Libération eli tuttavallisesti Libé on Ranskan kolmesta tärkeimmästä sanomalehdestä vasemmistolaisin. Sille ei taida löytyä tarkkaa vastinetta Suomen lehdistökentästä, mutta nähdäkseni siinä on piirteitä paitsi Kansan Uutisista myös Vihreästä langasta tai Libero-lehdestä; nämä vertaukset ontuvat sikäli, että Ranskan Libén levikki on (maiden väkiluvutkin huomioon ottaen) suhteellisesti selvästi suurempi kuin yhdenkään mainituista kotoisista aviiseistamme, ehkä jopa suurempi kuin niiden kaikkien yhteensä. Libé on linjaltaan äärivasemmistolainen, siitä ei ole kahta sanaa.
Seuraavassa kääntämäni pääkirjoitus muutaman päivän takaisesta Libén kirjallisuusliitteestä. Kirjoittaja amerikkalainen kirjailija ja hipsteri nimeltä David Vann. Hän on näköjään niitä amerikkalaisia, jotka traumatisoituivat syvästi Trumpin valinnasta. Heitä on paljon. Vähemmän löytyy amerikoista kirjoittajamme kaltaisia fanaattisia ääriateisteja. Vann on entuudestaan minulle nevöhööd, mutta häneen on ihan opettavaista tutustua…
Jos olenkin tähän saakka suhtautunut Trumpiin tietyin varauksin, nyt tämän jutun lukemisen jälkeen niitä varauksia on entistä vähemmän; Le Penin mainiota bretoniklaaniahan olen jo vanhastaan varauksetta arvostanut. Juttu on sen verran pitkä, että pistin spoileriin.
[details=On aika tappaa Jumala ja isänmaa:]Olen iloinen osakseni tulleesta kunniasta saada laatia pääkirjoitus Libén tähän numeroon. Ovathan romaanini eksistentialistisia ja onhan Sartre minulle suuri vaikutteiden antaja. Voi olla, että nyt elämme eksistentialismin näkökulmasta merkittävämpää aikakautta kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on kaikki syyt tuntea pelkoa ja hämmennystä joutuessamme todistamaan sellaisia toinen toistaan seuraavia oikeistolaisia ja kansallismielisiä absurditeetteja kuin Trumpin valinta, Brexit, Le Penin suosio, Wilders-ilmiö ja muut sellaiset. Ulospääsytien tästä sotkusta tarjoaa ateismi. Onhan näet selvää, että ne massat, jotka antavat äänensä autoritaarisuuttaan hädin tuskin salaamaan vaivautuville wanna be –diktaattoreille, elävät suureksi osaksi uskonnollisuuden vaikutuspiirissä. Juuri näistä massoista, samoin kuin Jumalan vastaisesta taistelustamme, on tarkoitukseni tänään puhua.
Sekä Ranskaa että Yhdysvaltoja nykyään uhkaavat vaarat, olkootpa sisäisiä tai ulkoisia, ovat lähtöisin Jumalasta. Vaikka uskonnonvapaus on länsimaisen demokratian kulmakiviä, on pakko todeta, että uskonnot itse eivät vähimmässäkään määrin edistä vapauden asiaa, vaan pikemminkin niitä seuraavat orjuuden ja väistämättömän sodan näköalat. Yliopistoissamme meillä on tapana ajatella, että kiistat Jumalasta ratkaistiin jo 1800-luvulla; meistä on tullut itsetyytyväisiä ja olemme unohtaneet, että alkuperäinen missiomme, joka on täysin maallistuneen maailman luominen, on yhä kesken. Se on itse asiassa koko koulutuksen varsinainen päämäärä.
Uskonnollista sotaa on aina tarkasteltava kahdesta näkökulmasta. Nuoret muslimit iskevät siviiliväestön kimppuun Ranskassa, Yhdysvalloissa ja muuallakin; nämä iskut suosivat sellaisten rasististen ja maahaanmuuttovastaisten kristittyjen sotapäälliköiden kuin George W. Bushin ja Donald Trumpin valintaa presidenteiksi, ja nämä viimeksi mainitut puolestaan kostavat iskut Lähi-idän kansoille, joiden keskuudesta nousee sitten uusia nuoria muslimeja halukkaina tappamaan länsimaisia siviilejä. Tämä on päättymätön kehä. Ehkä ainoa tapa onnistua katkaisemaan kostonkierre on käydä käsiksi oman puolemme vastuunalaisiin tahoihin; on toisin sanoen ryhdyttävä lähes mahdottomalta tuntuvaan tehtävään ja yritettävä osoittaa länsimaiden kymmenille miljoonille uskonnollisille nationalisteille, että heidän uskomuksensa ovat yksinkertaisesti vailla pohjaa.
