On se minulle (niin kuin kirjoitin, joten et voi väittää minun väittävän sellaista, mitä en väitä). Jos Sinun mielestäsi on oikein, jos yksityinen ihminen, joka kokiessaan pahaa, maksaa samalla mitalla pahalla takaisin, niin se on Sinun näkemyksesi, jonka voit pitää; mutta se ei ole minun käsitykseni. Ehdottomasti olen yhteiskunnallisen rangaistuksen kannattaja (vankila jne.). Ja olen myös sitä mieltä, että jos joku yrittää tehdä toiselle pahaa, pahanteon (esim. viattomiin kohdistuvan hyökkäyksen) saa estää, jopa siihen mittaan asti, että pahaa aikova kuolee.
Paavalin mukaan kyse onkin henkiruumiista 1. Kor. 5:44. Aika ei voi lakata olemasta, mutta ihminen voi tulla osalliseksi Jumalan yliajallisesta luonteesta, jossa kokemisen tapa ja kausaliteetti ei olekaan kronologinen vaan metakronologinen. Joskus ihmiset kertovat kokemuksistaan kuinka kaikki hetket tulivat yhtäkkiä läsnäoleviksi esimerkiksi kuolemanrajakokemuksessa.
Annatko oikean kohdan, kun ei nyt itselläni ole käsillä välineitä kohdan hakemiseen.
Ihmisen turmeltuneelle luonnolle eli lihalle juttu on sikäli hankala, että anteeksi sana kehottaa antamaan, vaikka toinen ei sitä pyydäkään tai tekoaan kadu.
1 tykkäys
Joka mielestäsi siis tarkoittaa sitä, että kristityn koko elämä on aina pelkästään poskenkääntelyä ja hiljaa olemista, kun hän joutuu kokemaan vääryyksiä. Mitä nyt pitää mennä ilolla puolustetelmaan välillä vääryyksien tekijöitä?
Itse kannatan mielestäni paljon parempaa Raamatun tulkintaa, jossa kristityt ovat täällä muunmuassa tuomitsemassa itseään ja muita mahdollisemman oikeudenmukaisesti. Jota ilman ei ole myöskään anteeksiantoa.
Luther kuvaa hienosti tätä asiaa. Hän sanoo esim. Hebrealaiskirjeen sanoihin “sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin,” että tuo “tänä päivänä” kuvaa ikuisuutta, mihin on helppo yhtyä. Niinpä tässäkin, niin oletan ikuisuuden ja ajan kohtaamisessa tapahtuu jumalallisen ja inhimillisen kohtaaminen. Tätä taustaa vasten ei ole kovin vaikea ajatella miten aika ja ikuisuus nivoutuvat toisiinsa.
No se nousee hengellinen kohta, mitä näitä nyt on. Käänsin tahallani hengellisen ruumiin henkiruumiiksi, koska konnotaatio on täysin eri mutta asia sama.
Paavali kristittyjen keskinäisistä riita-asioista:
1 Kor. 6:1 Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi?
2 Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa?
3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin – kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita?
4 Mutta kun teillä on riitaa maallisista asioista, te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa.
5 Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan?
6 Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä!
7 Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?
8 Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne.
Liittyen tummentamaani 1 Kor. 6:2a ja 6:3a -kohtaan. Tarkoittaako Paavali tuhatvuotisen valtakunnan aikana tapahtuvaa tuomitsemista? Vai tarkoittaako hän sitä, että kristityt tuomitsevat epäuskoisia ihmisiä ja enkeleitä suorastaan helvettiin, ikään kuin Jumalan tuomionjakoapulaisina?
Matt. 19:28
Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
Jos sinulla on tarjota “parempi” raamatuntulkinta, joka ei piittaa Jeesuksen opetuksista tai hänen antamastaan rakkauden käskystä ja esikuvasta mitään, et ole siinä ensimmäinen ihminen.
Anteeksi antaminen on tyhjä fraasi, jos sen takana ei ole rakkaus.
Kristillinen rakkaus kohdistuu niihinkin, jotka eivät ole tuon rakkauden arvoisia.
Anteeksiantaminen ei ole vaihtokauppaa katumisen kanssa, vaan rakkauden ja laupeuden teko siitä syystä, että Jumala on ensin rakastanut minua…
Islamissa, esimerkiksi, opetetaan tämä asia tietysti toisin.
