpa voisi vain olla” sanoisin, että olen toivonut samaa. Joku onkin sanonut, että kun kaikki sanat on sanottu rukoukseksi jää: Tapahtukoon Sinun tahtosi. Siihen voi jäädä olemaan, jos pystyy. Mutta kun omasta mielestäni tarvitsisin parempaa terveyttä ja rahaa vaatteisiin. Jeesus kehottaa olemaan huolehtimatta mistään, että Isä tietää kyllä mitä tarvitsemme ja etsimään ensin Häntä. Silti me pyytelemme milloin mitäkin, emmekä todella etsi ensin Häntä.


#8

Minulle isämeidän rukous kertoo siitä, ettei mikään ole ole minusta kiinni vaan kaikki on Jumalan varassa. “Pyhitetty olkoon… tulkoon… tapahtukoon… anna… anna… äläkä saata… päästä…sinun on…”


#9

Siitä luominen ja luomiskertomus minun nähdäkseni kertoo, että kaikki on kiinni Jumalasta.


#10

Tämä on kyllä jännä miten eri tavoin ihmiset kokevat nämä. Aikaisemmin elelinkin näin, iltarukous, satunnaiset käynnit kirkossa ja usko lähinnä vain sisälläni. Minä koin kuitenkin koko ajan, että jotain puuttui, puuttui syvempi usko ja elämä Kristuksessa, jos niin voi sanoa. Koin jotenkin räpisteleväni yksin. Kunnes sitten uskoni syveni, sitä olin rukoillut vuosia. Tuli voimakas halu olla osa kirkkoa. Kun lopulta se sitten johti ortodoksiseen kirkkoon minulla on ollut jatkuva halu käydä palveluksissa, se ei tunnu velvoitteelta vaan haluan käydä. Tottahan ymmärrän tämän olevan vielä jonkinlaista alkuhuumaa mutta haluan parhaani mukaan pitää kiinni osallistumisestani jatkossakin. Myös rukous puolestaan tuntuu tärkeältä, tosin se on jatkuvaa opettelua ja kuuntelemaan opettelua.

Mitä tulee tuohon ”pelastusleikkiin” vai miksi sitä nimititkään niin en ihan ymmärrä mitä kristitty voi tuon tyyppisellä heitolla tarkoittaa. Näissä voidaan tietysti erottaa paatoksella käännyttäminen ja pakottaminen jne mutta jos nyt miettii ihan maltillista ja lempeää suhtautumista niin miten sen voi katsoa olevan jotenkin väärin. Minä koin tämän uskossani tapahtuneen syvenemisen aikaan paljon iloa, rauhaa ja armoa mutta samalla oli aika jolloin koin myös surua ja melkein ahdistusta niiden läheisteni puolesta, jotka eivät usko. Olin surullinen siltä, etteivät he kaikki ole kokeneet samaa. Myöhemmin viisas mummini sitten sanoi tästä puhuessani, että jokaisella on aikansa. Ja niinhän se on.


#11

Mitä tulee tuohon ”pelastusleikkiin” vai miksi sitä nimititkään niin en ihan ymmärrä mitä kristitty voi tuon tyyppisellä heitolla tarkoittaa.

Pelastuminen ei toki ole leikkiä. Silti kristinusko on koko ajan puuhastelua toisten pelastumisen parissa. Joku ulkopuolinen, joka ei ole kristitty, voisi kutsua tätä pelastusleikiksi. Koko ajan ollaan pelastamassa jotakuta ja luulisi, että aika uuvuttavaa hommaa pitemmän päälle semmoinen. Ja sen lisäksi kristitty yrittää myös omaa pelastustaan koko ajan varmistella.


#12

Luulen että saan kiinni siitä mitä tarkoitat. Minusta tuntui samalta kun nuorempana katselin kristinuskoa, ja olen pyrkinyt löytämään sekä sellaista kristillisyyttä että omaa henkilökohtaista tapaa olla kristitty missä on hieman toisenlainen fokus.
Tuo tunnelma korostuu oman kokemukseni mukaan vapaissa suunnissa ja niiden tyylisessä protestanttisuudessa.

