Hei
Kiitos tästä erittelystä! Osaisitko antaa vielä lähteen?
Juu! Se oli ainakin aiemmin luettavissa Kleinigin sivustolla (Articles, Essays & Outlines – John W. Kleinig: Lutheran Theological Resources). Nyt kaikki artikkelit eivät enää jostain syystä aukea. Tämä esitys oli julkaisematon kirjoitus vuodelta 1998, otsikolla The Validity of Consecration by a Female Pastor
Nyt näyttää siltä, ettei sitä pääse enää lukemaan. En tiedä, miksi. Onkohan joku tekninen oikku?
Melkoisen rusettiluistelukuvion on Kleinig saanut aikaiseksi! Missähän seurakunnassa tuota pystytään ihan oikein ja täsmällisesti noudattamaan ja jos pystytään onko se seurakunta silloin ainoa äärimmäisen oikeaoppinen siinä mielessä, että muut jotka eivät selviä tuosta rusettiluistelukuviosta ovat harhassa eikä niissä ole tarjolla ehtoollista lainkaan?
Eikö juuri tällaiset rusettiluistelukuviot saa omiatuntoja hämmentyneiksi ja epävarmoiksi Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamuksesta?
2 tykkäystä
Eipä tämä kyllä ollenkaan vaikuta minusta rusettiluistelukuviolta, vaan oikein selvältä jaottelulta siitä, milloin sakramentti on oikein toimitettu (recte administrantur), kuten CA VII sanoo, milloin taas ei. Kristuksen on virassaan asetettava ruumiinsa ja verensä sakramentti sanansa kautta. Eipä tässä muuta sen kummempaa. Tämä toteutuu ilman muuta useimmissa seurakunnissa, jossa on asetussanat ja oikea virka, ja ehtoollinen asetetaan oikeassa jumalanpalveluksessa uskovien syötäväksi ja juotavaksi. En käsitä, mikä tässä olisi vaikeaa.
Ota huomioon, että kaikessa on vaikuttava syy (causa efficiensis) Kristuksen sana. Virka on sille alisteinen, mutta oleellinen osa ehtoollisen asettamisen kontekstia, samoin kuin seurakunta.
Kyllä tästä Chemnitz, Luther ja muut puhuvat vielä paljon laajemmin ja monikuvioisemmin kuin Kleinig yllä.
1 tykkäys
Ehtoollinen voidaan kieltää, kun ei ole seurakunnan jäsen, vaikka muuten ei ole estettä Herran Pyhälle ehtoolliselle. Jäsenyys estää ehtoollisen, mutta estääkö Raamattu?
Eikun siis tarkoitan sitä, että siellä Kleinigin omalla sivulla ei enää pääse jostain oikusta lukemaan kaikkia artikkeleja. 
1 tykkäys
Virka ei kuulu sakramentin asetukseen, vaan ehtoollisen saa aikaan Kristuksen ensimmäisellä ehtoolisella lausumat kaikkivaltiaat sanat kuten tiedät ihan hyvin luterilaisen tunnustuksen sanovan. Virka vain ojentaa ja antaa, mutta ei saa aikaan syntien anteeksiantamusta, joka sakramentissa tarjotaan, aivan kuten Jumalan sanakin on pätevä ja vaikuttava.
