Miten tulla uskoon kevyesti

Usko
1

Olen nykyisin puhunut uskoontulosta Jeesuksen kaveriksi/rakastetuksi ryhtymisenä. Kuulostaa kevyeltä, mutta niille jotka kokevat hankalana jonkin henkilökohtaisen kautta uskoontulon, tämä on ollut helpotus.

Sanon että ajattele että Jeesus olisi kaverisi. Kun elät, niin pohdi valinnoissasi mitä Jeesus tästä ajattelisi. Joskus menee pieleen, ja joskus onnistuu. Ihan niin kujin kristityn elämässä yleensäkin.

Me emme halua kaveriksi ketä hyvänsä. Mutt aika moni haluaisi Jeesuksen kaverikseen. Ei tukemaan omia päätöksiään, vaan kertomaa koska omat päätökset eivät oikein soinnu yhteen Jumalan tahdon/Jeesuksen kanssa.

D

9 tykkäystä
2

Hiukan vierasta ajatusta “Jesse-kamusta”. Mutta aloituksen otsikko inspiroi kirjoittamaan.

Tämä voi tulla monille yllätyksenä, mutta minä en ole uskonnollinen ihminen.

Silti tämmöinen ei-uskonnollinenkin ihminen voi ottaa vastaan omaan sydämeensä evankeliumi-informaation eli uskoa hyvän sanoman Jeesuksesta.

Vastaanotettu ilosanoma saa aikaan kaikenlaista hyvää ihmisen mielessä ja hengessä ja koko elämässä.

Näiltä pohjilta joku saattaa ajatella, että olen vain “kevyesti” uskossa. Uskoni on kuitenkin luja, vaikka tiedän, että se on uskoa eikä tietoa epistemologisessa mielessä. Ja ajattelen myös olevani “elävässä“ uskossa, vaikka joidenkin mielestä elävä uskovainen on sellainen, joka rukoilee ja ylistää samalla tavalla kuin he itse rukoilevat ja ylistävät. Itse ajattelen, että elävä usko ilmenee mielenlaadussa ja näkyy myös ulospäin ainakin jossakin määrin – päin vastoin kuin kuollut usko, viittaan Jaakobin kirjeeseen.

3

Tämä selventää paljon tiettyjä asioita.

Diakonin aloitukseen Jeesuksesta kaverina, itselleni Jeesus on kyllä ystävä. Mutta totta kai niin paljon enemmän kuin tavallinen ihmisystävä. Siitä en ole kyllä ihan varma kuvailisinko tällaista Jeesus-kaverina-uskoa kevyesti uskoon tulemiseksi. @Diakoni , mikä se on se raskaasti uskoontulon määritelmä?

Mutta hyvin pitkälle sillä tavalla minä kristityn vaellustani elän että tuntuu kuin Jeesus olisi koko ajan läsnä, kaverina, rakastettuna, kaikkitietävänä kumppanina, jonka voi luottaa olevan kartalla kaikesta vaikka itse olisi koko ajan ihan ihmeissään että mitä täällä elämässä oikein tapahtuu.

Todella hienoa @Semajah ,että toit tuon esille että niin erilaiset ihmiset voivat ottaa evankeliumin vastaan. Sen, että evankeliumi on kaikenlaisille ihmisille vastaanotettavissa, minä todellakin uskon, vaikka itse olen omasta mielestäni suorastaan ääriuskonnollinen ihminen.

2 tykkäystä
4

Kaveri tai ystävä, mitä sanaa haluaakaan käyttää. Käytän sanaa kevyt vastakohtana sille, että minulla pitäisi olla jokin ravisteleva, järisyttävä tunnepitoinen hetki jossa tunnistan tulleeni uskoon. Ja jota itseltänikin on joskus tivattu Ja kun osaa sanoa kellonaikaa tai päivämäärää, niin se ei kelpaa jollekulle.

Pointtini oli se, että pidän ihan pelastavana uskona sellaista uskoa jossa mietin jatkuvasti mitähän Jeesus tässä tilanteessa tekisi. Vaikka minulla ei olisi mitään suuria tunne-elämyksiä. Samalla tavalla kuin mietin mitä kaverini tai ystäväni tuumaisi jos teen nyt tällä ja tällä tavalla.

D

3 tykkäystä
5

Ymmärrän.

Törmäisipä noihin kellonajan tivaajiin, ehkä keksisin jotain nasevaa sanottavaa.
Pelastavaa uskoa on varmaan niin monenlaista kuin on uskovaa.
.

2 tykkäystä
6

Todellisuudessa ei ole kuin yksi ainoa pelastava Usko. Luulottelua ja uskonnollisuutta on paljon erilaista, jos tarkkoja ollaan. Kaikki ovat uskonnollisia (luomisessa jo), mutta tunteet vaihtelevat mm. sukupuolen ja monen tekijän mukaan.

