Kuten sanoin, kunnioitan kokemustasi.
Tuo Helsinki on kyllä tässä suhteessa kaksipiippuinen juttu.
Esim. Sleyllä herätysliikkeistä on aika voimakastakin toimintaa siellä (vaikkapa Pyhän sydämen kappelin messut). Ja eiköhän sieltä löydy kaikkien herätysliikkeitten toimintaa ja jumalanpalveksia. Toisaalta viestit kertovat että seurakuntien tarjonta Hesassa on vähän sitä sun tätä. Poikkeuksia siinäkin.
K&K on täällä ollut vitsin ja kiukunkin kohteena vuosikausia. Onpa nykyinen Hesan piispa Laajasalokin kirjoittanut hiljattain, että moinen kirkkolehti voisi mieluummin keskittyä evankeliumin julistamiseen kuin “journalismiin” (joka juuri oli lähinnä sitä pilkkaa monen mielestä).
3 tykkäystä
Noin varmasti on, että oikeinkin opettavia on siellä täällä. Mutta ymmärräthän, että kuinka “tärpän tällingillä” touhu on siinä tapauksessa, että ihminen joutuu itse etsimään lukuisten herätysliikkeiden ja saarnaajien parista ne oikeaoppiset tapaukset ja toivomaan, että ne pysyisivät omassa kotiseurakunnassa, eivät jäisi eläkkeelle, muuttaisi muualle, sairastuisi tai kuolisi jne., jolloin se oikeaoppisen hengenravinnon saanti olisi heti uhattuna.
Ei uskonelämän ole tarkoitus olla sellaista, että yksilöt juoksevat oikeaoppisten pastoreiden perässä. Sen on tarkoitus olla sellaista, että meneepä minkä tahansa seurakunnan mihin tahansa palvelukseen milloin tahansa, niin aina saa osallistua oikeaan ja hyvään palvelukseen.
Sellainen, joka on tuskastunut ev.-lut. kansankirkon linjattomuuteen, ei saa lohtua siitä, että hänelle sanoo jossain olevan jonkun hyvänkin tyypin. Sen varaan laskeminen olisi vähän sama asia kuin palavassa talossa liikkuisi vain huoneesta toiseen sen sijaan että pakenisi ulos kokonaan ja asettuisi johonkin turvallisempaan paikkaan.
Kun itse olin ev.-lut. ja sen toimintaan tuskastuneena mietin eroa, niin ei minua kyllä kiinnostanut mitkään Sleyt, Rauhanyhdistykset tai Kansan Raamattuseurat yhtään. Ajattelin, että ei Jeesus sellaisia perustanut. Koin kaikki nuo ihan saman luterilaisuuden ilmentymiksi, johon olin jo pettynyt. Siksi niihin vetoaminen olisi ollut täysin turhaa - etenkin, kun en ollut minkään noiden toiminnassa koskaan mukana ja tunsin niitä kohtaan vierautta jo ollessani ev.-lutin toimintaan aktiivisesti osallistuva. Nuo ovat mielekkäitä vaihtoehtoja vain, mikäli henkilö mieltää itsensä ensisijaisesti evankelis-luterilaiseksi.
Joo, ei pitäisi joutua juoksemaan. Mutta monet ovat kyllä kokeneet niinkin, että esim. Sley on hyvä vaihtoehto, ja sitoutuneet siihen. Silloin ei tarvitse juosta.
Eli tuosta sinunkin viestistäsi näkee sen, että syy on pettymisessä luterilaisuuteen kokonaan, ei siihen että siellä on tätä hajontaa.
Minusta siis perustelu, jonka jkh esitti, on hiukan epäuskottava. Mutta uskon että hänellä ja sinulla on muuten ihan vahvat muut syyt ja hyvät perustelut kirkon vaihtamiseen.
Luulenpa, että moni joka pettyy ev.-lut. kansankirkkoon, ei vain saa itseään uskomaan sellaiseen kirkkokäsitykseen, että Kristuksen kirkko on Sley, Rauhanyhdistys tai Kansan Raamattuseura. Pettymyksestä ei seuraa uskosta luopuminen (toki niinkin voi käydä maallistuneille jäsenille), vaan sen kysyminen, mitä on olla kristitty, mikä on kirkko, missä on oikea oppi, missä nämä kaikki ovat säilyneet jne. Esimerkiksi se, että näkee realistisena vaihtoehtona siirtymisen ev.-lut. kansankirkosta Sleyn tilaisuuksissa käymiseen, edellyttää jo aivan tietynlaista kirkkokäsitystä. Siis juuri sitä, jossa kirkko on abstrakti ja näkymätön jne.
