Tämä on sitä tyypillistä amatöörimäisyyttä, kuten myös tuo Rankisen utopistinen kirjoitus.
Montako tämän alan ammattilaista mahtaa Suomesta löytyä?
1 tykkäys
Kyllä niitä varmaan löytyy niitä on kaikkialla missä on ihmisiä.
Sitten vielä kysyn: Mistä alasta puhut? Et varmaan tilastotieteistä tms. sillä Rankisen kirjoitus, jota “tyypilliseksi amatöörimäisyydeksi”, ei tietenkään ollut sen alan kirjoitus.
Lienee myös niin, että kyseinen ala - mikä se sitten onkin - on sinulle tuttu, koska huomaat “tyypillisen amatöörimäisyyden”.
2 tykkäystä
Monista aloista, amatöörimäisyys on monilla aloilla tuttua, se ei ole mitään rakettitiedettä.
…ok. Kyseessä siis oli enemmän tunteenilmaisu kuin asiakommentti.
Juu tunteenilmaisu
ja asia kommentti.
[quote=“Anskutin, post:338, topic:928”]
Siinä porukassa, joka tällä hetkellä käy ev.lut. kirkon herätysliikkeiden messuyhteisöissä, on aika harva näin tiukan linjan kannalla. Eronneiden uuden avioliiton kanssa jopa LHPK on hämmentävän hyväksyvä. Tällaisia ongelmia tuskin tulisi. [/quote]
Kankaanpäässä on (vielä hetken aikaa) khra, jolla on selkeästi torjuva kanta eronneiden uudelleen vihkimiselle. Taannoin myös srk:ssa oli toinenkin pastori oli samalla kannalla, mutta hän otti ritolat ja siirtyi LHPK:n palvelukseen. Jo pitkään ne, joille asia on ollut akuutti ongelma, ovat sitten hakeutuneet vihittäviksi naapuriseurakuntiin tai hommanneet itse jostain guest star pastorin toimittamaan vihkimisen (niinkuin muutkin kirkolliset palvelut…)
Nykyisten kappalaisten osalta kanta ei ole tiedossani.
Joo, vihkimisestä kieltäytyviä on, mutta siitä on aika pitkä matka julkiseen nuhteluun. Sleyllä on herätysliikeväestä ehkä jopa tiukin kanta eroon teoriassa, mutta yhteisöjen kävijöistä on uudelleen avioituneita ja heille jaetaan ehtoollinen.
Tästä on yllä keskusteltu ja arvioitu Rankisen ajatuksia lähinnä haihatteluksi.
En oikein ole varma itse, mitä ajatella.
Kirkko on joka tapauksessa melkoisessa murroksessa, eikä tarvitse olla profeetta arvioidakseen, että jossain tulevaisuudessa tapahtuu uusia repeämiä. Mutta miten ja milloin - ken tietää? En siis suoralta kädeltä uskaltaisi Rankisenkaan pohdintaa hylätä. Sen verran nopeaa ja vaiheikasta on kirkon kehitys ollut viime vuosina.
Mielestäni Rankisen tekstin voi tulkita myös erilaisilla tavoilla. Voi arvella, että kyse on realistiseksi tarkoitetusta avauksesta. Tai voi uumoilla, että nyt haetaan ikäänkuin hieman provosoivasti näkökulmia tulevaisuuteen, jolloin kirjoittaja ei ehkä itsekään usko yhteisöseurakuntien hyväksymiseen kirkon hallinnon alla… Ja joka tapauksessa Rankinen varmasti on halunnut tuoda esille oman kokemuksensa kansankirkon merkittävyydestä ja siitä huolesta, että kirkko muutoksen vauhdissa hukkaa hyvän perinnön, jota herätysliikkeet ovat koko Suomessa edustaneet.
Aika moni muukin - muun muassa kirkolliskokouksen edustajista aika moni nykyisen virkakäsityksen kannattaja, taannoisessa lausunnossaan - on julkituonut pelkonsa kirkon herätysliikeaktiivien ulos työntämisen seurauksista.
Rankisen edustamien kirkon jäsenten näkökulman voi ehkä tiivistää siihen, että nykyiset aika hyvinvoivat messuyhteisöt voitaisiin muuttaa virallisestikin seurakunniksi. Tässä on tietysti se ongelma, että esim. Sleyn messuyhteisöt ovat keskenään eri tyyppisiä. Kansanlähetyksen tai muiden järjestöjen messuista minulla on vähemmän kokemusta. Todennäköisesti nekin ovat erilaisia keskenään. Mutta Sleyssä luulisin että Helsinki-, Turku- ja Tampere -messuyhteisöt ovat leimallisemmin yhteisöjä, joita (jonkun mielestä ehkä liiaksi) kehitetään itsenäisiksi seurakunniksi. Osalle messuväestä ne sitä käytännössä jo ovatkin. Mutta muualla messuväki saattaa olla monin tavoin kirkkoon sidoksissa edelleen. Sleyn messu on vaihtoehto muiden joukossa, mutta vain yksi. Sitä ei mielletä seurakunnaksi vaan yhdistyksen tarjoamaksi palveluksi ja evankeliumin julistuksen paikaksi.
