Mitä on sopivaa opettaa lapsille?

Helvetillä ei pelotella. Puhut aivan roskaa. Helvetistä puhutaan, koska se on totta ja tosiasioista ei pidä vaieta. Ei lapsia pidä kasvattaa tietämättömiksi tosiasioista.

En tiedä, miten nykyään on, mutta aikoinaan kyllä kouluissa oli pelottelua, jota kutsuttiin valistukseksi. Esim. hammasvalistuksessa koululle tuli joku hammashoitaja, joka näytti kauhukuvia mätänevistä hampaista. Väkivaltavalistuksessa taas kerrottiin, että yhdestä lyönnistäkin voi aiheutua kuolema tai vakava vamma. Ja näytettiin kuvia. jne. Lisäksi peloteltiin erilaisilla ympäristötuhoilla. Todellisia ongelmia nämäkin ovat. Oikeaa tapaa voidaan niistä puhumiseen etsiä. Sama koskee myös helvetistä puhumista.

MODERAATTORI ON JAKANUT KESKUSTELUN. TÄSTÄ VIESTISTÄ ALKAEN KESKUSTELLAAN SIITÄ, MITÄ ON SOPIVAA OPETTAA LAPSILLE.

2 tykkäystä

Jokaisen uskonnon edustajan, uskonottoman, kokoomuslaisen, kommunistin jne hampaat mätänevät samalla tavalla karieksen edetessä. Kyseessä on hyvin todistettu ja toteen osoitettu tosiasia.

Ei vaan kyseessä on uskomus. Ja jokaisella uskonnolla tämä “elämän” jatkuminen jossain toisessa muodossa ja paikassa on kovin erilainen. Kyseessä ei siis mitenkään voi olla kariekseen verrattavissa oleva tosiasia ja kuten junatunneli totesi niin psykologit ovat samaa mieltä siitä että lapsien traumatosoiminen näillä tarinoilla on vahingollista.

1 tykkäys

Ateistien kuvitelmissa se on tarina.

Kristinuskossa kuitenkin on kyseessä totuudesta ja tosiasioista ja niistä vaikeneminen on erittäin haitallista kaikille.

3 tykkäystä

Aivan kuten sinulle ovat niiden muiden uskontojen elämän jälkeiset tapahtumat pelkkää tarinaa.

Saman väitteen esittävät lukemattomat muutkin uskonnot.

Kuten kirjoitin toisaalla, minä lapsena ahdistuin ateistisesta ajatuksesta elämän loppumisesta, joten ateismi on joka tapauksessa tässä huonompi kuin kristinusko. Kristinuskossa on kuitenkin toivo iankaikkisesta elämästä, ateisti pelottelee kaikkia lopullisella kuolemalla, vaikka tästä ei ole tietoa sen enempää kuin helvetistäkään.

1 tykkäys

Siirsin alkaneen keskustelun omaan ketjuunsa. Täällä voitte keskustella yleisesti siitä, minkä opettaminen on lapsille sopivaa.

Mikä ongelma tässä nyt oikein on? Totta kai uskonnot esittävät totuusväitteitä. Näin tekee myös tiede ja monet muut vastaavat episteemiset kokonaisuudet. Joskus varsinaista totuusväittämää ei tehdä, vaan tehdään merkityksellisyysväittämä.

Uskonto on sellainen asia tässä maailmassa ja meidän yhteiskunnassa, että vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa heidän omaan uskontoonsa. Piste. Heillä on oikeus opettaa uskontonsa oppeja ja näiden oppien mukaan myös.

6 tykkäystä

Juuri näin. Uskonto on olennainen osa kulttuuria ja elämäntapaa - siinä missä kieli, perinneasut ja -elinkeinot. Uskonrauha on tärkeä asia ja sen häiritseminen on vainoa. Vainoa ei ole se, että lapsille opetetaan kristillinen käsitys helvetistä, vaan se, että estetään tai kielletään tekemästä niin.

5 tykkäystä

Tähän minun on tosin lisättävänä nyt jo (vähäisten) uskonnonpedagogiikan opintojeni vuoksi, että tietenkin täytyy miettiä, että missä vaiheessa lapselle opettaa (a) mitä, ja (b) miten. Kyllä sen opettamisen on oltava sopusoinnussa lapsen kehityksen kanssa. Jos tämä oli pelkästään @Animus:ksen ja muiden kriitikkojen pointtina, niin sitten hyvä. Mutta jos tarkoituksena oli kieltää uskonnon välittäminen, niin sitten tuomitsen hänen viestinsä ihmisoikeusdemokratian vastaiseksi. :smiley:

12 tykkäystä

Vaikka kristinuskosta ei pidä poistaa ajatuksia kuolemasta, taivaasta ja kadotuksesta, on hyvä miettiä sitä, miten lapsille asioista puhutaan.

