Juu, saavat. Kasteessa lapsi nimetään suojeluspyhimyksen mukaan (minun tapauksessani 2. nimeni on suojeluspyhäni nimi). Mutta vahvistuksen yhteydessä vahvistettava valitsee itse itselleen vahvistusnimen ja sen kautta toisen suojeluspyhimyksen. Sakramenttia toimitettaessa piispa puhuttelee vahvistettavaa tällä uudella nimellä.
Tämä ketju on pilkottu aiemmasta ketjusta. Tässä ketjussa on tarkoitus käsitellä kristillistä nimenantoa, nimiä ja niihin liittyvää suojeluspyhimysperinnettä.
Jännää. Meillä on vain yksi suojeluspyhä kullakin. Perinne sanoisi periaatteessa, että myös vain yksi etunimi, mutta tässä(kin) asiassa on suomalaisuus ajanut Kirkon perinteen yli monesti. Liekkö suurimmassa osassa perheistä.
Minun tapauksessani kyseessä ei voi olla suomalaisuus, joten taitaa se muissakin maissa (ainakin länsimaiden piirissä) olla tavallista. 
Sanooko kirkon perinne tosiaan etunimien lukumäärästä jotain?
Sanoo. Ortodoksilla pitäisi olla vain yksi nimi, suojelyspyhän nimi tai ehkä joku sen variantti tai diminutiivi. Maailmalla kuulema osallistutaan ehtoolliseen suojeluspyhän nimellä, ainakin Moskovan patriarkaatissa. Liekkö muuallakin. Tätäkin taitaa kuulla harvemmin Suomessa. Joskus kyllä yritin hillitä repeämistä ehtoollisjonossa, kun minun edelläni oli supisuomalainen Jumalan palvelija Basileios.
En ole ennen tullut ajatelleeksikaan tätä ortodoksien “yksinimisyyttä”, vaikka nyt tämän keskustelun jälkeen se tuntuu itsestään selvältä. Venäläisillähän on jännä nimisysteemi ja siihen liittyvä aika mutkikas etiketti, mutta yksi varsinainen etunimi heillä tosiaankin on; tosin lännessä jotkut asiaatuntemattomat saattavat erehtyä pitämään venäläisiä patronyymejä toisena etunimenä.
Koska ortodoksi vastaanottaa kasteen ja vahvistuksen samanaikaisesti, tuntuu yksi ainoa pyhimysnimikin loogiselta.
Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin on jo 1800-luvulta lähtien tullut paljon omituisia uudisnimiä, joista jotkut tosin ovat uus-vanhoja pakananimiä. Mutta yhtä kaikki tilanne on aikuisena ortodoksiseen tai katoliseen kirkkoon liittyvillä vähän ongelmallinen, jos oma kastenimi (tai peräti molemmat/kaikki kastenimet) ovat näitä uusnimiä, joilla ei ole mitään yhteyttä kristilliseen traditioon. Jos kasteniminä sattuisi olemaan vaikkapa semmoinen kombinaatio kuin Urho Kaleva, niin kyllä minä olisin kiitollinen mahdollisuudesta ottaa kirkkoon liittyessäni vahvistuksen sakramentissa itselleni pyhimysnimen. Omalla kohdallani tilanne on sikäli onnellinen, että molemmat kastenimeni ovat aitoja pyhimysnimiä. Ensimmäistä kastenimeäni eli Mika(eli)a (29.9.) käytin myös vahvistusnimenäni; toinen kastenimeni on Antero, ja siten pidän myös pyhän Andreaan (30.11.) muistoa kunniassa ja pyrin pääsemään ko. päivänä messuun.
Meni vähän off-topiciksi. Sori.
Jos ortodoksiseen kirkkoon liittyvällä on vain pakanallisia etunimiä, joita ei ole johdettu kenenkään pyhän nimestä, hän voi valita kirkkoon liittyessään kenet tahansa pyhän taivaalliseksi esirukoilijakseen. Jos Matista tai Maijasta tulisi pyhä, se ei tapahtuisi Matin eikä Maijan nimellä vaan Matteuksen tai Mattiaksen tai Marian nimellä, heidän kirkollisella nimellään.
Minusta olisi hyvä, jos ehtoolliselle ja katumuksen sakramenttiin mentäisiin Suomessakin vain kirkollisella nimellä, vaikka se tuntuisi kuinka oudolta tässä maailmassa. Niin minäkin teen, koska minun maallinen etunimeni on pakanallinen.
Päinvastoin, kanonisointi tapahtuisi ninenomaan siviilinimellä, vaikka Maija osallistuisikin elämänsä aikana ehtoolliseen kirkollisella nimellä. Näin toimittiin ainakin P. Vladimirin ja varmaan P. Ahmedinkin kohdalla. Eihän muuten kristillisten nimien määrä lisääntyisi lainkaan. Pyhyys pyhittää nimenkin.
Oma nimistöni on kristillinen, mutta osallistuisin itsekin kirkolliseen elämään suojeluspyhän nimellä, ellei se tuntuisi larppaukselta.
Maija ei ole oikea itsenäinen nimi, vaan Marian muoto, oikeasti kutsumanimi.
