Onko homoseksi kaikissa tilanteissa syntiä?

En sitä toivo, vaan toivon ajattelunvapautta, se tietysti on joidenkin mielestä klassisen kristinuskon kyseenalaistamista.

Sinulla ja kaikilla meillä on ajattelun vapaus.
Sinun ja VeliT n omat ajatukset lienevät teille tärkeitä.
Nyt on kysymys siitä, mitä tällä foorumilla oikeastaan tarkoitetaan. Jos tämä on sääntöjen mukaan klassista uskoa puolustava ja edistävä, sen ei tarvitse ole kaikkien kukkien kasvupaikka.

Mielestäni kirkon opetuksiin ja uskontunnustuksiin sitoutuminen on omalla tavallaan myös omien kokemusten ja mieliajatusten vastaista. Kristitty ei ole yleisuskonnollinen eikä individualisti vaan nimenomaan osa Kirkkoa.

Alatko siis puolustaa kanssani pyhien avuksi huutamista ja reliikkien kunnioittamista? Onhan siitä jo paljon keskusteltu kuinka häilyvä käsite tämä klassinen kristinusko on.
Ei keskustelu ja ajattelun vapaus mielestäni vaikeuta klassisen kristinuskon edistämistä foorumilla.

Tämä ei enää kuulu ketjun aiheeseen.

Voiko täysimmän olemassaolosta johtaa sen, että vähemmän täysillä ei olisi lupaa olemassaoloon?

Väärä kysymys. Oikea kysymys on, että voiko täysimmän olemassaolosta johtaa sen, että vähemmän täysi olisi aina vähemmän tavoiteltava? Vastaus on, että tietenkin voi.

Pianokonsertto voi täyttää pianokonsertolle tarkoitetun tehtävän vaikka sen soittaisi vain yhdellä kädellä. Historiallisen kristinuskon mukaan homoseksuaalisuus ei täytä seksuaalisuudelle tai sukupuolisuudelle tarkoitettua tehtävää. Pitää huomata, että yksikään pianisti ei vapaaehtoisesti halua menettää toista kättään, vaan jokainen mieluiten kykenisi soittamaan kahdella kädellä.

Kyse parisuhteessa ei ole mistä tahansa eroista, vaan aivan tietyistä eroista.

Näenkin, että ideaalista on tehty mallissasi normatiivinen hyve, joka hylkii kaikkea muuta ontologisesti vähäpätöisempänä. (Ontologinen myytti?) Tätä olen joskus luonnehtinut esteettis-ideologiseksi lähestymistavaksi.

Tässä kohdassa minulle iskee pieni epätoivo. Puhuminen esteettis-ideologisesta on vähän kuin puhuisi rakkaudellisesta raiskauksesta, kylmästä kuumasta, riettaasta siveydestä, kommunistisesta natsista tai vasemmistolais-oikeistosta. Eli sellaista käsitettä tai ilmiötä ei ole olemassa.

Jos esteettisen ajattelun mukaan ihminen ei ole ontologinen realiteetti ollenkaan, niin miten joku tapa olla ihminen voisi olla enemmän tai vähemmän sitä kuin jokin toinen? Siis tässä kohdassa on ilmiselvää, kuten on aina ollut, kun olet käsitettä käyttänyt, että et tiedä, mitä se tarkoittaa. Vuosia sitten annoin sinulle pisteitä siitä, että edes mainitsit sen. Mutta joka kerta sen jälkeen olen perunut pisteet, koska tietämättömyys käsitteestä on parempi kuin käsitteen käyttäminen sille tuntemattomassa tai peräti sen oikealle sisällölle vastakkaisessa merkityksessä.

Mallissasi on kenties se ongelma, että sinulla on nuo esteettis-ideologiset raamit…

Joka kerta, kun puhut esteettisestä ideologiasta, se on vähän kuin puhuisit vaikka presbyteerisestä saatananpalvonnasta. Eli nimität asiaa sen vastakohtaksi ja ajattelet, että sen edustaja pitää sitä järkevänä tai mielekkäänä keskusteluna tai kokee sinun puhuvan samasta asiasta.

