Esimerkki: läpi ihmiskunnan historian on ollut hyvin normaalia, että vanhemmat fyysisesti kurittavat lapsiaan. Tuon ollessa ainoa kulttuurin normi eivät ihmiset ajattele, että olisi mitään anteeksi annettavaa. He kipuilevat kyllä traumojaan, jotka johtuvat lapsuuden kauheuksista mutta siihen se jää. Ja jos ei tuomitse elää eläväksi silloin sitä syntiä, jota ei tuomitse.
Suuri osa nykyisistä ihmisistä erityisesti niistä jotka kokevat että heidän on helppo antaa anteeksi eivät edes tuomitse, eli eivät edes ole asteella jossa voisivat antaa anteeksi.
Vasta kun tuomitsee voi antaa anteeksi. Tai silloin voi alkaa sen kivuliaan prosessin, jonka lopuksi voi antaa anteeksi itselleen tai muille.
Jeesus puhuu tässä ulkonaisille ihmisille, jotka ovat kykenemättömiä todelliseen tietoon. Johanneksen evankeliumissa hän sanoo, että hänen seuraajansa tulevat saamaan sisäisesti tarpeellisen tiedon.
Tämä on ihan eri juttu kuin se mistä aikaisemmin puhuit, että valintoja tehtäisiin valintojen itsensä takia. Tuota nyt mainitsemaasi dilemmaa on käsitelty foorumilla ja sen edeltäjillä niin montaa kertaa, että passaan tällä kertaa.
Voi asiaa lähestyä myös niin, että jätetään jumalat kysymyksen asettelun ulkopuolelle. Ihminen joka toimii arvojensa mukaan ei katsele taakseen ja silloinkin kun hänen ratkaisuistaan seuraa huonoa, hän ei kadu, koska tietää miksi on tehnyt kuten teki. Ulkonainen ihminen ei uskalla toimia oman tahtonsa mukaan, vaan tähyilee aina sitä, mitä muut ihmiset, jumalat, ynnä muut entiteetit häneltä odottavat ja on siksi ainaisesti vanki.
Niin sanottu luonnollinen ihminen (1 Kor. 2:14) toimii ulkopäin pakotettuna tai motivoituna kepistä tai porkkanasta käsin, mutta jos ihminen on hengellinen (1 Kor. 2:15), hänen toimintansa on sisästä päin syntyvää, aitoa ja spontaania, ei siis rangaistuksen pelolla tai palkkion toiveella ulkopäin ihmisen itsekkäästä luonnosta käsin kiskottua “kuuliaisuutta”.
Tähän liittyen olen sitä mieltä, että moraalikoodiston mukaan toimiminen autonomisesti, so. moraalikoodiston itsensä vuoksi, ei ole sitä vapautta, johon Hengessä meidät on kutsuttu. Se on vaihe hengellisessä kehityksessä, enkä sano että siihen jäävä olisi jotenkin riittämätön.
[quote=“S.T.A.L.K.E.R, post:61, topic:862, full:true”]
Voi asiaa lähestyä myös niin, että jätetään jumalat kysymyksen asettelun ulkopuolelle. Ihminen joka toimii arvojensa mukaan ei katsele taakseen ja silloinkin kun hänen ratkaisuistaan seuraa huonoa, hän ei kadu, koska tietää miksi on tehnyt kuten teki.[/quote]
Tämä voi mennä näin jossain harhaisessa teoriassa, mutta todellisuudessa tuo ihminen, joka on itse keksinyt omat arvonsa, ylpeänä jättäen muiden ihmisten ja uskontojen näkemykset huomioimatta, on muodostanut nuo arvonsa oman osittain turmeltuneen luontonsa pohjalta, ja ilman mitään katumusta hän tulee ajautumaan niiden myötä ennen pitkää yhä vääristyneempiin näkemyksiin, suurempaan pahuuteen ja kovempaan paatumukseen.
Selvää on, että kypsymätön ihminen voi tavoitella mitättömiä asioita ja tehdä valintoja, jotka ovat lyhtynäköisiä. Luterilaisen kirkon suurin virhe on opettaa, että ihminen aina vain jää tuohon tilaan ja siksi tarvitsee jatkuvasti keppiä uskonnon ammattilaisilta. Johannes sanoo: “te ette tarvitse kenenkään opetusta”. Niin minä uskon. Jumala itse opettaa sitä, joka on avoin hänen opetukselleen. Joka ripustautuu toisiin ihmisiin ja heidän auktoriteettinsa alle ja erityisesti silloin kun he väittävät toimivansa jumalallisella auktoriteetilla, ei koskaan kypsy, ja tekisi mieli jopa sanoa: ei uudestisynny.
