Onko heteroseksi kaikissa tilanteissa syntiä?

Moraali
1

Rinnakkaisessa keskustelussa välillä esiintyy rivien välissä sellainen ajatus, että miehen ja naisen välinen seksuaalisuus olisi väistämättä jotenkin ihanteellista. Enemmistöhän täällä tietää, ettei asia näin ole. Ei todellisuudessa, eikä minkään kirkon opinkaan mukaan.

Tulin eräänä viikonloppuna lukeneeksi Jorma Myllärniemen kirjan Miksi mies pelkää naista? (Kirjapaja 2017). En mieti itse kirjaa sen enempää, muuten kuin että sanon siinä olleen hyödyllisiä ja turhia kohtia, ja että sen painotus oli hieman liian utopistinen (että olisi saavutettavissa joku ihanteellinen tasa-arvon tila) ja traagisen ymmärryksen osalta puutteellinen.

Vuosia sitten olen lukenut John Steinerin kirjan Psychic Retreats: Pathological Organisations in Psychotic, Neurotic and Borderline Patients (1993), jossa kaksi lukua kirjan loppupuolella kertaavat kanonisen version Oidipuksen legendasta. Samoin kuin ei ole olemassa vain yhtä versiota Kuningas Arthurin legendasta, on Oidipuksestakin muutama eri versio. Koska kertomuksen on kuitenkin keskeistä opettaa kuulijalle jotain, on paras versio se, mikä opettaa eniten.

Legenda kuningas Oidipuksesta

Keskeinen juttu Oidipuksen tarinassa ei ole, että siinä joku pieni poikalapsi onnistuu menemään naimisiin äitinsä kanssa, koska kuninkaallisilla pienillä pojilla on tällainen valta ja mahdollisuus. Vaan, tiivistetysti, kertomus menee niin, että jossain kaukaisessa maassa on kuningaspari. He alkavat odottaa lasta. Oraakkeli esittää ennustuksen, että poika tulee surmaamaan isänsä ja avioitumaan äitinsä kanssa. Jotta tätä ei pääsisi tapahtumaan, he lävistävät pojan jalat (tästä tulee hänen nimensä) ja karkottavat hänet kaukaiseen maahan.

Oidipus varttuu aikuiseksi ja lähtee kiertämään maailmaa. Palattuaan tietämättään kotiseudulleen hän törmää seurueeseen, jonka kanssa riitautuu. Oidipus tappaa seurueen mukana olleen ylimyksen. Tietämättä, että kyseessä oli hänen isänsä. Tämän jälkeen hän kulkee kohti jotain kaupunkia, joka on jonkin uhan tai riesan kohteena. Oidipus voittaa uhan ja hänet otetaan sankarina vastaan kaupungissa. Siellä on myös juuri leskeksi jäänyt kuningatar, joka palkinnoksi osoitetusta urheudesta haluaa Oidipuksen puolisokseen.

Kertomuksen keskeinen osa siis on, että äiti - jonka on täytynyt tunnistaa Oidipus tämän lävistetyistä jaloista - avioituu poikansa kanssa. Syynä tähän on, että voimatta asialle mitään ja ymmärtämättä tilannetta, poika tulee näin syrjäyttäneeksi isänsä kahteen kertaan.

Kertomus jatkuu siten, että kaupunkiin iskee jokin uusi vitsaus, ja oraakkeli kertoo sen johtuvan kuningattaren rikoksesta. Kun äiti käsittää, että asia selviäisi pian pojalle, hän tappaa itsensä. Oidipus, joka ei kestä siitä seurannutta häpeää ja hylätyksi tulemista, sokaisee itsensä. En muista enää Steinerin jälkimmäistä lukua, jossa hän käsittelee tätä seuraavia tapahtumia. Muistelen vain, että siinä Oidipus keskustelee hautansa tulevasta sijainnista muutaman muun kanssa.

Terveen kehityksen vaiheet

Normaalisti pojan kasvu mieheksi etenee niin, että ensin poika syntyy. Sen jälkeen pojan ja äidin välillä on kahdensuuntainen ja vastavuoroinen suhde, jossa äiti tunnustaa pojan erilliseksi yksilöksi, ja poika kasvaa tähän erilliseen yksilöyteensä. Seuraavassa vaiheessa poika rakastuu äitiin ja haaveilee äidin omistamisesta. Kolmas vaihe on, kun poika alkaa kokea alemmuutta oman pienuutensa ja avuttomuutensa vuoksi. Neljännessä vaiheessa poika tulee tietoiseksi isän roolista äidin elämässä ja pelästyy isää ylivoimaisena kilpailijana. Viidennessä vaiheessa poika luopuu haaveistaan valloittaa äiti, ja vastareaktiona koettuun heikkouteen muodostuu pojan mielessä fallinen mentaliteetti.

Kuudennessa vaiheessa poika idealisoi isän ja samaistuu isään. Tämä johtaa siihen, että fallinen ajattelu ja sitä edeltänyt yhteys äidin kanssa hakeutuvat tasapainoon. Viimeisessä vaiheessa pojasta tulee tasapainoinen yksilö, joka kykenee olemaan tarvittaessa sekä varma itsestään että herkkä ja tunteva.

Epäterveen kehityksen vaiheet

Käytännössä homma voi mennä pieleen niin, että poika syntyy äidille, joka on jollain tavalla persoonaltaan vääristynyt. Tämä näkyy siten, että ensimmäisessä vaiheessa äiti kohtelee poikalasta kuin nukkea, jonka on tarkoitus täysin heijastella hänen tunteitaan. Käytännössä poika siis syrjäyttää isänsä sillä, että ei kykene vastustamaan tätä pyrkimystä, jossa äiti tekee hänestä täysin turvallisen ja täysin mielensä mukaisen ihmissuhteen itselleen. Tästä seuraa, että toisessa vaiheessa, vaikka on äidistä riippuvainen, ei poika koe normaalia rakastumista äitiin.

