Oman kirkkokunnan valitseminen

Monet ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin liittyneet ortodoksiseen kirkkoon osallistuttuaan erilaisiin Valamon opiston kursseihin ja käytyään siellä palveluksissa. Tietysti kansalaisopiston ikonimaalauskurssilla ei saa tietää mitään ortodoksisuudesta, kun tunnustuksellinen opetus on kiellettyä. En vain ymmärrä, miten ikonimaalausta voi opettaa, jos ei voi puhua ortodoksisuudesta.

Huh, melkoista ryöpytystä tuntuu puolin ja toisin olevan katolilaisilla ja ortodokseilla toistensa kirkkoa ja sen tapoja kohtaan. Ymmärrän kyllä, että se oma kirkko näyttäytyy parhaana ja oikeana mutta aikamoista vihapuhetta, tämä nyt ei varmasti kummankaan kirkon linjaan sovi tai ole tavoitteena kummassakaan. Eikä sovi mielestäni ihan kirkkokunnasta riippumatta kristillisiin arvoihin. Noh, tunteita herättävää tämä toki on.

Se on kyllä sääli, että esim ikonimaalauskurssilla ei voi puhua uskon asioista, onhan se nyt ihan perus olettamus tietää taustaa. Ja se, että uskoa Jumalaan ja Jeesukseen pidetään itsestään selvyytenä voi olla kyllä jollekin kirkkoon liittymistä miettivälle epäselvää. Tai ehkä osa sitten liittyykin vähän väärästä suunnasta kirkkoon. Jotenkin minä itse näen kirkon ja siihen kuulumisen/liittymisen tärkeimpänä perustana sen uskon nimenomaan, lisäksi myös kirkon oppien hyväksymisen. Mikään ns ”elämysmatkailu” sen ei pitäisi lähtökohtaisesti kai olla. En ole koskaan jutellut katolisen kirkon papin kanssa mutta ortodoksisen papin kanssa jutellessa kun kerroin tästä tapahtuneesta kääntymyksestäni/uskon vahvistumisesta (miksi sitä nyt nimittäisi) ja olin ns varautunut puhumaan syvemmin aiheesta hän kuitenkin ohitti(tämä ehkä vähän voimakas termi mutten keksi tähän hätään parempaa) ja totesi uskon olevan jatkuvaa kasvua(siis sitähän se toki onkin), kertoi liturgian monimuotoisuudesta ja kirkon hallinnollisista asioista jne. Niin ehkä kaikki kirkkoon Valamon kautta/ikonimaalauskurssilta/liturgian kauneudesta nauttivista eivät tajua sitä, että pointtihan on nyt nimenomaan uskosta Jeesukseen ja Jumalaan. Onko katolisella kirkolla kirkkoon liittyvien osalta keskustelua tarkemmin uskosta, mihin uskoo ja mitä tunnustaa jne. ?

Kirkkoonotettavien täytyy keskustella kirkkoherran kanssa. Minun kokemukseni mukaan siinä tiedustellaan kirkkoon hakeutumisen syitä, onko osallistunut messuihin ja opetukseen ja onko jotain epäselviä asioita tai jotakin, mitä ei hyväksyisi.

Ryöpytystä voi olla joidenkin palstan katolilaisten ja ortodoksien välillä. Mutta ei siitä kannata mitään yleistyksiä tehdä. Itse en esimerkiksi ole täällä tai edellisilläkään foorumeilla mihinkään ryöpytyksiin ottanut osaa katolisuudestani huolimatta ja ryöpytyksetön kirjoittelutapa on totta tietääkseni myös foorumin monen ortodoksin ja katolilaisen kohdalla. :slightly_smiling_face:

