Noin nyt kuitenkaan tuskin on kukaan sanonut. Muistaakseni puhe oli siitä, onko vaikeampi uskoa ylösnousemukseen kuin ristinkuolemaan, ja todettiin tämän riippuvan siitä, uskooko henkilö valmiiksi Jeesuksen jumaluuteen vai ei.
On ihan luonnollista, että halutat oikaista tätä asiaa.
En kirjoittanut kuitenkaan väärin. Merkitystä väheksyttäessä mainittiin,
että ristiinnaulittiin siellä kaksi muutakin.
Tämähän menee uskon ytimeen.
Jonkun asian mahdolliseksi tai tapahtuneeksi uskominen -
ylösnousemuksenkin tai jumaluudenkin - on ihan
eri juttu kuin pelastava usko.
Kyllä taidettiin sanoa, että kuka tahansa olisi ristiinnaulittu, niin se olisi aivan sama. Puhumattakaan siitä, että koko aikana ei ollut tietysti oikeasti puhe historiallisista tapahtumista. Ristiinnaulitsemisen merkityksestä puhuneet puhuivat lähtien siitä, että ristiinnaulittu oli Kristus, elävän Jumalan Poika. Koko jutussa oli kyse oman hännän nostamisesta ja halusta olla muita parempia.
(Ei kai kukaan ole väittänyt, että kenen tahansa ristiinnaulitun ristiinnaulitseminen olisi jotenkin pelastuksellisesti merkittävä asia.)
Niin, minähän se tyhmänä menin sanomaan että vaikeampaa on uskoa siihen ylösnousemukseen.
Pitää taas tätä toleranssia hiukan nostaa… :-))
Mitä tarkoitat?
Tietysti, Katmaar, on helpompi uskoa, että N.N. kuoli ristiinnaulittuna kuin että hän ylösnousi kuolleista. Mutta kun puhutaan Jeesuksesta Kristuksesta, näin meidän kesken, jotka uskomme ne kaikki asiat, jotka seitsemän ensimmäistä ekumenista konsiilia Hänestä opettavat, on asia minusta vähän toisin. Sekä kuolema että ylösnousemus ovat ihmeellisiä asioita.
1 tykkäys
Minusta tätä asiaa olisi hyvä mietiskellä rauhassa hiukan syvemmältä.
En tarkoita, ettekö siihen kykenisi, vaan nyt on ollut päätelmissä turhaa kiirettä.
Kun kirjoitan, että Kristus voi ikään kuin tulla spiritualiteetissa asetetuksi toiselle sijalle Meidän Kirkon jälkeen, ei se mikään mahdoton ajatus ole.
En minä siinä mitään vastakkain aseta, vaan hahmotan tuota näkymää.
Kun Kristuksen ansiosta ei puhuta koskaan juuri mitään,
ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla - ja kun toisaalta koko ajan tähdennetään oman yhteisön jumalallista kaikkivoipaisuutta melkein eksklusiivisesti - saatetaan siinä opillisesti olla ihan samassa tilanteessa, missä tuo toisella palstalla mainittu Esikoislestadiolaisuus on nyt. Valvomiseen on syytä kaikilla.
Erehtyminen, ei se koske ainoastaan luterilaista kirkkoa ja suomalaisia herätysliikkeitä.
Seurakunta on Kristuksen ruumis, sen todelliset uskovat.
Voiko se kuitenkaan antaa lupaa ylpeydelle?
Eikö oman syntisyytensä tajunnut pikemminkin joudu nöyrtymään suuren armon edessä?
Minä ainakin joudun myöntämään, että päältä, Kristukselta tulee kaikki.
Vaikka siis ollaankin oksana kiinni viinipuussa, ollaan edelleen heikkoja,
syntisiä ja joka hetki armoa tarvitsevia.
Kukaan ei pysy hänessä omin voimin, vaan ihmeellisestä armosta se
toteutuu joka hetki.
Jos ei tätä armoa olisi, eivät oksat, eikä koko kirkko ole yhtään mitään.
Jokainen kristitty, ylintä piispaa ja kirkolliskokousta myöten on mahdollinen erehtymään ja tekemään syntiä.