Kolmas vaihe, eli tunne alemmuudesta, tulee väistämättä. Mutta koska suhde on äitivetoinen, ei pojalla ole mitään tietä ulos siitä. Neljäs vaihe toteutuu siten, että poika voi ehkä havaita isän kilpailijana - voi jopa pelästyäkin - mutta äiti aina nostaa pojan voittajaksi. Koska isä on hyvin torjuva ja katkera pojalle, eikä äitiin saa henkistä välimatkaa, jää fallinen defenssi syntymättä. Poika ei voi tietenkään samaistua torjuvaan ja syrjäytettyyn isäänsä. Viimeisessä vaiheessa pojalle kasvaa ambivalentti (eli vihaava ja tarvitseva) suhde naisiin. Eli hän kaipaa suhdetta ja läheisyyttä kyllä, mutta pitää suhteen hintana alistetuksi, käytetyksi ja syödyksi tulemista.

Toinen mahdollinen epäterve kehitys

Voi myös käydä niin, että äiti on apaattinen ja poissaoleva. Silloin äidin ja pojan välille ei muodostu tunnesidettä. Tästä voi kuitenkin seurata riittämättömyyden tunne, johon kehittyy fallinen vastareaktio. Mutta koska isähahmoa ei ole sitä tasoittamassa, eikä siihen ole vastapainoksi äidin kanssa saatua kiintymyksen kokemusta, on tuloksena henkilö, joka ratkaisee asiat väkivaltaisesti niin miesten kuin naisten kanssa.

Summaus

On siis valtava matolaatikko, että mitä kaikkea mieheksi kasvamisessa voi mennä pieleen, vaikka tykkäisikin tytöistä (ja myöhemmin naisista). Minulta on Electran tarina tutkimatta, joten en osaa (vielä) sanoa, millä tavalla naiset kasvavat kieroon. Yksi keskeinen havainto tuosta on, että fallisuus on välttämätön välivaihe. Jos se kielletään, tai jos se nähdään yksinomaan negatiivisena asiana, niin ei saada itsenäisiä, tasapainoisia ja elämäänsä tyytyväisiä miehiä. Eritoten on se vaara, että fallisuutta ilmiönä arvioidaan niiden miesten kautta, jotka ovat jääneet siihen jumiin pysyvästi.

Heteroseksin ihanuus ja autuus on kiinni siitä, että miten hyvin nämä siihen johtavat kasvun haasteet saadaan selvitettyä. Teemoja on enemmänkin, mutta ehkä tämä riittää aloitukseksi.

2

Nuo esittämäsi epäterveen kehityksen vaiheet muistuttavat hieman esim. Martti Hyrckin kuvausta siitä, miten kleinilaisessa viitekehyksessä skitsoparanoidaalisesta positiosta depressiiviseen positioon siirtyminen voi mennä pieleen. Normaalisti kun esim. bionilainen sisällyttäminen (container) auttaisi tässä positiossa toiseen siirtymisessä, niin se voi häiriintyä juuri noilla esittämilläsi tavoilla.

Eri teoriat kuvaavat sitä mitä on tapahtunut tai tapahtuu, mutta omasta mielestäni ne ovat vain kuin maalauksia aiheesta: toinen tykkää toisesta tyylistä ja toinen toisesta tyylistä.

Ihminen voi kasvaa pieleen monella eri tapaa. Jopa silloin ja monesti juuri silloin, kun kasvattaja omasta mielestään kasvattaa lasta siten kun parhaaksi kokee. Toisaalta perhehelveteistä voi kasvaa tasapainoisia yksilöitä. Jos Oidipuksen myytti jotain opettaa, niin sen että älä kuuntele oraakkelia.

Oidipaaliset kysymyksenasetelut ovat kuitenkin melko pinnalla uudemmassa psykoanalyyttisessa terapiakirjallisuudessa. Kleinin ja Bionin vaikutuksesta oidipuskompleksia on kuitenkin tulkittu hieman avarammin, kuin vain seksuaalisuuden kautta. Jos isän ja äidin suhde on kunnossa ja vanhemmuus osataan oikealla tavalla pitää erossa (sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta) parisuhteesta, niin oidipaalista ongelmatiikkaa ei yleensä pääse syntymään ongelmaksi asti.

Myös sisarussuhteita peilaava madonnakonstellaatio voi selittää tai kuvata sitä, miksi ihmissuhteet voivat olla aikuisen vaativia.

Käsittäkseni heteroseksi ei tee kenestäkään synnitöntä, mutta heteroseksi ei aina ole syntiä.

D

2 tykkäystä
3

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Luin vähän Ernst Abelinin juttuja. Sain sellaisen kuvan, että joku konstellaatio tarvitaan 18 kuukauden iän kohdalla, että kehitys symboleja ymmärtäväksi yksilöksi yleensä alkaa.

Abelinin ajatuksissa, etenkin tässä artikkelissa, oli mielenkiintoista se, että vasta varhaisen triangulaation seurauksena halu attribuoidaan haluajaan, kun sitä ennen se attribuoidaan halun kohteeseen. Joka siis on yhtäpitävä sen skitsofrenian kognitiivisen määritelmän kanssa, jonka olen arponut kaikkien medikaalisten määritelmien vastakohdaksi, eli tietoisuuden tai mielen osien kokeminen tai sijaitseminen itsen ulkopuolella.

Relevantti sitaatti:

It is my contention that the toddler cannot construct a true image of the self as long as he does not realize that he is the origin of the ʺdesirabilityʺ of the object. Selfhood is the acknowledgement of oneʹs core wish. But this core wish is always a wish for the libidinal object. It can only be seen and imitated, and therefore represented, in a triangular constellation such that the toddler perceives his one object desiring his other object. Faced with this excruciating experience of ultimate exclusion, the toddler recognizes for the first time in the rivalʹs wish for the object his own frustrated wish for the same object. His action being suspended (because all his familiar attachment schemata are blocked), what he can do is actively to imagine himself as being like his rival ‐ indeed, as a being like his rival: ʺThere must be an I, like him, wanting her.ʺ Early triangulation is this identification with the rival.

Onko siitä jotain tilastoja, että miten yleistä oidipaalinen problematiikka on? Ja onko se selvärajaista, vai onko siinä kaikissa kohdissa vain aste-eroja? Korreloivatko onnettomat avioliitot sen kanssa?

Ilmeisesti helvetin laatu vaikuttaa tähän suuresti. Tai se, että jos on onneton avioliitto, jossa kuitenkin toinen on selvästi normaalimpi kuin toinen? Siis että et tarkoittanut sanoa sen olevan arpaonnea.