Lapsen ymmärrys on erilainen kuin aikuisen, ja hänen mahdollisuutensa analysoida ja olla kriittinenkin kuulemaansa kohtaan tietenkin vähäisempi. Lapsi ja nuori on herkässä kehitysvaiheessa.

Lapsen on koettava turvallisuutta, se on elinehto. Näin tapahtuukin onnellisessa tapauksessa, jos vanhemmat antavat tilan lapsen kysymyksille ja osaavat vastata jotain niihin pelottaviinkin asioihin. Ja jos opettaja tai ohjaaja puhuu pelottavista kerhossa tai koulussa, vaikuttaa aika paljon se, millainen suhde hänellä muuten on lapsiin. Onko ilmapiiri turvallinen ja luottamuksellinen? Vai yhdistyykö esim. ankara kuri ja ajatus omasta erilaisuudesta siihen, mitä opetetaan ja kerrotaan?

Mielestäni lapselle on ensisijaisesti kristinuskossa kerrottava Jumalan rakkaudesta. Ja siitä että jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan, koska on Jumalan luoma.
Lapsi tietenkin miettii kysymyksiä kuolemasta ja muista pelottavista, kun ne asiat tulevat eteen ja mieleen. Silloin kysytään viisautta aikuisilta.

Itselleni ei ole jäänyt helvetinpelkoa lapsuudesta. Sen sijaan muistan aika isona lapsena tulleeni aika murheelliseksi, kun minulle kerrottiin, että me kuolemme oikeasti, eikä taivaassa ehkä ollakaan tällaisia samanlaisia. Me emme ehkä tapaa rakkaitamme, emme tunne heitä niin kuin nyt.

Vieläkin tuo ajatus on aika surullinen. Toisinkin kyllä monet uskovat. Esim. hengelliset laulut puhuvat siitä, että tapaamme taas rakkaamme taivaan juhlissa.

Joka tapauksessa näkyvästä ja rakkaasta elämästä luopuminen on ihmiselle luontaisesti katkeraa. Tätäkin asiaa pystyy aikuinen kestämään paljon lasta ja nuorta paremmin. Huomaammehan vuosikymmenten vieriessä, että on tässä elämässä aika paljon mätää ja monta asiaa ei tule ikävä. Lapsena on toisin: Elämä on edessä, ja kuuluukin ole terve ilo ja kiinnostus siihen, mitä hienoa tulevaisuudessa tapahtuu.

En vähättele siis helvettiopetusten ongelmia. Lapsissa on oikeasti uskonnon uhreja. Mutta uskoa ne eivät tee tyhjäksi. Elämä on ilman uskomuksiakin kova juttu. Ja lapsi ja nuori kohtaa nykyään paljon pelottavaa asiaa uutisissa, peleissä, elokuvissa… Siihen pelkoon auttaa usko Jumalan rakkauteen ja myös se turva, minkä Jumala haluaa lapselle antaa omien vanhempien ja muiden aikuisten kautta.

4 tykkäystä

Lisään vielä sen kokemuksen, että vanhemman on aika vaikea reagoida siihen, kun lapsi ahdistuu kadotukseen ehkä joutuvan kaverinsa puolesta. Opetus siitä, että uskovat pääsevät taivaaseen, muut eivät, on ehkä aikuiselle tuttua kauraa. Lapselle asian kääntöpuolen tajuaminen voi olla shokki. Myös aikuista tietenkin tuo pelottaa. Sen ei pitäisi olla koskaan kevyttä kun puhutaan ikuisuudesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Tietty nöyryys on hyväksi. Lapselle sanoisin ehkä jotenkin niin, että Jumalalle on kaikki sittenkin mahdollista. Ja että kaikkien puolesta kannattaa rukoilla, myös niitten kavereitten, joiden perheissä ei meidän tietääksemme uskota Jumalaan.

4 tykkäystä

Kaikilla aikuisillakin on tilanne se, ettei heidän kehityksensä mukaisesti olisi tervettä puhua monestakaan asiasta (aiheuttavat trauman, koska ihminen ei ole valmis kohtaamaan todellisuutta). Näin myös tietenkin yritetään vimmalla tehdä piilottamalla todellisuus. Tehdään mm. televisiolla, jossa turrutetaan ihmiset fiktiivisiin kuolemiin jatkuvalla syötöllä.

Todellisuus kuitenkin on se, että minkään ikäisille ei tietenkään pitäisi olla olemassa aihetta, josta heidän ikäisilleen ei saisi keskustella. Ainoastaan keskustelun muoto voi muuttua, mutta ei se mitä faktoja voi esittää, koska siinä ainoa psykologisesti terve vaihtoehto on tarvittaessa kaikki.

Nykyinen psykologiassa asiassa oleva valtavirta ei kestä kriittistä analyysiä pätkääkään. Se on keksitty palvelemaan niitä joilla on valta, eli esimerkiksi mainostajia ja muun propagandan rakentajia.

