Lutherilainen voi sanoa, ettei Raamatussaan puhuta vapaasta tahdosta. Ortodoksien ja katolilaisten Raamattuun kuuluu myös Siirakin kirja, jossa vapaasta tahdosta selvästi puhutaan ihmisen omana vapaana tahtona, eikä siis anneta ymmärtää, että se on sellaista vapautta, joka on joko Jumalan tai saatanan käyttämää.
“Hän teki alussa ihmisen ja jätti hänet hänen vapaan tahtonsa valtaan. Jos tahdot, sinä pidät käskyt; sinä olet uskollinen, jos se sinulle kelpaa. Hän on asettanut eteesi tulen ja veden: kumpaan tahdot, sinä ojennat kätesi. Ihmisillä on edessänsä elämä ja kuolema, ja hänelle annetaan se, mikä hänelle kelpaa.” (Siir. 15:14-17)
Pidän muuten kovasti Siirakin kirjasta. Samoin Viisauden kirja on huikea ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kumpikin sisältää mielestäni ihan sananlaskuihin verrattavaa viisautta. Mutta tässäkin aiheessa tulee se on/off-periaatteen ongelma. Itse pidän ilmiselvänä, että ihmisellä on vapaa tahto (vain) jossakin määrin.
Jos ihminen voi sinun mielestäsi valita vapaasti (ilman Jumalan kaikessa vaikuttamista tai ilman täydellistä sidosta kausaliteettiin), ostaako itselleen lanttua vai naurista, niin voiko hän mielestäsi etsikkoajassa valita vapaasti (ilman Jumalan kaikessa vaikuttamista tai ilman täydellistä sidosta kausaliteettiin), antaako elämänsä Jeesukselle vai ei?
Jos esim. ruoan valitsemisessa on mielestäsi jonkinlaista vapautta kausaliteetista, niin miksi ei sen valitsemisessa, antaako elämänsä Jeesukselle vai ei? Onko perisynnin vaikutus niin suuri, ettei ihminen voi uudestisyntymättömänä valita vapaasti ikuista osaansa? Eli onko ensin uudestisyntyminen ja vasta sen jälkeen jonkinasteista vapautta valita ilman perisynnin täydellistä vaikutusta valintoihin ja ilman Jumalan yksinvaikuttavuutta valinnoissa?
Yksinkertaisen kuittaus; ei ihminenkään voi mitään valita, jos ei ole valittavaa tai on vain yksi.
Historia ja syntiinlankeemus sekä koko Raamattu todistaa, että ihminen lähinnä aina valitsee väärin, jos on valinnan vapaus.
Älykköjen olisi hyvä muistaa, etä Evankeliumi on tarkoitettu niin yksinkertaisille yksinkertaisesti, että hullukaan ei eksy tieltä.
Jumala ei Raamatun mukaan arvosta ihmisviisautta, vaan tekee siitä pilkkaa, antamalla Hullutuksen viisaudeksi, vaikka Jumalan viisaus on äärettömän paljon viisaampaa kuin kaikkien ihmisten viisaus yhteensä.
(Luulenpa, että oikean narsistin on mahdoton uskoa evankeliumi Kristuksesta, vaikka narsismi harvoin on omaa syytä?)
Ymmärrän synenergismin ja monergismin sillä tavoin, kun nimimerkki Diakoni ketjussa sen selitti. Jumalan ja ihmisen näkökulmat ovat luonnollisesti täysin erilaiset.
Itse käsitän synergismin niin, että ihminen voi kommunikoida Jumalan kanssa rukouksen kautta. Melkein koko Vanha testamentti puhuu tästä ja on aika mahdotonta nähdä miten täydellinen monergismi - siis se, että ihminen on vain tahdoton ja mykkä - voitaisiin perustella Vanhalla testamentilla. Ei sitä voida kyllä Uudellakaan testamentilla.
Kysyisinkin sitä miksi luterilaiset/protestantit rukoilevat? Miksi rukoilla, jos ei ole mitään mahdollisuutta siihen, että ihmisen rukous vaikuttaisi yhtään mihinkään? Se, että rukous vaikuttaisi on jo synergismiä, eli sitä, että Jumala vastaa ihmiselle.
Sirakin kirjan perusteella ihmisellä on lähinnä vapaa taho uskoa, tai olla uskomatta. Vapaa tahto on yleensäkin vaikea käsite. Eihän ihmisellä ole vapaata tahtoa kävellä betoniseinän läpi, mutta vapaa tahto päättää yrittäkö sitä vaiko ei. Vapaa tahto ei siis merkitse vapautta fyysisistä tai metafyysisista lainalaisuuksista.