Teoriassa. Tämä tuskin toteutuu nykyisellään oikein missään. Käytännössä Maija on Maija.
Kirkkokuntien eri tapoihin tulee suhtautua kunnioittavasti, vaikka niitä ei hyväksyisi. Tämä ohjeeksi keskusteluun. Erityisesti @Inkvisiittori, hieman tarvitset nyt pelisilmää siitä, millä tavalla keskustelet.
Keskustelupalstojen suurin anti on omasta mielestäni siinä, että pääsee (tai joutuu! ) kosketuksiin monenlaisten mielipiteiden kanssa. Toisten, usein hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa keskustellessa omat ajatukset ja keskustelutaidot pääsevät kehittymään, kun omien mielipiteiden perustelut ja esitystyyli nousevat tärkeäksi. Ehkä rippi-isäsi suositteli foorumia sen takia? Parhaimmillaan kaikki keskustelijat oppivat uutta - kenenkään ei siis ole tarkoitus täällä luennoida, vaan käydä keskustelua. Mielipiteet siitä, millainen “alkuseurakunta” oli ja miten sen tulisi toimia kirkoille nyt esimerkkinä, vaihtelevat - voit jakaa täällä mielipiteesi, mutta keskusteluilmapiirin vuoksi ei yleensä kannata asennoitua siihen niin, että tulee kertomaan muille miten asiat oikeasti ovat. Moderaattorien huomautuksia (tai keskusteluja täällä ylipäätään) ei kannata ottaa henkilökohtaisesti - tällaisen foorumin keskustelujen pitäminen sääntöjen puitteissa ei aina ole helppoa, ja saattaa vaatia joskus vähän ennakoiviakin huomautuksia.
Mielipiteen voi ilmaista monella tapaa. Vaikka olisikin eri mieltä klassisen kristinuskon kanssa, mielipiteen voi esittää asiallisesti ja keskustelevasti. Ei siis “TÄMÄ ON VÄÄRIN JA ALKUSEURAKUNNAN USKON VASTAISTA” vaan “Nähdäkseni tässä on seuraavanlainen ongelma, jonka vuoksi” jne.
Mutta onko tällä oikeasti mitään hengellistä merkitystä nimi kuin nimi se on ennemminkin historiallinen ja yhteiskunnallinen perinne kuin kristillinen.
Tässä kohdassa asetat kirkollisen käytännön retorisesti hengellisesti täysin turhaksi.
Vai keksikö Kristus kirkollisen nimen jokaiselle jolle antoi eukaristian.
Tässä teet asiasta absurdin.
Vaikkapa että Jokke jokenpojasta tulikin John the babtist.
Tässä puolestaan esimerkin sävy on epäkunnioittava.
Kauas me ihmiset olemme tulleetkaan noista ajoista ja lisänneet omiamme mukaan.
Ajatus siitä, että hengelliset käytännöt ovat “ihmisistä”, eivätkä “Hengestä” on aika suora ja radikaali väite, jota olisi syytä jotenkin pehmentää.
Kyse ei ole näkökannoista, joita esität, vaan siitä, että asetat hengelliset käytännöt absurdeiksi tavalla, joka ei ole kunnioittavaa. Esittämäsi näkökantoja voi edustaa myös kunnioittavammin.
Ahmed on nimen Muhammed variantti. Ei pyhity väärän profeetan nimi vaikka kuinka kanoniseerattaisiin. Vladimir (so. Waldemar) puolestaan on vanha skandinaavinen pakananimi, joka tarkoittaa “rauhanruhtinasta”, joten yllättäen sen merkityssisältö (jota tosin ei vuoden 988 Kiovan ruhtinaskunnassa välttämättä sen kummemmin ajateltu) natsaa ihan hyvin kristinuskon kanssa.
Mutta toki antiikin aikana kirkkoon tuli lukuisia pakanallisen nimen omaavia pyhiä, jotka eivät omaksuneet uutta nimeä kasteensa yhteydessä. Toisaalta mistä ihmeestä he olisivat näistä “kristillisiä nimiä” repineetkään, kun kirkon historia oli siinä vaiheessa vielä niin nuori? Niin että kristilliset nimet lisääntyivät räjähdysmäisesti juuri muutaman ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana erityisesti vainojen ja marttyyrikuolemien seurauksena. Kyllä näistä nimistä riittää valinnan varaa meillekin. Pidän kaikessa ystävällisyydessä vähän omituisena ajatustasi, että kristillisten nimien pitäisi aina vain lisääntyä.
Siksi toisekseen ei näytä pitävän paikkaansa se, että kanonisointikaan aina tapahtuu “siviilinimellä”. Pyhän Ahmedin lisäksi toinen turkoislamilainen käännynäispyhimys nimittäin kanonisoitiin uudella kristillisellä nimellään Nikolaos. Tämä tuntuu sitäkin omituisemmalta, kun muistaa, että p. skeemamunkki Nikolaoksen “siviilinimi” näkyy olleen Jusuf, mikä on tietenkin sama nimi kuin Josef ja siten osa muslimien ja kristittyjen yhteistä perintöä. Se olisi sellaisenaan kelvannut (mitä Ahmed ei mielestäni todellakaan tee) kristilliseksikin nimeksi, mutta silti Jusuf otti kasteensa yhteydessä uuden nimen Nikolaos, ja sillä nimellä hänet myös kanonisoitiin. Täällä on hieman enemmän juttua näistä kahdesta turkkilaisesta käännynnäispyhimyksestä, niin p. Ahmedista kuin myös p. skeemamunkkin Nikolaoksesta, né Yusuf Oglu.
