Palataan aivan peruskysymysten äärelle. Tahtoisin kuulla erityisesti vanhojen kirkkojen edustajien vastauksia yksinkertaiseen kysymykseen: jos tulisin luoksesi ahdistuneena kysymään, että miten minä voin pelastua, mikä olisi vastauksesi?
Olen tässä odotellut jo tovin vanhojen kirkkojen vastauksia, mutta kun niitä ei kuulu, niin luterilaisena sanon että “Sinä pelastut, koska annan sinulle synninpäästön ja se on Jumalan valinta sinun suhteesi”.
D
1 tykkäys
Lasten laulun sanoin: “uskomalla Herraan Jeesukseen pääsen minä varmasti taivaaseen.”
2 tykkäystä
Tämän varmaan allekirjoittavat kaikki. Ongelma vain on, että monelle tämä kääntyy “mutta uskonko minä varmasti ja mistä tiedän sen” -ongelmaksi. “Sinun pitää vain uskoa” on joskus teoista kaikkein turhauttavin.
D
Tiedän kyllä, että tämä kysymys tulee toistamiseen esille puhuttaessa uskosta ja sen olemuksesta eikä vastaukseksi oikein käy joku dogmatiikan kirjasta äkkiä napattu fides directa selityksineen. Onhan tuon fides directan sisällön tajuaminen kyllä hyvä apu vähän jo pidemmälle uskon elämässään edenneelle mutta ei ehkä käypänen ensiaskeleitaan haparoivalle, se saattaa hämmentää häntä yhä vain enemmän? Olen kuitenkin löytänyt uskon olemuksesta hyvän kuvauksen jo noin 100 vuotta sitten kirjoitetusta kirjasta. Olen sen muistaakseni laittanut esille jo jossain muussa yhteydessä, mutta laitan sen nyt vielä tähänkin yhteyteen.
Sopivasti luonnehtii uskon olemusta synonyymi ”vastaanottaa.” Opetuslapset ottivat vastaan ne sanat, jotka Jeesus heille antoi (Joh. 17: 8, Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt). Tessalonikalaiset ottivat vastaan apostoleilta kuulemansa Jumalan sanan (1. Tess. 1: 6, ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä, 1. Tess. 2: 13, Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte). Pietarin helluntaisaarnan jälkeen kastettiin ne, jotka ottivat vastaan hänen sanansa (Apt. 2: 41, Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua). Onhan sana vastaanottamista ansaitseva (1. Tim. 1: 15, Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin). Sanassa vastaanotetaan Jeesus (Joh. 1: 12, Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, Kol. 2: 6, Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä ). Tämä termi sulkee pois kaiken ihmisansion. Uskossa otetaan vastaan, mitä ylhäältä annetaan.
Lauri Takala, Pelastusjärjestys, SLEY 1926.
6 tykkäystä
Ihmetyttää vähän tämä nimim. @Tunnari n avaus, että mitä hän hakee tällä? Ei ole minusta ihan oikein käydä vain avaamassa keskustelu ja jättää se sitten tähän avaukseen? Ilmeisesti hän ei ehkä saanutkaan toivomiansa vastauksia ja jätti asian tähän?
Noh kaikki eivät päivystä täällä 24/7. Ennen wanhaan julkaistiin juttu lehdessä ja sitten odoteltiin viikkoja että joku kommentoi. Joku pelastuu koko ajan vastauksia odotellessa!
