No tämähän on helppo juttu. Kaikkien pitäisi vain lukea Raamattua niinkuin on kirjoitettu, niin kaikki kirkkokuntien riidat ratkeavat.
Minusta tuo isä Kerosuon esitys on ihan hyvä. Mukavaa kuunnella vilpittömän kunnioittavaa ja arvostavaa esitystä, joka kuitenkin tunnustaa erot ihan avoimesti ilman mitenkään kiukkuista polemiikkia. Toki se vetää vähän kotiin päin ja esittää hieman ihanteellisen kuvan luterilaisuudesta, mutta ainahan kaikki vetävät kotiin päin enkä pidä sitä mitenkään pahana. Vastaavasti Kerosuon luterilaisuus on varmaan ortodokseillekin mukavampaa luterilaisuutta kuin moni muu luterilaisuus.
Näyttää siltä, että ortodoksien ja luterilaisen kirkon pääero on siinä, että luterilaisilla on vain Raamattu, mutta ortodokseilla on sekä Raamattu että traditio. Ortodokseilla ei myöskään ole teologiaa samassa mielessä kuin luterilaisilla. Ei ole katskismusta, jossa olisi tarkoin määritelty kirkon oppi ja eettinen opetus. Ei kaiken mielestäni tarvitsekaan olla niin tarkasti määriteltyä.
Ortodoksisuus on elämää eikä vain kamarioppineisuutta. Kerosuon tausta tulee esille siinä, että hän päivittelee kuinka ortodoksisessa kirkossa on monella tavoin ajattelevia ihmisiä. Tietysti on. Ortodoksinen kirkko on kansankirkko, toisin kuin Kerosuon edustama Lähetyshiippakunta.
Ortodokseilla on useampi katekismus. Luterilaisillakin on Raamattu ja traditio, mutta tradition on määritelty toisin ja hylätty monta vanhan kirkon traditiota. Luterilaisuus sanoitti ja loi uuden tradition tulkinnan.
Kommentit toivat mieleeni jo lapsena kansakoulussa kokemani järkytys, kun ymmärsin, ettei se tärkeä Luther ollutkaan patriarkka, ei profeetta, ei edes apostoli. Vaan ihan vaan yksi teologi ja siis tulkitsija muiden joukossa. Uskonto oli mielestäni kiinnostavin aine kansakoulun ensimmäisillä luokilla, silloin sitä opetettiin vielä tunnustuksellisesti ja luettiin myös Vanhaa Testamenttia.
Tuolloin minulle jäi pettymyksestäni Lutherin puuttuvasta auktoriteetista jonkinlainen orastava muidenkin kirkkokuntien kunnioitus. Kuinka tuo myöhäiskeskiajan saksalainen teologi olisi paremmin tulkinnut Jumalan tahdon, kuin kat. tai ort.kirkot? Näihin aatoksiin olen viime vuosina palannut, kun evl-kirkon meno on alkanut kummastuttaa, vallankin täällä pääkaupunkiseudulla.
Niin, eihän mikään estä ketä tahansa kirjoittamasta katekismusta. On niitä meidänkin kirkossamme jotkut tehneet. Mutta ei niillä ole samanlaista asemaa kuin ev.-lut. kirkossa on heidän virallisella katekismuksella - tai room.-kat. kirkossa KKK:lla. Meillä ne katekismukset ovat yksityishenkilöiden erinäisistä syistä tekemiä tuotoksia. Hengellistä kirjallisuutta hengellisen kirjallisuuden joukossa.
Piti oikein tarkistaa kirjahyllystäni. Siellä on I.A. Gluhovin katekismus ja sitten kreikkalaiskatollinen lyhyt katekismus piispainkokouksen hyväksymä, kirjoittajana piispa Agafodori. En tiedä mitä tarkoitaa piispainkokouksen hyväksymä. Onko siinä jokin dogmaattinen standardi käyty läpi?
Lutherilaiset katekismukset ovat myös yksityisen henkilön kirjoittamia.
Kirjoitatko tahallasi ”katollinen” ? Se toistuu usein ja asiasta puhuttiin ennenkin. En ymmärrä mistä se toinen ällä tulee, kun ei sellaista muotoa kai missään kielessä ole.
Vitsihän on sinänsä vanha, mutta ei kovin huvittava.
