En epäile sitä, että ihminen, joka saa raamatullisen vahvistuksen siihen, että on hengellisessäkin katsannossa kamala eikä kykene vapauttamaan itseään kamaluudestaan (Room. 11:32, Gal. 3:22, Jer. 17:9, 1 Moos. 6:5, Ps. 51:7, Mark. 7:20-23, Gal. 3:10, Jaak. 2:10 jne.), on vastaanottavainen julistukselle armosta, joka vastaanotetaan yksin uskolla.
2 tykkäystä
Miten selität alla näkyvän jakeen suhteessa omaan teologiaasi?
“Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Jaak. 1:18, KR 1938)
“Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” (KR 1992)
2 tykkäystä
Pidän ilmeisenä, että Jumala tahtoo ja päättää pelastaa ihmiset evankeliumin kautta. Lainaan jälleen jakeita, jossa asia mielestäni ilmaistaan kristallinkirkkaasti:
“Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: “kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet 1:22-25)
“τὸ δὲ ῥῆμα κυρίου μένει εἰς τὸν αἰῶνα. τοῦτο δέ ἐστιν τὸ ῥῆμα τὸ εὐαγγελισθὲν εἰς ὑμᾶς.” (j.25)
Tämä on siis vain oma joskin vankka näkemykseni uskon syntymisestä ja siitä seuraavasta pelastuksesta ilman monergiaa ja ilman synergiaa.
Silti on totta kai mahdollista, että Jumala suvereenisti poimii ihmisiä pelastukseen ja paaduttaa kenet tahtoo.
Ja toisaalta tietenkin on mahdollinen sekin vaihtoehto, että ihminen jollakin tavalla vaikuttaa itse omaan pelastumiseensa.
Mistäpä me voisimme tästä yksityiskohdasta satavarmuudella tietää, kun koko kristinusko ja kaikki mitä siihen kuuluu on uskon varassa. Onhan mahdollista, että koko systeemi kaikkine jumalineen on pelkkää humpuukia.
Siihen satavarmuuteen tulee rukoillen pyrkiä. Oma usko varisee ja kaatuu, kun vastoinkäymiset alkavat.
Jumala ei valehtele!
Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei ymmärrä sovitusta ja lunastusta hlökohtaisesti, mikä Raamatun mukaan tarvitaan pelastukseen. Horjumiset ja heikkous pakottavat turvautuman Jumalaan, vahvuus ja ihmisviisaus vievät poispäin.
Jumala lupaa antaa auliisti ja runsaskätisesti ketään soimaamatta (uskoa) kirjoittaa Raamattu.
(Muistutus! En näe siis kenenkään sydämeen, mutta Jumala ei pidä sateenvarjoa kenenkään yllä.)
Ei ole humpuukia! Ainoastaan se, että Jeesus N. on Kristus seuraamuksineen, elää siis uskosta. Room. 1: Jae 17 sanoo, että uskosta vanhurskas saa elää.
Luojan ja paholaisen työt voimme nähdä ja kokemuksia (aitoja) henkimaailmasta on. Ei saa yrittää saada kuitenkaan, vaarallista!
Käärinliinakin vahvistaa, vaikka se ei ole uskomme kohde ihmeenä.
Ihmisen osuus on etsiä totuutta, kilvoitella ja vahvistua uskossa sydämensä halusta, mihin Jumala on vuodattanut kääntymyksen halun etc.
Maailmassa eläminen on synergistä, koska Jumala on luonut niin eikä robottia, vaan hän haluaa, että käännymme vapaaehtoisesti, vaikka Hän vaikuttaakin siinä Jumalana. Pelastus on yksin Jumalan teko Kristuksessa Jeesus (Moner.).
(Kristillisellä foorumilla luulisi saatavan kertoa Kristuksesta! Oppineet voivat kääntää tämän teologian kielelle! Pyhä Henki myös auttaa lukemaan Raamattua oikein. Se on synergistä, Jumalan vaikuttamaa. Tämä keskustelu on siis päättymätön, koska riippuu kulloinkin katsantokannasta ja tulkinnasta, mutta kaikkien kristittyjen mielestä pelastus on siis ehdottomasti yksin Jumalan teko. “Yksin polki Jeesus ‘viinikuurnan’)”
Minun puolestani tätä voidaan jatkaa joka päivä, katson hyödylliseksi uskonelämän kannalta sekä oikeaa ekumeniaa tavoittelevaksi. Kirkkokuntien yhdistäminen on kuitenkin väärin ja vain inhimillistä. Jumala yksin näkee ‘lapsensa’ eri kirkkokunnissa.