7

Kirjoitin eilen jonnekin näin: “Oletko sinä saanut syntisi anteeksi, vai kohtaatko kuoleman ilman sovitusta?” Tarkemmin pohtiessani jouduin kuitenkin toteamaan, ettei tuollainen kohti käyvä tunkeutuminen toisen ihmisen yksityisalueille ole asiallista, sillä aito usko ei kaiketi synny uhkailemalla.

Näkisin että aito usko ei synny myöskään itsekkäällä ajatuksella siitä, missä ihminen mahdollisesti tulee viettämään ikuisuutensa. Arvelen, ettei sellainen aivoittelu saa aikaan aitoa mielenmuutosta. Toki onhan arvokasta sekin, jos ihminen tekee parannuksen pahoista teoistansa. Ja vielä parempi, jos ihminen “huutaa Herra avuksi” (Room 10:13) – vaikka epäuskonkin keskellä.

Ajattelen niin, että sydämen usko syntyy evankeliumin vetovoimasta, jos on syntyäkseen. Kaikki maanittelu on vain pahasta. Minuun usko syntyi potentiaalisena jo syntymässäni ja vahvistui kun sylilapsena sain kristillisen kasteen, jossa sain identifoinnin kristityksi. Myöhemmin se muuttui tiedostetuksi uskoksi.

Juuri kirjoitin, että minä en ole uskonnollinen ihminen. Toki kyse lienee siitä, mikä on uskonnollisuutta. Mutta minulla ei esimerkiksi ole minkäänlaista palvonnan tarvetta, enkä myöskään ole “rukoilijatyyppi”. Tämä siitä huolimatta, että Uusi testamentti aivan selvästi kehottaa kristittyjä rukoilemaan jopa “ennen kaikkea”:

”Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.” (1.Tim 2:1)

Minulle tuommoinen rukouksen harjoittaminen ei ole luontevaa. Mutta silti: rukoilen joka aika hengessä ja puhun kielillä joka päivä, koska minulla on sellainen erikoinen kyky. Luotan siihen, että yhteydenpito Jumalaan on sisälläni katkeamaton. Ehkä voisin luonnehtia itseäni niin, että olen hengellinen mutta en ole uskonnollinen.

Samaa mieltä olen siitä, että ei ole kuin yksi pelastava usko:

”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef 4:5)

Toisaalta usko Jumalaan ja ristiinnaulittuun Vapahtajaan on minulle varsin luontevaa ja helppoa. En laisinkaan kipuile uskonasioiden kanssa; älyni ei ole mitenkään ristiriidassa evankeliumiin nähden. Pidän aivan itsestään selvänä, että Luoja on tämän maailmamme luonut. Ehkä se on jonkinlaista uskonnollisuutta, kuinka se nyt sitten määritelläänkin.

Iankaikkisuus kuuluu ihmisyyteen – niinhän Raamattu asian ilmaisee (Srn 3:11), ja siinä mielessä kaipuu Jumalan yhteyteen se on varmaankin ainakin jossakin määrin kaikkia ihmisiä koskevaa vaikka ei aina välttämättä tiedostettua. Kuitenkin itse miellän uskonnollisuuden niin, että kaikki ihmiset eivät ole uskonnollisia.

1 tykkäys
8

Niin emme ole pelastettuinakaan samasta muotista puristettuja, vaan yksilöitä, emmekä näe kenenkään sydämeen. Kadotustuomion lausuminen on Raamatussa kielletty. Senkin voi tosin saada anteeksi. Väärinymmärryksiä sattuu joka päivä ja hetki ja uskonnollisuudellakin tarkoitamme varmaan jossain määrin eri asioita. Luterilaisuudessakin ja herätysliikkeissä varsinkin on paljon uskonnollisuutta mitä voi sietää, jos ei pakoteta muottiin.
Jokaisella on kuitenkin vikansa ja traumansakin, joten elo ei ole niin helppoa sovussa. Pääasia ja uskon oikea Kohde riittää jokaisella pelastukseen kuitenkin ja monella on kutsumus evankelioimiseen, josta jo uskossa olevan ei pidä loukkaantua, vaikka minäkin sen ymmärrän. Paljon on myös väärää uskoa ja itsensä ja toisten pettämistä, minkäs teet, ihminen on perisyntinen.
Tahallaan, minä ainakaan en ole halunnut loukata ketään enkä itse jaksa kauheasti loukkaantua. Mielen pahoittamisesta en kuitenkaan ole kokonaan vapautunut, uskoni ei ole ollenkaan vahva, vaikka pitäisi kai.
Jos tulee kevyesti uskoon, on ymmärtääkseni Paholaisen helppo kiskaista uskosta irti. Oikeaoppisestikin synnintunnosta uskoon päässyt voi langeta, mutta yleensä ei enää ole paikkaa mihin mennä, joten armon kerjäläisyys on ainoa paikka ja sekin riittää.

