Monergismista seuraa, että Jumala yksin ja siis 100-prosenttisesti vaikuttaa sen, että ihminen ottaa uskon vastaan tai että ihmisestä tulee uskovainen.
On ristiriitaista ja monergismin samalla kumoavaa sanoa, että Jumala kyllä pyrkii yksinvaikuttavasti Pekan ja Maijan käännyttämään, mutta ei voi, koska he eivät tahdo. Tällöinhän yksinvaikuttamisen ehto olisi Pekan ja Maijan tahto, eli monergismi pääsisi vaikuttamaan vasta yksinvaikuttavuudesta riippumattoman tahdonilmauksen seurauksena. Eli uudestisyntymisessä olisi silloin kyse synergismistä, koska uudestisyntyminen/uskoontulo ei alkaisi toteutua ennen ihmisen Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumatonta tahdonilmaisua.
Tai niin kuin aikaisemmin kirjoitin:
Jos monergistisesti vaikutettavan uskon voi torjua, niin silloin uudestisyntyminen/uskoontulo on riippuvainen siitä, miten ihminen Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti reagoi Jumalan monergistisesti pyrkivään ihmisen uudestisynnyttämiseen. Mutta se kumoaisi monergismin, koska silloin siis Jumala ottaisi huomioon, minkälainen on ihmisen “maaperä” ennen kuin alkaa yksinvaikuttavasti sitä uudistamaan.
Jumalan vaikuttama varhurskauttava usko syntyy sydämessä, sanan ja Hengen vaikuttamana. Kuinka synergisti löytää Jumalan? Olikohan Pieper, joka lausuu tähän tapaan, ettei ihminen pääse lakia lähemmäs eli tarkoittaa, että on lainalla.
Sinulla on väärä käsitys monergismista. Sillä tarkoitetaan kyllä tuota, siis, että pelastuksen vaikuttaa Jumala monergistisesti, mutta sen hylkäämisen ihminen. En jaksa nyt kaivaa sulle Franz Pieperiä tästä asiasta, mutta näin hän tämän esittää.
Ei minulla ole väärää käsitystä monergismista. Kuvasin edellisellä viestilläni sitä ristiriitaisuutta, joka sinulla on, kun annat ymmärtää MONERGISTINA, että Jumala haluaa pelastaa kaikki, mutta ei voi, koska jotkut ihmiset eivät tahdo.
Koska siis monergismin mukaan Jumalan pelastustahdosta vääjäämättä seuraa, että se ihminen, jonka Jumala tahtoo tulevan uskoon, tulee uskoon, on ristiriitaista MONERGISTINA väittää tavallasi, että Jumala tahtoo kyllä ihan kaikkien pelastuvan, mutta ei voi sille mitään, että monet ihmiset eivät tahdo tulla uskoon.
Jos uudestisyntyminen/uskoontulo olisi monergistinen eikä silti olisi ristiriitaista sanoa, että Jumala haluaa kaikkien pelastuvan, vaikka kaikki eivät uudestisynny/tule uskoon, niin sitä voisi verrata jossain määrin siihen, jos hengenpelastaja sanoisi tahtovansa pelastaa jo tajuttomia vedessä olevia yksin (koska näillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua muuten), ja tämä hengenpelastaja väittäisi, että ne vedenvaraiset, joita hän ei yksin pelastunut, olivat pelastumatta omasta syystään. Hengenpelastajaa ei siis muka voisi syyttää siitä, että ihmisiä hukkui, vaikka kaikki pelastus oli absoluuttisesti yksin hengenpelastajan käsissä ja hänellä oli aikaa pelastaa kaikki, ja kuitenkaan ei muka olisi ristiriitaista sanoa, että hän halusi pelastaa nekin, jotka hukkuivat.
Niin evankeliumi antaa hänelle Pyhässä Hengessä uskon, mutta ihminen voi sen hylätä.
Etkö ole lukenut Raamatustasi, että viimeisenä aikana tapahtuu suuri luopumus? Senhän näkee nykyisin toteutuneena kaikkialla, ihmiset ovat kiintyneet ennennäkemättömällä kiihkeydellä tämän puoliseen elämään ja sen vaalimista ovat kaikki mediat puti pullollaan. Se on kuitenkin kaikin puolin kuolemaa, kuoleman kaikessa merkityksessä. Sitä tekee Perkele palvelijoidensa välityksellä, ei Jumala.