Tottakai rukous vaikuttaa ja rukoilemmekin pääasiassa pyyntörukouksia, mutta syytä lisätä (monergisesti), että kuitenkin Jumalan tahdon mukaan, vaikka toivommekin, että meidän tahtomme, mutta armosta jne.
Tässä mo. sy. keskustelussa on erilainen alkuymmärrys, joten vaikeaa.
Minulle suurin piirtein riittäisi, kun kukaan ei kanna omia ansioitaan Kristuksen täytettyyn työhön eikä siis pelastu osittain omilla ansioillaan ja Jumala vain täydentäisi. Se on nähdäkseni se ero mitä luterilainen pelkästään kammoksuu.
‘Töitä’ tehdään muista motiiveista ja hylätään ansio ajattelu, vaikka Jumalakin kuitenkin palkitsee sitten “taivaassa” uskovien hyvät teot, mutta Kristuksen täytettyyn työhön ei saa mitään lisätä tai…
Kyllä hyviä tekoja palkitaan maankin päällä, mutta ei tehdä palkkion toivossa kristillisesti.
Tämä on minusta ihan selvää katolisessa kirkossakin. Kristuksen uhrin tuoma armo on ylitsevuotavaa, eikä kukaan voi koskaan siihen mitään lisätä.
On vain tämä täysin erilainen kirkkokäsitys. Katolisessa kirkossa on taivaassa oleva kirkko, kiirastulessa oleva kirkko ja täällä maan päällä oleva kirkko. Maan päällä taistellaan pyhityksestä, kiirastulessa kärsitään epäonnistumiset ja taivaassa ollaan pyhittyneitä. Ainoa suunta kiirastulesta on taivas.
Vaikkaan, että suurin osa niistä jutuista, jotka väittävät katolisten ajattelevan, että he pääsevät omin avuin taivaaseen johtuu kiirastuliopin ja pyhittymisen, joka ei ole sama kuin pelastus, väärinymmärtämisestä.
Vuonna 2009 ilmestyneestä suomenkielisestä käännöksestä Siirakin kirjasta: “Jos vain tahdot, voit noudattaa käskyjä ja luottaa häneen hyvyyteensä.” (15:5) Tuskin tässä kohdassa puhutaan kauan ennen tekstin kirjoittamisajankohtaa eläneistä perisynnittömistä ihmisistä. Ulkoisessa mielessä monia käskyjä voi noudattaa, olipa kyseessä melkein kuka tahansa ihminen.
Paavalin Roomalaiskirjeen opetuksen valossa ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, jonka vallassa uudestisyntymättömänä voisi “noudattaa käskyjä” (Siir. 15:5).
“Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.” (7:9-14)
Paavali ei myöskään anna ymmärtää, että uudestisyntymättömällä ihmisellä olisi vapaa tahto, jolla “luottaa hänen hyvyyteensä” (Siir. 15:5). “Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.” (Room. 3:10-11)
Kyllähän sen jo Vanhassa Testamentissa näki, että toiset pystyivät paremmin ja toiset huonommin noudattamaan käskyjä, mutta ei kukaan muu kuin Jeesus (Jumala) täydellisesti, joten kaikki ovat samalla viivalla ja silti paremmin pärjäävienkin on syytä olla kiitollinen, koska sitä tehtyäkin syntiä on joka päivä aivan liikaa heilläkin, vaikka 10 käskyä karkeasti tulee pidettyäkin. Jos toisin väitämme teemme Jumalan valehtelijaksi, mitä Hän ei tietenkään ole.
Tässä taas Martti Lutherin selitystä siitä miten ihminen voi joutua Jumalan valtaamaksi. Ihmisellä ei ole siihen mitään muuta kuin passiivinen sopivuus.
Jos selittäisimme vapaan ratkaisun kyvyn sellaiseksi, jonka välityksellä ihminen on sopiva joutumaan Hengen valtaamaksi ja Jumalan armon täyttämäksi, koskapa hän on luotu joko iankaikkista elämää tai kuolemaa varten, silloin selitettäisiin oikein. Tämän kyvyn, toisin sanoen, sopivuuden, eli sofistien sanonnan mukaan dispositiivisen ominaisuuden ja passiivisen sopivuuden mekin kyllä tunnustamme. Kaikkihan tiedämme, että sitä ei ole annettu puille ja eläimille; sanotaanhan, että Jumala ei ole luonut taivasta hanhille.