Ei niillä ole kokonaiskirkon hyväksyntää, vaikka jonkun paikalliskirkon piispainkokous olisikin ne joskus hyväksynyt ja ottanut käyttöön. Luterilaiset katekismukset Lutherin vähä- ja isokatekismus sekä katolisen kirkon KKK ovat kirkkokuntiensa virallisia kirjoja, kun taas ortodoksiset katekismukset eivät sitä ole.
Onko tämä ymmärrettävä, niin, että muut eivät niitä hyväksy vaikka suomessa hyväksytään. Jos Suomessa hyväksytään, niin sittenhän se hyväksytään. Kai tämä kätekismus on tärkeä suomalaisille ja tuskin toiset ortodoksit sitä väheksyvät? Vai onko siinä jotakin väärää? Kääntäen jos suomessa hyväksytään protestanttinen kaste, niin se ei tarkoita, että kokonaiskirkko sen hyväksyisi, tätäkö tarkoitat?
Tuo mainitsemasi ero on tietysti olemassa eri kirkkokuntien katekismusten välillä.
Huokaus. Mitähän Jeesus sanoisi tähän “meillä on enemmän pyhiä, me ollaan parempia ja meillä on kaikkee paljo enemmän ku teillä ja suitsukettakin on ja sakramentteja paljo enemmän, ollaan niinku jotenkin todella paljon kokonaisvaltaisempia ku te, on paavi ja munkki ja nunna ja metropoliitta ja arkkimadriitta ja uskokin on paljon syvempää ja kulutustakestävämpää ku teillä poloisilla ja ollaan paljon nöyrempiä ja otetaan ihminen ihanasti uskovana huomioon paremmin ku te…” -parodiaan?
Mutta hei, olkaa rauhassa. Siunausta vaan kaikille.
Yksi tölväisy poistettu. Nyt vähän vähemmän kiihkeää retoriikkaa. Luterilaisen vanhurskauttamisopin kanssa voi varmaankin olla eri mieltä ilman hyökkäyksiä toisia palstalaisia kohtaan.
Mielestäni ei perustetta pilkkomiselle. Kannattaisi siirtää tuo linkki myös tuohon opetukseen niin ei mene sekaisin ja ihmiset tietävät mistä keskustellaan, nyt koko homma näyttää irralliselta.
Mikään katekismus ei ole tärkeä suomalaisille ortodokseille eikä kenellekään ortodokseille. Ortodoksiset katekismukset eivät ole välttämättä aivan oikeaoppisia, ja kuten edellä jo sanottiin, niillä ei ole virallista asemaa missään ortodoksisessa paikalliskirkossa. Niistä saattaa kyllä olla hyötyä, mutta pitäisi osata arvioida, mikä niissä ei mene aivan oikein, mutta jos maallikko on lukenut niin paljon oikeaoppisia kirjoja, että pystyy sen arvioimaaan, hänen ei tarvitse lukea kyseenalaisia katekismuksia.
Esim. Mogilan (Kiovan metropoliitta Pietari Mogila, syntynyt 1596) katekismusta on syytetty siitä, että hän on joutunut liiaksi läntisen vaikutuksen alaiseksi. Isä Jarmo Hakkarainen kirjoittaa hänestä monta sivua (117 - 123) teoksessa Ortodoksista psykoterapiaa: “Pietari oli todella lukuisten näkökohtien mies: ortodoksisen kirkon metropoliitta, jesuiittojen koulutuskäytännön uuuttera seuraaja ja latinalaisten kirjojen ahne lukija. Pietari Mogila ihaili kritiikittömästi roomalaiskatolista kirkkoa. Hän ei koskaan esittänyt kirjoituksissaan minkäänlaista opillista kritiikkiä Rooman kirkon teologiaa kohtaan. Latinalaisen kirkon dogmaattisen opetuksen suhteen hän oli yhtä mieltä Rooman kanssa ja valmis hyväksymään latinalaiset teologiset teokset traditionaalisina ja ortodoksisina.”
Piispainkokous on vain todennut, että kyseiset kirjat eivät sisällä harhaoppeja, mutta eivät mainitsemasi katekismukset ole mitään virallisia uskonmäärittelyjä, eikä niitä käytetä esim kristinoppikoulussa tai katekumeenikursseilla. Mainitsemasi katekismukset eivät ole paikalliskirkossamme mitenkään tärkeitä. Ortodoksisella kirkolla ei ole ns tunnustuskirjoja. Se perustaa uskonsa 7:n ekumeenisen synodin päätöksiin.