Ehkä Rankisen ajatukset ovat tarpeellinen puheenvuoro kokonaisuudessa. Yksi visiohan on Kansanlähetyksen, Sleyn ja ehkä muiden viidesläisjärjestöjen muodostama kirkkokunta. Toinen on se, että konservatiiveista suuri osa menee Lähetyshiippakuntaan.
Sanoisin vielä, että Rankinen on vetämässä tuossa linjaa joka pikkuisen yllättää, mikäli sen ottaa tosissaan, suhteessa Lähetyshiippakuntaan. Kuten täällä on puhuttu, jonkun verran yhteistä väkeä on Sley / Lhpk - ja Sekl / Lhpk -akseleilla.
Mutta Rankinen on nyt selvästi Sleyn virallisen kannan mukaisesti kirkon sisällä pysymisen puolella.
Evankelisessä liikkeessä on aina ollut uudelleen aviotuneita ja eronneita. Niitä on ollut johtokunnissa, työntekijöissä, hallituksessa ja jne. Teoriassa varmasti tiukin kanta, käytäntö on sitten ihan toista.
JR ainut fokus on siinä, että naispappien kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Mitään muuta fokusta siinä ei ole. Kaikki muu sälä on retoriikkaa. Nykyiset messuyhteisöt aloittavat nyt vasta keskustelun integraatiosta kirkon kanssa. " Sleyn virallisen kannan mukaisesti kirkon sisällä pysymisen puolella." Sleyllä ei ole mitään tälläistä virallista kantaa olemassa. Jos on virallinen kanta sen pitää olla virallisesti vahvistettu luottamuselimissä. Sen sijaan irtiottoja kirkosta Sley:ssä riittää. Lähetyshiippakunta on syntynyt aikoinaa vara Sleyksi, ja siksi oman kirkkokunnan perustaminen on luterilaisen tunnustuksen mukaista.
No, ehkä ihmisten kirjoitukset kuitenkin pitää ensi sijassa lukea sellaisina kuin ne ovat, eikä typistää “fokusta” oman mielensä mukaan.
Kuten kirjoitin, Rankisen tekstin voi tulkita erääksi avaukseksi, joko hyvin vakavassa mielessä tehdyksi, tai sitten näköalaksi, joka johtaa johonkin toiseen, kun sitä ihmiset kommentoivat. Eihän Rankinen ole nyt missään päättävässä roolissa.
Jos luetaan mitä Rankinen kirjoittaa, niin se ei ole pelkästään naispappien väistämisestä. Jos esim. tuon yhteisöseurakunnan sijaintipaikan mukaisen hiippakunnan piispa olisi nainen, toki hänen kanssaan pitäisi toimia.
Piispainkokous on kyllä jo taannoin käsitellyt jp-yhteisöjen asiaa. Ja varmasti keskusteluja on käyty herätysliikkeiden ja piispojen välillä. Osa julkisesti, osa ei.
Tarkoitin sitä, mitä Sleyn johtavat teologit sanovat. Ei se toki virallistettu kanta ole. Mutta perusviesti on: Sley on kirkon sisällä ja kirkon lähetysjärjestö. Yksittäiset henkilöt voivat olla Lhpk-ystäviä, mutta perustava ero on siinä, ollaanko yhteistyössä piispojen ja esim. kirkon lähetystyön keskuksen kanssa, vai ollaanko eri kirkkokunnassa ja oman piispan kaitsennassa. Todella iso ero.
1 tykkäys
Tämä on eriasia, ja käyty vasta vuosia myöhemmin kun kehitys on jo mennyt tovin aikaa.
Sley:n johtavat teologit ovat olleet perustamassa Lähetyshiipakuntaa. Sley on tekemisissä kirkon kanssa vain löysästi, rahan takia. Virallinen lähetysjärjestö, niin kehitys menee nyt ja tulevaisuudessa toiseen suuntaan. Maata Näkyvissä päivillä sanouduttiin irti aika mukavasti kirkon helmasta.
Juuri näin, omat seurakunnat vapaat naispapeista. Muutenhan JR ei olisi edes kirjoittanut ko,. tekstiä.
Nyt sotket mielestäni asioita. Sleyn johtavilla teologeilla tarkoitan tämän hetken teologeja, koska puhuimme tästä hetkestä ja Rankisen kirjoituksesta. Sley ei ole homogeeninen järjestö, mutta ilman muuta pääviesti nykyisen johdon (tarvinneeko luetella nimiä) taholta on kirkossa pysymisen puolesta. Kirkossa olemista (ei vain rahan toivossa) on paitsi lähetystyö, myös se, että MN-festari järjestetään yhteistyössä seurakuntien kanssa. Eivät nuorisotyöntekijät vie nuoriaan Turkuun Sleyn vuoksi, vaan omasta ja nuorten halusta. Kyse on olemassaolevasta yhteydestä, tunnetuista ongelmista huolimatta.