6 tykkäystä

Näinhän se on, mutta onhan tässä sellainen pointti ihan todellinenkin, että sitä “oikeaa kirkkoa” tai “parasta kirkkoa” hakevan ei kannata ihmisten käyttäytymisen perusteella suunnistaa… Ihmiset riitelevät kaikkien porukoiden sisällä, ja lisäksi rajojen ylikin. -Mitkäs pyhät ja hurskaat munkit ne siellä Syntymäkirkossakin tappelivat siitä tuolin paikasta taannoin? :laughing:

Lievästi vinoillen mutta hiukan tosissaan on joskus sanottukin, että luterilainen syntikäsitys on helppo todistaa, kun vain katselee (kaikenlaisten) kristittyjen riitoja. Meillähän ei tunnetusti kovin korkealle ihmisen osuutta pyhittymiseen noteerata…

4 tykkäystä

Valamon tai seurakuntien tai muiden ortodoksisten tahojen ikonimaalauskursseilla puhutaan tietysti ortodoksisuudesta, mutta kansalaisopistoissa tai työväenopistoissa, tai mitä ne nykyisin ovat, se on kiellettyä.

Varmasti katekumeenikurssillakin puhutaan uskosta, mutta se on todella niin itsestään selvä asia, että mitä puhumista siinä on? Miksi kukaan haluaisi liittyä mihinkään kirkkoon, jos ei edes usko Jumalaan?

Tätä saa kaikin mokomin pitää pinnallisena ja hömppänä seikkana, mutta itselläni kyllä vaikutti se, että koin, että on oltava jokin henkilökohtainen tai sukuhistoriallinen yhteys siihen kirkkokuntaan. Isäni isä oli ortodoksi. (Hän liittyi luterilaiseen kirkkoon jotta pääsi naimisiin isäni äidin kanssa.) Ei varmasti olisi ollut mahdotonta liittyä ort. kirkkoon, vaikka näin ei olisikaan ollut, mutta olisin mä varmaan kokenut että kynnys olisi ollut korkeammalla.

Jotenkin en katolista kirkkoa edes tullut harkinneeksi. Käytännössä asiaan varmasti vaikutti se, että täällä kotikaupungissani ei ollut oikein tilaisuuksiakaan tutustua katolisen kirkon jumalanpalveluselämään.

Minusta taas tuntui vain luontevalta moninaisuudelta, että eri maissa on vähän eri meiningit. Samoin itseäni ehkä epäilytti “katolinen analyyttisyys”, kun oli sellainen näkemys, että mysteerit ovat mysteereitä, jotka loppupeleissä karttavat tarkkoja määritelmiä :slight_smile:

2 tykkäystä

Miten te, jotka olette kääntyneet katolilaiseksi tai ortodoksiksi olette kirkkokuntaanne päätyneet? Uskoisin, että en ole ainut joka näitä kahta on ”vertaillut” tai näihin kahteen tutustunut tarkemmin etsiessään omaa kirkkokuntaa.

Itse kyllä pidin katolista kirkkoa eräässä vaiheessa varteenotettavana vaihtoehtona. Puoltavana seikkana pidin sitä, että olen sittenkin “läntinen” ihminen identiteetiltäni. Luterilaisuushan alkoi kritiikkinä katolisen kirkon väärinkäytöksiä kohtaan. Alun ärripurrivaiheen jälkeen katoliset ovat mielestäni ottaneet onkeensa monista protestanttien kritiikeistä. Onhan heillä jopa oma katekismus nykyään!

Luin katolista näkemystä edustavia kirjoja, mutta en silti käynyt heidän messuissaan. Ensimmäisenä syynä oli henk.koht. vastenmielisyyteni “kirkkokuntashoppailua” vastaan. Toiseksi ortodokseilla on kumminkin vahvempi jalansija maassamme ja sillä on siis väkevämpi traditio Suomessa. Jos katolinen kirkko olisi vallitsevampi kuin mitä on, olisin kenties käynyt katsomassa heikäläisten messussa, mistä on kysymys.

