Eli siis kyse on 1967 perustetusta korkeakirkollisesta järjestöstä Kirkelig Fornyelse (Kirkollinen uudistus), joka syntyi ajamaan liturgista uudistusta Norjan kirkossa (nimen omaan korkeakirkollista uudistusta), opin ja elämän selkeää kristillistä todistusta ja vastustamaan Norjan kirkossa tapahtuneita uudistuksia, kuten naispappeutta. Oli sen myötä napit vastakkain sekä kirkon johdon että matalakirkollisten lähetysjärjestöjen kautta. Sai aikaan erilaisia liturgisia uudistuksia eri seurakunnissa ja vaikutti hetkipalvelusten yleistymiseen, mutta ei muuten onnistunut muuttamaan kirkkoa haluamaansa suuntaan. Puheenjohtaja Dag Øivind Østerengillä on tuossa jutussa asiasta mielenkiintoinen luonnehdinta: eri liikkeet muodostavat kirkossa ikään kuin voileipäpöydän, joista poimitaan haluttuja asioita, kuten liturgista uudistusta heiltä, amerikkalaista karismaattisuutta toisaalta. Näin mikään ryhmä ei lopulta saavuta tavoitteitaan, vaikka joitain näkyviä vaikutuksia olisikin siellä täällä. (Toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni.)
Toiminta on nyt loppumassa siksi, että suuri osa aktiiveista on jo eronnut Norjan kirkosta, osa jo 1990-luvun lopulla. Moni on liittynyt roomalaiskatoliseen kirkkoon, minkä myös Østereng aikoo tehdä, jahka hänen työnsä Timmen seurakunnassa tämän kuun lopussa päättyy. Hänhän oli esillä Norjan kirkon hyväksyessä homoliitot. Tällöin hän ilmoitti eroavansa Norjan kirkosta. Osa porukasta taas on perustanut vuonna 1999 Den nordisk-katolske kirke:n, josta muistaakseni ainakin Sameli on joskus foorumilla kirjoittanut. Heillä on seurakuntia myös Norjan ulkopuolella: http://nordiskkatolsk.no/
Kirkelig Fornyelse aikoo pitää vielä ensi vuoden alussa viimeisen ja järjestyksessä 50. vuosijuhlansa. Sitten sen toiminta loppuu. Tunnelma lienee joukossa mielenkiintoinen. Alkuaan on lähdetty uudistamaan kirkkoa, ja nyt osa siis kokee että homma epäonnistui, mutta ehkä osa esim. katolisiin kääntyneistä saattaa ajatella, että koko yritys oli alkuaankin tuhoon tuomittu. Tai mistä minä tiedän.
Ajankohtaista-alueen aloitusviestit ovat wiki-viestejä, joita kuka tahansa voi muokata. Aloitusviestiin lisätään olennaiset uutislinkit ja muut, joiden perusteella ketjussa käydään keskustelua. Aloitusviestin kirjoittaja tai joku ylläpidosta muuttaa ensimmäisen viestin wiki-viestiksi.
Suomen luterilaisuudessa ei taida olla mitään mikä edes etäisesti muistuttaisi tätä muutamien norjalaisten korkeakirkollista harrastuneisuutta. Vanhan foorumin Sameli kyllä minullakin tuli heti mieleen, kun näin tämän ketjun otsikon, mutta hän lienee aika lailla yksinäinen susi meillä. Miten lienee Ruotsissa?
Tuo järjestö lienee ottanut nimensä Ruotsin aKF:ltä http://www.akf.se/
Termi kirkollinen uudistus puolestaan juontaa Gunnar Rosendalin kirjoista, joista ensimmäinen on myös käännetty suomeksi, mutta on vaikea saada käsiin. Ruotsissa on ollut vahvaa korkeakirkollista liikehdintää. Samat ongelmat ovat tietysti sillä kuin norjalaisillakin.
Olen saanut sen käsityksen että Ruotsin kirkossa tai Englannin anglikaanisessa kirkossa samat tahot ovat usein liturgisesti korkeakirkollisia ja eräissä muissa kysymyksissä liberaaleja (Suomessa esimerkiksi taannoin kuollut professori Heikki Kotila).