Olen kuvitellut, että oraakkeli on tarinassa vain sitä varten, että tarina menisi eteenpäin. Kun legendanhan on tarkoitus kuvata mitä tahansa tilannetta, jossa äiti asettaa lapsen miehensä edelle.

4

Ihan aluksi pyydän anteeksi tätä vastauksen formaattia. Kirjoitan puhelimella ja lainaaminen on kamalaa näpistelyä.

Madonnakonstellaatiosta (aihe on melko vähän tutkittu) on tehnyt väikkärin Mirja Malmberg ja se on julkaistu kansantajuisesti nimellä “Madonnakostellaatio”… aika mielikuvitukseton nimi. Se on vähän kuin sisarkateus hienosti ilmaistuna: miten esikoinen tai vanhempi sisarus reagoi ja millaisia tunteita hänessä herää kun hän näkee äidin nuorempaa sisarusta ihailevan katseen (madonna konstellaatio, on siis semmoinen maalaus jossa Maria katselee ihaillen Jeesus-lasta).

Kolmiot, tai triangelit psykologiassa ja psykoanalyysissa ovat mielenkiintoisia. Uudempi psykoanalyyttinen/terapeuttinen ajattelu tunnistaa jopa kahden ihmisen muodostaman triangelin, jossa kolmas (third position, Ronald Britton) onkin tämän kaksikon muodostama tila, couple state (Mary Morgan). Tämä ei tietenkään ole uudemmalle triniteettiopille mikään novum. Esim. Jensonin trinitettiopissa Pyhä Henki on Isän ja Pojan yhteinen Henki joka on Isä ja Poika joka tulee tulevaisuudesta. Ikään kuin Isä ja Poika aukaisivat oven ja tulisivat sieltä itseään vastaan yhtenä persoonan. Noh tämä on ehkä vähän Jensonia modifioituna.

Tarkoititko että oma skitsofrenian määritelmäsi on sellainen, että tietoisuus tai osa mielestä on itsen ulkopuolella? Tekstisi lauserakenne on tässä kohtaa monitulkintainen. Itse ajattelen sillä tavalla että mieli/tietoisuus ei olejotenkin identtinen oman itseni kanssa. Se on laajempi. Näin myös edellä mainitsemani psykoanalyytikko Ronald Britton. Itse asiassa voisi ajatella, että skitsofrenia on itse asiassa lopputulos siitä, että ihminen on liian keskittynyt itseenä havainnoidessaan itseään havainnoidessaan itseään havainnoidessaan itseään (tekninen termi olisi vissiin exigent introspection). Ikään kuin hän olisi se maailman horisontaalinen piste joka antaa maailmalle sen stabiilliuden ja merkityksen. Jos taas ajattelee että tietoisuuteni horisontaalinen polttopiste ei itse asiassa olekaan itsessäni, vaan se on ikään kuin takanani, ikään kuin tuijottaisin museossa maisemamaalausta ja horisontaalinen polttopiste olisi takanani. (Teologisesti tämä sanottaisiin siten, että trinitaarisen vuoropuhelun Pojan isää ilmoittava sana joka luo todellisuude, luo myös ihmisyyden joka on on yhdessä Pojan kanssa se mielemme/tietoisuutemme horisontaalinen polttopiste jonka edessä me seisomme ja pohdimme näitä kysymyksiä).

En tiedä oidipaalisen ongelmatiikan tilastollisia faktoja. Ne jäävät varmasti terapeuttien vaitiolovelvollisuuden piiriin.

Helvetissä kasvamisen hyvä lopputulos ei ole mielestäni arpapeliä. Teknisesti puhutaan yksilön resilienssistä, joustavuudesta, kyvystä säilyttää psykologinen integriteetti hankalissakin olosuhteissa. Kehitin tästä joskus semmoisen ajatuksen, että joskus perhehelvetti voi olla siksi, että sen suojissa, ts. perhehelvetti rakentuu suojelemaan jotakin, josta voi tulla jotakin hyvää.

Oraakkeli tietää harvoin hyvää. Oraakkelilla on tärkeä rooli mytologisesti. Oraakkeli oli varmaan savolainen alkujaan. Se sanoo jotain mystistä ja viisaan kuuloista ja lopulta kaikki menne päin pyllyä.

Anteeksi lyhyt ja fragmentinomainen vastaus. Kirjoitin puhelimella ja kadotinkin tekstin kertaalleen, enkä jaksanut kirjoittaa enää ihan kaikkea uusiksi.

D

5

Psykoanalyysia on kritisoitu siitä, että sen väittämiä ei voida todistaa tieteellisesti oikeiksi. Itselleni on muodostunut sellainen käsitys, että psykoanalyysi tekee suuren mittaluokan väittämiä asioista, jotka ovat tapahtuneet historiassa ja jonne ei aikakoneella voida palata, ja yksittäisen ihmisen tapauksessa tämä voi näyttäytyä historian epäreiluna “sörkkimisenä”, jopa vallankäyttöön pyrkivänä toimintana.

Kenestä hyvänsä voidaan väittää, että hänessä on jotakin pielessä ja se johtuu muljahduksesta varhaislapsuuden äitisuhteessa. Tuollaisen väitteen arvoa minä vain pohdiskelen.

Ihmisen kehittymiseen vaikuttavat geenit, kemiallinen ja mekaaninen ympäristö, sosiaalinen ympäristö ja yksilön oma kognitiivinen suuntautuminen. Tämä on fakta. Geenit eivät aktivoidu tyhjiössä, vaan kemiallisessa ympäristössä. Kemialliseen ympäristöön taasen vaikuttaa mekaaninen ja sosiaalinen ympäristö.

Ihmiseksi kehittyminen on siis ennen kaikkea aivorakenteiden kehittymistä, ja se tapahtuu geenien pohjalta (jokaisella on erilaiset lähtökohdat), kemiallisessa ympäristössä (jokaisella on omanlaisensa ympäristön ja hormonitoiminnan kombinaatio jo kohdussa) ja sosiaalisen ympäristön (jokaisella on omanlaisensa yksilölllinen ympäristö) viitekehyksessä. Myöhemmin oma kognitiivinen suuntautuminen astuu kuvioon mukaan.

