Kiitos kirjavinkistä, mielenkiintoinen ja tärkeä kirja.
Tältä sivustolta löytyy luterilaisen pastorin Joel Kerosuon kuunneltava opetus aiheesta, mitä ajatella ortodoksisesta teologiasta. Aihe on ollut syystäkin kuuma parin viime vuoden aikana, kun mm. luterilaisia teologeja on siirtynyt ortodoksiseen kirkkoon. Monia maallikoita minä mukaan luettuna aihe on pohdituttanut paljon. Ketä aihe kiinnostaa, niin tässä on suppea tiivistys luterilaisesta näkökulmasta, miksi emme voi yhtyä ortodoksisen kirkon opetukseen ja elämään.
Päätin kuunnella. Katson, miten pitkälle jaksan. Alkaa vähän kuin hampurilaispalaute. Sitten Kerosuo pohjustaa sen niin, että luterilaiset kääntyvät ortodoksiksi eivät siksi, mitä ortodoksisuus on, vaan koska ensin jokin houkuttelee heitä sinne, ja sitten he yrittävät olla näkemättä kaikkia teologisia ongelmia.
Ensin tulee anekdootti, johon Kerosuo uhraa pienen poikansa, koskien sitä, että luterilaisissa kirkoissa on pelkkä Jeesus, eikä mitään muuta. Kun taas ortodokseilla on Maria ja muut pyhät, ja Kristus on jossain siellä seassa.
Sitten Kerosuo valittelee sitä, että ei ole olemassa yhtä ortodoksisuutta. Ensin selittää tahallisen ymmärtämättömänä, että kirkkosalista löytyvät asiat olisivat jotain (keskenään kilpailevia tai toisensa poissulkevia) “korostuksia”. Sitten hän ottaa esimerkiksi, että on myös ortodokseja, jotka ovat LGBT-aktivisteja tai sellaisia, joiden mielestä Pyhä Henki on vain ortodokseilla. Siksi on kuulemma mahdotonta kuvata ortodoksisuutta “tavalla, johon kaikki olisivat täysin tyytyväisiä”. Joten nyt hänellä on vapaat kädet epäonnistua niin herkullisesti kuin tahtoo.
Lopetin kolmentoista minuutin kohdalla. On aika tylsää jos Kerosuon kritiikki jotain asiaa kohtaan on, että hän ei ymmärrä sitä. Joku muu voi referoida tai summata loput luennosta paremmin. Minusta näyttää siltä, että summauksesta tulee—tähänastisen perusteella—“ortodoksisuus on ihan tyhmää”.
Toisaalta hän ei tekisi työtään jos esittäisi ortodoksit ja LHPK:n rinnakkaisina vaihtoehtoina, joista toinen ei selkeästi ole epämääräinen, sekava, hämmentävä tai erehtynyt.
Lisäys 1:
Kerosuo keksii kontrastin, että luterilaisuudessa henkilökohtaisen pelastuksen asiat ovat jotenkin tosi selkeitä, koska niistä opetetaan yleisesti. Sen vastineena ortodokseilla sama “jää sumuun” koska asia hoidetaan uskonvanhimpien ja henkilökohtaisten rippi-isien kautta.
Tämän voi toki sanoa toisinkin päin, että luterilaisuudessa henkilökohtaisen pelastuksen asiat todetaan vain tapahtuneeksi. Mutta se, että pitäisikö sen käytännössä merkitä mitään, “jää sumuun”. Kun taas ortodoksisella puolella, toivon niin ainakin, hoidetaan nimenomaan käytännön puoli ja jokaiselle konkreettisesti.
Oon nyt kuudentoista minuutin kohdalle kuunnellut. Tällä todistaa vain sen, että ortodoksisuus on tosi absurdia luterilaisesta näkökulmasta. Ei voi kukaan käsittää, miten koko kirkko pysyy pystyssä, kun ne tekevät kaiken niin omituisella, takaperoisella ja selvästi toimimattomalla tavalla. Omasta näkökulmastaan ortodoksisuus ei ole ollenkaan absurdia. Mutta jos sen toisi esille, niin opetuksella olisi päinvastainen vaikutus kuin on tarkoitettu.
2 tykkäystä
Kuuntelin innostuneesti, että nyt ordotoksit paljastetaan, tätähän luterilaisena itse haluaisin, kaikki harhat esille. Pettymys oli suuri. Oikeastaan analyyttinen ote puuttuu kokonaan. Myös Raamatullinen argumentointi menee metsähallituksen puolelle. Tulee sellainen vaikutelma, että entinen keskustan maatalousministeri osallistuu työväen vappumarssille traktorillansa. Näkyhän on aika huvittava.
