Eihän tässä mitään epäsopivaa ole, silloin kun itse vastasin selvään kutsuun, tämä sama tapahtui samanaikaisesti myös isälleni ja silloiselle tyttöystävälleni, josta tuli myöhemmin vaimoni, täysin toisistamme tietämättä.
Olen kuullut samankaltaisia kertomuksia myöhemmin ihmisiltä, jolle on käynyt samoin.
Ei kukaan toinen ihminen tietenkään ketään voi pelastaa, jokainen vastaa itsestään, mutta kyllähän meillä kaikilla oli ihmetystä kerrakseen, kun tämä toisillemme selvisi.
Lähinnä tuo esimerkkini niistä äideistä jotka ovat huolissaan lapsistaan jäi tässä auki. Sinun oma kokemuksesi osoittaa että huolta ei ole perhekunnasta jos itse uskoo. Mutta päteekö tämä aina? Eli onko tuo sanamuoto todellakin kirjaimellisesti otettavissa ”…niin sinä pelastut ja myös sinun perhekuntasi pelastuu”.
Mutta kunhan kysyin. Ei tämä minulle ole mikään kynnys oli niin tai näin.
En osaa vastata toisten puolesta, mutta tottahan äidit kantavat huolta lapsistaan.
En myös osaa sanoa tuosta sanamuodosta, mutta oletan, ettei kaikkia voi/ kannata käsitellä kirjaimellisesti, oma kokemukseni oli tuollainen, joka varmaan siten myös minua eniten puhuttelee.
Kiitos vastauksesta. Onko vaikeneminen muiden osalta tulkittava siten, että asia ei ole kiinnostava tai siihen ei vain osata vastata.
Paavali mielestäni vain tiesi etukäteen, että vanginvartijan perhekin tulisi uskoon. Vanginvartijan kotona näille perheenjäsenille kerrottiin Jeesuksesta ja nämä uskoivat. Vanginvartijan usko tuskin oli syy sille, että nämä uskoivat mutta saattoi edesauttaa.
No voi hyvä Sylvi! Jos minä sanon sinulle, että minä pelastun karhun kynsistä kun pakenen sitä, samoin myös sinä, niin enhän minä tarkoita, että pelastamalla itseni karhun kynsistä myös sinä pelastut, vaan että sinä pelastut samoin karhun kynsistä kuin minäkin, pakenemalla sitä.
Vastaan vielä ehtiessäni tähän. Eli siis tulkintani oli oikea ja teksti huonosti stilisoitu. Tarkoituksena oli sanoa että usko niin sinä pelastut. Ja jos perhekuntasi uskoo niin sekin pelastuu. Kyseessä ei siis ole ajatus siitä että kenenkään usko voisi pelastaa hänen perhekuntansa vaan ajatus siitä että jokainen pelastuu oman uskonsa kautta. Hyvä. Tuota vain tunnutaan kovin usein käytettävän esimerkkinä siitä että yhden perheenjäsenen usko voisi ratkaista muiden pelastuksen. Ainakin itse olen siitä saanut sen käsityksen. Tuon kohdan lainaaminen on siis hämäävää ellei sitä selitetä yksittäistapaukseksi jossa asia ”nähtiin” yhden perheen kohdalla toteutuvan yhden ensin uskoessa. Hyvä. Päätän tähän. Olen saanut vastauksen johon tyydyn.
Juuri tätä tuossa kohdassa tarkoitetaan! Minäkin olen kyllä kuullut joidenkin tulkitsevan tuota kohtaa kuvaamallasi tavalla, mutta se on harhakäsitys.
Käsittääkseni foorumilla ei ole jotakin “Jos et vastaa 6 tunnin kuluessa”, niin siitä voi päätellä että ei kiinnosta tai ei osaa vastata -aikarajaa. Itse tulin juuri töistä, tein ruoan perheelle, lähden kuskaamaan nuorinta kaupunkiin ja annan samalla kyydin toisaalla asuvalle vanhemmalle pojalle. Sori, jos ei ehdi vastaamaan.
Hienoa että asia on loppuunkäsitelty.
D
Hengen kuolema on osittain ruumiissa mutta pääasiassa ihmisen hengessä. Ja niin kauan kun hengen kuolema vaivaa ihmistä, sielua nakertaa. Sielu ei saisi olla riippusillalla. Hengen kuolemaa voidaan pitää jopa perisyntinä tai ainakin sen eräänä ilmenemismuotona.
Hengellinen aktiivisuus (rukous, ehtoollinen, Raamatun opiskelu) voi ja auttaakin juuri sielua kun henki on kuollut. Mutta selviääkö ihminen ikiaikaisiin pelkän sielun hyvinvoinnin kautta? Mitä ajattelevat luterilaiset?
Sielu (psykhee) -sanalla on Uudessa testamentissa monta eri merkitystä.
Jos sielu tässä yhteydessä tarkoittaisi samaa kuin sielullinen tai aistillinen (psykhikos), niiin luonnollinen ihminen (psykhikos anthroopos) ei Paavalin mukaan ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, eikä hän voi ymmärtää hengellisiä asioita (1 Kor. 2:14). Miten tältä pohjalta auttaa sielullista ihmistä hengellisesti, koska hän on kykenemätön ymmärtämään ja vastaanottamaan hengellistä?
Juudaan kirjeen mukaan sielulliset (psykhikoi) ihmiset saavat aikaan hajaannusta (Juud. 1:19).
“Mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.” (1 Kor. 7:14)
Paavali ei varmaan kuitenkaan tarkoita sitä, että uskova voi pelastaa omalla uskollaan toisen perheen jäsenen.
“Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” (7:16)
Tässä kohdassa toisten uskomisella on vaikutus ihmisen pelastumiseen ja parantumiseen:
“Hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: “Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”. Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: “Tämä pilkkaa Jumalaa”. Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: “Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa, sanoako: ‘Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi’, vai sanoa: ‘Nouse ja käy’? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin” -hän sanoi halvatulle-“nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Ja hän nousi ja lähti kotiinsa.” (Matt. 9:2-7)
Kun ansio-oppi on paradoksaalisesti armo-opetusta, niin ulkopuolisten syytös lakihenkisyydestä ei osu tarkoitettuun kohteeseensa ainakaan kohteen omasta näkökulmasta katsoen.
Trenton konsiilista:
“Apostoli todistaa: Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määräämättömän kirkkauden ylenpalttisesti (2. Kor. 4:17). Älköön kristitty ihminen kuitenkaan panko luottamustaan itseensä vaan Jumalaan (ks. 1. Kor. 1:31, 2. Kor. 10:17), jonka hyvyys kaikkia ihmisiä kohtaan on niin suuri, että hän haluaa omien lahjojensa olevan ihmisten ansioita.”
Kysymyksessä ei ollut välttämättä tarkoitus pohtia miten auttaa sielullista hengellisesti. Kaikilla on sielu. Kaikella elävällä on sielu.
Hengen kuolema on perisynnin ominaisuus. Se on raskas kahle ihmisen ranteissa. Jeesuksen uhri on ennen kaikkea lunastus. Synneistä maksetut lunnaat. Mutta mitä tapahtuu tuolle hengen kuolemalle, perisynnille uudestisyntymässä?
Hengen kuolema on täydellistä avuttomuutta sisimmässä. Kuolemalla on monen kirjavat kasvot ja Jeesuksen antama sovitusuhri kattaa aivan kaiken. Mutta miten rukoilet? Millä tavoin Jumalan etsiminen ja kaipuu tuo rohkeuden ajatella sisimpään auttamaan hengen kuolemassa viruvaa?
Mitä tarkalleen tarkoitat tuolla hengen kuolemalla? Olisi kiva kuulla mihin seurakuntaan kuulut, niin voisimme katsoa asiaa laajemmassa yhteydessä? Oletan näet ettet kykene ilmaisemaan parissa viestissä seurakuntasi opetusta kovin tyhjentävästi?
Jumalan puhaltama henki on Jumalan kanssa yhtä kun ihminen syntyy samaan tilaan kuin ensimmäiset Jumalan luomat ihmiset olivat, aloittivat olemisensa.
Omalla kohdallani aloin kokea “senkaltaisten on Taivasten Valtakunta”- tilan häiriintyvän 10-vuotiaana. Tein ratkaisun Jumalan Hengen vaikutuksen puoleen, eli synnyin uudesti Ylhäältä, vrt. Joh. 3:3.
Alla näkyvässä Pietarin kirjeen kohdassa sielu ei tarkoita aivan samaa asiaa kuin sitä seuraavassa raamatunkohdassa. Molemmissa kohdissa käytetään kuitenkin samaa sanaa ψυχη (psykhee). Pietarin kirjeen kirjoittaja tarkoittaa sielulla ilmeisesti ihmistä pelastettavana kokonaisuutena, kun taas Tessalonikalaiskirjeessä sielu (psykhee) ei ole pelastettava ihminen kokonaisuutena.
“Te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1 Piet. 1:9)
“Rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.” (1 Tess. 5:23)
Kun kysyit, “selviääkö ihminen ikiaikaisiin pelkän sielun hyvinvoinnin kautta”, niin Pietarin kirjeen kohdan mukaan vastaus on luultavasti kyllä. Sana hyvinvointi täytyy määritellä kristillisestä näkökulmasta.
Mitä perisynnille tapahtuu kun ihminen uudestisyntyy? Kun Pyhä henki uudestisynnyttää hengen, katkeaako perisynnin napanuora, se jonka saamme äidinmaidossa? Jos katkeaa, miten?
Millä tavalla se tila häiriintyi jos saa udella?
Eikö monien UT:n kohtien valossa ole aikaa selvää, että jos ihmisellä ei ole henkeä (pneuma) tai hän ei synny elämänsä aikana hengelliseksi ihmiseksi (pneumatikos: 1 Kor. 2:15), hänen sielunsa (psykhee) ja ruumiinsa (sooma) tulevat kadotetuiksi? Jos uudestisyntyneen ihmisen henki (pneuma) ei kuole tai toisin sanoen ihminen ei kuole hengellisesti, hän pelastuu fyysis-sielullis-henkisenä ihmisenä (1 Tes. 5:23).
En tarkoita tässä toisessa tekstikappaleessa sanalla sielu (psykhee) samaa kuin mitä sillä sanalla tarkoitetaan kohdassa 1 Piet. 1:9. Jos sielu ei ole hengellisen todellisuuden vaikutuksen alainen tai sen ohjauksessa, eikö sielu ole (seuraavassa merkityksessä) sielullinen: psykhikos: 1 Kor. 2:14 ja Juud. 1:19? Jos ihminen on sielullinen (psykhikos), hänellä ei ole henkeä (pneuma). “He ovat sielullisia (psykhikoi), henkeä (pneuma) heillä ei ole.” (Juud. 1:19)