Kuuntelin innostuneesti, että nyt ordotoksit paljastetaan, tätähän luterilaisena itse haluaisin, kaikki harhat esille. Pettymys oli suuri. Oikeastaan analyyttinen ote puuttuu kokonaan. Myös Raamatullinen argumentointi menee metsähallituksen puolelle. Tulee sellainen vaikutelma, että entinen keskustan maatalousministeri osallistuu työväen vappumarssille traktorillansa. Näkyhän on aika huvittava.
Ainut kohta josta innostuin oli kaanonit kirkon elämää ohjaavana tekijänä. No sekin jäi torsoksi. Itseäni luterilaisena hävettää tälläiset puoskarit. Vielä olisi kaverilla opiskeltavaa.
Juuri tuo on yksi tärkeä seikka, jonka vuoksi ortodoksisuus on rikkaampaa kuin evankelis-luterilaisuus: Jumalan armovoimien vaikutukset ja Pyhän Hengen hedelmät näkyvät pyhissä, mikä on väkevä osoitus elävän Jumalan toiminnasta ja läsnäolosta ortodoksisessa kirkossa, kun taas luterilaisille jää abstrakti ajatus lunastuksesta ja vanhurskauttamisesta jossain hamassa tulevaisuudessa.
Toisessa on todisteet Jumalan toiminnasta jo tässä ajassa, toisessa on ajatus menneisyydessä tapahtuneesta pääsylipun hankkimisesta joka hyväksiluetaan meillekin joskus tulevaisuudessa. Vastakkain ovat ortodoksinen empiria ja luterilainen ideamaailma. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat parantumista ja hengellistä apua jo tässä ja nyt. Siksi he hakeutuvat ortodoksiseen kirkkoon.
Kovaa puhetta Leijonalta. Osaat varmaan kertoa, miksi Kerosuon esille nostamat erot luterilaisuuden kanssa eivät vakuuta. Minusta hän perustelee selkeästi esim. jumalattoman vanhurskauttamisessa vallitsevan eron vetoamalla ortodoksisiin lähteisiin, jotka eivät tue raamatullista vanhuskauttamisoppia. Raamatun mukaan yksin Kristuksen kuuliainen elämä, kuolema ristillä ja ylösnousemus tuovat syntiselle pelastuksen, ei omat ponnistelut. Jumalan lahjoittamat usko ja kaste ovat sitten välineet, joilla tähän Kristuksen ansioon tartutaan.
Mielenkiintoinen oli myös Marian asemaa “taivaan kuningattarena” käsittelevä osuus. En tiennyt, että mariologia on saanut ortodoksisuuden sisällä tämän aseman.
No tämähän on helppo juttu. Kaikkien pitäisi vain lukea Raamattua niinkuin on kirjoitettu, niin kaikki kirkkokuntien riidat ratkeavat.
Minusta tuo isä Kerosuon esitys on ihan hyvä. Mukavaa kuunnella vilpittömän kunnioittavaa ja arvostavaa esitystä, joka kuitenkin tunnustaa erot ihan avoimesti ilman mitenkään kiukkuista polemiikkia. Toki se vetää vähän kotiin päin ja esittää hieman ihanteellisen kuvan luterilaisuudesta, mutta ainahan kaikki vetävät kotiin päin enkä pidä sitä mitenkään pahana. Vastaavasti Kerosuon luterilaisuus on varmaan ortodokseillekin mukavampaa luterilaisuutta kuin moni muu luterilaisuus.
Näyttää siltä, että ortodoksien ja luterilaisen kirkon pääero on siinä, että luterilaisilla on vain Raamattu, mutta ortodokseilla on sekä Raamattu että traditio. Ortodokseilla ei myöskään ole teologiaa samassa mielessä kuin luterilaisilla. Ei ole katskismusta, jossa olisi tarkoin määritelty kirkon oppi ja eettinen opetus. Ei kaiken mielestäni tarvitsekaan olla niin tarkasti määriteltyä.
Ortodoksisuus on elämää eikä vain kamarioppineisuutta. Kerosuon tausta tulee esille siinä, että hän päivittelee kuinka ortodoksisessa kirkossa on monella tavoin ajattelevia ihmisiä. Tietysti on. Ortodoksinen kirkko on kansankirkko, toisin kuin Kerosuon edustama Lähetyshiippakunta.
Ortodokseilla on useampi katekismus. Luterilaisillakin on Raamattu ja traditio, mutta tradition on määritelty toisin ja hylätty monta vanhan kirkon traditiota. Luterilaisuus sanoitti ja loi uuden tradition tulkinnan.
Kommentit toivat mieleeni jo lapsena kansakoulussa kokemani järkytys, kun ymmärsin, ettei se tärkeä Luther ollutkaan patriarkka, ei profeetta, ei edes apostoli. Vaan ihan vaan yksi teologi ja siis tulkitsija muiden joukossa. Uskonto oli mielestäni kiinnostavin aine kansakoulun ensimmäisillä luokilla, silloin sitä opetettiin vielä tunnustuksellisesti ja luettiin myös Vanhaa Testamenttia.
Tuolloin minulle jäi pettymyksestäni Lutherin puuttuvasta auktoriteetista jonkinlainen orastava muidenkin kirkkokuntien kunnioitus. Kuinka tuo myöhäiskeskiajan saksalainen teologi olisi paremmin tulkinnut Jumalan tahdon, kuin kat. tai ort.kirkot? Näihin aatoksiin olen viime vuosina palannut, kun evl-kirkon meno on alkanut kummastuttaa, vallankin täällä pääkaupunkiseudulla.