D
3 tykkäystä
Tosiaan, laitoin tämän avauksen la-su vastaisena yönä, nyt on maanantai. Välissä oli siis sunnuntai, jonka vietin tienpäällä enkä kerennyt lukea foorumia. Ei ollut tarkoitus kadota eikä aiheuttaa hämmennystä. Se mitä haen tällä avauksella liittyy lähinnä siihen, että olen murheellinen kristikunnan jakaantumisesta. Se on asia, joka on erityisellä tavalla viime kuukausina vaivannut. Ajattelin, että tahdon kuulla eri tahojen vastauksia tällaiseen kristinuskon peruskysymykseen, jotta voin yrittää ehkä hieman syvemmin taas ymmärtää mistä kristikunnan hajaannus johtuu ja kuinka hyvin edes tällaisesta peruskysymyksestä löytyisi yhteistä tarttumapintaa. Se miksi kysyin juuri vanhojen kirkkojen näkemyksiä puolestaan johtuu siitä, että uskon tuntevani ja tietäväni luterilaisen vastauksen riittävän hyvin. Lisäksi, tahdoin nimenomaan avata keskustelua kysymällä, koska tahdon tällä hetkellä välttää väittelyä. Tahtoisin vain vilpittömästi tietää minkä varaan esimerkiksi nykyajan rivi-roomalaiskatolilainen laittaa toivonsa ja millä perusteella. Mutta nähtäväksi jää, saammeko vanhojen kirkkojen edustajien vastauksia aiheeseen…
6 tykkäystä
Kysymyksesi on hyvä. Täällä on tällä hetkellä aktiivinen väki vähissä joten vastauksia saa odotella.
Kirkoilla on tietysti omat viralliset opin esitykset, esim katolilaisilla katekismus. Mutta kohdistat haasteen selvästi yksilöön ja kysyt mitä hän vastaa ahdistuneelle. Hyvä!
Sama täällä! Murheellista on nimenomaan että perusasiatkin erottavat. Kysymys ei ole vain tavoista ja kehällisistä asioista.
1 tykkäys
Ymmärsin alunperin, että kysymys on nimenomaan ahdistuneen sielun parkaisusta/rääkäisystä, eli pastoraalisesta kohtaamisesta.
Dogmaattisella tasollahan asia no aika selvää ja löytyy nopeasti netistä. Ei ahdistuneelle sielulle auta selitellä esim. gratia actualis, gratia habitualis, gratia praeveniens, gratia subsequens, gratia adiuvans, gratia cooperans, jne -litaniaa. Ei se helpota mitään.
Uskon että vanhojen kirkkojen fiksut sielunhoitajat tietävät tämän ja osaavat antaa ahdistuksen olla ja vakuuttaa samalla, että ahdistus tämän asian äärellä kertoo jo itsessään siitä, että Jumala tekee työtään (en tarkoita että kaikkien tulisi ahdistua).
Tämä pastoraalisuus on itse asiassa hyvin olennainen asia. Eivät kirkot kilpaile dogmaattisesti, vaan sen mukaan mikä resonoi sielun kanssa. Hyvässä ja pahassa.
D
3 tykkäystä
Aihe on sikäli ajankohtainen, että se on luterilaisten synodaalipäivien aiheena. Tässä linkki synodaalikirjaan:
Pelastus – Synodaalikirja 2022 (evl.fi)
Hienoa, että kirkkoamme (ja foorumia) kiinnostaa tämä ydinkysymys! Käsittelin taannoin aihetta vertaamalla kristinuskon ja populaarimusiikin pelastuskäsityksiä:
Tuhkakeskiviikko: Musiikin messias - pelastus kristinuskossa ja populaarimusiikissa
Tuolla kirjoitin, että “kristinuskon mukaan pelastus tarkoittaa sitä, että on Jeesuksen ystävä”. Toisin sanoen, kaikki Jeesuksen ystävät pelastuvat. Muutoinkin olen nähnyt asian pelkistetysti: ihminen pelastuu uskomalla Jeesukseen syntien sovittajana ja kuoleman voittajana. Näin ilmaistuna tosin sakramentit jäävät turhan kehällisiksi. Nehän sen uskon eli pelastuksen välittävät.
Olen ymmärtänyt, että kirkkokuntien uskomuserot yltävät myös pelastuskysymykseen eli uskomme ytimeen. Esimerkiksi helluntailaisten mielestä meidän luterilaisten tai roomalaiskatolisten tai ortodoksien kasteet eivät ole oikeita kasteita. Tämän näkemyksen mukaan minä ja aika moni muu nykyajan ja historian henkilö ei ollut kastettu. Mutta ei se ole välttämättä heidän näkökulmastaan suureksi haitaksi, sillä helluntailaisuuden mukaan kaste ei välitä pelastusta, vaan on sen merkki.
