Jos kauheudesta puhutaan, mihin en itse keskittynyt viesteissäni, niin sitten paino tällä lauseella. Sinä @krysostomos, säästyt luultavasti paljolta kauheudelta kun olet siellä maalla.
No, tämähän on tietty ihan huuhaata! Ja tietenkin kavahdettavaa, jos näin ajatellaan. Trad voi toki olla Kirkossa, mutta trad ei ole Kirkko!
Kiitos näistä kommenteista, sillä on aina hauska vastata tällaisiin ulkopuolelta tuleviin arvioihin omasta itseymmärryksestä käsin. Kerron siis seuraavassa siitä, miten itse näen nämä asiamme.
Ortodoksisessa kirkossa liturgiat ovat suorittamista lähinnä papeille ja alttaripalvelijoille, muttei heillekään se ole tai ainakaan pitäisi olla vain suorittamista, vaan pyhän palveluksen toimittamista Jumalan edessä, aivan kuten jo vanhassa liitossa toimitettiin jumalanpalvelusta hyvässä järjestyksessä. Tähän samaan pyhään palvelukseen kirkkokansa yhtyy rukouksella.
Yhteiset rukoukset luemme kirjasta, jotta ne olisivat varmasti yleisesti hyväksyttyjä ja jotta yhteisiin rukouksiin ei tulisi mitään omia eikä oikealle uskolle vieraita vaikutteita. Omissa oloissaan sitten voi rukoilla omin sanoin.
Synnintunnustus taas ei ole suoraan kirjasta, vaan se on Jeesukselle papin todistajana ollessa omin sanoin tehty ilmoitus omista synneistä, joissa tahtoo tehdä parannusta. Tämän sakramentaalisen synnintunnustuksen lisäksi on rukouskirjassamme päivittäinen synnintunnustus.
Saarnan pituus ja tematiikka riippuu paljon papista. Yleensä toki suhteellisen lyhyitä ne ovat, koska on muitakin opetuskonteksteja kuin liturgia.
2 tykkäystä
Ylistysmetodiikan taustalla on myös uhriajattelu, joka väistämättä uhkaa syrjäyttää ristin, kaikista vastaväitteistä huolimatta. Jonkun mielestä tällaiset väitteet ovat perusteettomia, mutta itse näen siinä karmean harhaopin ja eksytyksen: "Uhraan ylistystäni Jumalalle => Jumala mielistyy."
“Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa.” (Aam 5:23)
2 tykkäystä
Näin se menee…Minulla oli ilo ja kunnia aikoinaan palvella talkoolaisponomarina Valamossa. Suorittamista tietenkin jollain tasolla, mutta kyllä samalla oli vahva tunne siitä, että oli osana “pyhän palveluksen toimittamista Jumalan edessä”…
1 tykkäys
Kuka mitenkin kokee liturgian ja valmiit kaavat, se on yksilöllistä, hyvä niin. Ja hyvä, että on seurakunta, jossa kokee olevansa kotona.
Himoksen tapahtumassa en ole käynyt, koska siellä korostuu juuri tuo ylistys ja aika railakas musiikki muutenkin. Jo tämä on asia, joka ei niin sanotusti houkuttele osallistumaan.
Jukka Jämsenin (yksi New Winen henkilöistä) johdolla on ollut vapaaseurakunnassakin ainakin kerran kuvatunlaista rukousta pienryhmissä, näissä tilanteissa on haluttu Jämsenin mukaan mahdollistaa profetian lahjan ilmeneminen. En ole osallistunut tällaiseen.
Armolahjat toimivat sielunhoito- tai rukouspalvelutilanteessa yleisesti. Tämä on ollut oma, vuosikymmenten mittainen kokemukseni. Ja muutenkin rukoustilanteissa seurakunnassa.
2 tykkäystä
En minäkään tätä huonona pidä. Voitais pitää virsiseurat kahdestaan 
Esikoislestadiolaisilla on itse asiassa tuo käytäntö 
Olen alkanut käydä Sleyllä ehtoollisella, pastorin luvalla ja hänen kanssaan säännöllisesti keskustellen. En kuulu mihinkään kirkkokuntaan, jos ei lasketa sitä että Katolisesta kirkosta ei voi erota.
Ajattelin jatkaa nyt toistaiseksi näin, koska ev.lutiin liittyminen ei ole tällä hetkellä vaihtoehto. Katolisella ehtoollisella käynnin tämä sulkee tietysti pois. (Paitsi jos menen joskus vielä ensimmäiseen katoliseen seurakuntaani, menen aivan varmasti siellä ehtoolliselle.)
Ortodoksit olen suosiolla jättänyt ystäviksi.
Luterilaiset messuyhteisöt ovat siitä erikoisia paikkoja että siellä helluntailainen ja katolilainen saattavat löytää toinen toisensa vierekkäin ehtoolliselta. Pidän siitä.
Alunperin luterilaisilta saamani aikuiskaste, vaan ei uskovien kaste, tuntuu tässä tilanteessa olevan paikallaan pisteenä iin päällä.