Minä pidän astrologiaan verrattavana pseudotieteenä sellaisia spekulaatioita, joissa annetaan ymmärtää, että geeneillä ja niiden toimintaa ohjaavalla kemiallisella ympäristöllä ja yksilöllisellä hormonitoiminnalla ei olisi ratkaisevaa vaikutusta ihmisen aivorakenteiden syntyyn. Toki jos kasvatetaan kolme henkilöä tynnyrissä, tilastollisesti geenien merkitys kolmikon aivorakenteessa pienenee ja ympäristön vaikutus suurenee.

Minulla on kaukainen sukulainen, joka meni naimisiin naisen kanssa, jolla oli periytyvä skitsofrenia. Pariskunnan molemmat pojat sairastuivat teineinä skitsofreniaan. Traagisia ihmiskohtaloita.

Pidän vaarallisena sellaista tietä, jossa jokaisen perhesuhteita ryhdyttäisiin potentiaalisesti sörkkimään tai ikään kuin standardiratkaisuina etsimään psykoanalyyttisiä elementtejä ihmishistorian aikajanalta.

“Joo, tässä vaiheessa sun isä varmaan oli paljon työmatkoilla ja sun äiti oli ahdistunut. Siksi susta tuli tällainen.”

1 tykkäys
6

Niin. Itse sanon aina että näissä asioissa on pikemminkin kyse kuvaamisesta kuin selittämisestä. En ole itse terapeutti, mutta olen muuten joutunut lukemaan näistä asioista. Olen päätynyt siihen, että kirkolla on itsellään paljon sitä viisautta mitä psykoterapia/psykiatria yrittävät hakea.

1 Kun. 1:5 - 6: “5 Adonia, Haggitin poika, havitteli suuria ja ajatteli: “Minusta tulee kuningas.” Hän hankki itselleen vaunut ja hevosia sekä viidenkymmenen miehen saattueen. Hänen isänsä ei milloinkaan ollut moittinut häntä sanoen: “Miksi teit noin?””

Raamattu itse avaa näitä asioita joita on sittemmin kuvattu muilla kielipeleillä. Tuo boldaamani kohta on ihan peruspsykologiaaterapiaapsykiatriaa. Älä rajoita lasta ja saat rajattomam lapsen.

Geeneistä sanon vain että asiat joko perityvät tai sitten ei. Se miten reagoimme asioihin ei ole kaikilta osin geeneissä, eikä sekään millaisia tunteita mikäkin tilanne meissä aiheuttaa.

Itse luotan enmmän sielunhoidollisiin menetelmiin ja Jumalan läsnäoloon keskustelutilanteissa.

D

2 tykkäystä
7

http://www.schizophrenia.com/research/hereditygen.htm

Tuolla on tietoa skitsofrenian periytyvyydestä. Näyttää siis olevan siinä vahva perinnöllinen komponentti.

Noilla äiti- ja isäsuhteillahan on myös homoutta eheytys-“terapian” vetävät selitelleet. Ilman mitään todisteita tietenkin…

8

Aloin lukea tuon exigent introspectionin pohjalta tällaista. Siis tarkoitan määritelmälläni sitä, että ihmisellä ajatellaan olevan jonkinlainen normaali käsitys siitä, että mikä on itseä ja mikä ei ole. Jos joku sanoo, että hänen tekonsa tai ajatuksensa päätetään ulkopuolelta, niin tämä täyttää kriteerin. Mutta myös jos henkilö ei osaa tehdä päätöksiä tai suunnata toimintaansa itsestään lähtien, vaan vetoaa aina ainoastaan itsensä ulkopuolisiin asioihin, niiden ominaisuuksiin, arvoon tai houkuttelevuuteen. Jopa esimerkiksi niin, että joku ihastunut nuori mies tietää seurakunnasta ihanan naisen. Ja kun aletaan kysyä, että mikä kyseisessä naisessa on niin ihanaa, niin vastaukset eivät ikinä sisällä henkilöä itseään tai mahdollista suhdetta heidän välillään.

Onko tuossa yksi “havainnoidessaan itseään” liikaa? Koska äkkiä käsitin sen niin, että skitsofreniassa henkilö yrittäisi trianguloida itseään näyttelemällä kaikkia kolmion rooleja, mutta epäonnistuisi siinä surkeasti. Vähän kuin matemaatikko yrittäisi määritellä yhtä tasoa yhden pisteen avulla ja huomaisi, että saa kahdessa ulottuvuudessa äärettömän määrän vaihtoehtoja. Jolloin skitsofreenikon käsitys (tuon tekstin yhden tapauskertomuksen mukaan), että hän toistaa muualla sijaitsevan mekaanisen koneen liikkeitä, tuntemuksia ja ajatuksia, olisi validi tulkinta todellisuudesta hänen lähtökohdastaan.

Abelinilta ei löydy helposti mitään luettavaa. Tai no, luentoja ja artikkeleita sisältävä sivusto saksaksi, joka on puoliksi käännetty englanniksi ja osin ranskaksi. Miten Britton? Onko joku kirja, millä pääsisi sukeltamaan heti ytimeen?

Tämä tuntuu vähän siltä, että joku menee perä edellä puuhun. Siis jos on kaksi henkilöä, niin se suhde derivoituu heistä. He voivat tarkastella kriittisesti toisiaan omista lähtökohdistaan, mutta kenen tahansa henkilön A näkökulmasta henkilö B ja suhde henkilöön B ovat saman kertolaskun kaksi tuntematonta tekijää, joista vain niiden tulo on aistittavissa tai havaittavissa.

Tuossa alkuun linkittämässäni Louis A. Sassin artikkelissa esitetään, puoliväliin mennessä, että minuudessa on sekä staattisia että dynaamisia puolia. Tai pelkästään dynaamisia. Ja tuo eksigentti introspektio “pysäyttää” persoonan niin, että siitä tulee staattinen, ja se niiltä osin häivyttää dynaamiset puolet. Saan tästä pari ajatusta. Yksi on, että kasvava lapsi tarvitsee itsensä ulkoista näkemistä, jotta hänen ei sitä kautta tarvitse kehittää sisäistä näkemistä. Toinen on, että sen näkemisen pitää olla dynaamista. Kolmas on, että varmasti on paljon sellaista kasvattamista, tai asioita, joita vanhemmat saattavat tehdä, jotka nimenomaisesti pysäyttävät lapsen dynaamisen olemisen.

