Mielestäni vastasin kaikenkattavasti kun kirjoitin: Vanhurskauttaminen on yhden ja saman pelastusasian yksi aspekti. Pelastus saadaan siis lahjaksi. Jos joku on eri mieltä, en siihen enempää puutu. Uudessa liitossa laki terävöityi ja kiteytyi rakkauden käskyyn.
Kristityt on kutsuttu seuraamaan Jumalan rahtoa, rakkauden periaatteita. Jos niitä vastaan raskaasti ja tahallisesti rikotaan, pelastava usko uhkaa hiipua. Itse en uskaltaisi opettaa niin, että kristityllä on ihan vapaasti lupa tehdä pahaa ja vääryyttä ja tahallisesti aiheuttaa kärsimystä lähimmäisille. Sehän olisi täysin järjetön ajatuskin.
Synergiasta ei ole kysymys, ainakaan itse en näe ilosanoman vaikuttamaa mielenmuutosta sellaisena.
On huomattava, että Paavali halusi olla kaikille kaikkea:
“Olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia; heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.” (1.Kor 9:20-22)
Teosofiseen aivojumppaan minulla ei ole kiinnostusta.
Temppelissä käyminen ei apostoleille ja Jeesukselle ollut tietenkään mikään epätavallinen asia, koska he olivat juutalaisia. Silti uskoisin, että Jeesuksen vangitsemisen ja ristinkuoleman jälkeen alkukristityt piileskelivät ja kokoontuivat etupäässä yksityiskodeissa ja salassa kiinnijäämisen pelossa. Heitä tietenkään ei päältä päin voinut erottaa muista juutalaisista, joten varmaan heitä on temppelissä ja synagogissakin käynyt.
Käytät kieltä ikäänkuin pelaisit shakkia. Tulee vaikutelma, että haluat kietoa sanoilla. Tulee mieleen käyttäjä @Glacialis. Sellainen sanallinen peitsentaitto ei minua kiinnosta vaan asiallinen pyrkimys ymmärrykseen.
Liittyy siihen, että teosofialle on tyypillistä käyttää Raamattua ja kristillistä kieltä mutta antaa sanoille täysin epäolennaisia sisältöjä ja merkityksiä. Ei liity sinuun millään tavalla, mutta keskusteluissa on ilmennyt viitteitä siihen suuntaan, ja tuloksena syntyy helposti pelkkää saivartelua, joka ei rakenna eikä sanakiistojen kipeydessään ole millään tasolla kenellekään hyödyksi.
“Se armo, jossa te olette, on Jumalan todellinen armo.” (1.Piet 5:12)
Siitä ei kohdallani ole kysymys vaan keskustelun luonteesta. Onhan aina sitä parempi, mitä älykkäämpi on opponentti ja mitä vaikeampia kysymyksiä hän kykenee esittämään. Kuitenkin sokraattinen metodi tai pikemminkin skolastinen kvestiomenetelmä mielestäni alittaa tasapuolisen ja laadukkaan ajatustenvaihdon kriteerit.
Tekojen painottaminen johtaa helposti vinoutumiin, koska (oman käsitykseni mukaisessa) raittiissa kristillisyydessä kyse on enemmän halusta kuin kyvystä, siinä on enemmän kyse asenteesta ja mielenlaadusta kuin onnistumisesta käytännön tekojen tuottamisessa, vaikkakin niihin tekoihin rakkaus haluaa meitä toki lempeästi johdattaa. Hyvien tekojen motiivit ovat nähdäkseni tärkeitä; tehdäänkö niitä muuttuneen mielenlaadun seurauksena vai oman pelastumisen tähden tai varmistamiseksi. Sama koskee jossakin määrin myös pahojen tekojen tekemättä jättämisiä.
Sen takia en halua perustukseen (Kristukseen) lisätä mitään omaa tekemistäni. Hyvät tekoni eivät pelastustani edistä, eivätkä pahat teot pelastustani riistä. Mutta kuten olen sanonut, vakavana pidän sitä, jos tahallisesti tehdään vakavia rikoksia Jumalan tahtoa vastaan; silloinkaan ei välttämättä kertalaakista joudu hylätyksi, mutta pelastava usko uhkaa joutua haaksirikkoon. Näetkö nyt, että soteriologiani ei laisinkaan painota mitään tekoja vaan ainoastaan uskoa.
“… säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” (1.Tim 1:19)
“Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1.Joh 5:4)
Ei se ole edes vaikea asia vaan jopa täysin looginen: niin kauan kuin usko pysyy, pelastus pysyy.
Tavallisen kristityn ei tarvitse olla huolissaan – hän voi koko painollaan levätä Jumalan armossa.
Mutta ymmärrän että on kristittyjä jotka eivät niele uskonvanhurskausoppia eli absoluuttista armoa pelkän uskon perusteella. Monien mielestä sellainen armo on esimerkiksi liian epäoikeudenmukaista. Tai muuten vain kummallista, että häihin muka kutsuttaisiin sekalaista sakkia:
“‘Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.’ Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.” (Matt 22:8-10)
Juhliin pääsevät kaikki, kunhan vain häävaatteet ovat kunnossa.
“Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.”" (Ilm 19:8)
Se on juuri näin! Usko yksin pelastaa. Tekoihin pitäytyminen sen sijaan karkoittaa uskon. Uskolla näet omistetaan syntien anteeksiantamus sekä pahoista, että hyvistä teoista.
Näin se ei mene. Usko ei ole ikinä yksin, sillä on aina läsnä teot. Ei ole olemassa sellaista kristillistä uskoa jossa ei olisi tekoja. Sellainen on luulouskoa. Usko ilman tekoja on kuollut. Teoista myös kristityt saavat palkkansa.
Kyllä, mutta usko yksin vanhurskauttaa. Teot eivät yläpidä uskoa, vaan usko ylläpitää tekoja. Ja me uskovatkin teemme kaikissa hyvissä teoissammekin syntiä. Itsetuntemus puuttuu ihmiseltä, joka ei tätä havaitse.
Kyllä, mutta usko ei ole ilman tekoja. Teot kyllä yllä pitävät uskoa ja toisinkin päin. Minä en ainakaan pyydä hyviä tekoja anteeksi. Katumuksessa kristitty ei pyydä hyviä tekojansa anteeksi, eikä Raamattu ole niitä vastaan. Sellainen ei ole muuta kuin perkeleen kavala juoni.
Tuon Pieperin yksikertainen malli. Ei se noin mene. Se menee näin; Me asetamme toivomme korkealle ja teemme kaiken toiseen elämään valmistautumista varten. Kaikin voimin tavoittelemme sitä, mikä vie meitä toista elämää kohti.
Ja vielä, aito usko johtaa hyveelliseen elämään, hyveellinen elämä entistä korkeampaan hengelliseen kehittymiseen minkä hedelmä on puolestaan yhdistyminen Jumalaan, jumallistuminen ja siten pelastuminen.
Näitä on vältettävä, vartioitava ajatuksia, mielenliikkeitä ja vietettävä kristillistä elämää.
Sellainen sanallinen peitsentaitto ei minua kiinnosta vaan asiallinen pyrkimys ymmärrykseen.