Ei kristitty voi itseään analysoimalla tietää, onko se, että hän on kestänyt uskossa, absoluuttisesti yksin Jumalan vaikutusta vai ei. UT ei anna missään nimessä yksiselitteistä vastausta siihen, onko pelastuksessa pysyminen yksin Jumalan teko. Sanoisin itse, että yksin 1 Tim. 2:4 todistaa uusitestamentallisen pelastuksen olevan synergistinen. Sinun ehdottamasi “kolmas linja” synergismin ja monergismin lisäksi on myös kristillisesti mahdollinen vaihtoehto nähdäkseni. Olisi hyvä, jos kristityt osaisivat nähdä toisin ajattelevat kristityt veljinään ja sisarinaan.
Jos kristityt ihmiset arvostavat autonomiaa, johon liittyen sellainen vakaumus tai usko ei voi olla hyväksyttävä, joka muodostuu sellaisella suostumuksella, joka on kokonaan toisen aiheuttama suostumus vakaumukseen ja uskomiseen, niin heille ajatus monergistisesti tuotetusta vakaumuksesta ja uskosta on ehdottomasti turmiollinen, koska se on yksinvaikuttavasti toisen aiheuttama vakaumus ja usko eikä siksi kunnioita autonomiaa tai se saa ihmisen kuvittelemaan olevansa autonominen vaikka ei pohjimmiltaan ole. Eli ikään kuin sätkynukke kuvittelisi olevansa vapaa, kun toinen sitä liikuttaa. Jos olisin kokemassa kristinuskoon vetoa ja arvostaisin sitä ajatusta, että en ole kokonaan toisen muokkauspöydällä johonkin vakaumukseen tai uskoon, ja arvostaisin sitä, että minun omaa toisen tahdosta ja sen vaikutuksesta riippumatonta tahtoa kysyttäisiin ensin, niin karttaisin kuin ruttoa ajatusta monergistisesta kääntymyksestä.
Olen samaa mieltä siitä, että Galatalaiskirjeellä ei voi synergismiä puolustaa. Mutta entä jos synergisti on synergisti vain siinä mielessä, että on sitä mieltä, että ihminen on vaikuttamassa synergistisesti uskomisessaan ja ajattelee, että uskon sisältö tai kohde on syntien anteeksiantamus yksin armosta? Tarkoitan sellaista synergististä uskomista, joka ei johdu yksin Jumalan vaikutuksesta vaan on Jumalan vaikuttamaan (tai siihen pyrkivään) uskomiseen osallistumista niin, ettei se osallistuminen ole yksin Jumalan vaikuttamaa.
Kun ihminen saa lahjan toiselta ihmiseltä ja on lahjan saajan vallassa säilyttää se lahja, niin harvoin kuulee, että on raskasta säilyttää lahjaa. Jos lahja on rakastettava, vielä vähemmän raskasta on sitä säilyttää. Miksi Kristus-lahjan “säilyttäminen” uskon kautta olisi raskas tai suorastaan mahdoton “teko”, jos se säilyttäminen uskon kautta olisi osittain ihmisen vaikutusta eli jos uskominen olisi synergististä uskomista? Tässä uskomisessa ei siis turvauduta lain tekoihin.
Vastaan vielä @Semajah lle ! Kun sanot uskon syntymistä mysteeriksi tai salaisuudeksi niin tällainen ajatus kätkee taaksensa verhottuna synergismin mahdollisuuden, etenkin kun sekoitat siihen yksilön valinnan. Usko ei kuitenkaan ole mikään mysteeri vaan selvästi ilmaistavissa oleva entiteetti.
Mutta kun on kysymys kristittyjen uskon suhteesta heidän iankaikkiseen valintaansa, ei ole tingittävä siitä, että heidän iankaikkinen valintansa on juuri sitä, että Jumala on iankaikkisuudesta muistanut heitä uskolla evankeliumiin ja sen kautta erottanut heidät maailmasta. Toisin sanoen: Pyhän Hengen vaikuttama usko on valinnan väline. Eihän iankaikkinen valinta, kuten yllä jo osoitimme, ole tapahtunut absoluuttisesti eli pelkästään (nude), vaan »Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen» (2. Tess. 2:13; 1. Piet. 1:2). Sen vuoksi Yksimielisyyden Ohjekin sanoo: »Onhan Jumala suunnitelmassaan ennen aikojen alkua [siis juuri iankaikkisessa valinnassa] harkinnut ja säätänyt, että hän on itse Pyhän Henkensä voimalla sanan kautta luova ja vaikuttava meissä kaiken, mikä kuuluu meidän kääntymykseemme» (M. 714, 44; suom. 560). C. F. W. Walther kirjoittaa tästä sangen selvästi: »Me opetamme, että niin kuin Jumala ajassa tekee meidät autuaiksi uskon kautta, hän myös on iankaikkisuudessa päättänyt, että hän tekee valitut uskon kautta autuaiksi. Tämä juuri on Jumalan sanan, tunnustuksen ja meidän oppimme mukaan Jumalan päätös armovalinnasta… Kalvinilaiset opettavat ehdotonta valintaa autuuteen ja että Jumala tämän valinnan jo tapahduttua sitten päättää antaa uskon yksin valituille. Me sen sijaan uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Jumala on valinnut autuuteen uskon kautta.» (Berichtigung jne., s. 147).