Double bindit ovat yksi. Eli lapsi asetetaan kahden ristiriitaisen käskyn tai ohjeen eteen, joista kumpikaan ei mahdollista etenemistä. Käsketään tehdä jokin asia, mutta sitten vähätellään tapaa, jolla lapsi tekee. Tai lapsi ilmaisee omaa dynaamista olemistaan, siis aikomustaan tai odotustaan, mikä kohdistuu johonkin, ja vanhempi hämmentää tai mitätöi sen. Tai lapsella on omana tietonaan joku aikomus tai odotus, ja vanhempi kieltäytyy olemasta tai ei kykene olemaan siitä tietoinen. Vanhempi vaikka projisoi lapseen epäonnistumisen pelkoa tai täydellisyyden tavoittelun pakkoa, joista molemmilla on lapsen olemista hidastava ja sisäänpäin kääntävä vaikutus.

9

Kiitos täsmennyksistä. Juuri Sassia ajattelin tässä ja hänen teostaan Madness and Modernism. Ja tietysti Jensonkinn, joka systematiikassaan Sassia arvostaa. Ei siinä ole liikaa havainnointia, siis toistoa. Sehän on loputon kehä, jos yritän havainnoida itseäni havainnoissamme itseäni havainnoissamme itseäni. …Jensonilla tämä kuvio muuten toistuu monessa yhteydessä, siis tämä sisäkkäisten tiedostamisten päättymätön kehä, joka on yhteydessä syntiin ja väärään vanhurskauttamiseen. Kyse on siis simppelisti siitä, että ajaudun ongelmiin pitäessäni omaa tietoisuuttani jotenkin yhtenevänä oman itseni kanssa. Sartre jo osoitti tämän ongelmatilanteet ja uudempi psykoanalyyttinen kun teorisointi tunnustaa jotenkin tietoisuuden “yliaivollisuuden” sen jonkin asteisen transsendentti.

Brittonilta luin viimeksi kirjan Between mind and Brain. Brittonilta on myös oidipuskompleksista artikkelikokoelma, siis useamman kirjoittajan tekstejä.

En oikein jaksa puhelimella nyt näpytellä enempää. Useamman vuoden matematiikkaa opiskelleenskaan en kuitenkaan oikein saa kiinni matemaattisist analogioistasi… Niin joo kaksiulotteisessa avaruudessa ei ole tasoja, tarkoititko suoria joita voidaan yhden pisteen kautta piirtää ääretön määrä. Tuosta A+B:sitä: Triniteettiopissa on puhuttu jo pitkään Pyhästä Hengestä Isän ja Pojan välisenä eksistentiaalisena suhteena, rakkautena, persoonallisena sellaisena. Sitä tarkoitin kahden ihmisen suhteen näkemistä tulevaisuudesta käsin. Sehän on rakkautta, nähdä itsensä ja toinen yhdessä tulevaisuudessa. Yhteinen lapsi on tämän kuvan ilmeisin symboli.

Nyt menee silmät tähän tihrustamiseen, enkä ole enää ollenkaan varma tekstin koherenttia Destia.

Skitsofreniaan tietenkin voisi vielä ottaa traumateorioihin, pohjautuvan näkökulman, jossa tietoisuuden emotionaalisen ja rationaalisen puolen erityminen voi synnyttää eri persoonallisuuksia.

Mainitsemani Sassin kirja on muuten skitsofrenian historian kannalta mielenkiintoinen. Se, kuten traumatkin, keksittiin 1800 luvun lopulla.

Nyt kyllä lopetan. Hyvää yötä. Anteeksi kirjoitusvirheet

D

1 tykkäys
10

Ajattelin kolmiulotteista avaruutta, jossa yhden tason määrittelemiseksi tarvitaan kolme pistettä. Mutta jos on vain yksi piste, niin taso voi kieppua sen ympärillä mielivaltaisesti.

Ookeii. Minulla on ajatuksena epäonninen äidin ja lapsen suhde, jossa lapsi ei kykene triangulaatioon, koska ei kykene erottamaan toisistaan äitiä sinänsä ja suhdetta äitiin, koska äiti sinänsä näkyy vain sen suhteen kautta, jolloin suhde sinänsä on identtinen äidin kanssa. Tai sitä, kun toimimattomien perheiden lapset ajattelevat, että heidän saamansa kohtelu on jollain tavalla normaalia. Esimerkiksi vaikka että aikuisen ei kuulukaan olla kiinnostunut lapsen persoonasta tai tunne-elämästä niin kuin ne olisivat asia sinänsä.

Tai että vääristynyttä peilaamista ei tunnista vääristyneeksi ilman vertailukohtaa. Sen voi kokea hämmentäväksi. Mutta siitä ei voi sanoa, että millä tavalla ja mihin suuntaan se on pielessä, koska se ei reagoi mihinkään ennustettavalla tai systemaattisella tavalla. Tai ehkä pitäisi puhua konsistentista.

Jos joku ihmettelee, niin nämä jutut eivät siis ole off topic, koska näistä muodostuvat ne monet henkilöt, joiden kanssa monet muut henkilöt sitten kävelevät alttarille ja sulkevat makuuhuoneen oven.

Tulevaisuus on olemassa vasta sitten, kun persoona saavuttaa autobiografisen tason. Silloin voi ymmärtää, että suhde on läsnä objektina. Mutta jotakuta, joka ei sinne asti ole päässyt, se ei tietenkään lohduta.

Tekstin koherenttiudesta että kyllä ihan ymmärrän mitä sanot. Minulle ainoa kiinnostava asia puhelimien autocorrecteissa on aina ollut, että miten ne saa pois päältä mahdollisimman nopeasti.

11

Minulle tulee tällaisista keskustelusta monesti vaikutelma, että teorioiden monimutkaisuudella luodaan kontrollin tunnetta todellisuuden haastavaan kokonaisuuteen. Kun saadaan pyöriteltyjä oidipuksia ja äitejä skitsofrenisen triangelin neliulotteisessa tasossa, sitä varmaan on sellainen tunne, että asioista osaa sanoa jotakin. Vähän sama kuin astrologiassa: planeettojen asemia laskiessa aivonystyröitä raflaava puuhastus varmaan tuo sen fiiliksen, että näinhän tämä asia on.

Uskoisin että monet konservatiivista seksuaalimoraalia kannattavat ihmiset intoutuvat nimenomaan psykoanalyysistä, sillä se on kaikkein epämääräisintä, sen avulla saa eniten epåmääräistä valtaa ja kontrollia, ja sen myötä on helpointa ajaa asioita omaan agendaan sopiviin esteettis-ideologisiin kategorioihin.