Jos ihminen on kuitenkin pettynyt luterilaisuuteen, niin silloin hän todennäköisemmin uudelleenarvioi koko kirkkokäsityksensä kuin vain yrittää siirtyä yhdestä luterilaisesta yhteisöstä toiseen. Koska jos oppi on se ihan sama luterilainen oppi, niin mikä takaa, ettei sille Sleylle tmv. luterilaiselle yhteisölle käy aikaa myöten ihan samalla tavalla?
En nyt osaa sanoittaa tätä riittävän hyvin, mutta kyse on siitä, että jos ei enää voi uskoa siihen, että luterilainen oppi ja seurakuntatodellisuus säilyttäisi uskon, opin ja käytännöt puhtaana, niin sen jälkeen ei vain voi uskoa siihen, että totuus olisikin jonkin entistä pienemmän luterilaisen haaran sisällä.
Ymmärtääkseni Sley ei ainakaan voittopuolisesti edusta tuonlaista kirkkokäsitystä.
Ihan hyvin sanoitettu, luulen ymmärtäväni.
Mutta mielestäni tässä on oleellinen kysymys, että mistä tulee se vakuuttuneisuus muualla olevasta tosi kirkosta.
Näkisin, että enemmän on siis vaikuttimena halu ja toive kohdata “täydellinen” ja “tosi” kuin se, että luterilainen kirkko on maallistunut ja se askartelee väärien asioiden parissa. Ja näin varmasti muillakin kuin sinulla.
Kyllä näitä hyvä miettiä on. Olen paljonkin pohtinut meidän seurakuntiemme ja järjestöjen puutteita. Minulla ei vissiin vain ole sitten niin suurta motivaatiota muuttaa uskoani siihen mikä on Kirkko. Ei se ole tuota abstraktiutta, mutta en usko ainakaan toistaiseksi että mikään organisaatio ja traditiokokoelma olisi ehdottomasti oikeassa ja muut väärässä. Se on minusta epälooginen ja epäuskottava ajatus. Enemmän uskon “reaktioteoriaani”. Kaikki kirkkohistorian jaot ja liittymiset ovat inhimillisen heikkouden seurausta. Meidän tulisi erottautumisen sijasta pyrkiä löytämään yhteisiä tekijöitä ja myös myöntää että kaikkea ei voida enää jälkeen päin muuttaa eikä ymmärtääkään.
Mutta asiasta kuudenteen:
Se, seikka joka sinun kritiikissäsi on eniten kolahtanut minun (siis positiivisesti) on nämä meidän kaikki uusimmat kotkotuksemme. Se, että luterilainen maailma ja meidän kirkkomme siinä mukana tuntuu voivan tehdä lähes mitä uutta “reformaatiota” tahansa, voi ehkä kenties mahdollisesti sittenkin jossain mielessä kertoa ongelmasta luterilaisuuden ja koko reformaation juurissa. Mutta en oikeasti tiedä.
1 tykkäys
@Plautilla tuo on varmasti totta mitä sanoit, että liittyy lähinnä Suomeen ja katolisen kirkon asemaan Suomessa jne. Varmasti olisi ihan erilainen tilanne, jos asuisi Italiassa, Espanjassa tms.