Roomalaiskatolisuudessa, näin olen ymmärtänyt, uskon ja armon rinnalla ja lisäksi tulee rakkaus eli pyhitys eli kristityn hyvät teot. Eli ei voi pelastua ellei tee hyviä tekoja. Sitä voikin sitten miettiä, voiko ihminen uskoa ilman rakkautta tai vihata lähimmäistään uskovana.
Ortodoksikirkossa, käsittääkseni, koko teologinen malli on vähän erilainen kuin meillä luterilaisilla. Jakolinja ei ole niinkään laki-evankeliumi vaan aika-ikuisuus. Jumala tempaa ihmisen ikuisuuteen, kun partisipoimme lihaksitulleeseen Jeesukseen (=uskomme Jeesukseen!?) pyhien mysteerioiden kautta. Protestantteja enemmän korostuu, näin olen ajatellut, uskovien yhteisö eli tosi kirkko, joka tosin oli reformaattoreidenkin termi, mutta eri ehdoilla. Eihän ole pelastusta kirkon ulkopuolella. Eikä liioin oikeita sakramentteja tai ystävyyttä Jeesukseen. Näin oppi kirkosta, seurakunnasta, kietoutuu yhteen pelastuskysymyksen kanssa.
Ikoniväitöskirjani myötä olen pohtinut mm. sitä, onko 7. kirkolliskokouksen linjaus pyhien kuvien kunnioittamisesta pelastuksen ehto. Eli onko niin, että jos et kunnioita eli kumarra ja suutele pyhiä kuvia, et voi kuulua pelastuneiden yhteisöön. Luterilaisena toivon, että lihaksi tulleen Jeesuksen kunnioittaminen riittää. Pelkistetyn pelastusopin rinnalla korostan sitä, että ihmisen on hyvä ottaa kaikki mahdollinen apu vastaan pelastuakseen. Tällä avulla tarkoitan esimerkiksi pyhiä kirjoituksia, jumalanpalveluksia, uskovien seuraa sekä pyhiä kuvia.
1 tykkäys
Kyllä ajoin kysymyksellä takaa nimenomaan sitä, että jos ahdistunut tulee sielunhädässä kysymään, miten saavuttaa pelastus, niin mikä olisi vastaus. Sitä nimenomaan ajoin takaa. Kuten mainitsit, dogmaattisia lähtökohtia voi lukea vaikka netissä, mutta eri asia on, miten dogmaattisia oppeja sovelletaan käytännön kristillisyydessä. Esim: luterilainen kirkko erottaa vanhurskauttamisopin ja pyhitysopin toisistaan. Siitä johtuen painotetaan pelastusta yksin uskosta, ilman tekoja. Katolinen kirkko ei samalla tavalla erota vanhurskautusta ja pyhitystä, vaan katsovat (käsittääkseni, toivon että joku katolilainen tulee korjaamaan jos olen väärässä) pyhityksen ikään kuin sisältyvän vanhurskautukseen. Tällöin katolilainen voisi teoriassa sanoa myös hädässä olevalle sielulle, että tutki tekojasi ja vaellustasti ja yritä etsiä sieltä vastausta siihen, että pelastutko. En kuitenkaan usko, että katolilaisetkaan sielunhoitajat näin tekisivät, vaan, että heilläkin on tahdikkuutta sen verran, että sielunhoitotilanteessa he ohjaavat syntisen luottamaan armonvälineisiin jne. vaikka he uskovatkin, että vanhurskautukseen sisältyy myös uusi elämä. Mutta nyt tämä menee jo siihen, että yritän itse spekuloida miten katolilaiset mahdollisesti vastaisivat, vaikka alunperin oli tarkoitus, että kuulisin heiltä itseltään vastauksen 
.