9

Oletteko sitä mieltä että tämä yksi usko saattaa ilmentyä eri tavalla eri ihmisissä?

10

No en ole. Usko on sama, mutta ihmiset erilaisia. Oikea uskon Kohde Jeesus Kristus voidaan määritellä kaikille samaksi totuudessa.

12

Mitä tämä minun lauseeni teille muille tarkoittaa?

@Mirkku , kiinnostaisi tietää oletko sitä mieltä että toisesta tulee yhden ja saman Jeesukseen Kristukseen uskomisen vaikutuksesta kirkkouskovainen, rukoilee hetkipalveluksia ja palvelee kirkon eri tehtävissä ja toinen pitää paljon matalampaa profiilia ja ajattelee päivittäin Jeesusta kaverina?
Tai että toinen kokee luonnolliseksi rukoilla ja esirukoilla, kun taas toisella on kielillä rukoilun lahja?
Eli että vaikka usko on sama, voisiko se ilmentyä eri tavalla eri ihmisissä? Sitä nimittäin tarkoitin sanoa sillä että pelastavaa uskoa on yhtä monenlaista kuin on uskovaa. Että sama usko näkyy eri ihmisissä eri tavalla.

Jos, et ole kanssani samaa mieltä, osaatko kertoa mikä on sitten se kaikille yhteinen tapa joka osoittaa ihmisen uskovan pelastavaa uskoa?

(Tästä muokattu pois kysyvät sanat “siis et todellakaan ole sitä mieltä”, sillä epäilen että ne tuntuivat hyökkääviltä.)

13

Jokaisella on oma suhteensa Jeesukseen, oma tiensä Hänen kanssaan ja oma kutsumuksensa.

1 tykkäys
14

Kiva että ymmärsit sen samalla tavalla kuin minä. Voi olla että ilmaisin itseäni epäselvästi.

1 tykkäys
16

En ymmärrä miten sinä koet minun uskovan tai mitään. Ymmärrys ei siis kohtaa. En voi mitään. Reppanaa jos ymmärrän oikein, olen kanssasi samaa mieltä. En tiedä, miksi sinä et ymmärrä minua ja minä vain luulen ymmärtäväni sinua, mutta väärin. Ikä ja elämän kokemus vaikuttavat aina suuresti. Toivon, että ymmärtäisit sen, että et mielestäni ymmärrä, mitä kirjoitan. Useinkin muittenkin kanssa saattaa olla samoin. Turha tällaista on pyörittää. Kukaan ihminen ei näe toisen sydämeen ja ihmiset ovat erilaisia ja eri vaiheessa elämässään. Olen luterilainen kirkkokristitty enkä halua olla karismaattinen enkä pomoilla enkä kilpailla paremmuudesta. Eivät lut. herätysliikkeet ja LHPK ole minulle vääriä, vaikka luen Raamatustani naispappien olevan OK, minulle ei suurta merkitystä, jos eivät rakenna sen sisään halveksuntaa ja alistamista, mitä siis maailmassa on, en ole koskaan väittänyt, että noissa tahoissa olisi sitä. Itsekin heitä monia tuen ja kuuntelen. Mennään yksityispuheluihin tarvittaessa, en jaksa tällaista.

17

Ymmärtämättömyys lienee molemminpuolista, mutta ei jäädä tuleen makaamaan vaan jatketaan :wink:.

18

Tästä vahva suositus molemmille, että käytte keskustelunne yksityisviestein.

19

Tämä oli niin mielenkiintoinen avaus että odotin että jatkokeskustelu olisi ollut yhtä mielenkiintoista. Mutta pelkäänpä että foorumi nykyisellään ei enää onnistu luomaan sellaista ilmapiiriä että aihetta olisi voitu kiinnostavasti ja monipuolisesti käsitellä. Yritän itsekin pitää kieleni keskellä suuta (vai pitääkö sanoa sormeni keskellä näppäimistöä) että pysyn sallituissa raameissa. Siksi sanonkin vain mahdollisimman vähän.

