Olemassaolon kaipuu

Oppi
101

Luin keskustelun keskimäärin alusta loppuun. Tähän on kaksi kysymystä, jotka huomaan jo olevan esitetty lukuisia kertoja. Mutta haluan myös esittää ne.

Mitä tarkoitat absoluuttisella hyvällä? Entä jos Jumala on pelkästään hyvä ja kokonaan hyvä, mutta ei absoluuttisen hyvä? Kristinusko ei tunnista sellaista käsitettä, eikä ole mitään sellaista väittänyt. Ja se ei ole synonyymi pelkästään hyvälle tai kokonaan hyvälle.

Miksi ei hyvä Jumala voisi luoda järjestelmää, jossa tapahtuu näin paljon pahaa?

En itse selittäisi yhtään mitään mistään vapaasta tahdosta. Se on, absoluuttisen hyvän tavoin, sellainen käsite, joka on kristinuskolle vieras. Kristinusko ei esitä sellaista eikä tarvitse sellaista. Harmittaa, että niin moni keskustelu jatkuu pelkästään siksi, että siinä käytetään vääriä käsitteitä. Sitten, kun joku kiinnittää asiaan huomiota, se menee kuuroille korville, ja väärien käsitteiden käyttäminen jatkuu.

Tuossa on sama juttu kuin siinä sellaisen kiven tekemisessä, jota ei jaksa nostaa. Raamatun tai juutalaisten tai kristittyjen käsitys uskosta ei ole koskaan tarkoittanut, että kaikkivaltius olisi sama kuin mielivaltaisuus. Jumala voi olla kaikkivaltias olematta mielivaltainen.

Kaikki oleva on sinänsä hyvää ja sellaisena Jumalasta lähtöisin. Kaikki se paha, mikä on, johtuu siitä, että on olemassa olentoja, jotka ovat suuntautuneet kohti jotain muuta kuin Jumalaa. Se, että nämä olennot voivat sillä tavalla toimia, johtuu siitä, että niillä on sellainen arvokas ominaisuus kuin kyky suuntautua kohti hyvää, jotta ne voisivat saada iloa tämän kyvyn käyttämisestä. Jotta tällainen kyky ja sen käyttämisestä tuleva ilo voisi olla olemassa, on oltava myös niin, että sen kyvyn voi jättää käyttämättä tai sitä voi käyttää epätäydellisellä tavalla.

Kipu ja kärsimys ovat sillä tavalla arvokkaita, että ne antavat tietoa tästä suuntautumisen tapahtumasta. Moraalinen tieto on sinänsä arvokasta ja yksi osa luomakunnan hyvyyttä. Moraalinen tieto olisi merkityksetöntä jos ei pahalla olisi epätoivottavia seurauksia.

Koska voit tehdä käsilläsi pahaa, niin eikö olisi parempi, että olisit syntynyt kädettömänä? Tai nyt, kun itse ymmärrät asian, niin etkö hakkaisi käsiäsi irti? Tai pyydä kaveria käyttämään sapelia ja varaa sidetarpeita.

Jos edustaa jotain logiikkaa, niin pitää ymmärtää kaikki sen sovellukset, ja olla valmis soveltamaan sitä loppuun asti. Jokaisen ihmisen halu pitää kätensä on peräisin siitä uskosta, että ne ovat sinänsä hyvät tai hyvään tarkoitukseen olemassa. Tai jos niiden tarkoitus on nyt vääristynyt, niin että kuitenkin olisi olemassa mahdollisuus, tai on joka tapauksessa ihanne, että ne voisivat olla olemassa vain hyvään.

Sama pätee koko ajatukseen ruumiista. Kristinuskon mukaan fyysisyys itsessään on hyvä asia. Joten on olemassa sellainen ruumiillinen hyvä, yhtä paljon kuin psyykkinen hyvä ja hengellinen hyvä, johon ei sisälly pahaa ja jossa paha ei ole väistämättä osallisena.