Pidän vain tapanani yrittää lempeästi vahvistaa meidän kaikkien kristittyjen uskoa esittämällä apologisia argumentteja, ja uskonnonfilosofiasta siihen löytyy paljon hyviä apuvälineitä. Tokihan me kristityt itse uskomme, että kristinusko ei ole humpuukia. Toisaalta uskominen ei ole laisinkaan typerää vaan modaalisten perustelujen kantilta hyvinkin oikeutettua ja nimenomaan älyllisesti oikeutettua.
Silloin tällöin kirkollisiin piireihin tulee varsinkin vapaista suunnista “tosiuskovaisia” vouhottamaan ja saarnaamaan omia totuuksiaan sekä korostamaan omien uskojärjestelmiensä erinomaisuutta ja ylivertaisuutta muihin nähden. Argumentit kirkkoväkeä vastaan ovat kuitenkin kovin usein pelkkää ilmaan hosumista ja sisältävät vain oman viitekehyksen kautta opittuja kulttuurisia elementtejä - ja johtavat helposti toisten uskon turhentamiseen ja tyhjäksi tekemiseen ja siis heiltä pelastuksenkin riistämiseen. Ja aina silloin syntyy tarve muistuttaa näistä kaikille kristityille yhteisistä pelastusopillisista prinsiipeistä.
2 tykkäystä
Tiedä tuosta tajuaminen välttämättömyydestä… “Oikeasta” opista en ole paljonkaan perustanut. Kun aikoinani vaihdoin passiivisen luterilaisuuteni aktiiviseen katolisuuteen, eivät opilliset asiat näytelleet minkäänlaista roolia…
Tämä tapa suhtautua kristillisyyteen on tärkeää kaikkien ymmärtää.
Meillä luterilaisilla, erityisesti herätysliikkeiden piirissä kasvaneilla ( ja ainakin evankelisilla) kristityillä on perinteenä pohtia aika paljon, yksin ja yhdessä, kristinoppia. Sillä on juurensa, eikä se ole pelkästään huono juttu. Sillä tavoin vältytään yhteisöissä monilta hörhöilyiltä ja varsinkin siltä että joku vahva (narsistinen?) henkilö “kaappaa” muiden uskonelämän ja alkaa jopa kehitellä omia selityksiään Raamatusta. Samoin opin kanssa askartelu auttaa näkemään milloin kirkon päättäjät ovat hukkaamassa fokuksen…
Äärilaidat ovat kuitenkin aina jotain, mikä ei ole hyväksi. Jos toisaalla on täysi välinpitämättömyys (“uskokoon kukin mitä tahtoo”), toisaalla voi olla sokeus lähimmäisiä kohtaan. Oppia tuijotellaan silmät verestäen, mutta vierellä ihmiset kärsivät elämän tuskassaan. Omaan elämäänkään ei ehkä olla opittu soveltamaan sitä Jumalan armoa, mistä suu puhuu. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että pienikin seurakuta tai ryhmä hajoaa kun kaikki ovat mielestään opissa täsmälleen oikeassa - ja eri mieltä keskenään.
En ole sitäkään mieltä, että “oppi ja elämä” ovat vaihtoehtoja. Vanha klisee on, että joku hengellinen yhteisö ei ymmärrä ihmisten elämää ollenkaan, ja syynä siihen olisi opillisuus. Toiset taas olisivat rakkautta täynnä, koska he eivät määrittele oppiaan. Kysymys on enemmän painotuseroista. Oppihan suojelee heikon ihmisen uskon elämää. Jos ei Kristuksen tuomasta pelastuksesta ja armosta saarnaamista arvosteta, moni jää vaille lohdutusta ja eksyy ties mihin.
Yhä selvemmin olen itse kuitenkin alkanut ymmärtää, että sinun tapasi, krysostomos, on ihan ok. Ja että samalla on annettava “opin vartijoille” oma arvonsa. On erilaisia tehtäviä ja rooleja! Selvimmin tietenkin papit ja piispat, teologit, ovat kutsumuksessaan oikean opin opettajia ja opiskelijoita. Kaikkien ei tarvitse olla samaan orientoituneita.
