Pitäisikö sinun kohdistaa tämä kysymys muutamalle foorumilaiselle suoraan? Mikäli et ole selvillä siitä keiltä ort ja kat jäseniltä vastausta kannattaa odottaa, voin auttaa sinua.
1 tykkäys
Tägää ihmeessä foorumilaisia mukaan, jos tiedät nimimerkkejä joiden arvelet lähtevän mukaan keskusteluun!
1 tykkäys
Väitteesi oli huima ja sellaisenaan vääristävä. Korjasit kyllä sitten itse asiaa oikeaan suuntaan. Jankutusta ei vielä ole esiintynyt, eikä tarvi, jos keskustelua ei sellaiseksi luokittele.
Upotuskaste tai aikuiskaste ei autuuta, jopa varsinainen, se yksi, ainoa, sama kaste ei sellaisenaan autuuta. Elikkä, jopa uskovien kaste sellaisenaan ei autuuta enempää jo autuutettua, vanhurskautettua. Sen vastustus vahingoittaa jo autuutettua.
Ok
Haastetaan siis ortodoksit @nevalainen ja @Optatus sekä katolilaiset @Nienna ja @Max vastaamaan ketjun aloitukseen!
Jos kaikkien kristittyjen oppisuuntien mielipiteet otetaan huomioon, niin kukaan ihminen ei pelastu mitenkään. Jos väität pelastuvasi joillain ehdoilla, niin maailmasta ja koti-Suomestakin löytyy monia, jotka sanovat sinulle, että ethän sinä sillä tavoin pelastu.
Mutta ehkä täällä olevalla joukolla löytyy jonkinlainen yksimielisyys.
Lainaan Paavalia Roomalaiskirjeen 10. luvusta.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: “Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.
4 tykkäystä
Juuri näin! Siksi meidän onkin unohdettava erilaisten oppisuuntien ehdotukset ja jätettävä ne huomioonottamatta ja katsottava yksin omaan kristinuskon mukaiseen ilmoitukseen jonka Pyhä Henki antaa meille Raamatun sanassa.
Me emme koskaan saa tietää miten ihminen pelastuu jos pitäydymme omaan viisautemme, omaan uskonnollisuuteemme, omien traditioidemme sanelemaan käsitykseemme pelastuksesta. Meidän tulisi sen sijaan pitäytyä siihen mitä Pyhä Henki sanoo asiasta ja sitä tietoa meillä ei ole omasta takaa, vaan me löydämme sen ainoastaan ilmoituksen sanasta, Raamatusta. Raamattu asettaa näet kaiken oman pelastusnäkemyksemme vastakohdaksi poissulkevasti Kristuksen ja niinpä meidän tuleekin katsoa sitä mitä Pyhä Henki sanoo meillä olevan Kristuksessa, onhan Pyhä Henki annettu meille oppaaksi ja johdattajaksi kaikkeen totuuteen.
Kol. 2: 8-9. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.
Mitä sitten on tämä täyteys joka hänessä asuu, kun se sulkee näin ulkopuolelleen kaiken järkeisopin ja ihmisten perinnäissäännöt so. uskonnolliset Pyhän Hengen ilmoituksesta poikkeavat käsitykset? Siihenkään emme löydä vastausta mistään muualta kuin Raamatusta joten katsotaan mitä Pyhä Henki apostolia suunaan käyttäen sanoo.
Ef. 2: 14- 16. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Tästähän nähdään selvästi, että vihollisuus kuolettuu ainoastaan poissulkevasti Kristuksessa, jossa käskyjen laki tehtiin tehottomaksi. Näin se siis tulee tehottomaksi meihinkin nähden ainoastaan siten, että uskossa liitymme Kristukseen. Silloin ei enää kukaan opeta toinen toistaan, vaan kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat hänet, kun meillä hänessä on syntien anteeksiantamus. Tämän Raamattu tekee kaikkein selkeimmin selväksi Heprealaiskirjeessä.
Hebr. 10: 5- 18. Sen tähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.” Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.” Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.” Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Näin siis pelastus rajataan ainoastaan Kristuksen tekoon, siihen mitä hän teki meidän ulkopuolella täyttäessään Jumalan tahdon. Ja tämän kaiken me saamme omaksemme ainoastaan liittymällä uskon kautta häneen, jossa kaikki meidän antropologiset (ihmislähtöiset) edellytyksemme saavuttaa pelastus sukeutuvat pois kun meillä on osallisuus Kristukseen. Näin minäkin sain taas toissa päivänä siitä vakuutuksen ottaessani uskossa vastaan hänen ruumiinsa ja verensä sakramentin.
2 tykkäystä
Haluaisin muistuttaa tästä. On eri asia selittää pelastuskäsitystä dogmaattisesti, kuin kohdata hädässä oleva ihminen joka ei välttämättä kykene kovinkaan systemaattiseen dispositioon ahdistuksen hetkellä.