1 tykkäys
Toki niin, kun puhutaan siitä, mikä ehtoollisen vaikuttaa. Yksin sana. Vaikuttavatko asetussanat kuitenkin aina ja absoluuttisesti? Tunnarit (ja myös Pieper) vastaavat, että ei:
”Vielä on puhuttava konsekraatiosta ja siitä yleisestä säännöstä, että Jumalan säätämän käytön ulkopuolella ei mitään sakramenttia ole olemassa… Kristuksen ruumiin ja veren todellista läsnäoloa ehtoollisessa ei saa aikaan kenenkään ihmisen sana eikä teko, ei jumalanpalveluksen toimittaja ansio eikä puhe, ei myöskään se, että ehtoollisvieras syö ja juo sekä uskoo. Meidän on myönnettävä, että kaiken saa aikaan kaikkivaltiaan Jumalan voima ja Herramme Jeesuksen Kristuksen sana, asetus ja säätämys, ei mikään muu… Pyhää ehtoollista toimitettaessa asetussanat on lausuttava tai laulettava seurakunnan edessä julkisesti, kuuluvasti ja selkeästi. Niitä ei missään tapauksessa saa jättää pois. Meidän on toteltava Kristuksen käskyä: ’Tehkää tämä’… Siunaaminen eli asetussanojen lausuminen ei vielä sinänsä saa sakramenttia aikaan, ellei noudateta koko sitä ehtoollisen toimittamisen järjestystä, jonka Kristus on säätänyt. Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä siunattua leipää ei jaeta, oteta vastaan eikä nautita, vaan siellä missä se suljetaan sakramenttilippaaseen tai uhrataan tai missä sitä kannetaan kulkueessa. Meidän on noudatettava Kristuksen käskyä: ’Tehkää tämä.’ Siihen kuuluu koko toimitus, koko sakramentin toimittaminen. Kristillisen seurakunnan kokouksessa otetaan esiin leipää ja viiniä, toimitetaan siunaaminen ja jakaminen; ehtoollinen otetaan vastaan, syödään ja juodaan; samalla julistetaan Herran kuolemaa. Tämä käsky on pidettävä siitä mitään poistamatta tai muuttamatta… Juuri tämän tosikristillisen ehtoollisopin varjelemiseksi ja tämän testamentin vääristymien ja pakanallisen väärinkäytön torjumiseksi ja tuhoamiseksi on asetussanojen perusteella laadittu seuraava hyödyllinen sääntö ja ohje: Nihil habet rationem sacramenti extra usum a Christo institutam seu extra actionem divinitus institutam. (Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä Kristuksen säädöstä ei noudateta sellaisenaan)… Sanat usus ja actio, ’käyttö’ ja ’toimitus’ eivät tässä yhteydessä tarkoita etupäässä uskoa, eivät myöskään pelkästään suulla nauttimista vaan ne tarkoittavat koko sitä ulkonaista, näkyvää ehtoollistoimitusta, jonka Kristus on asettanut… Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta, mistä puuttuu sakramentin käyttö…” (ks. koko lainaus FC SD VII: 73-87)
Tässä mielessä ymmärrettynä virka on oleellinen osa tätä “koko ulkonaista, näkyvää ehtoollistoimitusta, jonka Kristus on asettanut”, sekä ehtoollisen pätevyyttä (oikeaa toimittamista), sillä sen kautta Kristus itse ehtoollisen yhäti asettaa.
2 tykkäystä
Ei minulla edelliseen viestiisi ole huomauttamista. Mutta Kleinigillä näyttää olevan siten, että uskovien omatunto on aika painava kriteeri jolla ehtoollisen pätevyyttä arvioidaan?
1 tykkäys
Kyllä vain.
Pätevyydellä tarkoitetaan siis (kuten yllä sanoin) liturgista oikein toimittamista Kristuksen asetuksen mukaan (johon kuuluu muutakin kuin vain asetussanat). Eli kun ehtoollista ei aseta Kristus itse oikean virkansa kautta, vaan poiketaan hänen asetuksestansa (sillä annetaan ehtoollisen asettaa Kristuksen virka-asetuksen vastaisen henkilön), tulee ehtoollisen Jumalan mielen mukainen toimittaminen kyseenalaiseksi.
Kristityn omatunto tulee säilyttää puhtaana ehtoolliselle osallistumisen asiassa. Kleinigin pointti onkin se, että jos ei voi olla täysin varma omassatunnossaan, että ehtoollinen on asetettu ja hoidettu kaikessa Jumalan tahdon ja Kristuksen asetuksen mukaan, sille ei tule osallistua.
Ja tässä astuu tuo mainitsemani rusettiluistelukuvio kehään. Eli Kleinig sanelee ihmisen omalletunnolle, jolloin hänen on turvallista sille osallistua. Esim. olen itse ollut ehtoollisella jolloin pastori on unohtanut itsensä ja lausunut asetussanat väärin, mutta ei se minua häiritse, ei minun omatuntoni ole sillai jäsentynyt ja herkkä. Otan ehtoollisen vastaan Kristuksen Hengessä, enkä takerru niin kovasti siihen onko se ulkonaisesti ihan prikulleen oikein toimitettu, enkä siten välitä myöskään siitä jos vähän läikkyy tai varisee. Siitä olen tietenkin samaa mieltä, että julkisessa jumalanpalveluksessa vain pastori voi toimittaa ehtoollisen, eikä nainen voi olla pastori.