Eihän se niinkään mene, että sinun raamisi olisivat ne hyveiden ja moraalin itsestäänselvät absoluutit, ja kaikki muu olisi vain modernin ihmisen tuuliviirimäistä humputusta ja epäkypsää minäitte-mieltymystä.

Alku väärin, loppu puoliksi oikein. Estetiikassa on kyse rajattomasta muodosta. Sano sitten, kun käsitit, niin voidaan jatkaa keskustelua aiheeta. Kaikki muu siihen asti on pelkkää odottelua.

Listasi on toivoton, omiin tarkoituksiisi kyhäämäsi stereotypia. Ei yksikään esteettisen teologian käsittänyt tunnista siitä ajatteluaan yhtään. Tällaiset jutut pitää oikeasti aloittaa tutustumalla vastustajaansa. Eikä toivomalla, että vastustaja on tietenkin käänteinen versio siitä, mitä itse tahtoo olla. Minulla ei ennen rippikoulua ollut mitään käsitystä mistään kristinuskon keskeisestä asiasta. Siltä pohjalta olisin silloin saattanut kehitellä jotain aivan yhtä inspiroituja listoja.

Aivan kuin esteettinen teologia olisi vain joku seksikeskeinen olkiukko. Sen on parempi olla, jos se on tarkoitus laittaa vastakkain toisen samanlaisen kanssa.

Ennen oli Jeesus ja Paavali sodassa. Nyt ovat sodassa Jeesus, Paavali ja Genesis. Kuka seuraavaksi?

erilaisena täyden statuksen

Eli ideaaleja ja täydellisiä on useita keskenään erilaisia? Voiko mikä tahansa sitten alkaa sellaiseksi? Vai tuleeko tästä debaatista tosi lyhyt kun näkökulmasi alkaa jo nyt hajota relativismiksi?

Tämä relativismi on sitten saanut nimekseen rautainen johdonmukaisuus, ajattomuus Kristuksen valossa, korkein ohjenuora, oikeusvaltion kulmakivi ja Jeesuksen vallankumouksellinen ajatus. Kuulostaa vähän siltä, ettei sinulla ole sinänsä mitään ideologioita vastaan. Kunhan estetiikka vain on mahdollisimman kaukana.

Muistiinpanoja siitä listasta. Toisaalta siksi, että saan ne tähän ennen kuin unohdan. Ja toisaalta siksi, ettei tarvitse miettiä niitä yhtään pidempään kuin on tarpeellista.

koko teologiaa ympäröi luomiskertomus ja ajatus Aatamista ja Eevasta

Tätä ei ole missään oikeassa ajattelutavassa, vaan tässä lähdetään heti liikkeelle siitä, että puhutaan vain seksikeskeisistä stereotypioista. Oikeasti luominen mieheksi ja naiseksi ja sen ilmeneminen seksuaalisuuden kautta on vain yksi ilmentymä luomakunnan hyvyydestä. Se ei ole koko luomakunnan hyvyys. Mutta jos ajatellaan, että jollekin homoseksi on koko luomakunnan hyvyys, niin näistä saa kätevät vastakohdat.

Jeesus sanoo, että ylösnousemuksessa ei ole seksiä eikä avioliittoa. Jos esteetikot ajattelevat asian näin, niin on hieman keinotekoista sanoa, että heidän ajattelunsa täytyy rakentua avioliiton ja avioseksin ympärille ja sillä tavalla ei ole mahdollista, että he uskovat Jeesusta tässä kohdassa. Vaikka, taas, kyse näyttää olevan projektiosta. Eli ajattelutapa, joka ei rakennu avioliiton eikä avioseksin ympärille, pitää nähdä sellaisena siksi, että sitä vastaan asetetaan toinen seksuaalisuuden ehdoilla rakennettu ajattelutapa.