@Filonilla olen lukenut tuon kirjan, tosin siitä on jo jonkin aikaa. Kaikillahan syyt liittyä kirkkoon ja oma usko yms. ovat hyvin henkilökohtaisia, eikä niitä voi arvioida tai mitata mutta osa kirjan kokemuksista tai myös mediassa vastaan tulleista kokemuksista ovat jollain vaivanneet minua siinä, että varsinaisesta uskosta Jumalaan ja Jeesukseen puhutaan hyvin vähän. Jotenkin minulla särähtää korvaan(tai silmään tai miten vaan) se, että korostetaan pelkästään mystiikkaa tai kauneutta tai jotain jännyyttä ortodoksisessa kirkossa. Tai minulla herää ajatus, miksi osa on sitten varsinaisesti liittynyt ortodoksiseen kirkkoon. Katolisen kirkon yhteydessä ihmiset taas puhuvat enemmän opin oikeellisuudesta jne ja suppean tutkailuni mukaan sinne liittyy teologiaa opiskelleita miehiä tai muuten korkeakoulutettuja miehiä. Tällä kommentilla siis en tarkoita teitä täällä olevia (ort ja kat) mitenkään niputtaa samaan, enkä loukata millään muotoa. Tämä vaan on oma, ehkä täysin vääristynyt kuvani mutta tällaiseen olen törmännyt. @jkh kiitos vastauksesta. Teilläkö siis jkh ja filonilla ei ollut kiinnostusta katoliseen kirkkoon ennen päätöstänne liittyä ortodoksiseen? Oliko tuo liturgia yms juuri suurimpana erottavana vaikutteena?
Muutkin kristityt uskovat Jumalaan ja Jeesukseen.
Ei.
Rooman paavin johtama kirkkokunta ei ole herättänyt minussa koskaan muuta kuin ihmetyksen sekaista kauhistusta.
Kun itse petyin Suomen ev.lut. kirkkoon ja erosin siitä (vuosien prosessi), niin se ei ollut pettymystä luterilaiseen oppiin, vaan mm. siihen, miten kirkon sisällä tätä oppia voidaan heitellä ajan tuulien mukaan. Vika on siis kansankirkon päätöksen teossa, jossa esim. kirkolliskokouksella on valta muuttaa kirkon oppia enemmistön päätöksellä vastoin Raamattua. Todellisina vaihtoehtoina en missään vaiheessa nähnyt muita tunnustuskuntia, vaan valinnan tein olemassa olevista luterilaisista vaihtoehdoista. Niinpä mutkien kautta Luther-säätiö alkoi näyttäytymään hiippakunnaksi järjestäytymisen jälkeen (Lähetyshiippakunta) oikealta kirkolta, jolla on kirkon tuntomerkit ja näitä seurakuntia haluan olla myös rakentamassa. On ihmeellistä, kuinka pienillä resursseilla säännöllinen jumalanpalvelustoiminta saadaan pyörimään, kun ihmisillä on sanan, Sanan ja sakramenttien nälkä. Monella tapaa koemme tulleemme siunatuiksi, kaikesta ”kurasta” huolimatta, mitä eripuolilta sataa.
2 tykkäystä
Tämä on tosiaan suppea otos. Teologiaa opiskelleita miehiä on kirkkoonotoissa mukana, ja tämä on silmiinpistävä joukko, mutta enemmänkin voi olla niitä, jotka eivät millään mittarilla ole opiskelleita. Katoliseen kirkkoon löytää tiensä kaikenlaista väkeä, ja jokaisella on oma tarinansa.
3 tykkäystä
Katoliseksi siirtyneistä teologeista puheenollen: Facebookin kautta näin tiedon, että viime viikonloppuna liitettiin katolisen kirkon yhteyteen pastori ja TT Juho Sankamo, joka on aiemmin ollut ainakin seurakuntapappi ja SRO:n Varsinais-Suomen piirityöntekijä.
2 tykkäystä
Voi olla että oikean opin korostuminen johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Suomessa katolinen kirkko on luterilaisessa ympäristössä. Koska juuri luterilaisuuteen liittyy historiallisista ja teologisista syistä “oikean opin korostaminen”, katoliset teologit Suomessa joutuvat pakostikin ottamaan kantaa koko ajan oikeaan oppiin, vaikka se ei ole mitenkään sinänsä oleellista yksilökatolilaisen elämässä. Toki teologisesti oppineille on itselleen tärkeää myös perustella uskoaan.
5 tykkäystä
Ja ihan käytännössä, sekä ortodoksinen, mutta varsinkin katolinen kirkko ovat Suomessa silmiinpistävästi mamukirkkoja. Eli monikulttuurisuus näkyy hyvin niiden kirkollisessa elämässä luterilaiseen kansankirkkoon verrattuna.
