Mitä tämä tarkoittaa? Itse sanoitan samantyylisen asian näin.
Peruste sille, että ihminen kelpaa Jumalalle, on uskosta vanhurskaalla siinä, mitä Jeesus on tehnyt. Pelastus on Jumalan antama lahja syntiselle ihmiselle. Kuten Jeesuksen kertomuksen publikaanille.
Lain vanhurskaus on erilainen. Se edellyttää ihmiseltä virheetöntä vaellusta. Fariseus, joka rukoili temppelissä, luuli olevansa niin hyvä, että hän varmasti kelpaa Jumalalle tekojensa perusteella.
Uskosta vanhurskaaksi tulleelta eivät teot ole kiellettyjä. Niitä voi tehdä mutta ne eivät ole mittari sille, kelpaammeko Jumalalle.
Room. 8:3 mainitsee sen, ettei ihmisestä ole sellaiseksi lain tottelijaksi, joka kelpaisi pyhälle Jumalalle. Mikä laille oli mahdotonta, sen Jumala teki. Hän antoi toisenlaisen pelastumisen tavan. Roomalaiskirjeessä on tästä pitkä selvittely. Varmaan puolet koko kirjeestä.
3 tykkäystä
Vanhurskaus tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalalle kelvollista, jollaisia me emme syntisinä voi kukaan olla muuta kuin Jeesuksen sovitustyön tähden. Hän oli itsessään vanhurskas ja synnitön, mutta lahjoittaa vanhurskautensa jokaiselle, joka häneen uskoo ja ottaa vastaan.
5 tykkäystä
No niin. En ota näitä lainauksia tähän siksi että alkaisin näitä kumoamaan tai muuten laittamaan tikunnokkaan.
Olen vilpittömin mielin liikkeellä. Vähän niinkuin palaamassa takaisin hetkeen jolloin vielä olin pakana ja kyselin näitä. Muutama kysymys jäi silloin nimittäin varmaan kysymättä.
Jos olen kysynyt olenko uskonut Jeesukseen ja siten uskomalla ottanut vastaan sen mitä hän tarjoaa, minulle on joskus vastattu että luota kasteeseen, että olen kasteessa saanut uskon.
Mitä jos haluan oikeasti tietää Jumalan olevan olemassa ja antavan minulle sovituksen kautta armon. Sanottaisiinko minulle että vaikuttaa siltä että kaste ei riitä minulle. Onko se huono juttu että haluaa olla itse uskonsa välikappale, eikä kasteessa vuodatettu usko riitä. (Mä en edes tiedä ovatko nämä käyttämäni sanamuodot tässä kohtaa järkeviä. Koettakaa ymmärtää.)
Minulla ei sitten ole mikään väittelijän ketunhäntä kainalossa vaan vilpittömästi mietin. Jos ei halua olla tässä väännössä mukana tai kokee tämän pohtimisen uhkaksi vakaumukselleen ei ehkä kannata vastata näihin kysymyksiin. Haluaisin nyt tässä kohtaa sellaista evankeliointihenkistä, tunnustuskuntamielipiteistä mahdollisimman vapaata pohdintaa tähän omaan kysymykseeni vastaukseksi. Tietenkin myös laajemmin voi asiasta keskustella kun kerran ketjun aloitin.
Otan tämän tähän ketjuun muistiin, lähinnä itselleni, kun mietin asiaa eteenpäin.
Riittää että uskoo Raamatun lupauksiin siitä, mitä Jeesus on tehnyt. Siihen tarvitaan henkilökohtainen usko. En sano kasteesta mitään, mutta yksin se ei riitä, vaan usko siihen, mitä Jumala on sanassa luvannut riittää.
Ja Kalevi Lehtistä siteeratakseni hän kipuili nuorena sen kanssa, että mistä tietää että on uskossa, kun ei tuntunut miltään. Sitten hän tajusi, ettei uskoa voi kiinnittää omiin tuntemuksiin, vaan Raamatun lupauksiin. Jos ottaa sen mitä luvataan vastaan ja todesta ja pitäytyy siinä, on uskossa. Se riittää. Hän vertasi tätä laivan ankkuriin, joka pitää heittää merenpohjaan, eikä lastiruumaan.