Tämmöisellä foorumilla on luontevaa, että opista keskustellaan. Annetaan heille ja meille tilaa - kumpaa sitten edustammekaan! Todellinen elämä on kamppailua kaikenlaisten kysymysten viidakossa. Toivottavasti se on myös lepoa armon varassa, kamppailujen lomassa. Siihen tarjoaa varmasti eväitä mainitsemasi “aktiivisuus”. Uskon että on paljon eri kirkkokunnissa kristittyjä jotka ovat löytäneet elämän merkityksellisyyden oman kirkkonsa elämään osallistumisessa. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää saadakseen olla mukana ja lähellä Jumalaa.
5 tykkäystä
Niin tekee. Ja aika jännästi luterilaisten painottama oppi vanhurskauttamisesta nimenomaan uskon kautta ei olekaan pelkästään luterilaisuuden omaisuutta, vaan se sinällään palvelee koko kristikuntaa, ja omasta mielestäni sen on syytä olla merkittävässä roolissa kaikessa ekumeenisessa keskustelussa ja vuorovaikutuksessa - siis ilman erityisesti luterilaista leimaa.
Vaikka kirkoilla on omat painotuksensa myös vanhurskautuksen suhteen, yhteinen tekijä joka tapauksessa on usko Vapahtajaan. Oman arvioni mukaan vanhurskaus uskon kautta on kuitenkin kaikkialla aika heikosti sisäistetty. Jos se sisäistettäisiin paremmin, kristikunnassa olisi paljon enemmän iloa.
“Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.” (Room 3:22)
2 tykkäystä
Näin sen näen…Oman arvonsa “opin vartijat” tosiaan ansaitsevat.
1 tykkäys
Kyllä Hengen hedelmä on minullekin tärkeä, mutta jos silti on väärä oppi? Kai kaikkien tulee ‘valita’ oikea raamatullinen oppi contra väärä oppi? 
Oikea oppi - jos puhutaan sielun pelastumisesta ikuiseen elämään - on helppo: Joh 3:16.
Siihen nähden kaikki alemman kategorian opilliset näkemykset ovat kontingentteja tai häilyviä, ja niissä voidaan sallia suurtakin vaihtelua.
No, ei ihan näinkään. Pienoisevankeliumi on tärkeä kohta ja se on hyvä painaa esim rippikoululaisen nuppiin kertaamalla sitä usein.
Mutta toki elämä ja uskon elämäkin on myös muuta. Siksi esim luterilaisen “jokamiehen” opus Vähä katekismus koottiin. Siinä vastataan muihinkin kysymyksiin kuin siihen mitä Jeesuksen sovitustyö Joh 3:16 mukaan merkitsee.
Tiivis mutta kuitenkin äärettömän syvällinen on Apostolinen uskontunnustus ja pidemmin selittävä Nikealainen.
Niitäkään ei tarvitse sana sanalta kaikkien ymmärtää. Mutta niihin yhtyminen on kristinuskoa.