Jumalan pelastussuunnitelma ja kaikki Raamatussa tapahtuu “genesiksen sisällä”

Tällaistakaan ei ole missään oikeassa eikä todellisessa ajattelutavassa. Mitä enemmän ajattelen listoja kokonaisuutena, sen enemmän näyttää siltä, että siinä esitetty “moderni kristinusko” vastaa sitä, mitä Voegelin tarkoittaa gnostilaisuudella. Oikea kristinusko palauttaa tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välille yhteyden. Gnostilaisuus taas vihaa luomakuntaa ja luotuisuutta sinänsä ja pyrkii siksi sekä 1) pakenemaan niistä, että 2) alentamaan niiden arvoa, jolloin niiden kanssa on mahdollista ottaa mielivaltaisia vapauksia.

Avioliitto on painotuksissa vähintään yhtä keskeinen asia kuin Kristus

Kuvittelen taas tässä olevan kyse projektiosta. Eli näissä listoissa on kyse seksuaalisuudesta. Oikeassa esteettisessä teologiassa ei ole kyse seksuaalisuudesta. Klassisessa kristinuskossa Kristus on jotain suurempaa ja parempaa kuin avioseksi. Ja se taas on suurempaa ja parempaa kuin homoseksuaalisuus. Ilmeisesti näistä ei olla nyt ollenkaan eri mieltä. Mutta koska klassinen kristinusko pitää keksimällä keksiä huonommaksi, niin siihen pitää projisoida vähän seksikeskeisyyttä.

Jeesuksen tärkeimpiä tehtäviä on siunata “Aatami ja Eeva” elämän peruselementteinä

Miehuus ja naiseus ovat yksi tapa, jolla Jumalan hyvyys ilmenee luomakunnassa. Se pitää paikkansa ja on mahdollista ilman, että Jeesusta tarvitsee alistaa, kiinnittää tai niputtaa joksikin tietyn seksuaalisuuden profeetaksi. Kuten näissä listoissa on, avoimesti ylemmässä ja kätketysti alemmassa, kyse. Tai että tarvitsisi nostaa erityiseen asemaan jotain biologista ilmiötä, esimerkiksi seksuaalisuutta.

Jeesuksen opit yhteensovitetaan samanarvoisiksi Genesiksen ja Paavalin oppien kanssa

Niitä ei tarvitse “yhteensovittaa”, koska ne kaikki on sanottu ja saavat merkityksensä Genesiksen kontekstissa ja koska Paavali jatkaa saumattomasti samaa ajatusta.

Vahva esteettis-ideologinen käsitys “ideaalista maailmasta”, josta käsin hyljeksitään kaikkea poikkeavaa

Tai “sorretaan homoja”. Mutta kun mitään ideologiaa ei ole, niin jää jäljelle, että estetiikka sinänsä osoittaa tietyt seksuaalisuuden muodot paremmin tarkoitustaan vastaaviksi kuin toiset. Kukaan ei ole edustanut itse ja omin sanoin mitään ideaalia maailmaa, eikä mikään asia kohdistu mihinkään mystiseen “kaikkeen poikkeavaan”.

Raamatun oppeja pyritään soveltamaan sellaisenaan nykyaikaan aina jos mahdollista

Tässä yritetään vain esittää idiootteina eri tavalla ajattelevat ja siihen kontrastina nimetä viisaaksi halutulla tavalla ajattelevat. Eli mitä tarkoitetaan “Raamatun opeilla”? Ovatko ne huonoja, pahoja tai vääriä? Mitä vikaa on “soveltamisessa sellaisenaan”? Mitä se edes tarkoittaa? Onko joku täällä ilmoittautunut tällaiseksi “sellaisenaan soveltajaksi”? Entä mikä erottaa soveltamisen muuten ja soveltamisen “sellaisenaan”?

Painotetaan vahvasti traditiota

Kuka määrittelee, että mitä tarkoittaa vahvasti? Onko se sama kuin liikaa? Entä mitä se taas tarkoittaa? Entä mikä tässä tapauksessa on traditio? Miksi ei traditio olisi oikeassa?