Kiitos linkistä.
Kuuntelin koko esitelmän. Aika paljon samaa mieltä kuin @SanGennaro siitä että Kerosuo puhuu ihan Ok ja arvostavasti aiheesta vaikka toki omaa oppiaan mittapuuna pitäen. Toinen ratkaisu olisi ollut olla itsekriittinen ja sitten katsoa mikä ortodoksien arvioinneissa meidän kristillisyyttämme kohtaan osuu ja mikä ei. Mutta se olisi ollut laajempi juttu. Tässä on tietoisesti valittu ote: luterilaisen paimenen omalle väelle suunnattu ja aika varoittavakin opetus.
Seuraavassa muistiinpanojani esitelmästä:
Kirkkosalin Kuvat. Joo, mutta onhan ikoneissa Jeesus usein. Sinänsä hyvä oivallus että kirkkosali kuvastaa uskoa ja puhuu tärkeää kieltään. Saman kritiikin voi esittää monia katolisia kirkkoja kohtaan.
Ort. Epäyhtenäisyys on kyllä ongelma. Mutta ei se luterilainen todellisuus ole parempi. Kerosuo ei erottele sitä että Lhpk on ihan eri asia kuin koko lut. maailma.
Pelastus.
Juridisuus on Raamatussa. Syntien anteeksi julistaminen. Totta!
Armon sumuisuus.
Tarkastuspisteet hyvä ilmaus. Sekä se että meidän tunnarit keskittyvät siihen mitä koettiin aikanaan keskeiseksi.
Kirkkoisien ristiriitaisuus.
Tradition vallan ongelma. Mikä on se mitä seurata kun Raamattu ei mittapuuna? Mutta missä esimerkit kummallisista opeista? No niitä tulee myöhemmin.
Synergia. Näinhän se on. Tässä on ero.
Kaste ort. poistanut synnit.
Vapaa tahto.
Mitä sanotte syntiselle? Prosessi ja ponnistelu. Pahuus liian pieni asia.
Jaakobin protoevankeliumi. Kiinnostavaa!
Mariologiasta vähän liikaa. Mutta hyvä ottaa tämä sekavuus esiin.
Mietin: ort Kirkko on oikeassa koska se on Kristuksen ruumis. Ja Pyhä Henki? Kirkko ei siksi tarvitse Raamattua auktoriteetiksi siten kuin me ajattelemme. Tätä Kerosuo ei aivan selvästi sano.
Kerosuo toistaa paljon sitä että Raamattu ei riitä ort opin ja elämän mittapuuksi. Ei ole tarvittu tarkastuspisteitä. Tässä on mielestäni ydin se että miksi on näin. Ja selitys ylläoleva. Ort usko on uskoa omaan kirkkoon. Jeesus ei samalla tavalla ole heille kohdattavissa sanassa joka taas meille keskeistä. Jeesus on kirkossa ja oikeastaan kirkko. Se miten tästä tullaan varmoiksi lienee kokemusperäistä. Kun meitä lut mietityttää se millä perusteella se alkuperäisyys tiedetään ja tradition arvo ns todistetaan, ort kirkossa se ei ole edes mikään kysymys. Jumala puhuu ja todistaa sen suoraan kuten Timo viittasi elämän paranemiseen yms.
Summa. Kerosuo tuo esiin varsinkin pelastumisen ja anteeksiantamuksen opit keskeisinä eroina. Se oli parasta tuossa. Aiheen laajuus vaatisi kyllä luentosarjan. Siinä voisi olla myös pohdintaa kilvoituksen asemasta lut uskossa.
Näihän voisi sanoa sitten jokaisesta ordotoksisesta kirjasta. Jos yhdellekin ortodoksille on hyvä ordotoksinen kirja se on hänelle tärkeä. Hyvien kirjojen välittämää hyvää saa arvostaa.
Tästä olen kuulut aikaisemminkin. Venäläiseen kirjallisuuteen on voimakkaasti pääsyt vaikuttamaan pietismin myötä protestanttinen teologia. Suomalainen katekismuksen takeena on tietysti piispainkokous jossa on arvioitu ko teos, siitä en nyt olisi niin huolissani, eikä kukaan ole osoittanut siinä mahdollisesti esiintyviä ongelmia.