Yhdysvaltain Floridan syvällä maaseudulla tunnen velvollisuudekseni yrittää vakuuttaa naapurini siitä, että on olemassa luotettavia tosiasioita; että Associated Press tai New York Times ovat uskottavampia lähteitä kuin Fox tai Breitbart; että miljoonat syyrialaiset eivät ole tulossa viemään amerikkalaisten työpaikkoja; että sellaista asiaa kuin Amerikan suuruus ei ole olemassakaan ja että sitä ei siksi tarvitse pyrkiä palauttamaankaan; että kansakunnan mottoa, God Bless America, ei kannattaisi enää hokea. Täällä Ranskassa teillä on edessänne sama tehtävä. Itse kunkin on parhaansa mukaan koetettava vakuuttaa oma naapurinsa siitä, että kovin oikeistolainen hallitus on vaarallisempi asia maalle kuin konsanaan terrorismi; että Ranskan ei kannata enää unelmoida suuruudestaan; että Jumala on kuollut.
Yhdysvalloissa on 70 miljoonaa katolilaista. Heidän äänestyskäyttäytymisensä on Trumpiin valintaan johtaneista aspekteista vähiten tunnettu. Moni heistä on niin sanottu yhden asian äänestäjä (single issue voter). He olivat siis liikkeellä edistääkseen yhtä ainoata asiaa ja antoivat äänensä Trumpille vain äänestääkseen aborttia vastaan. Me tavoittelemme avointa, demokraattista ja moniarvoista maailmaa, joka perustuu ilmiselviin tosiasioihin, järkeen ja sekulaariin lainsäädäntöön; emme voi voittaa tätä taistelua ennen kuin ymmärrämme, kuinka vakavasti uskonto jäytää maaperää kaikkien ponnistustemme alta.
Emme ole vieläkään onnistuneet esimerkiksi pyyhkimään pois kaikkia uskonnollisia viittauksia lainsäädännöstämme. Ajatellaan vaikkapa Yhdysvaltojen avioerolainsäädäntöä, joka rankaisee epäoikeudenmukaisesti sitä, joka tahtoo rikkoa avioliiton sakramentin. Tai niitä vaikeuksia, joita Ranska on kohdannut yrittäessään saada burqan kielletyksi, koska sellainen päätös muka vahingoittaisi uskonnonvapautta. Näiden esimerkkien valossa näemme, että meillä on vielä edessämme vaikeita vääntöjä, jotka saattavat kyseenalaistaa elämäntapamme ja ehkä hallitustemme koko olemassaolon oikeuden.
Mitä siis on pelissä? Kaikki! Trumpin nousu osoittaa ainakin yhden asian, nimittäin sen, kuinka kauhistuttavan nopeasti länsimainen demokratia voi romahtaa. Nyt on vaarassa hävitä koko joukko sellaisia instituutioitamme, jotka pysytettiin suojelemaan kansalaisia kotioloissaan tai työpaikoillaan, ja samalla tavoin on vaarassa tuhoutua heidän luonnollinen elinympäristönsä. Selvien tieteellisten tosiasioiden kiistämisestä on tullut hyväksyttävää. Seksismistä ja rasismista on jälleen tullut normaalia. Kansainvälisen yhteistyön, diplomatian ja kaupan loppuminen on mahdollista. Pohjois-Korean tai Taiwanin kysymyksen takia puhkeava maailmansota Venäjää ja Kiinaa vastaan on nyt ajateltavissa oleva tulevaisuuden skenaario, vaikka se ei saisi sitä olla.
Trump pitää pilkkanaan paitsi tosiasioita yleensä, myös kaikkea sitä, mitä hänestä kirjoitetaan. Myöskään Marine Le Pen ei tule noteeraamaan tätä kirjoitustani minkään arvoiseksi. Mutta näiden diktaattorikokelaiden kannattajat ovat normaaleja ihmisiä. Väestötilastojen valossa he ovat vanhahkoja, valkoihoisia, maalaisia, vähävaraisia, vähänlaisesti kouluja käyneitä ja läpikotaisin uskonnollisia. Meidän on lähdettävä etsimään näitä ihmisiä. Meidän on löydettävä keinot tappaa heidän Jumalansa ja meidän on tapettava myös heidän isänmaanrakkautensa. Tämä kaikki on epäilemättä mahdotonta, mutta onko se mikään syy olla yrittämättä?[/details]