Mitä taas tulee uskoon, joka valituilla on ajassa, on se, kuten heidän koko armontilansa, seurausta heidän iankaikkisesta valinnastaan ja sen vaikutusta (2. Tim. 1:9; Ap. t. 13:48). Näin sanoo Yksimielisyyden Ohjekin: »Jumalan armollinen tahto ja suosio Kristuksessa Jeesuksessa luo ja vaikuttaa kaiken, auttaa ja edistää kaikkea, mikä kuuluu meidän pelastumiseemme» jne. (M. 705, 8; suom. 555). Samoin Chemnitz: »Jumalan valinta ei seuraa meidän uskoamme ja vanhurskauttamme, vaan edeltää sitä kaiken tämän perusteena» (Enchiridion, Milwaukee, Wisconsin, s. 109; Frank, Theol. d. Konkordienf. IV, 336 ).
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 572-573.
Pyhityskristityillä ja esim. pastori Saarikallella on optimistisempi käsitys kristityn tilasta, mitä synnin voittamiseen tulee. Myönnetään toki, että kristitty voi langeta syntiin, mutta opetetaan myös, että voidaan vaeltaa Hengessä ilman syntiä ja sen vaikutusta elämässä. Asiaa havainnollistava lainaus pastori Saarikallen opetuksesta rukouspalveluohjelmassa (12.9.2006):
PastoriVeliSaarikallenOpetusta
“Johannes 8:36 sanoo, että jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. Ja Roomalaiskirje 6:22 “mutta nyt kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet on teidän hedelmänne pyhitys ja sen loppu on iankaikkinen elämä.” Meidän täytyy ymmärtää, että Kristuksessa Jeesuksessa me kuolimme pois synnistä, me kuolimme pois maailman alkeisvoimista, me tulimme Jumalan valtakunnan alaisuuteen, olemme uusia ihmisiä, jotka ovat luotu totuuteen, vanhurskauteen ja pyhyyteen. Mutta meidän tulee elää tätä elämää, Hänen elämäänsä. Nyt kun me todella elämme Kristuksen kaltaista elämää, niin me emme ole Saatanan manipuloimia muuta kuin siinä tilanteessa, että me emme toimi Jumalan sanan tahdon mukaan, että me menemme ulos tästä elämän hengen laista ja emme toimi Kristuksen Jumalan sanan antaman esimerkin mukaan vaeltaessamme Hänessä. Jos me vaellamme sanassa, me vaellamme Hänessä. Hänessä me liikumme, elämme ja olemme, mutta jos me menemme ulos oman minän tahdon kautta, ettemme ole alistaneet mieltämme Jumalan sanalle ja Jumalan Hengen vaikutukselle, että eläisimme Hänen kauttaan, niin me voimme joutua Saatanan manipuloimaksi ja jopa kirouksen alaiseksi, vaikka olemme valkeuden valtakunnassa. Me silloin itse avaamme portin Paholaisen kyvylle tuoda kirouksia meidän elämäämme…Emme ole samoja ihmisiä, jotka olivat yhtä Perkeleen kanssa…olemme uusia luomuksia, jotka olemme yhtä Herramme kanssa. Olemme taivaasta, emme maasta. 1 Kor. 15:47 eteenpäin sanoo: “Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.” Sinä olit myös ensimmäinen ihminen ennen uudestisyntymää, mutta nyt sinä olet toinen ihminen, uusi luomus, niin sinä olet taivaasta. “Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva” Huomaa aikamuoto, “niin kuin meissä on ollut maallisen kuva”, se on mennyt aikamuoto “niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva”. Ja Joh. 3:31 sanoo “Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.” Me olemme taivaasta! Me olemme yli kaikkien! Koska me olemme Jumalasta syntyneet, niin nyt me emme voi olla maallisten kirousten, sairauksien, köyhyyden riivaamia ja niiden alaisia, jos me todella ymmärrämme mitä on uusi luomus, mitä on pelastus, mitä on voittoelämä Jeesuksessa Kristuksessa, mihin Jumala on nostanut meidät taivaallisiin Isän oikealle puolelle hallitsemaan ja vallitsemaan tätä maata! Tähdennän tällä sitä, että olet syntynyt hallitsemaan maata ja sen olosuhteita. On todella niin, että Hengen kautta hallitsemme sitä mikä on luotu.”