Klassinen kristinusko joutuu jatkuvasti “selittelemään” Raamatun ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia tehdessään niin vahvoja esteettis-ideologisia väitteitä ja tulkintoja todellisuudesta

No siis unohdetaan hetkeksi, että mitään esteettis-ideologista ei ole edes olemassa. Eli joku joutuu selittelemään jotain. Mutta se ei ole klassinen kristinusko, vaan se on nimenomaan moderni kristinusko, joka on suurimmassa selittelyn paineessa ollut kaiken aikaa. Ehkä klassisen ja modernin kristinuskon käsittelyn sijaan sinun olisi pitänyt lytätä tässä moderni kristinusko ja julistaa ihanaksi postmoderni kristinusko? Olisin voinut sitten katsella vierestä ja todeta vain, että ei kosketa minua, ei kosketa esteettistä teologiaa eikä kosketa klassista kristinuskoa.

keskiössä on Kristus ja Uusi Liitto

Sellainen Kristus ja uusi liitto, jolla ei ole mitään tekemistä minkään muun tai minkään aikaisemmin tulleen kanssa? Kristinusko ei tunne sellaista Kristusta.

avioliitto ja genesis ovat Kristukseen nähden toissijaisia

Onko seksuaalinen vapaus myös Kristukseen nähden toissijainen asia?

rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ovat korkeimmat ohjenuorat

Eli ihmisten mielihaluista nousee se, mikä on hyvää ja oikein? Vai onko mitään muuta ohjaavaa periaatetta?

Jeesuksen opeista johdetut moraalisäännöt ja niiden rohkea soveltaminen nykyajassa murtaa genesiksen esteettis-ideologiset kahleet

Olin joskus peruskoulussa ensimmäisellä luokalla. Jostain hassusta syystä siinä kyseisessä koulussa sijaitsivat peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa ja yläaste. Kuuntelin pihalla välitunnilla kun koulun radiosta kuului yläasteen oppilaskunnan puheenjohtajan valitsemiseen liittyviä vaalipuheita. Siinä oli jotain samaa henkeä kuin Neuvostoliiton kansallislaulussa. Ehdokkaat julistivat itseään voitokkaaksi, mahtavaksi ja ihmeelliseksi. En muista, jätettiinkö puheissa toinen ehdokas puremaan pölyä, katsomaan hämmästyneenä vierestä tai kompastumaan kenkiensä nauhoihin.

“Do what thou wilt shall be the whole of the Law. Love is the law, love under will.” Vai?

Jeesuksen ajatukset ovat vallankumouksellisia, eivät vain yksi juonne maalauksessa, jonka reunoina Aatamin ja Eevan käsivarret

Kenet Jeesus siis kumoaa vallasta? Tuo höpinä käsivarsista menee minulta nyt ohi. Mutta päättelen, että kumoamisen kohteena on kaikkeuden luonut Jumala. Tämä haiskahtaa kovasti joltain new agelta - joka siis on vain vanha gnostilaisuus modernille ihmiselle tarjoiltuna. Siinä luomisen takana on jonkinlainen kakkostason jumaluus tai demiurgi, joka on periaatteessa jonkin kaikkeuden arkkitehdin leivissä, mutta käytännössä kapinassa, ja siksi aiheutti ihmiskunnan lankeamisen materiaan. Tästä materian kahleista ja demiurgin (Jahven) tyranniasta kaikkeuden arkkitehti (Lucifer) lähetti kosmisen kristuksensa vapauttamaan ihmiskunnan.

Moderni kristinusko ei joudu selittelemään Raamatun ristiriitaisuuksia, sillä se myöntää auliisti, että Raamatussa on painotettava sitä ajatonta, mikä kestää tarkastelun Kristuksen valoa vasten, ja muuta on lupa pitää kehällisenä

Jos jokin asia on totta, niin hyvähän se on selittää. Mutta jos kaikki on vain retoriikkaa eli valtaa tai vaikuttamista sanan modernissa merkityksessä, niin silloin tietyn retorisen position edustajien kannattaa tietenkin käyttää energiaansa vain siihen, mitä edustavat. Täysin loogista. Miksi joku perustelisi jonkun muun uskomuksia kuin omiaan?