Alkaa olla kohta 10 vuotta siitä kun viimeksi tuntui siltä että voisin elää pitkään siinä kirkollisessa tilanteessani missä nyt olenkin.
1 tykkäys
Ihan hyvä, mutta mihin se helluntaiseurakunta jäi. Juuri tällaista vaihtoa en ymmärrä, että vaihdetaan vähän väliä.
1 tykkäys
En halua avata tätä julkisesti. Ihmisten kannattaisi muistaa että seurakuntien vaihtoon liittyy usein asioita joita ei haluta julkistaa. Syyt eivät läheskään aina liity opillisiin kysymyksiin.
Minulla on vielä muutama vaihtoehto asuinpaikkakunnalla käymättä läpi, baptisteja ja itsenäisiä evankelikaaliseurakuntia. Sitten on pakko valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono lopulliseksi sijoituspaikaksi. Tällä hetkellä loppujen vaihtoehtojen läpikäynti ei jaksa edes motivoida kun hyvä levähdyspaikka löytyi. Olen alkanut esittelemään itseni diasporakristityksi, diasporassa omasta hiippakunnastani. Alan ymmärtää sitä että maahanmuuttajat perustavat oman maan organisaation alaisuudessa toimivan paikalliskirkon uuteen maahansa. En minä haluaisi olla minkään muunlainen kristitty kuin sellainen mikä olin ensimmäisessä seurakunnassani. Mutta kristityn on kai kasvettava ja muututtava, vaikka ei haluaisikaan. Olen joka tapauksessa kiitollinen. Uskosta en ole luopunut, ja suhde Jumalaan on kasvanut ajan myötä, ja olen saanut käydä joka viikko kristittyjen kanssa rukoilemassa ja sakramenteilla.
1 tykkäys
Ehkä sen verran haluan avata että kun alkoi olla selvää että ortodoksisuus ei ole minulle vaihtoehto katolisuudelle, sen monista hyvistä puolista huolimatta, ja vaikka olin ajatellut että se on luonteva vaihtoehto, olin todella paniikissa. Kirkon ja seurakunnan tuki oli ollut minulle erittäin tärkeää ulkomailla kotihiippakunnassani, ja olin kauhuissani huomatessani olevani todella yksin ongelmieni kanssa.
Helluntailaiset olivat ensimmäinen vaihtoehto kat./ort.-akselin ulkopuolelta ja koska olin niin pettynyt kokemuksiini Suomen kat. ja ort. toiminnassa, päätin liittyä heti koska koin että vanhaa missä pysyä, vaikkapa tutustumisajan, ei ole. Se ei mennyt putkeen. Nyt olen kokenut olevani todella tyhjän päällä. Ei ole kivaa, mutta elämä ei nyt mene niin että muutan ensimmäisen hiippakuntani alueelle. Ja niin kuin kerroin, uskosta en ole luopunut, joten pitää vain sinnitellä eteenpäin. En oikein uskalla edes käydä ensimmäisen hiippakuntani alueella, koska joko en pidä siitäkään enää tai sitten alan kaivata sinne kahta kauheammin. Kumpikin pelottava vaihtoehto.
2 tykkäystä
Voisin itsekin jonkin verran pyöritellä seurakunta-asioita.
Minulla ei ole selkeitä juuria mihinkään suuntaan. Kotona opetettiin iltarukous, mutta seurakunnassa ei muuten käyty. Vanhemmat eivät kuuluneet mihinkään seurakuntaan.
Nuorena aloin itse kulkea vapaissa suunnissa. Tätä jatkui nuoruusvuodet.
Sitten tuli aikuisten elämä ja aikuisten ongelmat. Suoraviivainen herätysusko ei niissä enää kantanut, ja hain elämän synkempiä sävyjä ymmärtävää teologiaa luterilaisuudesta ja ristin teologiasta.
Huomasin jonkin ajan päästä olevani vanhoillisena ihmisenä ahtaalla ev.lutissa. Selkeimmin tämä tuli ilmi, kun minut enemmän tai vähemmän savustettiin ulos useamman vuoden vapaaehtoistyöstä liberaalien tieltä.
Jos jokin on ollut jatkuvaa, niin protestantismi, enkä voi kuvitella liittyväni kat. tai. ort. seurakuntaan. Ev. lut. tuntuu menetetyltä. LHPK on liian antikarismaattinen. Järjestöjen jumalanpalvelusyhteisöt ovat kaukana. Helluntailaiset taas liian harhaoppisia. Ahtaaksi on mennyt.
@Plautilla n tavoin kaipaisin seurakuntayhteisöä ja sen tukea uskonvaelluksessa, mutta nyt elän kuin diasporassa. Muu elämäntilanne ei taas salli muuttamista.
Joskus kai pitää vain hyväksyä, että tilanne on vaikea, purra hampaita yhteen ja mennä eteenpäin.