Kuuntelin aikoinaan useamman tunnin Saarikallen opetuksia. Siitä, että kristitty voi elää synnitöntä elämää, myös opetettiin. Nähdäkseni saarikallelaisesta ajattelusta käsin lihan tarvitsee kukistaa ja syntejä anteeksi pyytää vain silloin, kun syntiin on langettu, ei silloin, kun eletään lankeamatta pitkänkin ajan. Kristitty ei siis sodi lihaa vastaan lakkaamatta tai välttämättä edes päivittäin eikä tarvitse anteeksiantamusta lakkaamatta vaan voi elää synnitöntä elämää. Siteeraamani saarikallelainen ajattelu on miellyttävämpää kuultavaa ja miellyttävämpää varsinkin, jos se olisi totta, kuin “syntikurjuus”-kristillisyys, jossa ollaan koko ajan yhtä aikaa syntisiä ja vanhurskaita ja jossa ei hallita Hengen kautta luotua tai maallista ja langennutta vanhaa aatamia niin, että se pysyisi kuolleena ja epäaktiivisena pidemmänkin aikaa.
Saarikalle hylkäsi täydellisesti Lutherin Sidotun ratkaisuvallan Hän piti sitä pakanallista kohtalouskoa opettavana. Saarikallelainen opetus “voittoelämästä” on nähdäkseni epäkristillinen, toisin kuin sellainen “syntikurjuus”-kristillisyys, jossa synnin valta kristitynkin elämässä nähdään aika musertavana vaikka uskotaankin syntien anteeksiantamukseen. Tämä jälkimmäinenkin kristillisyys tosin herättää aiheesta epäilyksiä siitä, onko se täysin uusitestamentillista. Selvää on, että kristityn syntisyyttä painottava kristillisyys on realistisempaa ja uskottavampaa kuin saarikallelainen “voittoelämä”, johon kuuluu vielä ennen kaikkea menestysteologiset ulottuvuudet. Gal. 5:16-25 ja Roomalaiskirjeen seitsemäs luku ovat mielestäni avainkohtia, joilla torjutaan sekä hurmahenkinen pyhitysopetus että synnin valtaa ylenpalttisesti korostava kristillisyys.
Rovasti Peltolaa on aikoinaan kritisoitu siitä, että hän puhuu aina tai liikaa synnistä. En ajattele, että Peltola olisi havainnut syntiä siellä, missä sitä ei kristillisesti ajatellen oikeasti muka olisi ollut. Se on selvää, että Peltola on opettanut joidenkin kristittyjen mielestä rasittavuuteen asti uskovienkin synnistä. En pidä synnistä puhumistaan kristillisesti epärealistisena. Sen allekirjoitan, että voi tulla ahdistava tai synkkä olo, jos synti on puheessa ja ajatuksissa niin vahvasti esillä, että sen voittaminen anteeksiantamuksessa ei jää päällimmäiseksi mieleen vallitsemaan. Synnin ajatteleminen voi synkentää mielialan eikä siitä synkkyydestä heti pääse irti.
Sielunhoidollista on mielestäni oivaltaa, että usko syntien anteeksiantamukseen ja sen teho ei kumoudu sillä, että anteeksiantamukseen uskomisesta huolimatta synnin tuottama paha olo tai ahdistus ei poistu heti tai täydellisesti. Se on mielestäni realistista sikäli kuin kristityssä on vielä vanha luonto, jonka tähden on myös ahdistusta tai pahaa oloa vanhasta luonnosta pukkaavan synnin vaikutuksen tähden, vaikka tiedostetaankin, että kaikki synnit on anteeksi annettu. Kristillisesti ajatellen kaikki paha olo synnistä ei todellakaan johdu epäuskosta tai siitä, että usko anteeksiantamukseen puuttuisi tai siitä, että Jumala ei oikeasti siitä syystä olisi antanut anteeksi, että ahdistusta tai pahaa oloa synnin tähden vielä tunnetaan. Eri asia on tietenkin, jos ei uskota syntien olevan anteeksi annettuja ja ahdistutaan tai koetaan pahaa oloa siitä syystä. Kristitty voi kokea samanaikaisesti olevansa kurja ja köyhä ja uskoa Jumalan pitävän kristitystä huolen tämän ollessa kurja ja köyhä (Ps. 40:18). Kristitty voi kokea olevansa syntinen itsessään ja samanaikaisesti epäilyksettömästi uskoa olevansa vanhurskautettu uskosta Sovittajaan.