3 tykkäystä
Kysymys ei tullut minulle eli vastaan silti. Minä arvoin muutaman vuoden Katolisen ja Ortodoksisen kirkon väliä. Katoliseen kirkkoon ei toki ollut kauheasti elävää kosketusta, koska arpoessa asuin paikkakunnalla vailla Katolista kirkkoa eikä katolaisia tuttujakaan ollut kauheasti, mutta opillisia juttuja pohdin paljonkin. Lopulta varmaan sekä elävä kosketus ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämään että jonkin sortin ortodoksisen apologetiikan löytäminen merkityksessä paremmat vastaukset erinäisiin opillisiin kysymyksiin veivät voiton. Ja näin jälkijunassa miettien oli siinä varmaan Pyhä Henkikin asialla. Ortodoksinen kirkko veti puoleensa. Kiinnostus Katolisen kirkkoon oli kulttuurellista, esteettistä ja opillista, mutta se ei jostain syystä vetänyt samalla tavalla puoleensa
1 tykkäys
Ymmärrän positiosi enkä halua siitä kiistellä - jokainen näet joutuu uskonsa varassa ratkaisunsa tekemään - mutta totean vain sen, että juuri tismalleen tuossa kommentissasi se kirkkokäsityksen abstraktius mielestäni näkyy. Se abstrahoituu kenties tämänkaltaisen ajatuskulun seurauksena:
Kaikissa kirkkokunnissa on mukana syntisiä ihmisiä >> kaikissa kirkkokunnissa on siis epätäydellisyyttä ja eroavuuksia >> mutta kaikissa kirkkokunnissa on myös hyviä ja oikeita asioita >> kukaan ihminen ei osaa arvioida erehtymättömästi eri kirkkokuntia >> Kristuksen kirkko ei ole kuitenkaan voinut hävitä tyhjiin >> niinpä tosi kirkon täytyy olla näkymätön ja salattu, ja vain Kristus tietää keitä siihen kuuluu >> tosi kirkko ei siis ole mikään tietty kirkkokunta.
Tuo on juuri se kirkkokäsitys, jota en voi missään tapauksessa hyväksyä. Kirkko ei voi olla näkymätön, koska pyhät apostolitkaan eivät sitä olleet. Juudas oli sataprosenttisen täydellisesti kirkon jäsen aina itsemurhaansa asti. Kavaltaneenakin hän oli kirkon jäsen ja apostoli - hän oli apostoli, joka lankesi ja syntiensä tunnustamisen ja katumisen sijaan hän lankesi uuteen syntiin, joka erotti hänet peruuttamattomasti kirkon yhteydestä. Jos hän ei olisi tappanut itseään vaan olisi katunut, niin hänet oltaisiin voitu ottaa takaisin yhteyteen - ehkä kuitenkin jonkinlaisen epitimian ja katumusajan kautta. Sellainen olisi kuitenkin ollut kirkon sisäinen toimenpide.
Ei siis ollut niin, että vain ne muut 11 olisivat olleet oikeasti kirkon jäseniä ja apostoleja, ja Juudas ei ollutkaan. Ei, kyllä hänet oli otettu jäseneksi ja perehdytetty pyhiin salaisuuksiin aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Hän oli kirkon jäsen niin täydesti kuin olla ja voi. Kirkko oli näkyvä, ja kaikki tiesivät, keitä siihen kuului: ketkä oli kastettu, ketkä kävivät liturgioissa, ketkä osallistuivat ehtoolliselle jne.
Kirkko on kasvanut, mutta se on koko ajan ollut tällainen näkyvä yhteisö maan päällä. Edesmenneet kristityt ovat toki kirkon jäseniä myös, sillä “valtakunnalla ei ole loppua”, eikä kuolema erota niitä, jotka ovat rakkauden yhdistämiä.
Tässä kohtaa kirkkokäsityksemme siis eroavat, koska minä pidän ortodoksista kirkkoa ehdottomasti oikeana. Ortodoksisen kirkon jäsenten hyvyydestä tai huonoudesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kukaan ei voi sanoa, että he eivät olisi Kristuksen perustaman näkyvän ja konkreettisen yhteisön, hänen kirkkonsa, katkeamattoman perinteen ja historiallisen jatkumon edustajia. Ei ole ollut mitään katkosta tai luopumusta, joka antaisi aihetta epäillä asiaa.