Onko se ihan loogista, jos minä myönnän, että jonkun muun jutuissa ei ole päätä eikä häntää? Eikö jokaisen pitäisi myöntää se vain omista jutuistaan? Jos tämä kuvailemasi moderni (siis oikeasti postmoderni) kristinusko ei omista Raamattua, ei usko siihen eikä ole sitä tuottanut, niin miksi se näkee vaivaa “myöntääksensä” siitä jotain?

Entä mikä on se ajaton? Jos kerran Raamatun vanhimmat kohdat lensivät jo edellä ikkunasta ulos, niin onko siellä jotain vähemmän ajatonta, mistä tehdä uusi ajaton? Entä mikä siellä nyt ei kestä tarkastelua Kristuksen valoa vasten? Tämä fokusoituminen avioseksiin, jota siellä ei edes ole? Ja kuka päättää, että mikä on tai kenellä on tämä Kristuksen valo? Nimittäin se, joka saa keksiä mielensä mukaisen “Kristuksen valon”, saa varmaan myös keksiä, että mikä sitä kestää tai ei kestä.

Tai sitten tässä on keksitty niin himmeä “Kristuksen valo”, että kestettävää on lähinnä kaikesta siitä, mitä sillä ei yksinkertaisesti näe.

Moderni kristinusko joutuu jatkuvasti puolustautumaan ja perustelemaan uskottavuuttaan, sillä se kyseenalaistaa monessa kohtaa tradition

Onko se saavuttanut tässä jotain onnistumisia?

Moderni kristinusko on hengellisesti rautaisen johdonmukaista ja sovelluksiltaan yksi oikeusvaltion ja kestävän yhteiskunnallisen kehityksen kulmakiviä

Ai. Minä luulin, että kommunismi on.

5 tykkäystä

Minusta näyttää jälleen että marionetti-mentaliteetin mukaisesti @Thinkcat haluamalla haluaa olla ymmärtämättä mitä kirjoitan, ja sen sijaa yrittää repiä mattoa altani tarttumalla tekstistäni tyyliin jokaiseen sanaan ja joko vaatimalla niiden täydellisiä määrityksiä, vaatimalla minua käyttämään niitä niin kuin hän itse käyttää tai väittämällä että en osaa käyttää käsitteitä ensinkään tai että en tiedä mistä puhun. Vähän kuin ottaisi kanan, nyppisi jokaisen sulan erikseen pois ja sanoisi viisaana että kanaa ei ole.

En koe sellaista keskustelua tarpeellisena enkä hyödyllisenä. Minä en ole kenenkään henkilökohtaisen blogin harjoitusvastustaja ja sparraaja. Olen saanut sellaisiakin viestejä, että pointtini on onnistuttu ymmärtämään. Hyvä niin!

Nienna, Plautilla ja Mauriina kiinnittivät huomioni ansiokkaasti klassisen kristinuskon naimattomuuden kiistattomiin aspekteihin. He onnistuivat kommunikoimaan jopa peruskunnioitusta osoittaen.

1 tykkäys

Päinvastoin. Hän ei tarttunut lillukanvarsiin, vaan nimenomaan tarkasteli ajatus-himmeliäsi kokonaisuutena, systeeminä - ja puhalsi sen sitten nurin. Rinnastus gnostilaisuuten oli osuva. Kun laitoit sen kahden listan mallisi klassisen ja modernin “kristinuskon” eroista, ajattelin sen olevan niin älytön olkiukkoirvikuva kristinuskosta, että ei maksa vaivaa ryhtyä argumentoimaan sitä vastaan. Thinkcat kuitenkin jaksoi siihen ryhtyä, siitä peukku hänelle. Hän osoitti hyvin sen, kuinka mallissasi kaikki pelkistyy seksin ympärille - syytät toisia siitä, mihin itse syyllistyt. Ei vanhojen kirkkokuntien ihmiskäsitys ole sellainen, kuin minä sen olkiukkohimmelissäsi kuvaat.