2 tykkäystä
Mun tapaus on käänteinen. On tuntunut uskoontulossa ja sen jälkeen ylitsevuotavalta, jatkuvasti. Ihmiset kuitenkin sanovat ettei siihen pidä luottaa. Onko tuntuminen siis mahdollisesti Saatanasta?
Tämä on tosi hyvä!
1 tykkäys
Ei varmasti, vaan Pyhä Henki on sen vaikuttanut.
Moni on varmasti rukoillut: Jos olet Jumala olemassa, näytä se jotenkin! Sitten on varmaan usein saatu myös vastauksia. Ehkä kaikki eivät kuitenkaan saa.
Ei minusta pidä kieltää tällaista haluamista ja rukousta.
Kasteeseen (siis siihen mitä Jumalan sana lupaa kasteen lahjaksi) luottamista ei tule käyttää vaatimuksena. Itse ajattelen että silloin kun ei tunnu miltään ja on epävarmuutta, tuo kaste on ainakin mahdollinen yksi tapa kokea: Jumalan armo riittää minullekin. Ei kasteen lahjaan uskominen silti poista mahdollisuutta tuntea monenlaisia tunteita.
MItä tarkoittaa “olla uskonsa välikappale”? Se on hieman vaikea ymmärtää. Sitäkö, että elää uskossaan kokonaan, eikä vain pään tietoa pyörittele, kun muu elämä on siitä irrallaan…?
Luen juuri Teemu Kakkurin kirjaa “Seitsemän hetkeä Jeesuksen elämässä”. Teemu liittää Jeesuksen syntymästä kertovaan lukuun selvityksen ehtoollisesta ja siitä miten eri tavalla siitä uskottiin ja opetettiin esimerkiksi reformaation aikaan. Hän sanoo, että Lutherin mukaan ehtoollisella käyminen (usein) on koko kristillinen elämä. Ehtoollinen ei ole näytelmä eikä se symboloi jotain. Kristus on todellisesti leivässä ja viinissä. Jouluun tämä liittyy tietenkin inkarnaation kautta. Uskomme todellisesti tähän maailmaan syntyneeseen lapseen, uskomme että ääretön mahtuu äärelliseen (myös ehtoollisessa).
Ajattelen että saa tuntea ja kokea ja toivoa. Mutta kun se loppuu - välillä tai kokonaan - usko niihin Raamatun ja kirkon antamiin lupauksiin jää. Ja se uskominen on sitten ehtoollisen vastaanottamisessa ja myös sen sanan “syömisessä” mikä ehtoollisen, kasteeseen, ja jumalanpalveluksen täyteyteen liittyy. Jeesus elää, riippumatta uskomme vahvuudesta ja tuntuvuudesta.
Näistä asioista ei tulisi periaatteessa mitään ongelmaa - voisi olla eri tavoin kokevia ja eri vaiheissa eläviä kristittyjä - ellei olisi olemassa taipumus muottiin pakottamiseen. Olkoon se vaatimus mikä tahansa, se tahtoo nousta ohi Kristuksen. Vaatimus siitä miltä pitää tuntua ja näyttää.
2 tykkäystä
Joo, tätä tarkoitin. Ja sitä että on tullut itsessään Jumalan koskettamaksi ennenkuin mitään kirkollisia riittejä on toimitettu tai saarnaaja julistanut syntejä anteeksi tai evankelioijat intoutuneet rukoilemaan minun puolesta tms. Ja että tekee myös arjen valinnat unohtamatta uskoa.
1 tykkäys
Niin. En hahmota mikä ongelma tässä olisi. Kyllä Jumala voi tehdä mitä haluaa. Ja ilman muuta usko on elämässä eikä sen ulkopuolella. Ei vain rationaalista. Meinaatko että tuollainen kosketetuksi tuleminen ei kelpaa, että sitä toiset epäilevät kuvitelmaksi? Vai että itse epäilee?
Miksi tämän asian nimi on uskonvanhurskaus kun eihän se vanhurskaus ole uskon vaan Jeesuksen. Jos uskon saa pudottaa siitä välistä pois ja puhua Jeesuksen tuntemisesta niin eikö kaikki muutu helpommaksi. Tuntee tai ei tunne. Jeesusta mutta ei tarvitse miettiä mikä on uskoa, kun se yttää aiheuttavan epäilyksiä onko uskoa vai ei.