Ehdollinen anteeksianto on inhimillistä, ehdoton jumalallista. Siksi on ymmärrettävää, kun sanot, että “siitä syystä, että Jumala on ensin rakastanut minua”.
Joku kristitty voi joutua suureen ahdistukseen, jos kokee, ettei voi aidosti antaa anteeksi jollekulle, mutta kuitenkin lukee seuraavat Jeesuksen sanat itseensä kohdistuviksi sanoiksi: “Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne” (Matt. 6:14-15). Onko Jumalan anteeksianto siis sittenkin hyvin ehdollista? Eli jos et kykene itse anteeksi antamaan, niin Jumalakaan ei anna anteeksi? Onko muitakin ehtoja, jotka on täytettävä, jotta voisi saada anteeksi syntinsä Jumalalta?
1 tykkäys
Viimeistä tuomiota ja kadotusta voi pitää evankeliumina eli ilosanomana, sillä tässä ajassa ei todellakaan käy monesti niin, että hyvä ja paha saisivat sitä, mikä niille kuuluu. Muistaakseni Osmo Tiililältä löytyy kirja, jonka nimi on Tuomion evankeliumi.
Voidaan selittää inhimillisestä näkökulmasta, että ylösnousemususko syntyi siitä käsin, että havaittiin, että tässä ajassa jumalattomat menestyvät, rikastuvat ja ovat vaivoista vapaita (Psalmi 73), mutta hurskasta sen sijaan kuritetaan joka aika (Ps. 73:14; Room. 8:36), ja monesti häneltä viedään tuhkatkin pesästä jopa uskonnolliseen kaapuun pukeutuneiden ihmisten toimesta, jotka syövät leskien talot ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia (Matt. 23:14).
Vaikeus sen ajatuksen hyväksymisen suhteen, että Jumala aikuisen oikeasti haluaa kaikkia armahtaa tekemällä itseään tunnetuksi, on tullut minulle siitä, että olen kysynyt itseltäni, kuinka on mahdollista, että joku ihminen (jolle Jumalan täytyy armonsa kanssa jossain vaiheessa olla epäilyksetöntä todellisuutta, jos Jumala siis kaikki ihmiset tahtoo pelastaa) todella kovettaa itsensä Jumalalle ja Hänen armolleen? Rakkaudelle ja armolle itsensä kovettaminen kuulostaa epäuskottavalta. Jos joku on sellainen Jumalalle ja Hänen armolleen ja rakkaudelle itsensä kovettava ihmispersoona, niin eikö hän ole sairas, joka tarvitsee todellista Parantajaa? Tietoinen Jumalan rakkauden ja armon hylkääminen, vaikka Jumala armonsa kanssa kirkastuisi siis jollekulle ihmissielulle, näyttäisi viittaavan masokistiseen luonteeseen, jonka suhteen Jumalan luulisi voivan haluta tehdä muutoksia jopa vastoin sairaan sairaudesta johtuvaa sairasta halua. Vai onko niin, että Jumalan ja hänen armonsa tietoisesti torjuvan masokistin Jumalaa vastustava tahto ikään kuin lukittuu jossain vaiheessa paikoilleen, eikä ihminen voi tästä johtuen haluta enää mitään Jumalan mielen mukaista kohdalleen, ei edes armoa, ei edes kadotuksessa, jos sitä hänelle sielläkin tarjottaisiin?
Uudesta testamentista voi saada käsityksen, että Jumalan antama rangaistus on suhteessa synnin räikeyteen. Vai mitä sanotte seuraavista raamatunkohdista:
Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen. Mutta minä sanon teille: Tyyron ja Siidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä. Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun. (Matt. 11:21-24)
Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: ‘Herrani tulo viivästyy’, ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään. (Luuk. 12:42-48)
Voisiko olla, että rangaistuksen suuruus on siis erilainen eri ihmisille, ja että rangaistus on siis suhteessa siihen, kuinka paljon ihminen tietää ja kuinka paljon hänelle on uskottu (ja miten hän on tiedostamiinsa asioihin suhtautunut)?