Ei, vaan kyse on juuri sinun tekemästäsi projektiosta. Koska tämä yksi asia on sinulle ongelmallinen, näet kirkon perinteen ja opin juuri sen kautta - ja sitten väität, että juuri sellaistahan se klassinen kristinusko on. Ja siinä annat väärän todistuksen.

Kyllä, Nienna, Mauriina ja Plautilla ovat oikeassa viitatessaan kristinuskon perinteisiin tapoihin kilvoitella naimattomana. Se on juuri se alue, jota sinun pitäisi tutkia laajentaaksesi käsityksiäsi klassisen kristinuskon ihmiskäsityksestä ja tavasta kilvoitella ihmisenä, joka ei ole naimisissa. Jos luopuu tavoittelemasta sitä, että homoseksin ja homoseksuaaliset suhteet pitää saada hyväksytettyä kirkossa yhtä hyviksi asioiksi kuin pyhä avioliiton sakramentti, niin ihmiselle jää oikeasti varsin laajat mahdollisuudet toteuttaa ihmisyyttään naimattomana kilvoittelijana, jolla on mitä erilaisimpia kiusauksia.

Kukaan ei kiellä minkäänlaisia ystävyyssuhteita. Kukaan ei kiellä elämästä samaa sukupuolta olevan henkilön kämppäkaverina. Kukaan ei kiellä rakastamasta ketä tahansa ihmistä. Mutta jokaisen uskovan on opittava näkemään mm. pyhän avioliiton sakramentin siunauksellisuus ihmiskunnalle ja kirkolle. Aivan kuin pappeus ei ole kaikkien osa mutta on koko kirkolle hyödyksi ja siunaukseksi, samoin on avioliiton laita. Sanon tämän naimattomana henkilönä, joka ei ole pappi. Jokaisen on kilvoiteltava oppiakseen näkemään pyhien sakramenttien pyhyys.

Jos ei ole naimisissa tai pappi, haaste on silti ihan sama kuin niille, jotka ovat: on kilvoiteltava, jotta oppisi ymmärtämään pyhien asioiden pyhyyden ja hyödyllisyyden. Ei niin, että esittäisi ne jonkinlaisina rajoittavina kahleina ja vanhanaikaisena lakihenkisyytenä, joka on jotain huonompaa kuin oma naimaton elämäntapa. Ei ole olemassa mitään homosuhteessa elämisen sakramenttia. Homoseksuaalisia kiusauksia t. -tuntemuksia tuntevan kilvoittelun tulee tähdätä aivan samaan asiaan kuin kenen tahansa muunkin: siihen, että voi yhtyä täydestä sydämestään uskontunnustuksen kaikkiin kohtiin ja pitää pyhiä traditioita arvossa sen sijaan, että yrittäisi leimata ne huonoiksi ja pahoiksi asioiksi.

Kun asennoituminen on oikea, ei homoseksuaalin ole yhtään sen vaikeampaa elää kirkossa kuin naimattoman heteroseksuaalinkaan. Tai naimisissa olevan papin, jolla on vaikeuksia olla uskollinen pappeudelleen tai aviopuolisolleen. Aivan kuin avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen vetoa tunteva ihminen voi harjoittaa monella sallitullakin tavalla rakkauttaan “kohdettaan” kohtaan, samoin homoseksuaaliksi itseään mieltävälle jää kyllä monia aivan sallittuja ja hyviä tapoja osoittaa kiintymystä ja rakkautta samaa sukupuolta olevaa ihmistä kohtaan, kunhan hän vain tekee sen niissä rajoissa, jotka kristinuskossa ylipäänsä katsotaan sopiviksi ja hyväksi.