Toisaalta, edellisellä foorumilla useinkin mainittiin http://www.missionsprovinsen.se
Jopa nyt jotakin. Toki se pitää paikkansa, ettei järjestäytynyttä Kyrklig Förnyelsen (Ruotsi) ja Kirkelig Fornyelsen (Norja) meillä ole, koska niiden ideat ovat levinneet eri liikkeisiin ja suuntauksiin kuin myös aivan tavalliseen seurakuntaelämään ja eri laajuudessa vaikuttaneet niiden katsomuksiin ja käytäntöihin. Takavuosina oli olemassa ruotsinkielinen Sanct Henriks -kretsen, joka sitten lopetti toimintansa, ei siksi, että “aate” olisi hiipunut, vaan koska se oli tehnyt tehtävänsä, kun sen ajamat asiat olivat suurelta osin lyöneet itsensä läpi kirkon piirissä. Ajattelen viime sunnuntaina kotiseurakunnassani toimitettua seurakuntakeskuksen käyttöönsiunaamismessua. Silloin kun “korkeakirkollisuutta” alkoi Suomen evl. kirkossa esiintyä, ei monikaan olisi osannut uneksia sen kaltaisesta messusta. “Messu” sanana jo merkitsi yleisesti vain liturgista laulua, ja kun sitä alettiin käyttää ehtoollisjumalanpalveluksesta, oli kyseessä hyvin vaarallinen ja kaikin voimin vastustettava puhetapa, jonka jäljet johtivat suoraan Vatikaanin sylttytehtaaseen. Ja kun viimepyhäinen messu alkoi ristikulkueella, jonka viimeisenä kulki piispamme päässään hiippa, niin sehän olisi 50-luvulla ollut suuren luokan skandaali. Sauva ja kaapu toki jo tuolloin kuuluivat piispalliseen rekvisiittaan, mutta tuskin seurakuntatalon vihkiäisissä. Messussa laulettiin psalmi gregoriaanisella sävelmällä, piispa vaihtoi messukasukan (tosin 1800-luvulla tehdyn) ylleen uhrivirren aikana, käytti isoa hostiaa, jonka mursi Jumalan Karitsan jälkeen, kohotti ehtoollisaineet, teki ristinmerkin (horribile dictu) ainakin alku- ja loppusiunauksen yhteydessä… Nämä kaikki olivat suhtkoht normaalia nykyisin, mutta 50-luvulla niistä olisi sanottu, että missä Henki loppuu, siinä konstit alkaa. Yhdellä ja toisella kirkkomme papilla on nykyisin myös pitkä papintakki eli sutaani (mulla ei muuten ole).
Kyllä kyllä - ulkonaisia seikkojahan nämä ovat, eikä niiden perusteella voida päätellä tätä eikä tuota niiden takana olevasta arvomaailmasta. Mutta en usko, että se kovin paljon poikkeaa omastani. Enkä tunnista itseäni tuosta yksinäisen suden kuvasta. Ehkä joskus kaaauuan sitten olin suomenkielisessä ympäristössä jotakin sensuuntaista, mutta kirkollinen kehitys on muuttanut tilanteen jokseenkin täysin. Joten, Michelange: Höpsistä pussiin ja pussin suu kiinni!
Wikipedian mukaan anglikaanien Forward in Faith ja Ruotsin Svenska kyrkans Fria synod olivat mukana prosessissa, ja että asialla olisi yhteyksiä myös Missionsprovinsenin perustamiseen. Tästä olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin. Miksi päädyttiin näin erilaisiin ratkaisuihin eri maissa, jos prosessi oli alkuun yhteinen?
Maailmanlaajuisesti voi kai hyvin sanoa että viimeisten puolen vuosisadan aikana vakiintuneet protestanttiset kirkot ovat liturgisesti katolisoituneet ja Katolinen kirkko protestantisoitunut.
Tottahan se on, että Suomessa liturgiaa on uudistettu korkeakirkolliseen suuntaan. Kuitenkin on vaikea nähdä, että korkeakirkollisen liikkeen tavoitteet olisivat jotenkin toteutuneet. Jollei tosiaan katsota asiaa vain muotomenojen korostamisena. Toki ekumenisella saralla on myös tapahtunut edistymistä, mutta myös takapakkia.