Ainut kohta josta innostuin oli kaanonit kirkon elämää ohjaavana tekijänä. No sekin jäi torsoksi. Itseäni luterilaisena hävettää tälläiset puoskarit. Vielä olisi kaverilla opiskeltavaa.
1 tykkäys
Juuri tuo on yksi tärkeä seikka, jonka vuoksi ortodoksisuus on rikkaampaa kuin evankelis-luterilaisuus: Jumalan armovoimien vaikutukset ja Pyhän Hengen hedelmät näkyvät pyhissä, mikä on väkevä osoitus elävän Jumalan toiminnasta ja läsnäolosta ortodoksisessa kirkossa, kun taas luterilaisille jää abstrakti ajatus lunastuksesta ja vanhurskauttamisesta jossain hamassa tulevaisuudessa.
Toisessa on todisteet Jumalan toiminnasta jo tässä ajassa, toisessa on ajatus menneisyydessä tapahtuneesta pääsylipun hankkimisesta joka hyväksiluetaan meillekin joskus tulevaisuudessa. Vastakkain ovat ortodoksinen empiria ja luterilainen ideamaailma. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat parantumista ja hengellistä apua jo tässä ja nyt. Siksi he hakeutuvat ortodoksiseen kirkkoon.
Kovaa puhetta Leijonalta. Osaat varmaan kertoa, miksi Kerosuon esille nostamat erot luterilaisuuden kanssa eivät vakuuta. Minusta hän perustelee selkeästi esim. jumalattoman vanhurskauttamisessa vallitsevan eron vetoamalla ortodoksisiin lähteisiin, jotka eivät tue raamatullista vanhuskauttamisoppia. Raamatun mukaan yksin Kristuksen kuuliainen elämä, kuolema ristillä ja ylösnousemus tuovat syntiselle pelastuksen, ei omat ponnistelut. Jumalan lahjoittamat usko ja kaste ovat sitten välineet, joilla tähän Kristuksen ansioon tartutaan.
Mielenkiintoinen oli myös Marian asemaa “taivaan kuningattarena” käsittelevä osuus. En tiennyt, että mariologia on saanut ortodoksisuuden sisällä tämän aseman.
1 tykkäys
Suosittelen kuuntelemaan loppuun. Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi syntisen vanhurskauttamiseen, mariologiaan ja kilvoitteluun liittyen.
No tämähän on helppo juttu. Kaikkien pitäisi vain lukea Raamattua niinkuin on kirjoitettu, niin kaikki kirkkokuntien riidat ratkeavat.
Minusta tuo isä Kerosuon esitys on ihan hyvä. Mukavaa kuunnella vilpittömän kunnioittavaa ja arvostavaa esitystä, joka kuitenkin tunnustaa erot ihan avoimesti ilman mitenkään kiukkuista polemiikkia. Toki se vetää vähän kotiin päin ja esittää hieman ihanteellisen kuvan luterilaisuudesta, mutta ainahan kaikki vetävät kotiin päin enkä pidä sitä mitenkään pahana. Vastaavasti Kerosuon luterilaisuus on varmaan ortodokseillekin mukavampaa luterilaisuutta kuin moni muu luterilaisuus.
3 tykkäystä
Näyttää siltä, että ortodoksien ja luterilaisen kirkon pääero on siinä, että luterilaisilla on vain Raamattu, mutta ortodokseilla on sekä Raamattu että traditio. Ortodokseilla ei myöskään ole teologiaa samassa mielessä kuin luterilaisilla. Ei ole katskismusta, jossa olisi tarkoin määritelty kirkon oppi ja eettinen opetus. Ei kaiken mielestäni tarvitsekaan olla niin tarkasti määriteltyä.
Ortodoksisuus on elämää eikä vain kamarioppineisuutta. Kerosuon tausta tulee esille siinä, että hän päivittelee kuinka ortodoksisessa kirkossa on monella tavoin ajattelevia ihmisiä. Tietysti on. Ortodoksinen kirkko on kansankirkko, toisin kuin Kerosuon edustama Lähetyshiippakunta.
Ortodokseilla on useampi katekismus. Luterilaisillakin on Raamattu ja traditio, mutta tradition on määritelty toisin ja hylätty monta vanhan kirkon traditiota. Luterilaisuus sanoitti ja loi uuden tradition tulkinnan.