Lähetyshiippakuntaa edeltäneen Luther-säätiön perustajista vain Sakari Korpinen oli Sleyn “johtoa”. Hän ei saanut Sleyssä läpi jyrkkää kantaa, ja se oli yksi merkittävä kirkkohistoriallinen käänne. Simo Kivirannan tausta on evankelinen, mutta ei hän tuolloin ollut Sleyn työssä. Johtavat teologit olivat silloin ja nyt eri mieltä yhdistyksen suhteesta kirkkoon. (Aika monen silloisen ja vähän vielä nykyisenkin sukunimi on Koskenniemi.)
1 tykkäys
No, siis tämä on ihan itsestään selvää. Entä sitten? Kysymys on siitä, miten naispappeuden torjuvan - ja homohäät torjuvan - kirkkokansan roolia katsellaan ja mitä ajatellaan sen tulevaisuudesta.
Hyvä, että kerrot mitä tarkoitat. Tietosi ovat kuitenkin vajavaisia. Luther-säätiön perustaminen oli kuitenkin sillointen Sleyn johtavien teologien käsialaa. Ensimmäinen Luther säätiö piispa/ lähetyshiippakunnan piispa vihittiin myös Sleyn pyhän sydänmen kappelissa Helsingissä 20. maaliskuuta 2010
Korpisen näkemys ei eroa mitenkään Sley;n jyrkästä kannasta, ei silloin eikä nyt. Korpisen “kirkkohistoriallinen käänne” sen syyt ovat muualla kuin naispappeuden vastustamisessa.
Sley:n takia he voivat olla viemättä, jos Sley ajautuu konfliktiin kirkon kanssa.
Tämäkin voidaan kyseenlaistaa jos katsoo Sley:n strategiaa joten yksi johtajan lausunto ei paljon auta. Tässä on tekojen ja puheiden välinen ristiriita.
1 tykkäys
Eli nyt oletkin samaa mieltä, hyvä!
Tietomme on vajavaista, mutta kerran… 
No joo, mutta oikeasti: Tietoni on hyvin luotettavasta lähteestä. Sakari Korpinen riitautui Sleyn johdon kanssa. Hän olisi halunnut luotsata yhdistystä selvästi silloista (ja nykyistä) jyrkempään suuntaan.
Luther-säätiötä ei aluksi ehkä sinänsä Sleyssä täysin tuomittu, mutta kyllä muistan hyvin varsinkin toiminnanjohtaja Suokunnaksen kirjoitukset asiasta Sanansaattajassa. Sley ei lähtenyt samalle tielle kuin Korpisen ja Kivirannan Luther-säätiö, sittemmin Lähetyshiippakunta. Kysymys oli siitä, että pidetään ristiriidoista huolimatta suhteita kirkkoon yllä, eli käytännössä piispojen kaitsentaan suostumisesta.
Tottakai se eroaa. Sleyssä ei ole kiellettyä olla yhteistyössä kirkon ratkaisujen mukaan toimivien pappien kanssa, esimerkiksi. Sley ei itse hyväksy omien tilaisuuksiensa puhujiksi naispappeja, eikä heitä ole työntekijöinä ja päättäjinä. Mutta mielipiteen ja toiminnan vapaus on selvästi Lhpk:ta suurempi. Lhpk edellyttää kielteistä kantaa tässä asiassa. Ja siksi se tietenkin onkin irronnut kirkokseen.
No se nähdään. Toisaalta konflikti on erittäin kauan kestänyt, ja silti MN on olemassa. Se kertoo mielestäni siitä, että Sley on sittenkin pystynyt jonkinlaiseen kirkossa olemiseen ja se, että monet seurakuntien työntekijät - kuten nuorisotyöntekijät, mutta myös papit - eivät ole jyrkkiä ja mustavalkoisia suhteessa konservatiiviseen järjestöön. Kysymyksessä on myös ihmisten suhteiden luonnollinen jatkuminen, ei kaikki ole kirkkopolitiikkaa. Monilla on visio nuorten ja aikuistenkin palvelemisesta evankeliumin ja rakkauden hengessä. Se yhdistää, vaikka teologiset erot säilyisivätkin.
Voi olla. Mutta nyt kirjoitin siitä, että Rankinen sanoo samaa kuin Sleyn johto. Eikä kyseessä ole yksi lausunto. Sleyn teologit ovat jo Luther-säätiön ja Paavalin synodin alkuvaiheista asti olleet kirkossa vaikuttamisen ja pysymisen kannalla. Suurin osa heistä.
Lisätään tähän vielä Anssi Simojoki. Merkittävä teologi, jonka uraan mahtuu myös Sleyn lähetystyö Keniassa. Simojoki erkani tästä yhteistyöstä, ja tuskinpa se seikka on irrallaan tästä virkakysymykseen liittyvästä linjaerosta. Simojoen tausta on paljolti rukoilevaisuudessa, mutta yhteisiä henkilöitä tottakai oli ja on näiden kahden herätysliikkeen välillä.