Ihmisen on hyvä selvitellä asioita itsekin, mutta minun omista kokemuksistani ja tuntemuksistani nouseva näkemykseni on se, että täysi piittaamattomuus muiden ihmisten opetuksista johtuu liiasta ylpeydestä ja nöyryyden puutteesta. Nähdäkseni on väistämätöntä, että jokainen ihminen kuitenkin viime kädessä tekee kaikki ratkaisunsa itse - olipa se ratkaisu sitten vaikka se, että alistuu jonkin muun tahon käskyihin.
Tämäkin on totta! Viisautta on koetella kaikki ja pitää se, mikä on hyvää, ja mitä enemmän koettelee, sitä enemmän viisaus karttuu. Jälleen pitäisi tarkata sitä, mitä sanotaan, ei kuka sanoo, vaikka kysymyksessä olisi taivaan enkeli tai - horribile dictu - Herran apostoli. Itse uskon myös, että koska hengelliset asiat ovat ylikielellisiä jokaisen on väistämättä tehtävä tuo koettelu itse ja sovitettava se omaan henkeensä, eikä ole yhtä sapluunaa, jonka läpi kaikki voitaisiin uittaa, vaikka tätä teologien viisasten kiveä kovasti kaikki kirkot tuntuvat etsivän.
Uudestisyntyminen on mahdollista vain ripustautumalla ihmisten välittämään opetukseen evankeliumista ja vastaanottamalla ihmisten toimittaman kristillisen kasteen.
Kieli toimii suunnan viitoittajana, mutta todellisuus sen takana on aina rikkaampi. Kieltä tarvitaan, jotta löydetään porteille, mutta sisälle on astuttava kokemalla itse.
Koska aika ei ole tässä olennainen vaan sijainti. Ihminen voi viettää iankaikkisuuden joko yhteydessä Jumalaan, tai siitä erossa. Ja Jumalan yhteydessä ei voi olla kuin Pyhä, koska kaikki muu siellä tuhoutuu. Ja kukaan meistä ei ole pyhä, joten vain Jeesuksen sovitustyön pohjalta puhtaaksi pestyt voivat olla Jumalan yhteydessä. Mikään aika ulkopuolella ei ihmistä pyhitä. Tämä on oma käsitykseni, ja Helvetti, minkälainen se sitten onkaan, on tuo erossa Jumalasta oleva.
Jos haluaa vähän pidemmän oppimäärän aiheesta (siis lukea blogipostauksen tai pari, ei edes kirjaa), niin täällä on aika hyvin kerrottu koko perussetti näissä muutamassa.
Ensimmäisen teema on, että periaatteessa ihminen itse valitsee mennä helvettiin:
Toisen teema on, että vaikka ihminen miten valitsisi itse osansa, niin lopulta on täysin oikein jos Jumalalla on siinä myös osuus:
Sarjan kruunaa perustelu sille, miksi annihilationismi ei täyttäisi mitään tarkoitusta:
Olen lukenut jokaisen artikkelin kommenttiosion. Niissä ei ole yleensä mitään valaisevaa tai tarkentavaa. Kuten näissä asioissa usein, niissä on kokoelma vastaväitteitä, jotka perustuvat sille, että lukija ei ymmärtänyt, mitä artikkeli sanoo. Ja on mahdotonta olla aidosti eri mieltä sellaisen asian kanssa, jota ei ole käsittänyt. Tai siis, “en käsitä” ei ole mikään perustelu millekään. Eli siis näistä toki saa olla eri mieltä, mutta vain jos osaa ja kykenee. On kurjaa jos ihmiset hukkaavat muiden aikaa yrittämällä olla eri mieltä, mutta siinä silti oikein onnistumatta.
Mielestäni jälleensyntymisoppi tai jatkettu kiirastulioppi ratkaisee sekä annihilationismiin, universalismiin ja perinteiseen helvettioppiin liittyvät ongelmat. Jumala pyhittää ihmistä niin kauan kuin on tarpeellista, että tämä voi päästä kirkkauteen.