Tuon tapaisessa tavassa olla kristitty on minun makuuni vähän liikaa touhua, varmaan voisi sanoa että siellä on minun mielestäni niitä omia tekoja. Minusta on tärkeää ja kiinnostavaa kuulostella mitä Jumala tekee ja Hän tekee jotain kaikkialla.

Sellaiset tilaisuudet eivät jaksa kiinnostaa missä ihmiset julistavat siitä miten ovat ymmärtäneet Raamatun tai mitä kaikkea pyytävät esirukouksin. Liturginen rukous kun näyttää miten Jumalan todellisuus toimii, miten Jumala on oma Sanansa ja mitä siitä seuraa.

Ja mitä tulee siihen onko joku kristillisyyden ulkopuolinen, minusta kristitty seuraa Kristusta siinä että hän ei ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan, joten ei ketään voi pitää täysin ulkopuolisena. Minä en voisi palvella jos ei olisi ihmis- ja luomakuntaa ketä palvella, kristitty uskoo ja rukoilee jotta saisi olla Kristuksessa koko maailman puolesta uhrattavana. Rukouksella ja pyhittymisellä ei olisi mitään merkitystä jos siinä ei elämäänsä antaisi kaikkien muiden puolesta.
Olen siis siksi kristitty että muut ja kaikki on olemassa, ei siksi että minä heidät käännytän ja pelastan vaan siksi että Kristus pelastaa ja häneen kuuluessani en muuta voi kun antaa Kristuksen maailmaa pyhittävän rukouksen kuulua sisälläni, pyhittäen, ensiksi minua mutta jos Luoja suo, se saattaa loistaa ympärillenikin.

Usein sanotaan että rukous on uskonelämän hengitys. Jos olen elossa, Kristuksen ruumiissa ja elämässä, hengitän Hänen hengitystään ja rukoilen Hänen rukoustaan.


#13

Pidän sellaisesta ajatuksesta, että otetaan uskon askel kerrallaan. Uskon että ihan konkreettisen askeleen voi ottaa joko uskossa tai epäuskossa. Jos askeleen ottaa uskossa, astuu tavallaan Pyhään maahan. Silloin maaima on Jeeuksen maailma, Hänelle luotu. Silloin on Hänen varjeluksessaan, ei tarvitse liikaa suunnitella, varautua, pelätä. Nämä uskon askeleet voisi myös nähdä rukouksena. Koetan muistutttaa itseäni tasaisin välein, että tämä on Jumalan Pojan maailma, ei minun.


#14

“Rukouksen määritelmä on tämä: se on mielen ainaista liikettä Jumalan ympärillä. Rukouksen tehtävänä on saada sielu askartelemaan jumalallisissa asioissa. Rukouksen päätepisteenä on ymmärryksen yhtyminen Jumalaan, niin että se on yksi henki Hänen kanssaan.”

(Niketas Stithatolainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III s. 200)


#15

Toki välillä rukoilemisesta nautin hengityksen kaltaisena asiana. Mutta esim. Lutherin Vähäkatekismuksen rukousohjeita en jaksa noudattaa.


#16

Aramis, tuo on kyllä hyvä. Mä olen taas suosiolla hyväksynyt että on aika vaikeaa olla vaan ja rukoilla. Minulla kirkkorakennukseen meno tuntuu siltä kuin saisi levätä ja vaan hengittää rukousta.
Olen kokenut psalmit Jeesuksen rukoilemaksi rukoukseksi ja kun oma kirkkoni opettaa että kirkolla on yhteinen rukous, koen voimakkaasti että kirkon ja Kristuksen rukous on Jeesuksen rukoilemaksi, kaiken puolesta. Koen että psalmit rukoilevat hänen äänellään, Kristusruumiina, sen päänä.
Tästä minulle tulee kokemus että rukous on yhteistä hengitystä, mutta niin että minä olen kirkon rukousta rukoillessani vähän niinkuin hengityskoneessa.