Uskaltanen nyt kertoa: Olin kolmisen viikkoa sitten menossa maalle junalla ja jossain vaiheessa istui toiselle puolelle käytävää mies, jolla oli mukanaan Raamattu ja kristillisiä kirjoja, ynnä läppäri. Matkan loppupuolella uskaltauduin tervehtimään häntä ja totesin, että hän taitaa olla veli Kristuksessa. Hän myönsi asian laidan ja aloimme jutella. Kovasti kun olen miettinyt tätä kirkkokunnan vaihtoa viime kuukaudet, niin kerroin tästä hänelle ja otin esiin joitain ongelmallisiksi kokemiani asioita luterilaisuudessa. Hän myötäili ja kertoi sitten yllättäen olevansa itse pappi ja ilmeisesti aikeissa liittyä Katoliseen kirkkoon. Hän oli siis Juho Sankamo.
Alle kaksi kuukautta sitten olin ekaa kertaa Liisankadulla ortodoksisessa vigiliassa ja siellä ei ollut aluksi juuri ketään muuta. Sitten tuli kohtelias nuori mies paikalle ja kyselin, että missä pitäisi seistä siellä. Hän kertoi olevansa tokaa kertaa paikalla ja yhtä matkaa lähtiessämme hän kertoi olevansa luterilainen pappi Mika Bergman ja juuri vaihtamassa ortodoksiseen! Kovasti kun olin asiaa tuskaillut ja rukoillut, niin kieltämättä tämä kohtaaminen ei tuntunut ihan sattumalta, vaan ehkä jopa jonkinlaiselta merkiltä. Tuossa vaiheessa kyllä olin jo aika varma ortodoksiseen liittymisestä ja ainakin olisi tuntunut tosi vaikealta olla liittymättä. No, eihän tässä vielä ole liittyminen tapahtunut, vasta syksyllä alkaa katekumeeniopetus.
6 tykkäystä
Minäkin vastaan, vaikka ei kysyttykään minulta: Ei ollut, ja ihmettelin sitä hieman itsekin. Erinäisten seikkojen ja kokemusten myötä ortodoksinen kirkko oli vain alkanut vetää puoleensa. Se oli hieman outoakin, kun ei minulla ole mitään ortodoksisia sukujuuria eikä oikeastaan tuttaviakaan. Niin vain kävi.
Minulla eroaminen ev.-lutista liittyi kysymykseen ehtoollisen oikeellisuudesta; menetin uskoni siihen, että ev.-lut. kirkon ehtoollinen olisi oikea ehtoollinen. Koska kirkossa käyminen liittyi minulla mitä suurimmassa määrin juuri ehtoollisen sakramenttiin, ei ollut enää mielekästä pysyä ev.-lut. kirkon jäsenenä, kun en uskonut saavani ev.-lut. kirkosta oikeaa ehtoollista.
Ort. kirkkoon en päätynyt kuitenkaan minkään järkeilyketjun seurauksena tai liturgian kauneuden hurmaamana. Se liittyi ehkä muutamaan kuulemaani ortodoksiseen opetukseen, kokemukseen eräästä ikonista, erääseen KS piispa Arsenin luentoon, sisäiseen tunteeseen muutamissa erinäisissä tilanteissa, silloisen tyttöystäväni (joka oli ort.) sanoihin ym. Sanoisin, että Jumalan voima synnytti luottamuksen em. asioiden yhteydessä.
Roomalais-katolilainen kirkko ei ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto - ei vaan ollut vetoa siihen suuntaan. En siis suorittanut mitään vertailua näiden kahden välillä, en lukenut molempien kirjallisuutta tai käynyt kummankin palveluksissa ja vertaillut. Ei se ollut lainkaan sellaista.
Itse asiassa asenteeni room.-kat. kirkkoa kohtaan oli silloin paljon positiivisempi kuin mitä se on nyt. Pidän nykyään näet room.-kat. kirkkoa huomattavasti epäyhtenäisempänä ja ehkä heikompanakin mitä silloin pidin. Minulla oli näet suomalaiselle melko tyypillinen käsitys room.-kat. kirkosta tavattoman vahvana ja käytännöiltään yhtenäisenä kirkkokuntana. Mutta mitä enemmän siitä oppii, sitä sillisalaattimaisempana ja enemmän epärealistisia vaatimuksia jäsenilleen asettavana se näyttäytyy.