Tämä on yksi osa aiemmin mainitsemaani ikiaikaista mekanismia, jossa ensin on mielipide ja sen ympärille räätälöidään sitten keinovalikoima.

(Jos olen arviossani väärässä, nyt on hyvä hetki yrittää vakuuttaa minut toiseen suuntaan. Mieli avoimeksi, NAPS.)

12

Osa konservatiiveista torjuu kaiken psykologian. (En itse kuulu näihin.) Osa taas, kuten allekirjoittanut, hyppää yli ylläolevan kaltaiset kommentit, koska ei voisi vähempää kiinnostaa skitsofreeniset triangelit. Asia on kovin kaukana kristinuskon ytimestä.

2 tykkäystä
13

Itse asiassa Robert W. Jenson, äskettäin edesmennyt teologi puhuu skitsofreniasta tai pikemminkin sen mahdollisesta syystä, dogmatiikkansa keskeisimmässä osassa, Triniteettiopissa. Yritin hieman viitata siihen teksteissäni. Ihmisenä olemisessa on aika vähän asioita jotka eivät olisi kristinuskon ytimessä. IIhmismielen luotaaminen on kuitenkin kristillistä perua, näin itse ajattelen. Se alkoi todenteolla kun alettiin puhua Kristuksen kahdesta tahdosta kirkolliskokoustasolla. Miten yhdessä entiteetissä voi olla kaksi olemuksellista “ydintä” joilla on oma tahto. Toki yhden ihmisen tahdon kaksinaisuus tunnettiin jo aikaisemmin, esim. Paavali, mutta kahden olemuksen tahto yhdessä persoonassa. Se spekulaatio alkaa “akateemisesti” kristinuskon myötä. Se tarjosi mahdollisuuden ylipäätänsä spekuloida tällaisella ajatuksella, joka on skitsofreniapohdinnankin ytimessä.

Mutta arjessa en itsekään näitä käytä muuta kuin kuvaamaan asioita, en niinkään selittämään asioita.

D

2 tykkäystä
14

Tähän on, yllättäen, kaksi täysin vastakkaista näkemystä. Toisen mukaan kristinuskon ydin on maksu, sovitus tai lunastus, joka kertakaikkisesti tapahtui kauan sitten. Tästä syntyi sanoma, että hei, jokainen ihminen on maksettu, sovitettu tai lunastettu. Sen yhteyteen kuuluu ajatus, että ihminen on selvärajainen, uniikki, itsenäinen, riippumaton ja vapaaehtoinen toimija. Jonka toiminta jostain syystä ei miellytä Jumalaa. Mutta ihminen ei voi asialle mitään. Joten Jumala sitten kerralla kuittaa tämän ristiriidan. Näistä seuraa yhdessä se, että mitä ihminen tekee tuon sanoman kanssa, ei välttämättä seuraa eikä nouse millään tavalla niin hänen ihmisyydestään (joka on siis eheä, tutkimaton ja jakamaton, vähän kuin Jumala klassisissa teismeissä) kuin sen enempää siitä sanomasta (joka on yksibittinen ilmoitus vapauttavasta tuomiosta langettavan sijaan). Jolloin hänellä on täysi mahdollisuus, velvollisuus tai vapaus keksiä, että mitä se tarkoittaa tai merkitsee konkreettisesti.

Tästä seuraa luonnollinen kehitys, että niin paljon kuin mahdollista, syntyy kristinuskon muoto, joka pakenee kaikkia heikkouksia, vaikeuksia, pakkoja ja rajoituksia. Sen on myytävä arvot ja säännöt yksinomaan sillä, että ne avaavat lisää nautintoja, mahdollisuuksia ja vapauksia ihmiselle, jolla on niitä periaatteessa jo sisäisesti täysi määrä. Eli saadaan usko, joka julistaa ihmiselle vain sen ihanuutta, mitä ihminen jo on. Tai mitä se väittää ihmisen olevan. Tai mitä ihminen ideaalisti ajatellen on. Eli riippumaton äly ja riippumaton, mielivaltainen tahto.

“Olette vapaita! Soittakaa kitaraa.”

Tätä voidaan sekulaarin kulttuurin puolelta vahvistaa sillä, että sielläkin nostetaan ihmisen vapaata tahtoa korkeimmaksi periaatteeksi, jolla on autenttinen ja esteetön suhde objektiiviseen todellisuuteen. Tiede pyrkii sinetöimään tämän sillä, että käsittelee ihmistä staattisena ja muuttumattomana yksikkönä, esimerkiksi nojautumalla genetiikkaan.

Hassua kyllä, koko tämä modernin uskon ja ihmiskuvan rakennelma vastaa sitä, mitä Sass esittää skitsofrenian keskeiseksi olemukseksi. Sassin mukaan skitsofrenia ei niinkää haittaa ihmisen älyllistä toimintaa, vaan sotkee hänen suhteensa omiin tunteisiinsa, niin ruumiin, psyyken kuin sosiaalisen olemisen tasolla, ynnä sitä kautta suhteen näihin liittyviin motiiveihin ja odotuksiin.

Siis niin skitsofreniassa kuin modernissa ihmiskuvassa jäljelle jää vain riippumaton äly. Se on kuitenkin kuolettavan suon saartama, koska sen ainoa tapa olla yhteydessä todellisuuteen tai käsitellä todellisuutta menee affektioiden, motiivien ja odotuksien kautta. Nuo kolme eivät myöskään automaattisesti vastaa todellisuutta tai hakeudu sitä kohti pelkästään olemalla olemassa, vaan niiden on jollain interaktiivisella tavalla kalibroiduttava todellisuutta vastaaviksi. Kun tätä ei tapahdu jostain syystä, saadaan se, mitä tarkoitetaan skitsofrenialla sairautena.

Käytännössä se, minkä kanssa Marika Salo, Pyry Winter, Verkostoseurakunta, tuomasmessu, Uusi verso, Hengen uudistus ja muut askartelevat enemmän tai vähemmän onnistuneesti, on ojittaa tätä affektioiden, motiivien ja odotusten suota, jotta sanoman ja todellisuuden välille tulisi joku koettava, elettävä ja toteutettava yhteys.