No, sitten tulee ilmeisesti ongelmaksi että ei ole varma tunteeko Jeesusta.
Entäs jos sanoisi että jos tuntee Jeesuksen sen kyllä tietää. Tämä sitten taas ahdistaa varmaan jotain ihmisryhmää ja tuntuu vaatimukselta että pitää olla varma.
Nykykristittynä olo on kyllä kohtuuttoman monimutkaista.
1 tykkäys
Meinaan että kun ketään ei saa loukata ja kaikkien pitää saada olla epävarmuudessaan varmoja niin ainoa mihin saa toisia loukkaamatta tukeutua on kirkolliset toimitukset. Siis joskus tuntuu tältä. En väitä että näin absoluuttisesti olisi.
Tämä on saanut omassa suussa maun väljähtymään kirkollisista toimituksista.
Kirjeestä roomalaisille:
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa
…
hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
No en tiedä miksi, mutta tuollahan se termin lähtökohta on.
2 tykkäystä
Siksi että Jeesus otetaan uskossa vastaan. Vanhurskaus on Jeesuksen, joka uskotaan omalle kohdalle. Ilman uskoa se ei ole mahdollista.
Aabraham oli uskon isä, joka vanhurskautui uskosta. Luotti Jumalan lupaukseen tilanteessa joka oli muuten mahdoton ja jonka vain usko teki mahdolliseksi.
2 tykkäystä
Aabrahamin tarina on tuttuakin tutumpi. Aabraham luotti ja oli isämme uskossa. Sehän tarkoittaisi sitä että nykyuskovakin luottaa, ja hänen on mahdollista olla yhtä varma kuin Aabrahamin. Voi kuinka toivon että nykykristitty tosiaan luottaisi uskossa, niin paljon että olisi valmis tappamaan oman poikansa ollessaan ihan varma että jälkeisiä tulee olemaan niin kuin Jumala lupasi. “Epävarmuuden evankeliumia” saarnataan niin paljon.
Olen ihan varma siitä että Jumala antoi minulle uskon, mutta en ole kyllä saanut kristikunnasta mitään selkeyttä 15 vuodessa. Jatkan harjoituksia kuitenkin, Jumalan perheeseen kuuluminen velvoittaa olemaan menossa mukana.
1 tykkäys
Harmi homma. Vaikea sanoa mistä kaikesta tuossa sitten on kysymys.
Itselläni on päinvastoin. Esimerkiksi äsken juuri etsin uskosta vanhurskaaksi tulemisesta Raamatun kohdan niin heti tuo
hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.
toi mieleen konkreettisen tapahtuman: ehtoollisen sakramentin. Minun on paljon helpompi nykyään tukeutua tuohon “äärettömään äärellisessä” kuin pohtia onko tuntemukseni tänään se vai tuo. Mutta tällä en tarkoita että sinulla pitäisi olla samoin!
2 tykkäystä
Mulla on uskossa elämiseen mahtunut aika rajua kiusauksissa elämistä ja täyttä kyllästymistä kirkolliseen elämään. Jeesus omassa sydämessä ja maailmassa meidän kanssamme on se mistä olen ollut koko ajan varma.
Kirkolliset toimitukset eivät lisää tai vähennä mitään tästä sisäisestä varmuudesta, mutta tuovat epävarmuustekijöitä siitä että niiden tuottajat ja niistä nauttijat ovat sitä samaa farisealaisuutta mistä Jeesus Raamatussa varoittaa, että vahditaan juhlat, tavat ja viitantupsut mutta sydän on tyhjä.
Voihan olla että tulee aika että sisäinen varmuus loppuu ja sitten pitäisi osata turvautua ulkomuistista kirkollisiin toimituksiin.
3 tykkäystä
Kirkolliset toimitukset ovat keino konkretisoida muuten niin abstrakteja asioita, saada vähän lihoja luiden ympärille, mutta silti itse asia, ydin, on tärkein, eivät muodot tai menot.
Itse aukikirjoitan usko-käsitteen monesti ilmaisulla “haluaa turvautua Jeesukseen”. Siinä ei ole kysymys kokemuksesta eikä varmuuden asteesta.
4 tykkäystä