Niin, eihän mikään estä ketä tahansa kirjoittamasta katekismusta. On niitä meidänkin kirkossamme jotkut tehneet. Mutta ei niillä ole samanlaista asemaa kuin ev.-lut. kirkossa on heidän virallisella katekismuksella - tai room.-kat. kirkossa KKK:lla. Meillä ne katekismukset ovat yksityishenkilöiden erinäisistä syistä tekemiä tuotoksia. Hengellistä kirjallisuutta hengellisen kirjallisuuden joukossa.
Piti oikein tarkistaa kirjahyllystäni. Siellä on I.A. Gluhovin katekismus ja sitten kreikkalaiskatollinen lyhyt katekismus piispainkokouksen hyväksymä, kirjoittajana piispa Agafodori. En tiedä mitä tarkoitaa piispainkokouksen hyväksymä. Onko siinä jokin dogmaattinen standardi käyty läpi?
Lutherilaiset katekismukset ovat myös yksityisen henkilön kirjoittamia.
Kirjoitatko tahallasi ”katollinen” ? Se toistuu usein ja asiasta puhuttiin ennenkin. En ymmärrä mistä se toinen ällä tulee, kun ei sellaista muotoa kai missään kielessä ole.
Vitsihän on sinänsä vanha, mutta ei kovin huvittava.
Ei niillä ole kokonaiskirkon hyväksyntää, vaikka jonkun paikalliskirkon piispainkokous olisikin ne joskus hyväksynyt ja ottanut käyttöön. Luterilaiset katekismukset Lutherin vähä- ja isokatekismus sekä katolisen kirkon KKK ovat kirkkokuntiensa virallisia kirjoja, kun taas ortodoksiset katekismukset eivät sitä ole.
Onko tämä ymmärrettävä, niin, että muut eivät niitä hyväksy vaikka suomessa hyväksytään. Jos Suomessa hyväksytään, niin sittenhän se hyväksytään. Kai tämä kätekismus on tärkeä suomalaisille ja tuskin toiset ortodoksit sitä väheksyvät? Vai onko siinä jotakin väärää? Kääntäen jos suomessa hyväksytään protestanttinen kaste, niin se ei tarkoita, että kokonaiskirkko sen hyväksyisi, tätäkö tarkoitat?
Tuo mainitsemasi ero on tietysti olemassa eri kirkkokuntien katekismusten välillä.
Huokaus. Mitähän Jeesus sanoisi tähän “meillä on enemmän pyhiä, me ollaan parempia ja meillä on kaikkee paljo enemmän ku teillä ja suitsukettakin on ja sakramentteja paljo enemmän, ollaan niinku jotenkin todella paljon kokonaisvaltaisempia ku te, on paavi ja munkki ja nunna ja metropoliitta ja arkkimadriitta ja uskokin on paljon syvempää ja kulutustakestävämpää ku teillä poloisilla ja ollaan paljon nöyrempiä ja otetaan ihminen ihanasti uskovana huomioon paremmin ku te…” -parodiaan?
Mutta hei, olkaa rauhassa. Siunausta vaan kaikille.
Yksi tölväisy poistettu. Nyt vähän vähemmän kiihkeää retoriikkaa. Luterilaisen vanhurskauttamisopin kanssa voi varmaankin olla eri mieltä ilman hyökkäyksiä toisia palstalaisia kohtaan.
Mielestäni ei perustetta pilkkomiselle. Kannattaisi siirtää tuo linkki myös tuohon opetukseen niin ei mene sekaisin ja ihmiset tietävät mistä keskustellaan, nyt koko homma näyttää irralliselta.
Mikään katekismus ei ole tärkeä suomalaisille ortodokseille eikä kenellekään ortodokseille. Ortodoksiset katekismukset eivät ole välttämättä aivan oikeaoppisia, ja kuten edellä jo sanottiin, niillä ei ole virallista asemaa missään ortodoksisessa paikalliskirkossa. Niistä saattaa kyllä olla hyötyä, mutta pitäisi osata arvioida, mikä niissä ei mene aivan oikein, mutta jos maallikko on lukenut niin paljon oikeaoppisia kirjoja, että pystyy sen arvioimaaan, hänen ei tarvitse lukea kyseenalaisia katekismuksia.
Esim. Mogilan (Kiovan metropoliitta Pietari Mogila, syntynyt 1596) katekismusta on syytetty siitä, että hän on joutunut liiaksi läntisen vaikutuksen alaiseksi. Isä Jarmo Hakkarainen kirjoittaa hänestä monta sivua (117 - 123) teoksessa Ortodoksista psykoterapiaa: “Pietari oli todella lukuisten näkökohtien mies: ortodoksisen kirkon metropoliitta, jesuiittojen koulutuskäytännön uuuttera seuraaja ja latinalaisten kirjojen ahne lukija. Pietari Mogila ihaili kritiikittömästi roomalaiskatolista kirkkoa. Hän ei koskaan esittänyt kirjoituksissaan minkäänlaista opillista kritiikkiä Rooman kirkon teologiaa kohtaan. Latinalaisen kirkon dogmaattisen opetuksen suhteen hän oli yhtä mieltä Rooman kanssa ja valmis hyväksymään latinalaiset teologiset teokset traditionaalisina ja ortodoksisina.”