Jos erehtyminen oli mahdollista apostolien vielä eläessä, miksi muka se ei voisi olla mahdollista nyt?
Meillä on tästä esimerkki vaikkapa Laodikean seurakunnasta.
Se tila, johon Laodikean seurakunnan piispa ja hänen laumansa olivat joutunueet, kertoo itsetyyytyväisyydestä ja pöyhkeydestä. Silloin sanottiin:
_17 "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston…
Kun me ymmärrämme, miten kallista armo on, kun me ymmärrämme miten paljon Kristus meille merkitsee, joudumme olemaan rukouksessa: “armahda ja johdata myös kirkkoamme”.
Ortodoksit eivät nyt tietenkään ole perinteisesti pyhästä Augustinuksesta ihan hirveästi tykänneet, syystä tai toisesta, (ehkä se oli vain se että Augustinus ei jostain syystä diggaillut kreikan kieltä)
ja niin ollen varmasti torppaavat tämän Augustinus-pätkän hölynpölynä, mutta mietin että onko nykyinen ajatus näkymättömästä kirkosta samansuuntainen kuin tässä Augustinuksen ajatuksessa (psalmin 129 kommentaarista). Onko ortodokseilla samansuuntaista käsitystä olemassa missään itäisten isien opetuspuheessa? Ortodoksithan kuitenkin puhuvat myös Vanhan Liiton pyhistä, niin kuin lännessäkin puhutaan.
“Many a time have they fought against me from my youth up” (ver. 1). The Church speaketh of those whom She endureth: and as if it were asked, “Is it now?” The Church is of ancient birth: since saints have been so called, the Church hath been on earth. At one time the Church was in Abel only, and he was fought against by his wicked and lost brother Cain.5550 At one time the Church was in Enoch alone: and he was translated from the unrighteous.5551 At one time the Church was in the house of Noah alone, and endured all who perished by the flood, and the ark alone swam upon the waves, and escaped to shore.5552 At one time the Church was in Abraham alone, and we know what he endured from the wicked. The Church was in his brother’s son, Lot, alone, and in his house, in Sodom, and he endured the iniquities and perversities of Sodom, until God freed him from amidst them.5553 The Church also began to exist in the people of Israel: She endured Pharaoh and the Egyptians. The number of the saints began to be also in the Church, that is, in the people of Israel; Moses and the rest of the saints endured the wicked Jews, the people of Israel. We come unto our Lord Jesus Christ: the Gospel was preached in the Psalms.5554…For this reason, lest the Church wonder now, or lest any one wonder in the Church, who wisheth to be a good member of the Church, let him hear the Church herself his Mother saying to him, Marvel not at these things, my son: “Many a time have they fought against me from my youth up.”
https://www.ccel.org/ccel/schaff/npnf108.ii.CXXIX.html
Tälläkin foorumilla olen huomannut vastustusta sille ajatukselle että Kristuksen kirkko olisi ollut olemassa jo ennen Kristuksen syntymää; muuallakin kuin ajallisessa, tosiasiallisessa kristillisessä kontekstissa.
Augustinukselle tämä näyttää olevan kuitenkin aika helppo kakkupala.
En ole nähnyt ortodoksisilla kirjoittajilla tuollaista ajatusta, että Kristuksen kirkko olisi ollut olemassa ennen Kristuksen syntymää, mutta pyhien isien kirjoituksissa hyvin monet Vanhan testamentin kohdat tulkitaan enteiksi Kristuksesta.
Ajatus löytyy muistaakseni jo apostolisten isien ajoilta. Olikohan Hermaan Paimenelta.
Eikös teologia nimeä tuollaisen asian nk. “ennättäväksi”, esim. että Kristuksen voi ennättävästi löytää / nähdä myös VT:n kirjoituksissa?
Enpä itse ajattele, että nimenomainen Kristuksen kirkko kuitenkaan löytyisi VT:sta, sillä VT:n pyhät olivat juutalaisuskoisia, eivät kristittyjä ja heidän uskonsa perustui tuon ajan lakiuskon mukaiseen vanhurskauteen.