3 tykkäystä
Olen tästä samaa mieltä. Oikeaoppisuus sillion kun se nousee nuppiin ja vaaditaan kaikilta jäseniltä pilkuntarkkaa yksimielisyyttä kaikissa opinkohdissa muodostuu filosofian pelagiolaisuudeksi, eli näin käsitetty oikeaoppisuus sijaistaa Kristuksen sovitustekoa saaden näin farisealaisen leiman. Kukaan ei pelastu siten, että osaa latoa Tunnustuskirjat tai vaikka Raamatunkin ulkoa. Sellaisessa ei sinänsä ole mitään moitittavaa, mutta jos sellaista ajatellaan vanhurskauttavaksi elementiksi niin ollaan hakoteillä. Kopioin taas vähän Franz Pieperiä, joka esittää nämä asiat ihanan oikein:
Kristillisessä kirkossa on, kuten Luther sanoo, vahvoja ja heikkoja, viisaita ja tyhmiä, sillä kaikki kristityt eivät ole päässeet samaan määrään kristillisen opin tiedossa (Ef. 4:13 - 14); (Room. 14:1 ss.). Näin ollen eivät oikeaoppisuus ja kristillisen kirkon jäsenyys vastaa tarkoin toisiaan. Kaikki kristityt kuitenkin ovat yksimieliset vanhurskautuksen uskonkohdassa, toisin sanoen uskossa, että he saavat syntien anteeksiantamuksen Jumalan armosta, Kristuksen tähden ja ilman omaa ansiota. Tämä usko on heikoimmankin kristityn sydämessä, koska ihmisestä juuri tämän uskon kautta tulee kristitty. Usko, että on olemassa yksi ainoa Jumala, ei tee kenestäkään kristittyä, sillä sen asian tietävät muutkin kuin kristityt (Room. 1:19); ei myöskään usko, että Jumala on luonut maailman ja hallitsee sitä, sillä sen tietävät pakanatkin (Room. 1:20); ei myöskään usko, että Jumala palkitsee hyvän ja rankaisee pahan, sillä senkin tietävät pakanat (Room. 1:32); 2:14, 15); ei myöskään pyrkimys tehdä ulkonaisesti hyvää ja välttää ulkonaisesti pahaa, sillä tämä pyrkimys on pakanoissakin, vaikka he ovat vailla toivoa (Ef. 2:12); ei myöskään usko kertomukseen Kristuksesta, nimittäin että Kristus, Jumalan Poika, on kuollut ja noussut kuolleista, sillä sen uskovat perkeleetkin (Matt. 8:29). Kristillisen kirkon jäseneksi ihminen tulee vain siten, että hän omantunnon kauhujen alaisena (terrores conscientiae) lakkaa luottamasta mihinkään omaan hyvyyteensä ja Pyhän Hengen vaikutuksesta uskoo, että hänen syntinsä annetaan anteeksi Kristuksen tähden, toisin sanoen siten, että hän omakohtaisesti uskoo vanhurskautuksen uskonkohdan.
Näin ovat vanhan liiton aikana kaikki profeetat opettaneet ja kaikki Jumalan lapset uskoneet (Ap. t. 10:43); (Room. 4:1 ss.). Näin opettavat uuden liiton apostolit, ja näin uskovat uuden liiton kristityt viimeiseen päivään asti (vrt. Room. 3:28); 5:1 ss., missä Paavali ei tunnusta vain omaa uskoaan, vaan kaikkien kristittyjen uskon.
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 366.
Muissa opinkohdissa voidaan harhaantua, mutta ei tässä, sillä tämä on kristinuskon sisältö, itse kristinusko!
5 tykkäystä
Oikea oppi - jos puhutaan sielun pelastumisesta ikuiseen elämään - on helppo : Joh 3:16.
Nyt tarkkana, jos ei Joh 3:16 riitä. Puhun pelastusopista. Jos joku on sitä mieltä, että evankeliumi ei ole tätä, aika heikoilla on joka ikinen kaikista meistäkin:
“Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.” (Room 3:22)
“Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13)
Tokihan kristinopin kokonaisuus sisältää paljon muutakin, tärkeimmästä päästä varmaankin rakastamisen käskyn. Mutta pysyn vahvasti kannassani, että pelastusoppi on helppo - helppo sille, joka on laittanut turvansa Vapahtajaan. Muille se on vaikea ja jopa mahdoton.
2 tykkäystä
… muille täytyy selittä nämä kohdat auki, joten oikeaa oppia tarvitaan.
Eksymisen välttämiseksi oikeaa oppia tarvitaan, että osaa palata Jeesus Kristus uskoon harhateiltään, joita totisesti tulee, vaikka ydinkohta on helppo.
Kristittynä eläminen on tosi vaikeaa, siihen tarvitaan kaikenlaista, mutta luonnollisesti oikea oppi on välttämätön niillekin, jotka saavat uskoontulo kokemuksen (Paavali ym.)
Henkien erottamisen armolahja on nykyisin lähes olematon. Sen voiman tulee juuri olla oikea oppi Jeesuksesta Kristuksesta, ei tunne eikä omavanhurskaus, näky tms…
(Koko Raamattu tarvitaan, Jeesus Kristus keskuksena; ei ihmeet, ei kokemukset, ei parantumiset, ei näyt, ei armolahjat jne. Ne eivät erota muista uskomuksista ja uskonnoista.