Näin voi sanoa ainoastaan jos osaa määritellä oikein sen, että mihin seurauksiin viitataan. Mitkä tahansa seuraukset tai kenen tahansa tapa sanoittaa ne ei tee asialle oikeutta. Tieto pahasta on hyvä siinä määrin kuin se saa ihmisen etsimään hyvää ja suuntautumaan kohti hyvää. Tieto pahasta ei sinänsä ole arvokasta, koska tieto itsessään, siis informaation muodossa, ei ole tavoiteltavaa. Totuus on transendentaali hyvä, vaihtokelpoinen muiden kanssa. Tieto on eri asia.

Pahan tarkoitus on saada näkemään ja käsittämään pahan turhuus ja tarpeettomuus. Pahaa ei siksi tarvitse tehdä eikä tuottaa erikseen mihinkään tarkoitukseen, vaan se voisi aivan hyvin olla olemattakin. Se kuitenkin täyttää tällaisen “antitarkoituksen” suuntaamalla kokijansa ja näkijänsä itsestään poispäin. Jos ei se tätä tee, ei se täytä mitään tarkoitusta. Näin käy kun esimerkiksi ateisti tarkastelee maailman pahuutta.

Käytännössä ateisti siis vaatii Jumalaa selittämään maailman pahuuden siitä lähtökohdasta ja aivan sillä tavalla kuin pahuus olisi tosiolevaa tai tarkoituksellista tai asia itsessään. Johon ainoa oikea ja mahdollinen selitys ja vastaus on sanoa, että pahuus ei ole sitä. Jollain tavalla taistelu käydään todellisen ja epätodellisen välillä, jossa epätodellisen ainoa funktio on suunnata näkijänsä kohti todellista. Sillä tavalla selityksen vaatiminen pahuudelle aivan kuin se olisi todellista on jäädä itseensä epätodelliseen, katsomaan sitä aivan kuin todellista, ja kieltäytyä sen tilalla suuntaamaan katseensa kohti todellisia asioita.

Fyysinen todellisuus on 1) itsessään hyvä, mutta 2) toteutuakseen itsessään hyvänä siihen sisältyy pahan mahdollisuus, 3) joka kuitenkin lopulta poistuu. Tämäkään ei ole mielivaltaista. Jumala ei ole heittänyt noppaa tai harrastanut numerologiaa. Vaan historia päättyy sitten kun se ei voi enää jatkua. Jumala on tässä asiassa kuin koodari tai taiteilija: Se on valmis sitten kuin se on valmis. Ja joka sen tulee tietämään, tietää sen sitten, kun se on valmis. Eli jälkikäteen.

102

Jos Jumalassa on niin, että Jumala ja koko olevaisen käsite ovat yhtä, niin kenen tai minkä motiiveja tässä lähdet tutkimaan? Ennemmin voisi sanoa niin, että saat nähdä kaiken, mitä osaat katsoa. Ja jos et osaa, niin ainoa rangaistuksesi on, että katsot ja katsot, mutta et näe eli käsitä.

Tuntuu ihan joltain Mikki Hiiren jutulta ajatus, että pitää kuvitella Jumala joksikin olennoksi muiden olentojen joukossa, jolla on motiiveja ja etuja ja salaisuuksia. Aivan kuin yrittäisi ymmärtää jotain keskiaikaista antipaavia.

Tämän henkselien paukuttelun jälkeen sinua ei kyllä uskalla huijata enää kukaan.

Jos kaikkeus itsessään on petosta, niin mikä siihen verrattuna on se tosi, minkä valossa sitä voi arvioida siten? Kun kristinusko ei väitä, että Jumala on jotain lisää tai extraa, mikä tapahtuu materiaalisen todellisuuden ohessa.

Tähtäin on siis ilmoituksessa eikä olevaisissa siksi, että sillä tavalla ihmisen rajallinen käsityskyky tulee huomioitua tarkastelussa. Ettei tule sellaista vahinkoa tai lipsahdusta, mitä tässä on sadan viestin aikana tullut aika monta, että aletaan katsella asioita mielivaltaisista lähtökohdista. Descartes sanoi, että “ajattelen, siis olen”. Se on eri asia kuin “ajattelen, siis maailmankaikkeus on”.

103

Sama kuin edellä. Eli absoluuttinen hyvyys ei kuulu koko asiaan. Pahuuden esiintyminen on yhteensopivaa täydellisen hyvyyden kanssa. Mutta tähän on hieman metafyysisesti vaikeampi käsite kuin vapaa tahto.