Selvää on, että Pyhä Henki vaikutti tuolloin myös lakiuskoisissa, kuitenkin tietynlaisen hengenheräämisen kautta, uskosta ja armosta. Esim. Aabraham, Iisak ja Daavid sekä monet profeetat! Eihän profetiaakaan voi olla, ilman Pyhän Hengen ilmoitusta!
Se, että jotkut papiston jäsenet sittemmin muuttuivat ketkummiksi, ei poistanut sitä tosiasiaa, etteikö itse kansan syvissä riveissä elänyt myös vilpitön usko Jumalaan. Toisaalta ketku papisto itsessään, virkansa puolesta toimitti Jumalan asiaa, kuten Jeesuksen kuolemankin kohdalla tiedämme: “On parempi, että yksi kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu.” Jokin yliluonnollinen siis liikahti Kaifaksenkin sisällä, vaikka ketku muutoin olikin, käsittääkseni.
Jos lähdemme ihan sanoja tarkastelemaan, niin ekklesia oli jo vanhan liiton kultillisesta Israelista käytetty termi. Sitä ei siis keksitty tyhjästä kuvaamaan uuden liiton Israelia.
Omalla tavallaan voidaan tietysti puhua helluntaista kirkon syntymäpäivänä, mutta asiassa on toinenkin puolensa.
Luther opettaa Genesis-kommentaarissa, että Kirkko asetettiin jo Paratiisissa (1. Moos 2:16-17) jo ennen Eevan luomista.
Lainaus spoilerin takana
Siispä tämä hyvän- ja pahantiedon puu tai paikka, jossa lukuisia tällaisia puita kasvoi, olisi ollut Kirkko, jonne Aadam jälkeläisineen sapattina olisi kokoontunut ja nauttinut vahvistusta elämän puusta, ja sitten Aadam olisi saarnannut Jumalasta ja ylistänyt häntä hänelle uskotusta kaikkien maassa elävien luotujen hallinnasta. Sen esikuvan mukaan, jonka Psalmit 148. ja 149. [Ps. 148, Ps. 149] kiitokseen tarjoavat, käsketään auringon, kuun, tähtien ja lohikäärmeenkin ylistää Herraa. Kuitenkaan mikään psalmi ei ole niin erinomainen, ettei sitä parempaa ja täydellisempää kuka hyvänsä olisi voinut sommitella, jos olisimme nousseet viattomuudessa Aadamin jälkeläisiksi. Aadam olisi saarnannut suurimmasta hyvästä teosta, siitä että hänet jälkeläisineen oli luotu Jumalan kuvaksi. Hän olisi kehottanut jälkeläisiään elämään pyhästi, syntiä tekemättä työskentelemään uskollisesti puutarhassa ja tarkoin kavahtamaan hyvän- ja pahantiedon puuta. Tämä ulkonainen paikka, menot ja jumalanpalvelus olisi ihmisellä ollut, sitten hän olisi taas palannut työhön ja varjelemiseen, kunnes ennalta määrätty aika olisi täyttynyt, ja silloin hänet olisi siirretty ihanasti taivaaseen.
3 tykkäystä
En tiedä miten on, mutta ymmärrän näkyvän ja pettämättömän kirkon siten, että siellä on puhdas Jumalan saarna ja oikein toimitetut sakramentit. Tämä on mielestäni ainut ja varma tuntomerkki Jumalan seurakunnasta. Näkymätön seurakunta siten täytyy myös olla siellä silloin. Näkyvä ilmenee mielestäni seurakuntalaisissa, vaikka sydämeen emme näe, mutta pyhät sakramentit ovat kyllä näkyviä ja uudestisynnyttäviä, että ne voidaan nähdä uskon silmin.
On tietysti olemassa onnellisesti “epäjohdonmukaisia”, jotka ovat omaksuneet pelastavan uskon oikeauskoisesta seurakunnasta ja Raamatusta, mutta tuollaisessa väärässä yhteydessä ei oman autuuden tähden pysyä, kun oppii tietämään totuuden. Jos tahallaan jää harhaoppiseen kirkkoon, sitä oppii sietämään ja hyväksymään harhoja.