Varsinainen syntien synti näyttää olevan Jeesuksen tarjoaman armahduksen torjuminen:
Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? (Hepr. 2:3a)
1 tykkäys
No, tietysti olisin voinut muotoilla viestini vähemmän töksähtelevästi.
Tyylivirheestä voi siis minua moittia!
Minua kuitenkin kauhistutti se, että anteeksi annetaan, kun toinen katuu ja pyytää.
Kenties kirjoittaja ei ihan tätä tarkoittanut, kuitenkaan.
Tässä se oman lihan ristiinnaulitseminen juuri esiin tulee.
Jumala suorastaan vaatii meitä antamaan anteeksi, ilman ehtoja.
On paljon helpompi noudattaa paastoa tms., mutta saada sydämensä (joku voi hämmästyä sanaa) antamaan anteeksi. Se on tehtävä, josta ei selviydy omin voimin.
Puhun ihan kokemuksesta.
Uskon, että monen teistä on paljon helpompi antaa anteeksi kuin minun.
Olen itse joutunut rukoilemaan tahtoa siihen. Häpeän tunnustaa: 30 vuotta!
Vanha katkera maku, se palaa taas uudelleen.
Jumalan anteeksiantamus on tavallaan ehdollinen.
Mehän tavallaan Herran rukouksessa asetamme itse tuon ehdon:: “Niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet…”
Autuudessa on erilaisia asteita, samoin varmaan kadotuksessa.
1 tykkäys
Minusta Jumala ei todella vanhurskautakaan jumalatonta (Room. 4:5), jos ehtona on edes se, että pitää osata antaa sydämestään anteeksi, sillä eikö anteeksianto ole lain teko? Jos ihmisen anteeksiantaminen on ehto ihmisen vanhurskauttamiselle, miksi vaaditaan vain yksi lain teko (anteeksiantaminen), mutta ei muita lain tekoja (Gal. 3:10; Jaak. 2:10)? Onko armo enää täydellistä armoa, jos yksikin teko täytyy suorittaa? Jos suurperheen isän kaikki lapset tapettaisiin psykopaatin toimesta, ja perheenisä ei kykenisi koskaan sydämestään anteeksi antamaan tappajalle, tarkoittaisiko se sitä, että vaikka perheenisä uskoisi Jeesukseen Vapahtajanaan, hänen “pelkkä” uskonsa ei riittäisi häntä pelastamaan?
Minusta ainoa looginen seuraus tästä on, että lopulta Jumala pelastaa kaikki. Kaikki eivät välttämättä heti pääse lopulliseen päämäärään, koska kärsimisellä on tarkoituksensa, mutta on suorasanaisesti Raamatun vastainen ajatus, että Jumala hylkäisi iäksi ja filosofisesti vielä paljon ongelnallisempi. Valit. 3:31
1 tykkäys
Tuohon haluaisin itse uskoa. Se ei tuota sellaista vaikeutta kuin oppi ikuisesta rangaistuksesta, joka on ollut minulle yksi vaikeimmista uskonkohdista kristinuskossa.
1 tykkäys
Tuo on sinun johtopäätöksesi. En piittaa nyt siitä, sorry!
Olen kerran koettanut tätä asiaa käydä kanssasi läpi, eikä se onnistunut.
Olet tavallaan koko selityksen ulkopuolella, kun sanot “yksikin teko täytyy suorittaa…”.
Uskohan ei sano “täytyy” vaan “saan suorittaa”, koska käyttövoimana on rakkaus.
Jos sydämestään anteeksiantaminen on vanhurskauttamisen ehto, se on mielestäni kuin lain teko, jota ilman ihminen ei pelastu (Matt. 6:14-15). Tietenkin jos kaikki kristityt ihmiset kaikkialla kykenevät Jumalan armosta käsin anteeksi antamaan sydämestään jopa hirvittävimmät heihin kohdistuneet rikkomukset, niin silloin asia on selvä, sillä silloin yhdellekään kristitylle omasta anteeksiannosta Jumalan anteeksiannon edellytyksenä ei tule ahdistavaa lakia.
P. Augustinus ainakin puhuu, että kaikki Helvetin rangaistukset eivät ole ikuisia.
Referenssi:
http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=195.msg84146;topicseen#msg84146