Huom! tietenkin saa parantua ja olla parantumatta; silti olemme syntisinä samalla viivalla Jeesuksen evankeliumiin. Maailmamme vielä ei ole tasapuolinen ja oikeudenmukainen ihmisten kesken.)
Sanon vielä, että esim, rajatilakokemuksiin ei tule antaa paljoakaan arvoa. Sen voi pitää, mikä on raamatullista ja oikeaa oppia. Hlökohtaisesti se voi tietenkin mullistaa oman elämän, mutta ei toisten, vaikka saisi kertoakin. Monergismiin päästään tästäkin!
Toki Jumalan pelastussuunnitelma on hyvä esittää tiiviissä ja muistettavassa muodossa. Onhan siihen kyllä käytettävissä muitakin Raamatun lauseita. Pienoisev. on oikein hyvä.
Luin aluksi tosiaan sinua hiukan toisin. Ajattelin että pyrit häivyttämään kaikki opilliset erot liian kevyesti. Voisin itse kirjoittaa jossain kontekstissa aika samalla tavalla uskon perusasioista.
Koko kristikunta ei kuitenkaan ole edes sovitusopissa yhtenäinen.
Kolminaisuusoppi yhdistänee enemmän. Ja uskontunnustukset.
Haluan edelleen tiivistää: Kaikkien tehtävä ei ole pohtia teologisesti uskoa. Mutta ne, jotka ovat kirkoissa ja seurakunnissa opettajina ja paimenina, tarvitsevat laajemman näkökulman. Uskon että he myös ymmärtävät paremmin kuin riviseurakuntalainen, että kristinoppi on jotain jota ei voi liian helposti typistää. Yksi lause Raamatusta ei riitä jos oikeasti on kiinnostusta tutkia kristinuskon olemusta ja omaksua myös tiedollisesti se.
Joh.3: 16 tarvitsee viitekehyksen.
Lähtökohta on sittenkin että uskotaan Luojaan, kaiken olevaisen alkuun ja syyhyn. Ja sitten kohdat 2. ja 3.
1 tykkäys
Oikeaoppisuus evankeliumin sanassa osoitetaan uskon vanhurskautena evankeliumin sanassa.
Kun tämä oppi vanhurskauttamisesta säilyy kirkkaana sydämessä, säilyy uskomme.
Silloin voimme taistella sitä oppia vastaan, joka vie pois uskon vanhurskaudesta eli Kristuksen vanhurskaudesta.
Meillä on kaikki Kristuksessa, mitä tarvitsemme iankaikkiseen elämään, lahjana Jumalalta.
Vanhurskauttava usko luetaan vanhurskaudeksi. Uskolla on vanhurskauttava kohde, Kristus.
2 tykkäystä
Peukutan lämpimästi!
Näin kirkkoa uudistettiin 500 vuotta sitten – mitä voimme oppia? - Seurakuntalainen
1 tykkäys
Käsitteitä voidaan tässäkin kohtaa tarkastella eri tavoin.
Jos “oppi” tarkoittaa tiedollista suhtautumista kristinuskoon, ja sen jäsentämistä miten kukin seurakunta tai kirkko opettaa, se ei ole ihan sama asia kuin “sydämessä säilyvä usko”.
Eihän uskova kristitty usko oikeaan oppiin eikä hän turvaudu omaa oikeassa olemiseensa eikä siihen että on ymmärtänyt vanhurskauttamisen täysin oikein. Tässä on mielestäni todellinen vaara, että ihminen keskittyy vääriin asioihin.
Usko on yksilön kohdalla luottamusta, se on suhde Jumalaan. Se on tarttumista Raamatun sanan lupauksiin. Tämän säilymistä rukoilemme.
Oppi on sitä varten että se suojelee meitä vääriltä uskomuksilta. Niiltä jotka vievät pois Kristuksen armoon turvaamisesta. Se suojelee yksilöä vääriin opettajiin sitoutumiselta jne.
Mutta oppi ei ole usko, eikä oppi pelasta vaan Jumalan armo.
Esimerkiksi pieni lapsi, tai vaikkapa kehitysvammainen, tai muistisairas ei kykene oppia säilyttämään mielessään. Sen sijaan luottamuksen hän voi sisimpäänsä saada Jumalan lahjana.
2 tykkäystä
Oikea oppi, joka perustuu Jumalan sanaan, pelastaa, kun sen uskolla vastaan otetaan.