Ehkä Diakonin ajatus oli lopulta vähän tiukempi kuin mitä pelkkä kaverius Jeesuksen kanssa antaa ymmärtää, vai mitä? Kirjoitat kuitenkin “uskoontulosta” Jeesuksen kaveriksi ryhtymisenä. Sellaiseen en varmaankaan pystyisi, vaikka olen pystynyt kyllä ajattelemaan Jeesusta henkilönä jonka kaveri voisin olla. Mutta mitä on kaverius? Eikö kaverius sisällä myös sen että kaveri ei aina ole samaa mieltä eikä itse ole aina samaa mieltä kuin kaveri ja monesti ihan hyvästä syystä ja perustellusti. Diakonin kaverikuvaus antaa kuitenkin ymmärtää että Jeesus olisi enemmän kuin kaveri; paremminkin auktoriteetti, joka tietää kaiken oikein ja kertoo koska minä olen väärässä. Eli ei niin että minä voisin sanoa, että tuossa hän kyllä on nyt hakoteillä.

Ymmärrän kyllä että kuva Jeesuksesta on lempeä, rakastava, empaattinen, ja kukapa ei sellaista haluaisi kaverikseen. Eikä myöskään Jeesuksen vaativuus, ankaruus ja tuomitsevuus tunnu pahoilta piirteiltä siihen asti kun ne eivät kohdistu minuun tai ainakaan niin että ne eivät kohdistu minuun epäoikeudenmukaisella tai kohtuuttomalla tavalla. Olen aina pitänyt Jeesusta oman aikansa kapinallisena ja olisi mielenkiintoista pohtia kenen joukoissa Jeesus seisoisi jos eläisi tänä päivänä. Tai peräti onko meillä keskuudessamme tämän päivän jeesuksia….

Eli mietin lähinnä sitä, että onko Jeesuksen kaveriksi ryhtyminen Diakonin esittämällä tavalla jo “uskoontuloa” jos ajatukseen kuuluu että Jeesus on ehdoton auktoriteetti joka aina on oikeassa, silloinkin kun minusta tuntuu että tässä asiassa minä olen oikeammassa. Eikö tuo ole jo Jeesuksen nostamista kaveruuden yläpuolelle aina jumamalallisen viisauden omaavaksi? Ja eikö se silloin ole jo ihan oikeaa uskomista eikä vain kaveriutta?

Näitä mietin kun tuon ensimmäisen kerran luin. Toivottavasti pohdintani ei loukannut. Sopii poistaa jos niin kävi. Toivon kuitenkin että kirjoitustani ei siirretä jonnekin Agoran puolelle vaan ihan vain poistetaan. En usko että minulla on asiaan juuri enempää sanottavaa.

1 tykkäys
20

Hyvä huomio! Palsta onkin lipsunut pahasti otsikostaan ‘Usko ja rukous’, kiinnitetään liikaa huomiota kaikkeen muuhun ja maalliseen eikä uskon asioihin, ettei loukattaisi ketään jnp.
“Yksi on tärkeää eikä se ole puutarhan hoitokaan!”
Jeesuksella on paljon ihailijoita ja kavereitakin, mutta hyvin vähän seuraajia (ei tarkoita matkijaa).
Kaveri kyllä voi päästä helpommin seuraajaksi kuin vihollinen, vaikka sekin on mahdollista.

21

Vaikka et olisikaan samaa mieltä kuin Jeesus, joka olisi kaverisi, eikä hän sitä vaatisikaan, jossain vaiheessa kuitenkin huomaisit, että hän oli oikeassa.

Tällaista on hyvä Jeesus-kaveruus. Ei vaadita pakolla mitään, on vapaus ajatella, mutta ehkä jossain vaiheessa huomaa vain sen, että toinen tiesikin paremmin ja haluaa seurata häntä.

En tiedä, oletko nähnyt puolalaisen Krystof Kieslowskin vanhaa Dekalogi-sarjaa tv:stä, mutta tässä kymmenosaisessa sarjassa välillä Jeesuskin vilahti milloin missäkin, raitiovaununkuljettajanakin, tai veneenkantajana, veneen jossa on risti pohjassa ja sarja puhuttelee paljon monia muitakin kuin uskovia.

https://www.imdb.com/title/tt0092337/

Tämä liittyy edelliseen, näinhän asiat olisivat.

2 tykkäystä
22

Ongelma vain on siinä, että Jeesuksia ja Jeesus-kuvia on monta. Yksi on oikea tai ei yhtään. Minulle luterilais - paavalilainen Ristin mies, Jumala ja ihminen samassa persoonassa on ainoa oikea Roomalaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen mukaan.
Jos ei ole, niin voi meitä, toivoa ei ole ja kauhu, epäoikeudenmukaisuus, kuolema jatkuu ja jatkuu. Armon evankeliumi ja ylösnousemus on se ainoa toivo, jota emme vielä ole kuitenkaan saaneet nähdä. Raamatun punainen lanka on kyllä helposti löydettävissä todistukseksi.
En tiedä kevyen uskon kestävyydestä koetuksissa.