Luterilaisuus nousee osittain tästä angstista. Robert Kolbin teoksessa " Bound Choice, Election, and Wittenberg Theological Method: From Martin Luther to the Formula of Concord", kuvataan tätä tulokulmaa luterilaisuuteen.
…ja olisin siteerannut sitä lyhyesti, mutta se on työpaikalla ja minä olen kotona…
D
2 tykkäystä
Toisaalta, kyllähän jos joku tulee esittämään tuollaisen kysymyksen ahdistuneena onhan se mitä syvimmin uskonopillinen dogmaattinen kysymys johon on mielestäni tietenkin hyvä antaa myös dogmaattinen vastaus, tietenkin rinnalla kulkien, eikä vain ladellen sitä dogmatiikan kirjasta kuin papukaija.
Oikeastaan ahdistunut ihminen kaipaa nimenomaan itsensä hyväksymistä ahdistuneena, eli aikaa. Toki tämä on myös luterilaisen pelastuskäsityksen taustalla ilman dogmaattista maalittamista.
D
2 tykkäystä
No minulla on näin puhuessani lähtökohtana oma kokemukseni jolloin minua ei juurikaan ole auttanut mikään muu kun uskonopillinen selitys ja niitä hetkiä on tässä elämän varrella tullut vastaan jokunen “tuhat” kappaletta. Mutta toki myös aikaa tarvitaan kehäksi, kuten sanoit, eikä salaman nopeaa uskonopillista myllytystä. Olen näet lopen väsynyt noihin ns. “oikeaoppisiin” seurakuntiin joissa ei ole tilaa luovalle ihmisen kohtaamiselle, vaan valmis sapluuna johon sinun on heti mahduttava ja jos joku erehtyy vähänkin kyseenalaistamaan jotain niin epäilys harhaopppisuudesta lankeaa kuin synkkä varjo kysyjän niskaan. Ilmeisesti tätä tarkoititkin dogmaattisella maalittamisella?
1 tykkäys
En toki ole varsinaisesti vanhan kirkon edustaja, mutta koska Kielitoimiston sanakirja myöntyy tarkoittamaan edustajalla myös jäsentä rohkenen antaa vastauksen, jolle ei varmaankaan kannata antaa paljonkaan painoa.
Nähdäkseni, samaan tapaan kuin @Diakoni tuossa sanookin, on yksi asia vastata dogmaattisesti ja toinen persoonallisessa kohtaamisessa. Evankeliumeissa Jeesus lähestyy eri tavalla eri ihmisiä, puhuu eri tavalla eri ihmisille, ja sanoo eri ihmisille eri asioita. Kuinka siis osaisin antaa vastauksen tällaiseen hypoteettiseen kysymykseen, kun emme ole edes nähneet toisiamme? Mitä sanoisin kun juuri Sinä tulisit ahdistuneena? En tiedä.
Viittaamassasi ohjelmassa piispa Arseni (kohdassa 15:30 alkaen) antaa vastauksen yleisellä tasolla, opettaen samalla evankeliumeiden pohjalta kristinuskon perusteita alkaen nöyryydestä päätyen kääntymiseen Jumalan puoleen, paluuseen Hänen luokseen; toisin sanottuna hän opettaa elämästä uskossa Kristukseen häntä seuraten tai ainakin tahtoen häntä seurata ja kääntyen hänen puoleensa. Eikö sitä usko ole?
6 tykkäystä
Huomaan että tämä teema tulee jatkuvasti mieleen. Juttelin juuri erään ihmisen kanssa. Hänellä ei ollut akuuttia ahdistusta, mutta jotenkin intuitiivisesti pyöritin mielessäni koko ajan ajatusta siitä, että akuutti ahdistus asiasta joka ei ole välittömästi ratkeamassa, ei perustu siihen mitä ihmisen on tehtävä tai pitää tehdä tai täytyy tehdä. Välittömästi tulee mieleen vain se, että Jumala on luvannut olla kanssamme aina. Silloinkin kun olemme ahdistuneet ja se läsnäolo pelastaa meidät, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Oma ahdistukseni ei määrittele pelastumistani.
D
2 tykkäystä
Oon kyllä kevyesti eri mieltä tästä. Toki hyväksytyksi tulemisen kokemus on hirveän tärkeää. Mutta mun elämässä ainakin on yleensä niin, että ahdistus ei ole pelkkää ilmassa vellovaa pahaa oloa, vaan liittyy johonkin tiettyyn asiaan. Ja ahdistukseen auttaa se, kun siihen tiettyyn asiaan löytyy jokin ratkaisu. Meitä on toki moneen junaan, mutta kuvittelisin että “miten minä voin pelastua” -kysymyksen taustalla on juuri tällainen spesifiin asiaan liittyvä ahdistus.