Kun edellisessä viestissäni mainitsemani Alexander Schmemann avasi mielestäni aivan laittamattomasti ortodoksista liturgiaa, luin lisää muitakin ortodoksiteologeja ja palaset vain entisestään loksahtivat kohdalleen. Sitten oli vain alettava käymään ortodoksisissa palveluksissa. Ja näin, että näin sen on oltava.

Omat tuntemukseni - mikä kauhistus protestantille! - korreloivat kokemani kanssa - toinen kauhistus protestantille! - aivan prikulleen.

En ole yhteentoista vuoteen katsonut taakseni kaikista hankaluuksista huolimatta.

Koin toki myös jonkinlaista johdatusta. Esim. kun näitä asioita pohdiskelin ja olin jo ottanut yhteyttä paikalliseen ortodoksiseen seurakuntaan, minulle tarjoutui aivan puskista mahdollisuus vierailla Laatokan Valamossa. Se nyt ei ollut erityisen ylevöittävä kokemus. Edellisenä iltana olimme ottaneet kuppia aika reippaasti Sortavalassa (porukkammme ei ollut mitään pyhiinvaeltajia vaan turisteja) ja Valamossa armottomassa helteessä meitä juoksutti ympäri saarta topakka opas. Luulin saavani sydänkohtauksen, mutta jotakin sentään jäi mieleen. Esim. muuan venäläinen nainen itkemässä kirkon erään ikonin edessä.

3 tykkäystä

Identiteettini taitaa olla toistaiseksi kristitty ja lisämääreenä on luterilainen, ei protestantti koska se kirjo on niin laaja, mutta en kauhistu tuosta, että tuntemukset ja kokemukset vievät, ja palaset loksahtelevat.

Mutta ei se sellaista jymäkkää tavaraa toki ole, kun joku haluaa tietää, onko perusteita vaihtaa kirkkoa. Sillä lopulta kuka tahansa voi sanoa tuntemustensa vievän. Kaikki maailman piskuisimmatkin kristilliset suunnat taitavat koostua ihmisistä, jotka uskovat Pyhän Hengen johdattaneen heidät juuri siihen karsinaan…

1 tykkäys

Niin no oma viitekehykseni oli jyrkkä protestantismi eli nojatuolikalvinismi (luen yksin Raamattua ja sen kommentaareja). Kuka tietää, olisiko nykyinen kaiken syleilevä luterilaisuus, johon minulla lapsuudessani oli ovi auki, johtanut asioiden kyseenalaistamiseen? Todennäköisesti olisi, sillä olen sitä ihmisryhmää, joka kaipaa jämäkkyyttä uskonasioissa.

Olen taas viime aikoina lueskellut “läntistä” ajattelua s.o. protestantismia ja katolilaisuutta. Mutta en ole kohdannut vielä mitään, mikä voisi tarjota enemmän ja - mielestäni puhtaampaa - kuin ortodoksinen kirkko.

1 tykkäys

Kun nyt ei tähän mentäs täällä meijän laatikolla…
Aika surullinen juttu kyllä, että Jeesuksen syntymäsijoilla tämmöstä.

1 tykkäys

Tuo on häpeä. Siitä ei kahta sanaa.

Enkä minä ole ylpeä luterilaisten hullutuksista, enkä kaikista niistä sodista (tuohan nyt vain tappelu) joita meidänkin kirkkomme edustajat ovat järkkäilleet historian aikana.

Mutta onhan tässä aikamoista symboliikkaa, ja pistää miettimään.

Sattuuhan sitä kun koetaan oma reviiri loukatuksi. Pikku hiljakseen erinäisiä pieniä ja ehkä isompiakin “loukkauksia” jää muistiin, yksilölle ja lopulta kollektiivisesti koettuna, niin se jokin tapahtuma saa sitten padon poksahtamisen kaltaisesti ylettömät mittasuhteet. :slight_smile:

Niinpä. Ihminen on pohjimmiltaan aina itsekäs, valmis katkeroitumaan, ja asiat sitten vyöryvät… Näin lienee sielläkin, missä korostetaan itsehillintää ja muita hyveitä.