Minun mielestäni he ovat tuomittuja epäonnistumaan. He eivät ymmärrä ongelmaa tarpeeksi syvästi, vaan hyväksyvät ongelman säilymisen osaksi ratkaisuaan. Eli kootaan riippumattomia älyjä ja tahtoja saman katon alle ja sitten aletaan nostaa heille mielivaltaisesti keksittyjä affektioita, motiiveja ja odotuksia. Tämä on se syy, miksi jotkut soluprojektit “lässähtävät” pelkiksi raamattupiireiksi, kun mielivaltaa ei saada toimimaan. Eli ei synny jatkettua ja intensiivistä johonkin menemisen tai jonkin saavuttamisen tunnetta.

Tämä johonkin menemisen tai jonkin saavuttamisen tunne - silloin, jos se yllättäen onnistutaan saamaan aikaan - ilman, että silti ikinä saavutaan mihinkään, on myös yksi skitsofrenian kognitiivinen piirre (joista on Sassin kirjaan liittyen olemassa karkea yhteenveto).

Tämä on se sama syy, miksi menetin uskoni LHPK:hon. Messu on pelkkä teatteri, pelkkä performanssi, rituaali vailla sisältöä, jos ei sen taustalla ole ymmärrystä siitä, mitä tekemistä niillä asioilla on tuon eletyn puolen kanssa (joiden alkukirjaimista, sopivasti, muodostuu ‘amo’ - esperannoksi ‘rakkaus’, kahdella muulla ‘rakastan’). Eikä asiaa paranna yhtään se, jos kaava uudistetaan vain tuomalla siihen yliannos detaileja.

Ihmisenä oleminen on dynaaminen prosessi. Ihminen on parhaiten käsitettävissä dissipatiiivisena rakenteena. Se tarkoittaa, että mitään pysyvää ydintä ei välttämättä ole edes olemassa. Tai sitten on niin, että se pysyvä ydin itsessään ei ole ihmisyyttä ollenkaan, vaan jokin, minkä varaan ja ympärille jotain muuta voi rakentua. Eli puhdas äly ei tee ihmistä. Ja kun fantasioidaan maailman valloittavasta tekoälystä, niin se ei ole äly sinänsä, mikä fantasiasta jää puuttumaan. Henri Michaux simuloi joskus skitsofreniaa ottamalla meskaliinia. Nyt kuka vain voi tehdä saman hieman eri tavalla kun opettelee oikeat algoritmit ja ostaa tarpeeksi laskentatehoa.

Nämä asiat ovat siis kristinuskon ytimessä, koska kristinusko, saati sitten sen ydin, ei ole staattinen pala tietoa, vaan kaiken luodun transvaluaatio eli määrittely uudelleen. Siten ihmiselle kristinusko väistämättä määrittelee ja läpäisee sen tapahtuman, jolla hän on olemassa eli osallistuu todellisuuteen.

3 tykkäystä
15

Tuossa on kyllä erinomainen kuvaus evankelis-luterilaisuuden olemuksesta. Jo sen neutraali kuvaaminen sellaisena kuin se on tuottaa irvokkaan, mielivaltaisen kuvan kristinuskosta. Jos kristinuskon sanoma olisi tosiaan pelkästään “yksibittinen ilmoitus vapauttavasta tuomiosta”, niin silloin kaikki rukoileminen, hyvän tekeminen, katumus, paastoaminen, kilvoittelu ymv. olisi täysin mieltä vailla.

Onneksi tuo irvokas käsitys ei kuitenkaan ole oikea.

1 tykkäys
16

Mielettömyyttä voi nähdä eri puolilla ja eri syistä.
Paavali sanoi galatalaisia älyttömiksi, koska joku oli lumonnut heidät niin että he alkoivat vapauttavan armotuomion jälkeen uudestaan lain tien kulkijoiksi.

Gal.3

Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
6. samalla tavalla kuin “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”?
7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: “Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi”.
9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska “vanhurskas on elävä uskosta”.
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: “Joka ne täyttää, on niistä elävä”.
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: “Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” -
14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.

Voipi olla että monelle nykyluterilaiselle Paavalin pitääkin saarnata kilvoituksesta. Mutta samalla tavalla on muidenkin kristittyjen oltava avoimia sille että joku puoli kristinuskon harjoittamisessa ei ihan ole säilynyt mukana. Meidän näkökulmastamme vapauttava tuomio ei siis ole koko uskontomme sisältö, mutta aika ratkaiseva virhe on väittää ettei sitä olisi annettu. Jumala on armollinen syntiselle.

6 tykkäystä
17

Tämä nyt jatkaa vähän vielä tätä offtopicin rajoilla seilaamista. Siis keskustelun kannalta pointti on siinä, että heteroseksi on syntiä jos osallisilla on väärä asenne toisiaan kohtaan. Eli toisen ihmisen näkeminen vaikkapa vähemmän kuin ihmisenä on synnin seurausta. Josta tulee se, että tästä problematiikasta tietoisena oleminen on jotain, mitä kirkon pitäisi tarjota, jotta sillä olisi parantava ja oikein suuntaava vaikutus jäseniinsä. Sitten on kysymys, että millä tavalla kirkon pitäisi käsittää todellisuus, jotta se voisi tämän tehtävän toteuttaa.

Eli vastauksena tuohon on sanottava, että ei, vieläkään. Toisessa teologiassa vapauttava tuomio on asia sinänsä, joka vain ilmoitetaan tai kohdistetaan tai luetaan jollekin. Silloin se voidaan antaa jonkinlaisena tokenina. Eli vapauttava tuomio on tällainen abstrakti, juridinen tosiasia, jonka ihminen saa osakseen siihen tiedollisesti viittaamalla, jota siis kutsutaan siihen uskomiseksi.

Toisessa teologiassa ei ole olemassa mitään vapauttavaa tuomiota an sich eli itsessään, sellaisenaan tai sinänsä. Vaan se, mikä tulee lähimmäksi, on suhteessa eläminen annettuihin lupauksiin ja ilmoitettuun sanomaan tuosta koko todellisuuden transvaluaatiosta. Jos on osallinen siitä, ei tarvitse mitään juridista ilmoitusta. Jos taas ajattelee omistavansa juridisen ilmoituksen, mutta ei tiedä eikä välitä mitään luodun todellisuuden eli kosmoksen transvaluaatiosta, niin se on sama kuin ei omistaisi mitään. Se on vähän kuin hankkisi ruokakupongin ja säilyttäisi mieluummin sen kupongin kuin vaihtaisi sitä ruokaan missään vaiheessa.