Tuota rankaisemista halusin kommentoida lyhyesti. Jos kuvittelee, että on Jumalasta riippumaton, materiaalinen kosmos, johon Jumala tulee ulkopuolisena, ja joutuu oikeuttamaan tai selittämään itsensä, niin tietenkin kaikki Jumalan teot pahuutta vastaan ovat “rangaistuksia”. Eli aktiivisia tekoja, muun kokonaisuuden näkökulmasta mielivaltaisia, ja siten vain osa väkivallan ketjua.

Sekulaarien filosofioiden ongelma on juuri tämä, että valta ja hyvä on mahdotonta sovittaa yhteen. Postmoderni ja sosialismi ratkaisevat sen niin, että hyvä laskostetaan valtaan. Eli saadaan Leviathan. Mutta jostain syystä Jumalalle ei sallita tätä. Eli sekularisti tietää vaatia Jumalalta jotain, mitä hän ei tiedä vaatia Leviathanilta. Mutta ei laske sitä miinukseksi Leviathanille, että se ei tarjoa samaa. Vaikka sekularistilla on sen olemuksesta hyvin hämärä käsitys, niin voisiko sitä asiaa sanoa rakkaudeksi?

Omituinen hyppy tapahtuu siinä, että sekularisti ei, tätä Leviathanista puuttuvaa ja Jumalalta edellyttämäänsä rakkautta lähde hakemaan materiaalisen todellisuuden ulkopuolelta. Vaan vaatii, että jos on olemassa jotain muutakin, niin sen jonkin muun on tultava tänne maan päälle. Eli sekulaari yhteiskunta ja materiaalinen todellisuus on sekularistin kaikkeus, ja Jumala ei saa a) kritisoida sitä tai b) olla vaihtoehto sille, vaan c) Jumalan pitää osallistua siihen, toimia sen sisällä ja sen osana, liityttävä vaikka YK:hon.

Ne, jotka rakastavat hyviä kliseitä, hoksaavat heti, että inkarnoitumalla ja kuolemalla Jeesuksessa Jumala osallistui. Ja tästä voi tehdä vaikka mitä asiaan liittyviä johtopäätöksiä.

Jos Jumala on absoluuttinen mitään, niin silloin kaikki muu on velkaa olemassaolonsa Jumalalle. Eli materiaalinen todellisuus ja siinä elävät ovat selityksen velkaa ja joutuvat oikeuttamaan itsensä. Eli argumentoit sekavasti kahdesta eri positiosta. Oletat Jumalan, joka on vain olento muiden joukossa, ja vaadit oikeuttamaan tällaiselle olennolle piirteitä, jotka voivat olla vain tuonpuoleisen olemisen perustan ominaisuuksia.

Tämä on sama kuin kivien nostelun kanssa. Eli yleensä ateisti keksii vaatia pyöreää neliöä ja on voitonriemuinen kun sitä ei kyetä hänelle toimittamaan. Vaikka oikeasti pitäisi käsittää, että vaatimalla määritelmällisesti mahdotonta tai olematonta asiaa ei henkilö ole vaatinut mitään. Eli ateistin positio on, että “en vaadi mitään, ja kun ette kykene sitä minulle toimittamaan, niin voitan tän debaatin”. Tai “tekemään jotain tästä minulla olevasta tai juuri esittämästäni ei mistään”. Josta tulee se, että ilmoituksiin ei kohdistu mitään käytännön vaatimuksia, vaan samanlaisia mielivaltaisia absoluutteja. Niiden pitäisi jonkinlaisen informaatiopornon tapaisesti argumentoida itsensä kiistämättömään asemaan.

Descartesin ajatus saattoi olla siinä, tai sitä voi ainakin siihen käyttää, että ihmisellä on kaikkeuden olemista tai Jumalan olemista tutkimaan lähtiessään vain yksi lähtökohta, eli oma olemisensa. Eli ihminen ei voi saavuttaa merkityksellisiä tuloksia postuloimalla tai spekuloimalla kaikkeutta, vaan on lähdettävä liikkeelle siitä, että on itse olemassa, ja otettava se annettuna asiana. Kaikki oikeasti validit päätelmät rakentuvat tämän annetun asian tutkimisen varaan tai palautuvat sen suhteeksi johonkin muuhun, sen sijaan että olisi mahdollista antaa yhtäkään varmaa lausuntoa asioista itsestään.