On kyllä erinomainen Raamatun kohta se varoitus katkeruuden juuren elättämisestä.

En vetäisi tässä mukaan luterilaisten “hullutuksia”. Ihan ovat oman soppansa keittäneet.

Vanhempani kävivät hiljattain (no on siitä muutama vuosi) Israelin matkalla. Kun heidän piti huipentaa matkansa ko. kirkkoon, niin ensinnäkin tunku oli hirveä. Toiseksi juuri kun - pääsiäisaikaan - heidän piti pääsemän sinne, niin Via Dolorosa jämähti kyseisen kirkon kohdallle. Ilmestyi aseistautuneita sotilaita, jotka totesivat, että nyt ei onnistu.

Melkoinen antikliimaksi vanhemmilleni, jotka eivät ole samaa kirkkokuntaa kuin minä, vaan luterilaisuudelle uskollisia suuren ikäluokan edustajia.

Seuraavassa Kreikka - Armenia -rukousmaaottelu Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa. Ensimmäinen erä alkaa rauhallisesti, mutta malttakaa, videon jälkipuoliskolla päästään asiaan:

Sitä luulisi, että sanonta “Raamatulla päähän” on puhtaasti metaforinen. No eipä ole, ei ainakaan tuolla itäisillä mailla. Tuossa videossa ei taidettu Bibliaa aseena käyttää, mutta varmasti sellaistakin on idän munkkien vuosituhantisessa tappelutraditiossa nähty; onhan ortodoksien Raamattu paksumpikin kuin protskujen, mikä on tietenkin merkittävä etu erityisesti päähänlyöntitilanteessa. Suitsutusastiakin on toki kelpo ase, kuten kohdasta 1:54 huomataan. :grin:

1 tykkäys

Olen suorittanut kaksi kirkkokuntavaihdosta mitä hartaimmilla tarkoitusperillä ja molempien kohdalla todennut sittemmin tulleeni jymäytetyksi.

On mennyt usko ev.l.kirkkoon tai vapaisiinsuuntiin kuulumisten kohdalla.

Oma uskoni ei ole muuttunut mutta molempien uskonsuuntien sen sijaan.

Joskin tunnen vetoa sekä ortodoksista ja ehkä katolistakin kirkkoa kohtaan, en tunne toistaiseksi tarvetta liittyä, ehkä sitten jälleen pettyäkseni.

Niinhän se on. Mutta on muistettava, että etelän ihmisten temperamentti on erilainen. Suomalaisilla on kaksi vaihdetta: tavallinen ja sitten on se, missä tapetaan ihmisiä. Etelässä veri kuohahtaa helposti ja ylpeys on erilaista, mutta toisaalta vakavia henkirikoksia tapahtuu paljon vähemmän. Kun olin Ateenassa n. 10 vuotta sitten, niin näin yhden melko rajun katutappelun. Olin varma, että jompikumpi tappelijoista menettää henkensä siinä tai vähintään loukkaantuu vakavasti. Sitten siihen tuli poliisi, joka ensimmäiseksi puhalsi pilliin. Sillä ei tietenkään ollut mitään vaikutusta. Poliisi oli nuori laiha poikanen, paljon heikomman näköinen kuin kumpikaan tappelijoista. Hän puski vain väliin. Tappelijat tönivät häntä, ja toinen raastoi toiselta vaatteitakin päältä. Poliisi ei provosoitunut yhtään. Hetken kuluttua hän sai puhumalla rauhoiteltua molemmat. Kenellekään ei lopulta tullut mitään, eikä ketään viety putkaan. Suomessa jos tulee tappelu, niin osapuolia viedään aina ambulanssilla.

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Tuonela ja ruumiin ylösnousemus