Suhtautuminen toisten epäaitouteen, tekopyhyyteen ja kaikenlaiseen epärakastettavuuteen on todella iso osa seurakunnassa elämistä. Pohdin koko ajan niitä asioita mutta myös omaa mahdottomuuttani ja sitä vaikeutta tietää mikä minusta ulos näkyvä on hyvää tai huonoa, koska itseään on tosi vaikeaa arvioida. Paitsi kun masentaa ja kaikki on itsessä pielessä. Se ei ole silti koko totuus.
Olen kyllä mieltynyt sanontaan: Seurakunta on syntisten sairaala.
Se on monin tavoin puutteellisten ja myös hädässä olevien yhteisö.
Kun ollaan messussa, ollaan lääkettä ja hoitoa saamassa. Koko sekalainen sakki. Kaikki ärsyttävät ja tekopyhät ihmiset. Ja minä itse jolla on vaikeaa löytää asennetta ja roolia ja vaikea keskittyä. Paras paikka se silti on jos uskoo että Jeesus hoitaa ja ottaa kaikki vastaan.
2 tykkäystä
Oikeaa uskoa on sillä ihmisellä, joka turvautuu Jeesukseen. Usko saa olla vahvaa tai heikkoa tai millaista vain. Uskon kohde on tärkein.
4.Moos. 21. luvussa kerrotaan vaskikäärmeestä:
Yhteenveto
6 Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.
7 Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: “Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” Ja Mooses rukoili kansan puolesta.
8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: “Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon”.
9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
Ne, jotka vaskikäärmeeseen katsoivat, jäivät eloon. Heidän uskonsa määrällä ja laadulla ei ollut merkitystä. Joku ei ehkä uskonut katsomisesta olevan mitään apua mutta katsoi silti, ja hänellekin kävi hyvin.
8 tykkäystä
Tästä vahvasti samaa mieltä.
Olen kyllästynyt kuulumaan oikeaan kirkkoon, aina samaan oikeaan kirkkoon, käymään oikealla tavalla oikeassa paikassa ehtoollisella (älkää käsittäkö väärin, arvostan ehtoollista syvästi ja alunperin uskoontultuani se oli nimenomaan ennen luomista olemassa ollut pelastus Kristuksessa jonka kohtasin sakramenteissa ja niin se on nykyäänkin) mutta olen yrittänyt kuulua joukkoon ja epäonnistunut (en silti ole päivääkään ollut yksinäinen kristitty vaan olen aina käynyt seurakunnassa ja tunnustanut syntejäni joko papille sakramentissa tai kristitylle veljelle tai sisarelle Jeesuksen veren voimaan luottaen). Olen kyllästynyt itäisiin, läntisiin ja kaikkien ilmansuuntien oikeisiin tapoihin, kuviin, tyylisuuntiin ja traditioihin.
Se mihin en ole kyllästynyt on rakas, suloinen Jeesus, joka ei edelleenkään, yrityksistäni huolimatta, ole vieläkään suostunut rajaamaan minulle ilmestymistään niihin hetkiin kun olen jossain tietyssä kirkossa. Jeesus oli kanssani kun tulin uskoon ja on vieläkin. En minä pysty todistamaan minkään kirkon minulle tekemistä ihmeistä mutta Jeesuksen tekemistä ihmeistä voin.
3 tykkäystä
Lähinnä sen takia, että asia käsitetään niin, että vanhurskaus saadaan juurikin uskon (eikä minkään muun) kautta. Tätähän UT on täynnä: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.”
“Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Room 5:1)
“Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal 3:22-26)
Samoin. Myös viittaus vaskikäärmeeseen on erinomainen. Katsomisessa ei ole mitään omaa ansiota kuten ei uskomisessakaan, ja katsoja sai lahjaksi pelastuksen kuten saa uudessa liitossa uskovakin. Ihmeellinen uskonvanhurskaus ja pelastuksen lahja!
2 tykkäystä
Ihmisen osuus tulee tuossa kyllä esille, ne jotka katsoivat pelastuivat, toiset taas eivät. Jumala ei pelasta ihmistä ilman ihmistä. Jonkunlainen synergia kuuluu uskonvanhurskauteen.
Usko syntyy ilosanoman kuulemisesta, jos syntyy, siihen on vaikea synergiaa sovitella. Uskon syntymisen yhteydessä tapahtuvaa mielenmuutostakaan en pidä synergisenä. Mutta sitä olen varoitellut, että pelastava usko pysyy parhaiten puhtaassa omassatunnossa (1.Tim 3:9, 1:19).
Mutta - @Plautilla - miksi uskonvanhurskaus on tärkeä? Tämän tähden: siitä seuraa hengellinen lepo.
Toki tiedän, että on paljon sellaistakin opetusta, että kristitty pelastuu osittain itsensä kautta. Itse kuitenkin luotan Jumalan absoluuttiseen armoon Kristuksen veren kautta:
“Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Heb 10:14)
Minusta on noloa tuoda ristintyön rinnalle mitään omaa mestarointia, ikään kuin lahja ei olisi lahja eikä lunastusmaksu riittävä.