Minähän nimenomaan olen jyrissyt, että yksilö EI VOI valita eikä “ratkaista” sitä, mihin oikeasti ja aidosti uskoo.
Ja eihän usko sinänsä ole käsittämätön asia, mutta sen syntyminen on mysteeri. Silti puhutaan uskon salaisuudesta, joka on syytä säilyttää hyvässä omassatunnossa (1.Tim 3:9).
Ymmärrän että peräänkuulutat absoluuttista armoa. Et ole ehkä oivaltanut, että niin teen minäkin. Teologian työkalujen hienoinstrumenteilla on mahdollista päästä yhä syvemmälle pyhiin salaisuuksiin, toki tasan sen mitan määrän mukaan kuin Jumala armoa ja ilmestyksen ja viisauden henkeä meille itsekullekin tarjoaa.
Joo ja minusta tämä foorumi tarjoaa rakentavan alustan juuri sellaiselle ilmapiirille. Itse olen täällä johdonmukaisesti painottanut uskomisen pelastusopillista merkitystä, myös keskeisimpänä kristittyjä yhdistävänä tekijänä.
Me kaikki uskomme Jumalaan, joka on Henki (Joh 4:24), ja Jeesukseen Kristukseen. Toki meillä on erilaisia käsityksiä ja määrittelyjä, mutta arvioin kaikkien hyväksyvän sen, että ristiinnaulittu Kristus on kirkkaasti pelastusopin ytimessä.
Onko sinun mielestäsi oikein puolustaa ekumeniaa sillä häikäisevällä argumentilla, että kirkkojen yksimielisyyttä ei ole lupa loukata ja oltava hiljaa, vaikka olisimme erimieltä? Kun nyt on keskustelun aiheena kristinuskon ydinasia, onko oltava väkisin sitä mieltä, että monergismi ja synergismi ovat asioita joista on vaiettava? Miksi siinä tapauksessa yleensä käymme tätä keskustelua?
Ai! Minä kun olen käsittänyt, että puhut Jumalan valinnan olevan yksilöllinen, Jumalan valinneen meidät yksilöinä. Mikäli et tätä tarkoittanutkaan, olen pahoillani.
Sanon aamen järjelläni. Eli usko ristiinnaulittuun syntisten Sovittajaan on kaikille kristityille keskeinen. “Minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.” (1 Kor. 2:2) “Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2) Usko ristiinnaulittuun yhdistää siis kaikkia.
Kaikkien kristittyjen usko syntisten vapahtajaan edellyttää, että kukaan kristitty ei ole vielä tullut täydelliseksi. Se epätäydellisyys on sopusoinnussa nähdäkseni Lutherin simul iustus et peccator -ajatuksen kanssa. Sikäli kun kristitty ihminen on vielä epätäydellinen synnin tähden, hän on peccator, ja sikäli kun hän uskoo ristiinnaulittuun, hän on iustus.
Ekumeniahan ei tarkoita sitä, että olisimme kaikesta samaa mieltä, vaan sitä, että kunnioitamme silti toistemme käytänteitä ja uskonelämää, lue ekumenian hyvät tavat;
Tarkoittaako tämä sitä, että emme voi olla eri mieltä, ilmaista erimielisyyttämme? Jos näin niin silloin olen eksynyt väärälle foorumille kun olen ajatellut yhtenä ekumenian pyrkimyksenä olevan kirkkojen välisen vuoropuhelun, keskustelun.
Minun käsitykseni mukaan tässä keskustelussa on käyty keskustelua luterilaisen perinteen monergistisesta käsityksestä sekä synergistisestä käsityksestä vuoropuhelun, joskus puuduttavankin sellaisen hengessä. Olisiko keskustelussa ilmennyt selvä erimielisyys haudattava keskinäisen kunnioituksen alle ikään kuin mitään erimielisyyttä ei olisikaan ja lakattava keskustelemasta, käymästä vuoropuhelua? Tämä tuntuisi kummalliselta, etenkin kun tätä keskustelua on käyty opillisella alueella.