Kommentit toivat mieleeni jo lapsena kansakoulussa kokemani järkytys, kun ymmärsin, ettei se tärkeä Luther ollutkaan patriarkka, ei profeetta, ei edes apostoli. Vaan ihan vaan yksi teologi ja siis tulkitsija muiden joukossa. Uskonto oli mielestäni kiinnostavin aine kansakoulun ensimmäisillä luokilla, silloin sitä opetettiin vielä tunnustuksellisesti ja luettiin myös Vanhaa Testamenttia.
Tuolloin minulle jäi pettymyksestäni Lutherin puuttuvasta auktoriteetista jonkinlainen orastava muidenkin kirkkokuntien kunnioitus. Kuinka tuo myöhäiskeskiajan saksalainen teologi olisi paremmin tulkinnut Jumalan tahdon, kuin kat. tai ort.kirkot? Näihin aatoksiin olen viime vuosina palannut, kun evl-kirkon meno on alkanut kummastuttaa, vallankin täällä pääkaupunkiseudulla.
Mariasta luterilaiset opettavat tunnustuskirjoissaan, että hän on ikuinen neitsyt ja hän edelleen rukoilee kirkon puolesta.
Niin, eihän mikään estä ketä tahansa kirjoittamasta katekismusta. On niitä meidänkin kirkossamme jotkut tehneet. Mutta ei niillä ole samanlaista asemaa kuin ev.-lut. kirkossa on heidän virallisella katekismuksella - tai room.-kat. kirkossa KKK:lla. Meillä ne katekismukset ovat yksityishenkilöiden erinäisistä syistä tekemiä tuotoksia. Hengellistä kirjallisuutta hengellisen kirjallisuuden joukossa.
Piti oikein tarkistaa kirjahyllystäni. Siellä on I.A. Gluhovin katekismus ja sitten kreikkalaiskatollinen lyhyt katekismus piispainkokouksen hyväksymä, kirjoittajana piispa Agafodori. En tiedä mitä tarkoitaa piispainkokouksen hyväksymä. Onko siinä jokin dogmaattinen standardi käyty läpi?
Lutherilaiset katekismukset ovat myös yksityisen henkilön kirjoittamia.
Tuo roomalaiskatollinen katekismus on massiivinen
Kirjoitatko tahallasi ”katollinen” ? Se toistuu usein ja asiasta puhuttiin ennenkin. En ymmärrä mistä se toinen ällä tulee, kun ei sellaista muotoa kai missään kielessä ole.
Vitsihän on sinänsä vanha, mutta ei kovin huvittava.
2 tykkäystä
Ei niillä ole kokonaiskirkon hyväksyntää, vaikka jonkun paikalliskirkon piispainkokous olisikin ne joskus hyväksynyt ja ottanut käyttöön. Luterilaiset katekismukset Lutherin vähä- ja isokatekismus sekä katolisen kirkon KKK ovat kirkkokuntiensa virallisia kirjoja, kun taas ortodoksiset katekismukset eivät sitä ole.
Onko tämä ymmärrettävä, niin, että muut eivät niitä hyväksy vaikka suomessa hyväksytään. Jos Suomessa hyväksytään, niin sittenhän se hyväksytään. Kai tämä kätekismus on tärkeä suomalaisille ja tuskin toiset ortodoksit sitä väheksyvät? Vai onko siinä jotakin väärää? Kääntäen jos suomessa hyväksytään protestanttinen kaste, niin se ei tarkoita, että kokonaiskirkko sen hyväksyisi, tätäkö tarkoitat?
Tuo mainitsemasi ero on tietysti olemassa eri kirkkokuntien katekismusten välillä.
Huokaus. Mitähän Jeesus sanoisi tähän “meillä on enemmän pyhiä, me ollaan parempia ja meillä on kaikkee paljo enemmän ku teillä ja suitsukettakin on ja sakramentteja paljo enemmän, ollaan niinku jotenkin todella paljon kokonaisvaltaisempia ku te, on paavi ja munkki ja nunna ja metropoliitta ja arkkimadriitta ja uskokin on paljon syvempää ja kulutustakestävämpää ku teillä poloisilla ja ollaan paljon nöyrempiä ja otetaan ihminen ihanasti uskovana huomioon paremmin ku te…” -parodiaan?
Mutta hei, olkaa rauhassa. Siunausta vaan kaikille.
D
6 tykkäystä