3 tykkäystä
Toki on asioita joihin käy pikavastaus. Yleensä nämä ovat kuitenkin ei-eksistentiaalisia asioita. Itseäni ahdisti eilen, kun IT-tuki ei jostain syystä saanut käyttöoikeuksia kohdilleen, enkä päässyt tarvittaviin järjestelmiin.
Kyse pelastuksesta (sekin liittyy tietenkin tiettyyn asiaan) on kuitenkin eksistentiaalinen kysymys. Siihen liittyvä ahdistus ei kovin monella helpota teknisellä vastauksella. Lutheria ahdisti sama kysymys, eikä siihen helpottanut se, että hän oli teologian tohtori ja teknisesti tiesi aika tarkkaan mistä on kyse. Ja samalla tiedän, että on olemassa ihmisiä joille tämä tekninen vastaus voi riittää. Nämä ovat oman kokemukseni mukaan kuitenkin vähemmistössä.
Ja toisaalta intuitiivisesti tekisi mieli sanoa että it-ongelmiinkin, tai kahvin loppumiseen liittyvä ahdistus voi nousta tarpeesta tulla hyväksytyksi. Kaikki eivät tällaisista ahdistu.
Ja tärkeämpää on tulla hyväksytyksi kuin korjatuksi (siis saada korjausehdotus). EN nimittäin välttämättä kelpaa vaikka tietäisinkin miten asiat menevät. Mutta jos kelpaan, niin sillä ei ole niin isoa merkitystä tiedänkö miten asiat menevät.
D
2 tykkäystä
Minutkin on näköjään haastettu. Edellä on jo rakentavalla tavalla tarkasteltu kysymykseen liittyviä pastoraalisia näkökulmia, joten töräytän väliin kenties jakolinjoja korostavan dogmaattissävyisen vastauksen. (Tietysti yksityisenä, teologiaan hyvin pintapuolisesti perehtyneenä ortodoksimaallikkona. Voin kyllä kaivaa esiin joitakin sitaatteja tarvittaessa.)
Ihminen pelastuu Jumalan armon ansiosta, Jumala on armossaan ennalta valmistellut pelastuksen jokaiselle. Ihmiselle on kuitenkin annettu myös vapaus hylätä tämä.
Pastoraalinen vastaus voisi olla vaikkapa sellainen, että jos olet asiasta hyvin huolissasi, niin sinun ei ehkä tarvitse olla niin huolissasi. Tarkemmat ohjeet voit pyytää pastoriltasi tai rippi-isältäsi.
6 tykkäystä
En juuri viitsi enää seurata tätä foorumia, mutta annan yhden sitaatin ortodoksisesta lähteestä.
Arkkipiispa Paavalin teoksen Miten uskomme luvusta Pelastus. Hän kirjoittaa (lyhentelen hiukan; lainausmerkeissä olevat tekstit ovat lähes kaikki Raamatusta):
Mikä on pelastus, josta paljon puhutaan, mutta joka on mahdollista tulkita niin monin eri korostuksin?
Lähtökohdaksi voimme ottaa apostolin sanan: “Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Synti Jumalan tahdon rikkomisena erottaa siis ihmisen Jumalasta, hänen kirkkaudestaan, ja tuo jo näin mukanaan rangaistuksen.
Jumala kuitenkin hyväksyy syntisen ihmisen, sillä Kristus lunasti tämän hyväksymisen “ei hopealla eikä kullalla vaan kalliilla verellään”.
Hyväksyminen ja lunastaminen ei kuitenkaan merkitse mitään koko ihmiskunnalle annettua armahdusta, vaan jokaiselle erikseen suotua mahdollisuutta anoa armahdusta ja saada syntinsä anteeksi. Tällaisena se on sopusoinnussa ihmiselle annetun vapauden lahjan kanssa.
Ristillä riippuva pahantekijä katui viime hetkellä, ja Kristuksen sovituskuolema täydensi sen, mikä hänen kääntymyksestään jäi puuttumaan. Mutta muiden kohdalla, elämän jatkuessa, katumukseen kuuluu parannuksenteko. Jo Pietarin pitämä ensimmäinen saarna pani kuulijat kysymään: “Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?” – “Tehkää parannus”, vastasi Pietari ja jatkoi: “Ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”
Näin tapahtuu jatkuvasti. Pyhässä kasteessa ihminen uudestisyntyy “vedestä ja Hengestä”. Sitä seuraa “uudessa elämässä vaeltaminen”. Tämän vaeltamisen päämääräksi on annettu: “Tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.”