Täällä on vissiin jo aikaisemmin keskusteltu kiirastuli -opista päättymättömästi. Meille muille se ei ole raamatullista ollenkaan, eikä sitä kohtaa tulen läpi joutuessaan käymään ja silti itse pelastuu voi käyttää.
Itselläni on siitä kohdasta hahmotelma, mutta haluaisin kuulla luterilaisen teologin selittävän vielä sen.
Se on kuitenkin pieni harha, jos ei ajatella kärsimyksellä ansaittavan myöhemmin sen ‘taivaspaikan’. Jos taas ajatellaan, että on oikeus ja kohtuus pahoille, on se mielestäni vaarattomampi harha.
Onhan niitä kaikennäköisiä harhoja luterilaisuudessakin, johtuen juuri siitä, mitä Pieper selvästi teologina kirjoittaa ja vielä yksinkertaisemmin me muut, että kaikki ihmiset ovat p a r a n t u m a t t o m a s t i ‘lainalaisia’ mieleltämme ja tahdoltamme.
Kiirastuli on puhdistustuli. En näe sille teologisesti tarvetta. Perinteisesti sen on ajateltu olevan paikka jossa syntinen puhdistuu synneistään. Mutta jos syntiä ajattelee tehtynä tekona, sanomisina tai hyvän tekemättä jättämisinä, niin puhdistuminen olisi sitä, että noita tekoja ei enää ole vaikuttamassa meissä. Eli en enää tuntisi niiden aiheuttamaa oman sielunelämäni vääristymää. Eli jokin taivaassa eteen tuleva tilanne ei enää muistuttaisi minussa menneistä teoista, vaan voisin olla uusien asioiden edessä aidosti avoimena ja vastaanottavaisena. Toisaalta syntini eivät ole vain minussa. Jos olen tehnyt pahaa jollekulle, niin kiirastulen käytyäni en enää ajattelisi sitä pahaa mitä olen tälle henkilölle tehnyt ja se menneisyyden taakka ei vaivaisi minua hänet tavatessani. Mutta häntä voisi vaivat ja hän ei ehkä olisi yhtä riemuissaan tapaamisestani. Hän kaipaisi myös puhdistusta. Niinpä kävisi lopulta, että kaikki ovat kiirastulessa joko omien tai muiden syntien tähden.
Jos kiirastulioppi luo maan päälle kristitylle pakkoja ja velvoitteita, niin se on jotakin jota ilmankin kristitty pärjää normaalilla pyhittymisellä. Luterilainen kirkko ei hyväksy kiirastulta (muuten kuin tuossa pyhittymisen mielessä, omana mielipiteenäni), mutta ei tietenkään estä ketään menemästä sinne.
Ajattelin liputtaa tämän natsiviittauksen, mutta sitten lohduttauduin sillä ajatuksella että Luther oli ensisijaisesti katolinen eikä saksalainen, eikä ollut tiettävästi natsiliikkeessä mukana vaikka ei juutalaisia loppuvuosinaan sietänytkään.
Kiirastulioppi voi luterilaisen mielestä olla harhaoppi tai olla olematta. Se on lupa sanoa ääneen, mutta itse en pidä sitä harhaoppina. Ainoastaan pastoraalisesti huonona. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa sanotaan ( Schmalkaldenin opinkohdat osa 1):
Kiirastulioppi kaikkine loistavine ja tuottoisine jumalanpalvelusmenoineen on tajuttava pelkäksi Perkeleen petokseksi. Se nimittäin on ristiriidassa myös pääopinkohdan kanssa, sen että sielujen apu on yksin Kristus, eivät ihmisten teot. Sitä paitsi meille ei ole annettu mitään käskyä avunantamisesta kuolleille. Jo senkin takia asiasta voisi luopua, vaikka se ei olisikaan erehdystä ja epäjumalanpalvelusta.
Foorumin säännöt sanovat kyllä mitä sanovat ja kirkkokuntien omien virallisten tekstien lainaaminen ja kommentointi on sallittua.
Sääntöjen tulkinnasta on keskusteltu viime vuosina täällä. Harhaoppisuudesta muistaakseni saa puhua, mutta tietenkin sävy on myös merkittävää, ja asiayhteys.
Sen sijaan “saatanallinen eksytys” sai moderaattoreilta heikon arvosanan ja muistaakseni oli osaltaan banniperusteenakin.
Viime kädessä moderaattorit päättävät ja tulkitsevat. Liputus on oikea toimi jos epäilee rikkomusta. Oma arvioni on sama kuin Diakonin edellä.