Minusta helvetistä ei pitäisi keskustella pyhäkouluikäisten kanssa. Muistan itse olleeni hyvin ahdistunut siitä, että en ehkä itse pääsisi taivaaseen kun olin ajoittain tuhma. Ja olin ahdistunut myös tätini puolesta, joka oli alkoholisti. Näin pelottavia kuvia helvetistä ja pelkäsin tädin puolesta. Tuolloin perheessä arvioitiin varmaan liikaakin toisten uskoa, ja täti oli “ei-uskova”.

Tulijärvikuvat taatusti traumatisoivat lapsia, ja helvetin syvemmästä, monitulkintaisemmasta olemuksesta he eivät ole minusta vielä kypsiä keskustelemaan.

Voi varmaan puhua siten, että “pääsee taivaaseen Jeesuksen luo” tai “ei pääse”. Mutta kadotuksen kuvaileminen lapsille (“tulijärvenä” tai muuten) on omasta mielestäni väärin ja vahingollista.

3 tykkäystä
  1. Ja tiedät, ettet olisi ollut ihan yhtälailla ahdistunut jostain muusta vastaavalla tavalla?
  2. Ja erityisesti jos olisit kasvanut asian suhteen pumpulissa niin todennäköisyytesi olla itse alkoholisti olisi korkeampi. Tämä koska silloin sinuun ei olisi yhtä voimakkaasti iskenyt se, että niin makaa kuin petaa tässä maailmassa. Kyllä siitä kuuluukin olla monella tavalla ahdistunut, jos oma vanhempi on alkoholisti.

Mun mielestä jos puhutaan siitä mitä lapsille voi missäkin iässä opettaa, ei ole relevanttia se, mikä loppujen lopuksi on totta ja mikä ei. Vanhemmat kuitenkin opettavat - ja pelottelevat jos ovat pelotellakseen - sen mukaan mitä itse pitävät totena. Voi olla, että joidenkin asioiden kohdalla tullaan myöhemmin huomaamaan, että vanhempien varoitus ei pitänytkään paikkaansa. Ainahan se on mahdollista. Tiedekin kehittyy ja voi olla, että aiemmin mainittu koulun hammasvalistuskin pelotteluineen todetaan joskus tulevaisuudessa olleen väärässä. Mutta vanhemmat, opettajat ja muut kasvattajat välittävät lapsille tässä hetkessä sen tiedon, mitä itse sillä hetkellä pitävät oikeana. Relevantti kysymys on se, millä tavalla se tehdään.

Esiin tulleissa helvettiopetuksen ongelmissa tuntuu esiintyvän se yhteinen piirre, että ahdistusta aiheuttaa helvettiopetuksen kytkeytyminen johonkin tiettyyn henkilöön. Joko itseen tai omaan läheiseen. Ja siitä sitten ahdistutaan. Mun mielestä opetuksessa on mennyt jotain pahasti pieleen, jos lapsi sen perusteella kuvittelee voivansa nimetä helvettiin menossa olevia henkilöitä! Sen pitäisi olla pelkästään Jumalan hommia.

6 tykkäystä

Onko täällä taas ollut usko vastaan ateismi tyyppinen keskustelu? Eikö niitä millään saa loppumaan? Eikö se ole ihan pitävä sääntö, mitä olettaisi tai luulisi kaikkien kykenevän noudattamaan? Vieläpä kun sen rikkomisesta ei seuraa (eikä ole seurannut) yhtään mitään hyvää keskustelun etenemisen tai sisällön kannalta.

3 tykkäystä

Tiettyyn rajaan asti. Jos aivopeset lastasi vaikkapa tappamaan vääräuskoisia niin pikainen huostaanotto heilahtaa ja menetät kaiken sananvallan lapsesi asioihin.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785#a785-1992

Alaikäisen tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun potilaan huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa. (9.4.1999/489)

Jehovantodistajat eivät esimerkiksi voi estää verensiirtoa lapselleen oli se sitten millainen uskonnollinen totuus tahansa. Uskonto ei nauti mitään erityisasemaa vaan viranomainen voi aina puuttua peliin kun alaikäisen henkilön tilanne niin vaatii.

Totta kai, terveen järjen ja ihmisen (luonnollisten) perusoikeuksien valossa.

Jehovalaispariskunta uskoo että verensiirto tuhoaa heidän lapsensa yhteyden Jumalaan. Jolloin lapsen kuolema on parempi kuin veren siirto.

Onko mielestäsi yhteiskunnalla oikeus loukata vanhempien uskonnonvapautta?

Onko yhä kyse siitä, mitä saa opettaa lapselle, vai siitä, mitä saa tehdä lapselle? Näissä on yhteiskunnan kannalta valtava ero.

1 tykkäys