1 tykkäys
Joo, ties mikä on, mutta aikakone auttaa
2 tykkäystä
Oikein hyvä! Tämä onkin juuri argumentin ydin.
Se, sanotaanko asetussanat juuri oikein mekaanisesti, ei tee ehtoollista turhaksi - kyseessähän ei ole mitkään taikasanat. Ja ompa meillä evankeliumeissakin eri muodot asetussanoista. Toki on pastorin hyvä pyrkiä kirkkokäsikirjan mukaiseen, yhtenäiseen lausuntatapaan. Kleinig tarkoittaakin selvästi sitä, että poiketaan ajatuksen ja tarkoituksen puolesta Kristuksen asetuksista, ei niinkään sanamuotojen tai vilpittömän erehdyksen tähden. Ei hän edusta liturgista legalismia. Mutta tahallinen poikkeaminen joko Kristuksen asetussanoista, virasta tai muusta ehtoollisen asettamisen tarkoituksesta on vastoin Kristuksen koko asetusta. Tätähän tarkoittaa tuo yllä lainaamani Chemnitzin kohta myös. Tässä näkisin, että tulkitsit Kleinigia hieman väärin, mikä toki on ymmärrettävää, jos tausta on kovin erilainen (Seurakuntaliittolaisena tiedän tämän hyvin).
1 tykkäys
Minua kiusaa myös eräs ajatus, jonka nostan Raamatun pohjalta.
Hepr 10:8-17: "Kun hän ensin sanoo: “Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: “Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
Miten siis voidaan Jeesuksen sovitutekoa täydentää asettamalla ehtoollinen uhrin asemaan sanomalla sen olevan vaikuttavan kun oikea virka sen toimittaa? Eikö ole kuitenkin niin, että pastori vain ojentaa ja antaa sen mikä on jo vaikuttanut syntiemme anteeksiantamuksen, Kristuksen ruumiin ja veren uhrin, jonka hän kerran Golgatalla uhrasi edestämme uskolle omaksuttavaksi. Ehtoollista ei siis tulisi enää käsitttää uutena uhrina syntien sovitukseksi.
Eihän kyseessä ole uusi uhri, vaan yhä yhden, täydellisen ja saman uhrin anamneesi (muistaminen) sillä tavalla, että se kaikkine lahjoineen tuodaan Golgatalta meidän alttareillemme nautittavaksi. Toisin sanoen: kerran täytetty lunastus jaetaan ja omistetaan kaikkine lahjoineen ja hyötyineen meille yhä uudestaan, ja me tulemme siitä jatkuvasti osallisiksi nauttimalla konkreettisesti ja uskolla. Tämä on hyvin oleellinen osa jo juutalaista pääsiäisjuhlintaa (zikkaron = muisto), jossa kaikki sukupolvet satojen ja tuhansien vuosienkin jälkeen tulevat osallisiksi lunastuksesta Egyptin orjuudesta. “Herra teki tämän meille kun hän lunasti meidät…”
Eipä tässään siis yhtään sen kummempaa.
Uhri on kertakaikkinen, täydellinen ja korvaamaton. Mutta se on yhäti vaikuttava ja tulee yhä uudestaan lahjoitetuksi ja jaetuksi meille sakramentissa, ikään kuin se tapahtuisi meille tässä ja nyt.
Luther kirjoittaa tästä teoksessaan ”Taivaallisia profeettoja vastaan” hyvin osuvasti:
”Me käsittelemme syntien anteeksiantamusta kahdella tavalla. Ensin, miten se on hankittu ja voitettu. Toiseksi, miten se jaetaan ja annetaan meille. Kristus on hankkinut sen ristillä, tämä on totta. Hän ei ole voittanut sitä ehtoollisessa tai (kasteen) sakramentissa. Siinä hän on jakanut ja antanut sen sanan kautta, kuten myös evankeliumissa, missä se on saarnattu. Hän on voittanut sen kertakaikkisesti ristillä. Mutta jakaminen on jatkuvaa… Jos minä nyt etsin anteeksiantamusta, en juokse ristille, sillä en löydä sitä sieltä… Vaan löydän sen sakramentissa tai evankeliumissa, joka jakaa, lahjoittaa, tarjoaa ja antaa minulle sen anteeksiantamuksen, joka ristillä on voitettu.”