Oikeastaan saman kysymyksen, kuin minkä minä esitin avauksessa, esittää myös lähetyshiippakunnan pastori studio krypta nimisellä kanavalla youtubessa, ohjelmasarjassa “kohtaamisia kristikunnassa”. Ohjelmassa on lhpk:n pastorin vieraana aina joku vieras jostakin ei-luterilaisesta kirkosta, ja ainakin katolilaiselle ja ortodoksille haastattelija esitti kysymyksen, että miten he vastaisivat ihmiselle joka kysyy miten pelastua. Tähän kysymykseen tahtoisin siis kuulla lisää vastauksia, eri näkökulmia, painotuksia jne. Ortodoksin vastaus oli kryptinen ja sekava, katolilaisen vastaus taas ilahduttavan luterilainen, joskin katolilainen aloitti vastaamalla, ettei “ole tullut ajatelleeksi mitä vastaisi”, joka on mielestäni melko outoa. Kehottaahan Raamattukin olemaan aina valmiina vastaamaan mihin meidän toivomme perustuu.
Tässä siis ohjelmat joihin viittaan:
1 tykkäys
Oiotaanpas pikkuisen. Ensinnäkin, helluntailaiset ja vastaavat tunnustavat uskovien upotuskasteen oikeaksi kirkkokunnasta riippumatta. Myös luterilaisessa kirkossa on upotuskaste mahdollinen, joten jos on sellaisen saanut ymmärtävässä iässä ja tietoisesti uskoen, eivät helluntailaiset tällaista kastetta ainakaan välttämättä uusi (tosin asia saattaisi synnyttää myös kiivasta väittelyä seurakunnan sisällä, kun liike on opillisesti jonkin verran epäyhtenäinen). Toisekseen, vapaasuuntaisessa kasteopissa kaste ei ollenkaan liity pelastukseen, vaan on enemmänkin pyhityksen alueelle kuuluva asia, jos luterilaista jaottelua haluaa soveltaa. Tyypillinen helluntailainen ei siis ajattele, että vauvana kastettu luterilainen uskova olisi pelastumaton tai pelastuksen kannalta jotenkin epävarmassa tilassa. Jos luterilaiset tajuaisivat tämän paremmin, vältyttäisiin monelta ekumeeniselta mielensäpahoittamiselta.
2 tykkäystä
Tästä voidaan olla eri mieltä. Esim. Luther ei juuri tehnyt eroa näiden termien välillä.
Kyse on samasta asiasta: vanhurskauttaminen kertaluontoisena tapahtumana tulee näkyväksi pyhittymisenä.
D
1 tykkäys
Teen paljon yhteistyötä tyypillisten helluntailaisten kanssa. Ja oma kokemukseni on että kyllä lapsena kastettu, ilman uskoontuloa ja Pyhällä hengellä täyttymistä (helluntailaisten kriteerien mukaan) on aika lailla huonoilla eväillä liikenteessä. Yhä edelleen minulta pappina kysytään, olenko ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajana. Ja kun kysyn että mitä se tarkoittaa, niin PH:lla täyttymistä ja kasteen ottoa.
Tämä ei estä yhteistyötä. Yritämme olla puhumatta aiheesta.
D
2 tykkäystä
En ole tähän mennessä kuullut että kukaan missään, Jeesuksen seuraaja, olisi noin sanonut. Helluntailaiset lukeutuvat Jeesuksen seuraajiin. Puhun siis yleisesti, en poikkeuksista.
Minulla ei ole tarvetta valehdella tässä.
Ja siis toki olen ottanut kasteen ja minulle on lahjoitettu Pyhä Henki, mutta luterilainen kasteeni ei aina kelpaa eikä vakuutteluni PH:stä. Siksi en jaksa enää jankata niistä. Tällaisten kysyminen kertoo yleensä kysyjän omasta mielenlaadusta enemmän kuin minusta.
D
4 tykkäystä
Jyri Komulainen arvioi synodaalikirjaa ja onhan toki niin, että sielun siirtyminen taivaaseen pelastuksena ymmärrettynä on kovin kapea käsitys pelastuksesta Raamatun valossa:
En usko että kukaan esittäisi aralle kysyjälle tällaista “Sielu reissaa taivaaseen” -kommenttia.
D