Se taas ei liity tähän aikaisemmin puhuttuun jakoon millään tavalla. Puhut sekaisin laista ja kilvoituksesta niin kuin ne olisivat välillä sama asia ja välillä eri asia. Täällä ei ole kukaan edustanut lakia tai lain noudattamista, siinä merkityksessä kuin Galatalaiskirje siitä puhuu, missään vaiheessa.

Ei tämä ole vaikea käsittää jos nämä lajittelee kerran. Luterilainen teologia kutsuu armoksi pelkkää sovituksen ilmoittamista abstraktina tosiasiana. Kaikkea muuta se kutsuu laiksi. Se ei osaa itsekään päättää, ainakaan maallikoiden käsityksissä, että mihin pyhitys sopii. Sana tai käsite on kuin kuuma peruna, jota pitää vatvoa ja vakuutella, että se on armoa, vaikka se kuulostaa lailta. Tai sitä ei saa ottaa lakina vaan se pitää ottaa armona (vaikka se tuntuu lailta - ja tunne on tässä se kriteeri). Ja tästä mentaaliakrobatiasta ei ole vuosisatoihin saatu mitään valmista. Aina vain vaikeampia asentoja vaan.

Kun taas se, mitä olen katolisesta teologiasta käsittänyt, näkee armon samana asiana kuin pyhityksen. Armo, rakkaus ja pyhitys ohjaavat, opastavat, rakentavat ja mahdollistavat tietynlaista olemista ja tekemistä. Jos ei armoa ja rakkautta voisi kokea tai siihen osallistua ja sen keskellä elää, niin se olisi pelkkää puhetta. Jos vanhempi opastaa lasta jossain elämän tärkeässä asiassa, niin onko se armoa vai lakia? Luterilainen ajatus on, että “tee mitä vain” on ainoa mahdollinen armon muoto, kun taas jonkin asian tai tavan pitäminen parempana kuin toinen on lakia.

Olen entistä enemmän kallistumassa sille kannalle, että lain ja armon erottaminen on Raamatulle ja historialliselle uskolle vieras rakennelma jos se tehdään evankelisella tavalla. Oikeasti laki on paljon pienempi kategoria ja armo paljon laajempi. Luterilainen maailmankuva vaikuttaa sisältävän sen ajatuksen, että koko todellisuus on pohjimmiltaan lakia, ja armo on siihen poikkeus. Joten kun laki kumotaan armon voimalla, niin hengellisestä näkökulmasta katsoen todellisuus menetetään kun se muuttuu merkityksettömäksi tai inkoherentiksi. Tai sekulaariksi.

Kun taas katolinen maailmankuva on, että todellisuus on pohjimmiltaan armoa, ja laki on siihen tiettyyn tarkoitukseen tehty poikkeus. Joten kun laki kumotaan (tai täytetään) armon avulla, niin todellisuus on täynnä merkitystä.

Eli katolinen argumentti on se, että luterilaisella on väärin nimetyt ja käsitetyt palikat. Ei se, että palikat olisi nimetty ja käsitetty oikein, ja niillä pitäisi vaan pelata eri tavalla.

2 tykkäystä
18

Väännätkö minunlaiselleni palikalle vähän rautalangasta. Luterilaisuuden kritiikissäsi on paljon todellista oivallusta ja tehokasta uudelleensanoitusta. Mutta et kai nyt väitä, että psykoanalyysia tulisi jotenkin pitää elimellisenä osana kristinuskoa ja esim. oikeanlaista pyhittymistä ja ihmiskuvaa? Minusta vaikuttaa, että sinä liu’ut teksteissäsi saumatta teologian ja psyloanalyysin välillä.

19

On harmillista, että tämä kiinnostava aihe luterilaisuuden ongelmista (joka pursuilee eri ketjuihin) ja katolisen tai ortodoksisen kirkon vetovoimasta ja paremmuudesta menee niin helposti nokitteluksi.

Täytyy myöntää, että piikkiä oli minunkin viestissäni, kun timon innoittamana viittasiin älyttömiin galatalaisiin.
Kysymys ei siis ole siitä, ettenkö tietäisi lain ja kilvoituksen eron (tai sen, että Raamatussa ja myös Paavalilla on laki-sanalle eri merkityksiä).
Huonohko yritykseni oli vastata timon (ja thinkcatin) väitteeseen, että luterilaisuus on

On nääs jokseenkin tympeää tämä Kissan ja hänen aplodeeraajansa luterilaisuutta kuvaavien karikatyyrien toistelu.
Kyllä luterilaisuuden heikkouksia ja vinoumia pitäisi voida käsitellä asiallisestikin.
Jos homma tiivistyy ylläoleviin heittoihin, joista saa sen kuvan, että meidän uskonharjoituksessamme ei ole sijaa rukoukselle ja kilvoittelulle, ei pidä luulla saavansa pelkästään myötäkarvaa tai ylipäätään keskusteluseuraa. Ehkä se on tarkoituskin?

En ole ainakaan tiennyt olevani epäluterilainen, jos olen kirkossa saamani opetuksen mukaan uskonut, että juuri armo ja armahdetuksi tuleminen tuo elämään sen syvimmän merkityksen takaisin.

1 tykkäys
20

Olin kirjoittamassa aivan prikulleen saman sisältöistä vastausta mutta annoin olla, koska olen sanonut saman kritiikin luterilaisille jo niin monta kertaa: kilvoittelu ja hyvät teot eivät ole lain tekoja, eikä täällä ole ketään, joka olisi ehdottanut pelastuksen tavoittelua juutalaisten lakia noudattamalla.

Sitä paitsi eivät ne juutalaisetkaan noudata lakia pelastusta tavoitellakseen, vaan kyseessä on liiton merkiksi tapahtuva kuuliaisuus: lain noudattaminen on osoitus siitä, että uskoo Jumalan ja patriarkan kanssa tehdyn liiton todeksi. Luterilainen tulkinta tavallaan näkee sen juutalaistenkin lain noudattamisen merkityksen väärin, omasta myöhäisestä positiostaan käsin ja siihen runnoen.

1 tykkäys