3 tykkäystä
Eihän se oikeastaan voi ollakkaan, koskapa pohjimmiltaan on kyse saman Kirkon eri siivistä…Viihdyin aikoinani yhtä hyvin niin Pyhässä messussa kuin Jumalaisessa liturgiassakin. Nyt kun Suomessa toimii aktiivisesti Ukrainan kreikkalais-katolinen kirkko, voisi vaikka käydä sen liturgiassa. Yhdistyy tavallaan niin katolinen kuin ortodoksinen meininki 
Käytyäni saunassa ja järvessä täsmennän vielä kantojani. Olen monta kertaa tämän vuoden aikana pohtinut, eroaisinko lopullisesti evlut-kirkosta. Tähän asti minua on pitänyt siellä muutamat hyvät yhteisöt ja seurakunnat, mutta nyt on moni asia muuttunut.
Oma seurakunta alkaa olla täysin kelvoton liberaalin ja naisvetoisen seurakunnan johdon takia, ainoa kunnollinen pappi ei ole saanut omaa jumalanpalvelusvuoroa enää kuukausiin ja on muutenkin jäämässä kohta eläkkeelle. Sen jälkeen ei ole kuin liberaaleja naispappeja. Kirkkoherra-rouva on saanut tämän muutoksen aikaiseksi, enkä haluaisi antaa enää mitään omalle seurakunnalle. Osoitteeseen perustuva jäsenyys on älytön.
Muutamissa muissa kelvollisissa seurakunnissa on tapahtunut henkilön vaihdoksia, eikä niissä ole enää sitä, minkä vuoksi niissä kävin. Vielä jotakin on kyllä jäljellä, mutta tätä vauhtia ei pitkään.
Vaimolla samoja tuntemuksia. Hän kyllä haluaisi kuulua johonkin, esim. Kirkkokansa-liikkeeseen, jos siitä tulee oma kirkkokunta, minäkin mahdollisesti, mutta voisin myös olla ihan hyvin kuulumatta mihinkään, tai liittyä Sleyn tai Kansanlähetyksen jäseneksi pelkästään.
Ne eivät kuitenkaan täysin vastaa sitä, mitä kirkolta ja seurakunnalta odotan, koska edustan ajatuksiltani enemmän helluntai-karismaattista tai vapaasuuntaista linjaa. Mihinkään kasteelle en silti mene, enkä kovin sitoutuneeksi mihinkään toimintaan missään päin. Siksi lopputulos voi olla, että kuulun joko ev.lut- kirkkoon, johonkin sen herätysliikkeesen tai en mihinkään ja käyn missä parhaimmaksi näen. Pelkällä nimijäsenyydellä ei ole mitään merkitystä. Katolinen kirkkokin voisi olla yksi vaihtoehto ilman tiettyjä oppijuttuja.
2 tykkäystä
Niinpä. Ja siivet kasvavat ihan tarkoituksella vastakkaisiin suuntiin, joten kumpikaan siipi ei ole vaihtoehto kummallekkaan. Minulla ei ole mitään opillisia syitä pysyä kummastakaan pois, mutta kotipaikkakuntani ortodoksinen seurakunta ei todellakaan nyt ollut enemmän kaipaamani kotihiippakunnan suuntaan kuin katolinen seurakunta, vaan vielä kauemmas. Siksi se ei ollut vaihtoehto. Yllätyksekseni, Sley on selkeasti sitä kohti mitä kaipaan. Olisi pitänyt tajuta se jo alunperin, mutta kun luterilaisuus oli minulle niin vierasta ja kaukaista niin en tajunnut. Veikkaan, noista @Fratres inkin mainitsemista syistä, että ev.lut. olisi sitten taas askel kauemmas siitä mitä etsin. Tosin, olen saanut sellaisen kaverin viime talven aikana, jonka kanssa ehkä tulee käytyä ev.lutinkin messussa. Karismaattisuutta en kaipaa Sleyllä, vaikka karismaattisuus on minulle läheistä.
Oudolta sen sijaan on tuntunut se, että en kuulu tällä hetkellä mihinkään isoon kirkko-organisaatioon/tunnustuskuntaan, virallisesti. Mutta ei se minulle mikään kynnyskysymys ole, kunhan elämässä on jonkinlainen yhteisö, sen johtaja, joku sielunhoitaja, ja yhteiset messut.
Helsingissä ja Turussahan on Katolisen karismaattisen uudistuksen rukouskokouksia. Käy katsomassa meininkiä.
Koti - Armon virta - Tietoa katolisesta karismaattisesta uudistuksesta
Olen kyllä unohtanut mitä karismaattisuus nykyisin käytännössä tarkoittaa. Epäilykset ovat kyllä suuret. Tämä on pahinta eksytystä kaikissa suunnissa, mitä voisin kuvitella.
Luterilaisten tulee pitää tiukasti kiinni, että Jumala puhuu vain Sanassa ja sakramenteissa, monia muita asioita kehällä, voin luopua ja katsoa sormien läpi, jos ei oteta kurkusta kiinni.
1 tykkäys
Raamatussa Jumala puhuu kyllä unissakin ja esimerkiksi luomistyönsä kautta.
D
3 tykkäystä
Ainakaan helluntailaisilta ei kannata ottaa oppia, vielä vähemmän uuskarismaattisilta uskonliikkeiltä. Hylkäämättä raamatullista armolahjaisuutta.
1 tykkäys