Vaikka synti on turmellut ihmisluonnon, ihmisessä on silti jäljellä Jumalan kuva, joskin synnin himmentämänä. Syntyessään ihmiseksi Kristus “tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi”. Hän tuli meidän ihmisten kaltaiseksi tehdäkseen vuorostaan meidät “jumalallisesta luonnosta osallisiksi”. Näin Kristus tuli pelastajaksemme ei vain siten, että “rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi”, vaan myös siten, että “hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan”. Toisin sanoen Kristus ei ole jättänyt meitä vain syntiemme anteeksisaamisen varaan, vaan on myös antanut käytettäväksemme jumalallisen voimansa meidän kehittyäksemme niin, ettemme olisi “toimettomia ja hedelmättömiä” hänen tuntemisessaan.
Joulun edellä toistuu kirkkoveisuissa sanonta: “Kristus syntyy korottaakseen jälleen muinoin lankeemuksessa turmeltuneen kuvan” – ihmisessä himmenneen Jumalan kuvan alkuperäiseen kirkkauteensa.
Pelastuksemme alkuna on siis syntien anteeksisaaminen pyhässä kasteessa ja myöhemmin toistuvastikin ripissä, katumuksen eli kyynelpeson sakramentissa. Sitä seuraa Pyhän Hengen kautta uudistuva kilvoituselämä Kristuksessa hänen ruumiinsa eli kirkon jäsenyydessä. Tämän elämän päämääränä on pyrkimys sydämen puhtauteen ja sen kautta “Jumalan näkemiseen” Pyhässä Hengessä.
Erakkopiispa Feofanin määritelmän mukaan me pelastumme “Jumalan Isän hyvästä tahdosta, Pojan ansioitten tähden Pyhän Hengen armovoimalla”. Ortodoksisille jumalanpalveluksille onkin ominaista, että lähes kaikki rukoukset päättyvät Pyhän Kolminaisuuden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, ylistykseen.
SITAATIN LOPPU.
Kannattaa lukea pikku kirja Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena:
https://www.ortodoksi.net/index.php/Jumaloituminen_ihmiselämän_tarkoituksena_(kirja)
Sitä jaetaan ilmaiseksi ortodoksisissa kirkoissa.
3 tykkäystä
Voin hyvin samaistua @Diakoni n vastauksiin tästä asiasta. Kun hengellinen etsintä oli käynnissä ja ahdistus suurta, keskustelin silloisen seurakuntani kappalaisen kanssa. Hän taisi tajuta kuinka epävarma ja peloissani pelastukseni suhteen olen. Hän sanoi, että Jumala rakastaa minua. Minä en ollut koskaan ajatellut että Hän rakastaisi minua. Ensin tyrmäsin, että ei rakasta, koska en ole Jumalalle kelpaava millään tavalla enkä tiedä uskonko Häneen edes sillä tavoin kun “kunnon kristityt” uskovat. Pikemminkin epäilen vaikka haluaisin uskoa. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä kelvatakseni Jumalalle. Hän vain toisti, että Jumala rakastaa minua. Ja rukoiltiin sitten vielä lopuksi asian puolesta. Jotain siinä tapahtui, Jumala ilmeisesti kuuli rukouksen. Kotimatkalla ajattelin, että jos kerran pappi sanoo, että Jumala rakastaa minua ja ilmesesti hyväksyy minut sellaisenaan lapsekseen, kokeilen uskoa. Pappi tuskin valehtisi minulle päin naamaa. Vaikken asiaa nyt ymmärrä, ehkäpä asia valkenee minulle myöhemmin. Asia oli jätetty Jumalan huomaan. Ahdistus hellitti. Ihme ja kumma aloin uskomaan, että ehkäpä Jumala sitten oikeasti rakastaa minua. Sen jälkeen Raamatun lupaukset alkoivat käymään henkilökohtaisiksi viesteiksi kuin suoraan Taivaasta minulle.
Diakonin muistutus; Jumala on luvannut olla kanssamme aina, on nykyisen ahdistuksen ja epäuskon hetkinä asia, jonka haluan muistaa vaikeina päivinä.
8 tykkäystä
Ihminen pelastuu Kristuksessa. Kun meidät on liitetty totiseen Kristuksen ruumiiseen ja pysymme siinä, pelastumme. Pelastus on Kristuksessa ja Kristuksesta. Hän on totinen viinipuu ja me oksia, oksat saavat ravintonsa puusta. Kristus on pää ja me ruumiin jäseniä.
Pelastus on Jumalan uskollisuudesta ja rakkaudesta. Me emme itseämme pelasta, vaan se on Jumalan työtä.
3 tykkäystä
Juuri näin, pelastus on kolminaisuuden sisäinen teko, johon me emme osallistu. Jumala pelasti meidät omaksumalla ihmisyyden Kristuksessa ja sovitti tässä omaksumassaan ihmisyydessä meidät Jumalan kanssa. Tämän pelastuksen hän tarjoaa kolmannen persoonansa Pyhän Hengen aikaan saaman uskon välityksellä meille.