Esimerkiksi ajatus velvoittavista messuista olisi estänyt jo kättelyssä kiinnostukseni room.-katolilaisuutta kohtaan. Ortodoksisen kirkon tietynlainen “kaoottinen” ensivaikutelma näet näytti minun silmissäni vakuuttavammalta osoitukselta Pyhän Hengen varjeluksesta kuin room.-kat. katekismuksen numeroidut pykälät, jotka eivät minunlaiselleni henkilölle näyttäydy voimallisuutena, vaan inhimillisenä kontrolloimisen tarpeena. Muistan miettineeni sitä, miten on mahdollista, että ortodoksisuus vaikuttaa niin yhtenäiseltä, vaikka ei ole paavin kaltaista mahtijohtajaa eikä myöskään kaikille yhteistä katekismusta tmv. Ajattelin, että se on mahdollista vain, jos Jumala itse varjelee ortodoksista kirkkoa.
No, kun on sisällä jonkin aikaa, niin toki alkaa huomata, että kyllä ort. kirkossakin on tiettyjä “kuppikuntia” ja kinastelua, mutta toisaalta ne eivät yleensä kuitenkaan uhkaa esim. liturgiaa tai oppia, joten ne on helpompi nähdä yksilöiden omana heikkoutena kuin kirkon vikoina.
2 tykkäystä
@Filonilla siis tokipa muutkin kristityt uskovat Jumalaan ja Jeesukseen, en ehkä osaa ilmaista tässä nyt itseäni oikein/selvästi.
Ja kiitos vastauksistanne! Moniin näkökulmiin pystyin samaistumaan tai sitten ne antoivat ajattelemisen aihetta. Itsekseen lukiessa ja pähkäillessä saattaa muodostua kummallisia olettamuksia ja hämärtyy se metsä puilta. Kuten sanottu, ortodoksisuudessa on heti aluksi ollut vetoa ja jotain turvallisuuden tuntua, vaikea kuvailla. Kuitenkin kun lukee ortodoksisesta kirkosta ei voi olla lukematta samalla myös katolisesta kirkosta, kyllähän ne aika rintarinnan ovat kulkeneet(tai kai tästäkin voi olla eri mieltä).
Yksi tosi jännä seikka oli kun mietin näitä kahta jokunen aika sitten. Mietin(hypoteettisesti), että mitä jos joskus (useamman vuoden päästä, jos silloinkaan, tietysti evlut puolisoni mielipide huomioiden) haluaisin lasteni kuuluvan samaan kirkkoon kun mihin nyt mietin liittyväni. Silloin puntaroin katolista vaihtoehtoa. Tuli voimakkaasti olo, että no ei, tämä olisi minulle siinä tapauksessa mutta lapset saisivat pysyä evlut kirkon jäsenenä. Samalla tajusin asian järjettömyyden. Miten ihmeessä voisin kuulua kirkkoon, johon en lapsiani sitten haluaisi liittää? Ja ortodoksisen kirkon suhteen en koe samaa tunnetta, siihen lapsiani liittäessä olo olisi rauhallinen ja hyvä. Onko taustalla sitten inhimillinen epävarmuus tuntemattomampaa katolista kirkkoa kohtaan tai joku alitajuinen katolisen kirkon kohujen aiheuttama ennakkoluulo. Vai kertakaikkiaan johdatus ortodoksiseen kirkkoon. Luotan kyllä, että lopulta se selviää.
Tarkoitin, ettei kenenkään tarvitse siirtyä toisesta kirkosta tai yhteisöstä ortodoksiseen kirkkoon siksi, että ortodoksit uskovat Jumalaan, kun kaikki muutkin kristityt uskovat Jumalaan. Uskosta ei puhuta ortodoksisessa kirkossa niin paljon, koska se on niin itsestään selvä asia. Meillä puhutaan vaikkapa opetuspuheissa siitä, että meidän pitäisi yrittää elää evankeliumin mukaista elämää.
LISÄYS: Alexander Schmemann: Vedestä ja Hengestä s. 47: Sanan usko merkitys on paljon syvempi kuin moni tänä päivänä ymmärtää: hyväksytään järjen tasolla sarja oppeja ja oppilauseita. Usko merkitsee ennen kaikkea uskollisuutta, sitoutumista ilman ehtoja, täydellistä kuulumista jollekin, jota on toteltava ja seurattava riippumatta siitä, mitä tapahtuu.
1 tykkäys