Minusta on vähän pölhöä ajatella, että pakanajumalien nimiä voi kristillistää, mutta musliminimiä ei voi.
Kristillisten nimien lisääntyminen ei toki ole automaatio tai pakko, mutta kun tulee uusia pyhiä uusista kukttuureista, niin tulee uusia nimiäkin. Siksi meillä on esim. kiinalaisia kristillisiä nimiä, koska bokserikapinan marttyyrit. Ei kristinusko rajoitu Rooman keisarikuntaan, vaikka moni asia sieltä tarttuikin mukaan.
Itse osallistun ehtoolliselle kirkollisella nimelläni (Timotheos). Sille, että luterilaiset vanhempani ovat antaneet minulle kaksi etunimeä, en tietenkään voi mitään. Lohduttaudun sillä, että toinenkin etunimeni on kuitenkin raamatullinen.
On tietysti ortodoksinen ja yleiskristillinenkin periaate antaa lapselle kristillinen nimi, mutta itse en ole tässä kovin “puritaani”, sillä eikö pyrkimys ole myös se, että kaikki nimet kristillistetään tulemalla pyhäksi ja sitä kautta “valtaamalla” nimi Kristukselle? Pyhien esikuvien mukainen nimikään ei auta, jos nimen kantaja ei elä niin kuin pyhällä sopii. Kun selailee ortodoksista kalenteria, niin huomaa, että pyhien joukossa on monia alkuperältään pakanallisia nimiä kuten Dionysos, Eros, Muusa, Olympas, Pegasios, Platon, Saturninos jne. Nimi ei siis miestä tai naista pahenna, vaan tärkeämpää on se, että miten hän elää. Pyhät ovat pyhittäneet pakanalliset nimensä ja tehneet ne kristityllekin sopiviksi esimerkkinsä mukaan. Kun toivottavasti joskus joku suomalainenkin kanonisoidaan, niin kyseessä voi aivan hyvin olla vaikkapa joku, jonka nimi on Ahti, Tapio, Terhi, Mielikki, Tellervo tai jokin muu suomalainen ei-ortodoksinen nimi. Ei sekään ole hyvä, jos uskovien lapset ovat aina Nikoja ja Marioita.
On toki hyvä juttu, jos ortodoksit nimeävät lapsensa ortodoksisen perinteen mukaisesti, mutta ei sen nimen tarvitse olla kreikkalainen, slaavilainen tai karjalainenkaan. Itse jättäisin Synkletikeet, Eupraksiat, Agathoniket, Stratonikokset, Trifylliokset, Hermogeneet, Eupsykhiokset ja Irenarkhokset Suomessa kokonaan antamatta. Sen sijaan yhden etunimen perinne on oikein sopiva.
Useinhan maallisesti ajattelevat köyhät ihmiset pyrkivät antamaan lapselleen mahdollisimman monta hienolta ja kuninkaalliselta kuulostavaa vierasperäistä etunimeä. On tutkittu juttu, että nimenomaan alemman yhteiskuntaluokan väki nimeää lapsensa niin, että nimestä yritetään tehdä “yläluokkainen” mm. suosimalla vierasperäisiä konsonantteja “tavallisten” sijaan: Jessikan sijaan Jessica, Mikan sijaan Mica jne.
Mitä tulee pappien kirkollisiin nimiin, niin itse toivoisin piispan antavan kaikille pappeuteen vihittäville uuden, ortodoksisen papillisen nimen, jota vihittävä ei ole itse valinnut.
Pyhästä apostolienvertaisesta Vladimirista, Venäjän valistajasta (k. 1015), todellakin käytetään Vladimir-nimeä ja pyhästä uusmarttyyri Ahmet Kalligrafista (k. 1682) Ahmet-nimeä, mutta on koko joukko pyhiä, entisiä muslimeja, joilla on kristillinen nimi.
Juuri näin. Kuten esimerkiksi p. skeemamunkki Nikolaos, josta kerroin.
Munkeillehan annetaan uusi munkkinimi, onko tuo Nikolaus sellainen? En keksi, että munkkeja tai nunnia olisi kanonisoitu heidän siviilinimillään.
Köyhällä ei ole varaa antaa lapselleen muuta hienoa kuin nimi, oli kuulemma töllin muori sanonut, kun rovasti oli ihmetellyt hänen lastensa hienoja vierasperäisiä nimiä, joita äiti ei ollut kyennyt edes ääntämään. Nykyään tyyli on tehdä kaikenlaisia uusmuodosteita ja erikoisuuksia, mikä on ehdottomasti “non-U”.