Ortodoksi teologiassa, ei ainakaan ajatellä näin. Pelastus on armosta, mutta ei ilman ihmistä. Usko tulee kyllä kuulemisesta, mutta myös aineellisten asioiden kautta. Pienen lapsen kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen, näin aineelliset (materia) välittää Jumalan, Jumalan kolminaisuus yhdistyy äärelliseen. Näin on myös ehtoollisen sakramentin kohdalla.
Jos pelastusta voi vastustaa, siihen voi myös suostua. Tahto näyttäisi antavan suunnan toiminnalle. Näin Jumala ei pelasta ihmistä ilman ihmistä. Tässä on tietysti kysymys laajoista tulkinnallisista asioista, eri kirkoissa tulkinnat ovat erilaisia.
Vastaan kyllä sinun aikaisemmin esittämään tahto kysymykseen, kun Jeesus sanoi; te jotka olette pahoja…
Tämä on kyllä kieltämättä pahinta
1 tykkäys
Pakanoilla on paljonkin mestarointia mutta en ole kristityillä ihan vastaavaa nähnyt.
Siis kun itse en koe mitään tällaista mestarointia enää sen jälkeen missään olleen kun tulin uskoon vaikka olen kuulunut kirkkokuntiin jotka eniten saavat pyyhkeitä mestaroinnista. Uskoontulo lopetti kaiken pakanallisen mestaroinnin ja toi minuun levon. Ihan riippumatta siitä missä olen uskoa toisten kanssa harjoittanut.
Jos joku on mestaroinnilta aavistuksen verran vaikuttanut, niin tämä idea että ei tarvitse itse mitään henkilökohtaista valintaa tehdä vaan sakramentit tekevät kaiken ihmisen puolesta. Siis että uskonnollinen mestarointi, tässä tapauksessa rituaali, voivat hoitaa Jumalan kohtaamisen ihmisen puolesta.
Minä vaan tulin uskoon ja Jeesus on kulkenut kanssani ja sydämessäni siitä lähtien, oli kirkkoja tai sakramentteja. Kirkoilla ja seurakunnilla on toki ollut iso merkitys ja tehtävä kristittynä eläessäni mutta ne eivät tunnu lisäävän tai poistavan mitään varsinaisesta Jeesuksen kanssa elämisestä.
Juutalaiset/kristityt akselilla tämä Paavalin retoriikka on syntynyt, ja siinä yhteydessä se myös toimii parhaiten.
Pakanuus/kristinusko akselillakin se toimii hyvin. Helleenipakanoita Paavalin kuulijakunnassa oli paljon.
Mutta en ole varma voiko tätä retoriikkaa suoraan tuoda eri tunnustuskuntia vertailevaan keskusteluun niin kuin 1500-luvun reformaation jälkeen on tehty.
Itse näkisin tämän olevan parhaimmillaan nykymaailmassa sielunhoidollisissa keskusteluissa, kun ihminen vaatii itse itseltään liikaa tai kun on kasvanut perheessä ja työ- ja vapaa-ajanulttuurissa missä on koko ajan ansaittava joukkoon kuuluminen, arvostus, mahdollisuudet yms. Tai kun on ateisti ja maailman vaatimukset tuntuvat kaatuvan niskaan.
Nykyajan “kaikki kelpaa -pakanamaailma” luo aivan erilaisia paineita kuin 2000 vuotta sitten juutalainen yhteiskunta, mutta Paavalin retoriikasta riittää ammennettavaa molempiin.
Lisäys:
Siis en ehkä osaa sanoittaa ajatustani mutta yritän sanoa että tämä Paavalin tapa selittää asia osui juuri nappiinsa siinä kohtaa kun olin siirtymässä pakanuudesta kristinuskoon. Toki näistä on ollut paljon hyötyä tässä vuosien varrellakin mutta suurin siirtymä uskon kautta armoon, lepoon ja rauhaan tapahtuu pakanuudesta uskoontultaessa. Voihan se tosiasia joskus myös unohtua ja tarvitaan muistutusta, mutta tarvitseeko meidän epäillä eri tunnustuskuntaan kuuluvia kristittyjä että nuo eivät varmaan koe hengellistä lepoa kun uskovat hieman väärin.
1 tykkäys
Uskonvanhurskaus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jumala tekee ihmisen vanhurskaaksi uskon (eikä minkään muun seikan) kautta, Kristuksen sovistystyön perusteella. Eli Jumala hyväksyy jokaisen joka uskoo Jeesukseen ja turvautuu Jumalaan hänen kauttaan. Ilosanomasta on kyse.
Vanhurskas on oikeamielinen ja virheettömän oikeuskelpoinen Jumalan edessä, täydellisesti Jumalalle kelpaava, ehdottomasti Jumalan hyväksymä. Ja se on mahdollista hänen Pojassaan, johon Jumala on suorastaan mielistynyt (ei suoraan meihin). Kristuksen oikeamielisyys luetaan häneen uskovalle.
Eivät kaikki näe asiaa samalla tavalla, mutta joka on sisäistänyt uskonvanhurskausopin, hänen ei tarvitse kipuilla eikä epäillä omaa pelastustaan. Hän tietää pelastusvansa armosta eikä itsensä kautta.
“Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja.” (Ef 2:8)
Aiheeseen liittyen: On varsin asianmukaista kehottaa absoluuttisessa armossa eläviä Jumalan lapsia suuntaamaan elämäänsä Isän tahdon mukaisesti: Ei siis ole ristiriitaista kehottaa:
-niitä, jotka ovat jo kertakaikkiaan pyhitetyt (Heb 10:10), pyrkimään pyhitykseen (Heb 12:14)
-niitä, jotka ovat jo puhdistetut, (1.Kor 6:11), puhdistautumaan, (2.Kor 7:1)
-niitä, jotka ovat jo kuolleet synnille (Kol 3:3), kuolettamaan maalliset jäsenensä (Kol 3:5)
-niitä, jotka ovat jo panneet pois vanhan minänsä (Kol 3:9), panemaan pois vanha minänsä (Ef 4:22)
-niitä, jotka ovat jo täydellisiä (Heb 10:14) pyrkimään täydellisyyteen (Heb 6:1)
-niitä, jotka ovat jo vanhurskaita (Room 5:1), vanhurskautumaan (Gal 2:17).
Pelastus on lahja, joka tulee armosta kaikille Jeesukseen uskoville, ilosanoman vastaanottaneille.
“Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.” (Fil 3:1)
1 tykkäys
Ajatteletko niin, että vanhurskauttaminen on eri asia kuin lopussa luettelemasi Raamatun kohdat. Liittyvätkö ne mitenkään vanhurskauttamiseen, pelastukseen ja uskoon. Vai onko ne pidettä erillään uskosta, vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta.
Jos ne on pidettävä erillään yllä mainituista asioista, esim (vanhurskauttamisesta)mikä merkitys niillä mielestäsi on? Miksi ne ovat kirjoitetut. Mitä niillä tavoitellaan? Jos pelastus on armosta eikä myös teoista.
Näissä Raamatun kohdissa mistä puhut kristittyä velvoitetaan ja häneltä vaaditaan tahdon suuntautumista tekoihin. Miksi on nämä voimakkaat kehoitukset ovat tarpeen kristitylle joka on julistettu vanhurskaaksi. Jos vastauksesi on, koska olemme edelleen lihassa ja meissä vaikuttaa synti, niin onko näillä mainitsemillasi teoilla jotakin merkitystä pelastukseen. Tässä nyt aluksi, jatketaan.
Minulle ei ole mikään ongelma, jos kaikki eivät näe vanhurskauttamista samalla tavalla. Itse tarkastelen asiaa pelastusopillisesta näkökulmasta, kuten jatkuvasti tällä forumilla olen tehnyt. Jos jokun mielestä Jeesukseen turvautuva usko ei sielun pelastukseen riitä, niin minkäpä minä tai kukaan muukaan sille asialle mitään voi.
“Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh 3:16-18)
“Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13)
“Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman.” (Fil 2:2-10)
Vanhurskauttaminen on yhden ja saman pelastusasian yksi aspekti. Ja se saadaan siis lahjaksi:
“Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,” (Room 3:23-24)
Mutta jolle lahjavanhurskaus ei riitä, se pyrkii rakentamaan omaa vanhurskauttaan:
“Kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” (Room 10:3-4)
Kirjoitettu juutalaisista, mutta sopii toki yhtä hyvin opetukseksi kristityille.
2 tykkäystä
Ok. Miten vastaisit esittämiini kysymyksiin, olen myös vastannut sinulle mitä olet kysynyt.
Ps. Vielä lisäys. Jeesus ei hylännyt lakia, ei myöskään Paavali. Paavali kristittynä ei myöskään hylännyt juutalaisia uhreja vaan toimitti niitä, yhdessä muiden kanssa. Rm konteksti puhuu juutalaisille jotka olivat hylänneet Messiaan, uuden liiton, mutta uudessa liitossa ei lakia kumota.
Tämä oli minulle uutta tietoa. Kerrotko minulle mistä raamatunkohdasta tieto löytyy? Vai onko tuo perinnetietoa.
Apostolien teot luku 21, kannattaa lukea koko luku.
Olet oikeassa, tuossa mainitaan uhri.
Apostolien teot 21:26 FinRK
[26] Silloin Paavali otti miehet mukaansa. Kun hän seuraavana päivänä oli puhdistautunut heidän kanssaan, hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä päättyisivät ja kunkin puolesta uhrattaisiin uhri.
En tiedä tarkalleen minkälaisesta uhrista oli kysymys, mutta kristitytkin voivat puhua uhrista kiitoksen tai rahalahjan yhteydessä. Lisäksi apostolit vierailivat usein synagogissa puhumassa, koska olivat juutalaisia, miksei siis temppelissäkin.
1 tykkäys
Kristityt kokoontuivat säännöllisesti mm. temppelissä melkein 40 vuotta. Kunnes temppeli hävitettiin n. 70 jkr roomalaisten toimesta. Kristityt osallistuivat juutalaisiin rukouksiin ja uhreihin, siis koko skaalaan mitä suoritettiin.