2 tykkäystä
Juuri näin! Korkeakirkollisuudessa siihen kuitenkin lisätään noita krumeluureja joiden tähden sen katsotaan tulevan vaikuttavaksi, vaikka se vaikuttaa itsessään ilman mitään lisäilyjä siihen.
Ymmärrän kyllä kantasi, mutta ei silti vaikuta kauhean reilulta arviolta nk. “korkeakirkollisuudesta”. Kun on kyse siitä, mitenkä naispapin virka suhtautuu ehtoolliseen, ei se ole liturgisten krumeluurien asia, vaan opillinen asia - jota kuitenkaan ei voi erottaa liturgiasta eli oikein toimittamisesta. Lex orandi, lex credendi.
Emme pistä virkaa siksi vaikuttavaksi syyksi (causa efficiens), joka saa aikaan ehtoollisesta ehtoollisen (tämä syy on yksin sana) - mutta koska Kristuksen on oltava se, joka asettaa sanallaan ehtoollisen, tulee asettamisen tapahtua Kristuksen asettaman viran kautta - näin ollen väärä, Kristuksen tarkoituksen vastaien virka (kuten naispappeus tai omavaltainen ehtoollisen asettaminen) ovat Kristusta vastaan toimimista. Näin ollen kyseenalaistuu koko ehtoollisen toimittaminen kokonaisuutena Jumalan mielen mukaisena ja Kristuksen tahtomana sakramenttina, vaikka ei otettaisikaan kantaa realipreesenssin puolesta.
Korkeakirkollinen liturgia ei yleensä puolusta tyhjiä asioita; vaan se yleensä puolustaa myös korkeaa oppia ja kirkon traditiota - kun taas matalakirkollinen liturgia useimmiten (vaikka ei välttämättä) kadottaa sekä tradition että käsityksen opillisesti luovuttamattomista asioista, vajoten pietismiin. Näin on käynyt ikävän usein. Se, mikä taas voi olla korkeakirkollisuuden ongelma, on joko ex opere operato - ajattelu tai liturginen legalismi. Kumpikin vaara tulee välttää, mutta koskaan syy ei itsessään ole matalakirkollisuuden tai korkeakirkollisuuden, jos katsotaan pelkkää liturgian toimittamisen tapaa. Siksi CA VII sanookin kirkollisen yhteyden kysymyksessä “Ei ole pakollista, että seremoniat ja jumalanpalvelusmenot… olisivat kaikkialla samanlaiset” asettaen kirkollisen yhteyden ainoaksi perustaksi ainoastaan yksimielisyyden evankeliumin opista ja sakramenttien hoitamisesta.
No joo, sinä edustat pientä luterilaista kirkkoa, jonka käsitykseen en voi yhtyä, enkä myöskään pienen Lähetyshiippakunnan käsityksiin, jotka lienevät samat. On mielenrauhani kannalta parempi, etten jatka tätä keskustelua tämän pidemmälle minulle kun riittää Raamatun sana tässä asiassa, enkä tarvitse sitä tukemaan sen ulkopuolista aineistoa. Kun nyt kerran olet käynyt meidän kappelimme jumalanpalveluksissa niin näetkö meidän messussamme elementtejä, jotka eivät vastaa kriteereitäsi, olemmeko mielestäsi pietistejä, niin kuin olen lukevinani edellisestä viestistäsi?
En nyt todellakaan tarkoittanut kohdistaa edellistä viestiä koskemaan esim. Sleytä. Ehtoollinen hoidetaan mielestäni oikein ja arvollisesti. Sley edustaa herätysliikkeistä korkeakirkollisinta siipeä.
Se, mikä kyllä voi olla luettavissa pietistiseksi ratkaisuksi, on se, että ollaan samassa kirkossa selvien ja törkeidenkin harhojen kanssa, ja tyydytään vain siihen, että omissa tilaisuuksissa voidaan hoitaa kaikki oikein. Mutta tässäkin omantunnonrauha vallitkoon yksilöillä.
2 tykkäystä