Mutta se rankaiseminen. Ajatus on se, että kristinusko ei tarvitse rankaisevaa Jumalaa. Siis rankaiseminen ei ole jotain sellaista, että Jumala aktiivisesti ja ulkopuolisena lyö kun olisi voinut jättää lyömättä tai suuttuu kun olisi voinut jättää suuttumatta. Vaan pahuudessa on rangaistus itsessään. Jumala “rankaisee” antamalla ihmisille heidän luonnollisen pahuutensa ja sen seuraukset täysimääräisenä. Ihmisellä ei ole muuta pelättävää ensisijaisesti kuin oma itsensä, välillisesti muut ihmiset ja taustalla langennut materiaalinen todellisuus. Pelastamalla ihmiset synniltä Jumala myös pelastaa heidät heiltä itseltään. Se, että Jumala aktiivisesti puuttuu asioiden kulkuun, kuten Raamatussa ja eritoten Israelin historiassa, ei ole sääntö, vaan nimenomaan poikkeus.

Tähän voi joku Ed Feser argumentoida, että Jumalalla olisi, kaiken lopussa, moraalinen oikeus myös aktiivisesti rangaista vihollisiaan. Mutta se on eri argumentti. Vaikka se oikeasti olisi toimiva, niin voimme yhtä hyvin olettaa, että se ei ole. Silloin pätee edellisen kappaleen ajatus. Eli sen sijaan, että Jumala aiheuttaisi pahan ja sitten rankaisisi siitä, on niin päin, että hyvään luomistyöhön sisältyy mahdollisuus pahaan. Vain Jumalassa potentiaalinen ja aktuaalinen ovat yhtä. Luomistyön idea on nimenomaan se, että siinä asiat ovat potentiaalisia, ja ne aktualisoituvat erillisen askeleen tai tapahtuman kautta.

Et voi saada absoluuttista hyvää siten, että luovut potentiaalisen ja aktuaalisen yhtäläisyydestä. Eli luotu kaikkeus voi olla hyvä, mutta se ei voi olla absoluuttisen hyvä. Näiden kahden ero on nimenomaan, jos sille haluaa jonkin järjellisen sisällön antaa, tuossa potentiaalisen ja aktuaalisen erossa. Sellaisia uskomuksia on, joissa luotu kaikkeus on itsessään paha sen potentiaalisuuden vuoksi. Kun taas kristinuskossa se on hyvä juuri siksi, että kaikki sen potentiaalit ovat hyviä.

1 tykkäys
104

Minä uskon tähän. Minulla ei ole mitään kokemusta pahoista hengistä enkä niitä “Jeesuksen omana” osaa pelätä. Ihmisissä sitä vastoin pelättävääkin riittää.

Pitäisikö kehittää uskonelämään jokin elementti tai vaste pahoja henkiä ja paholaista varten vai voiko jättää asian käytännössä huomiotta?

105

Lähtökohtaisesti asian voi jättää huomiotta, jos pyrkii kuitenkin jatkuvasti elämään kristillisesti. Eri asia, jos on tekemisissä mustan magian, noituuden tai vastaavien asioiden kanssa. Myös, jos on tekemisissä tällaisten henkilöiden kanssa, asia voi tulla ajankohtaiseksi.

Pääsääntöisesti nämä eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä asioita. Jos uskonelämäänsä jotain haluaa, niin voi rukoilla: “Herra, lähetä pyhät enkelisi suojelemaan minua, niin ettei vastustaja saa sijaa elämässäni, vaan jotta voisin kiittää ja ylistää sinua sinun varjeluksestasi; Kristuksen, Herramme kautta.” On aivan mahdollista myöskin jättää tämä “yksi sunnuntai vuodessa” tyyppiseksi asiaksi - tällöin tämä liittyy ennen kaikkea varmaankin mikkelinpäivään.

Ei jatketa tässä ketjussa tästä aiheesta tämän enempää - vastaukset uuteen ketjuun.