Aha. No, aina parempi, jos näin on. Se vähä kokemus, mikä minulla on nykyluterilaisesta menosta Suomessa, on kyllä varsin matalakirkollista. Kun olen joskus joutunut niin syvälle diaspora-alueelle, ettei omia kirkkoja ole järkevän etäisyyden päästä löytynyt, niin olen sunnuntaisin käynyt arasti vilkaisemassa lähimmän luterilaisen kirkon ovesta, että mahtuuko sekaan - ja aina on mahtunut paremmin kuin hyvin. Mutta mitenkään kovin edustava tämä otos ei tietenkään ole, ja mielelläni uskon @Sameli:a.
Toisaalla tässä ketjussa @Optatus toteaa luterilaisuuden katolisoituneen ja katolisuuden protestantisoituneen. Katolisessa kirkossa onkin nykyään joitakin suuntauksia, jotka menevät protestantismissa suomalaisen luterilaisuuden valtavirran ohi kauas vasemmalle. Minun juttuni ne eivät kuitenkaan ole.
Yleensä niiden muotomenojen takana piilee jotakin syvempääkin, jos kohta monille riittää sekin, että on juhlallista. Minun on vaikea sanoa, mitä ne korkeakirkollisen liikkeen tavoitteet pohjimmiltaan ovat. “Korkeakirkollisia” tai sellaisiksi haukuttuja on niin monta sorttia, etteivät tavoitteetkaan taida olla joka suteessa yhteneväiset. Siksi on myös vaikea arvioida, missä määrin ne ovat toteutuneet.
Mutta tosiaan: sitä yksinäisen suden titteliä em kyllä omakseni tunnusta enkä tunnista. Nuorempia ja vetreämpiä “susia” taitaa olla kohtuullinen lauma.
Toki noinkin. Mutta on myös sellaista ritualismia, jossa keskiöön nousee epämääräinen pyhän kokeminen jne. Minä näkisin, että ne muotomenot eivät ole itseisarvo, vaan nimenomaisesti se väline, jossa usko voi säiyä.
No, lohdutan sinua sitten sillä, että Norjassa ortodoksit ovat ostaneet itselleen tänä vuonna yhden luterilaisen rukoushuoneen kirkokseen: http://www.dagen.no/Nyheter/solgt/Gammelt-bedehus-blir-ortodoks-menighet-361964 Rukoushuoneesta olivat myös muslimit kiinnostuneita, mutta jutussa haastateltu mies, rukoushuoneen pitkäaikainen aktiivi, ilmaisi ilonsa siitä, että ostajat olivat nimenomaan kristittyjä. Sikäli etnistä menoa kyllä, että seurakunnan kotisivut ovat venäjäksi ja valinnaisena kielenä on vasta norja.
Jos joku hämmentyi edellisesta kommentista, niin voinen todeta, että omaan korvaani seitsemää konsiilia, liturgiaa ja historiallista kirkkoa popittavat, mutta paaviutta, perisyntiä, Filioqueta ja luterilaista vanhurskauttamisoppia dissaavat kuulostavat suunnilleen ortodoksikatekumeeneilta. Ei se toki ihan noihin tyhjene, mutta kristinuskon pitkäaikaisista uomista kyllä lähimmäksi ortodokseja menee.
Muokkasin viestistä maininnan @Samelia muotoon @Sameli:a. Muistutuksena, että viittauksen tulee olla täysin samanmuotoinen kuin ko. käyttäjänimen, jotta se toimisi.
Hauska yksityiskohta: Sanct Henriks -kretsen ei kuitenkaan tullut koskaan lakkautetuksi tai lopetetuksi ja yhdistys on teknisesti edelleen olemassa…
Jaahas, eipäs olekaan. Se on näköjään tässä parin viime vuoden aikana onnistuttu lopultakin lopettamaan/lakkauttamaan. Mutta muistan, että vielä ainakin 2011 se oli olemassa, koska se aiheutti Katolinen Pyhän Henrikin yhdistys ry:lle nimenvalintavaikeuden, kun eivät voineet valita Pyhän Henrikin yhdistys -nimeä.