Ihmisenä olemisen haaste on, että pyrkii kilvoittelemaan kristittynä kirkon opetuksen ja perinteen rajoissa ja keinoin. Olipa homo tai hetero, kirkon opin mukaiset hyvät asiat on pyrittävä näkemään hyvinä ja pahat pahoina. Siitä aukeaa maisema, jolle jokainen astuu omien yksilöllisten tunteidensa ja kiusaustensa kanssa. Se maisema on oikeasti paljon avarampi kuin mitä sinä klassisesta kristinuskosta maalaamassasi irvikuvassa kuvaat.

9 tykkäystä

Siis tietenkään listani ei ollut kattava selvitys kristinuskosta, vaan luonnos osaksi tätä nimenomaista keskustelua. Muun muassa tätä minä tarkoitan marionettimentaliteetilla – mielivaltaisesti irrotetaan partikulaari erittelyni ja yritetään esittää se muka universaalina väitteenäni, ja sitten se “puhalletaan nurin”.

1 tykkäys

Onko niin että tällä foorumilla suurin osa kirjoittajista pyrkii selittämään mikä on oikeaa kristillisyyttä heidän ymmärtämänään, kirkossa jossa he harjoittavat kristillisyyttä?

On toinenkin lähestymistapa kirjoittaa.
Se että tiedostaa sen mitä on itse nyt ja pyrkii näkemään mihin suuntaan omaa kehitystä ihmisenä ja kristittynä on hyvä viedä.

Kristittynä eläminen on kaikille avoin vaihtoehto.
Varhaisina vuosisatoina jo katekumeenit jättivät pois kristinuskossa elävälle ei-toivotut asiat. En usko kuitenkaan että silloinkaan järjestelmä oli jäykkä ja aukoton. Kaikkien elämänmuutos ei tapahtunut katekumeeniaikana ja kasteella.

timo_k kuvailee hyvin miten omaa kehittymistä voi edistää ottamalla vakavasti kirkon ohjeet kristilliseen elämään.
Kuitenkin realiteetti on se että kukin meistä on omassa tilanteessaan, eikä ole mitään syytä että omalla tiellä edetään liian isoin harppauksin.

Kirkkojen ohjeisiin vetoaminen on jonkin käyttäytymisen perustelemiseksi hyvä ohjeellinen suuntaviiva. Kuitenkaan kirkkojenkaan ohjeet eivät ole aina samoja, eivät aina parhaita mahdollisia, eivätkä sovi joka tilanteeseen.

Tärkeintä ihmisen hengellisessä kasvussa on olla itselleen rehellinen, kysyä itseltään voinko vilpittömin Jumalaa rakastavin mielin tehdä kaikki ne asiat jotka päivän kuluessa teen?
Vilpittömin sydämin tehtävät asiat muuttuvat pikkuhiljaa toisiksi, muuttavat muotoaan, tärkeintä on että oma vilpittömyys pysyy.

Klassisin kristinuskon sanoma on mielestäni sen uskon katolisuus, se että se on tarkoitettu ihan kaikille, ilman vaatimusta muuttumisesta, ilman suorituspakkoa. Ei mielestäni niin että kaikki ovat yhtä pyhiä olivat he minkälaisia tahansa, vaan niin että kaikki voivat aloittaa omasta tilanteestaan lähtien pienin askelin. Joku ei ehkä koskaan saavuta sitä mitä näissä kristillisten vuosisatojen aikana kehittyneissä muotoiluissa ja opeissa nykyään lukee. Mutta heidän sydämensä on saattanut olla koko elämänsä aikana vilpitön ja sen Jumala näkee.

1 tykkäys

Näin minä ajattelinkin ja toivottavasti edellisestä viestistäni näkee miten otan tuohon kantaa, vaikkakin kannanottoni on hieman epäsuora.

1 tykkäys

Voin toki yrittää vastata Thinkcatin viesteihin heti kun on kotikoneelta aikaa. Aion tosin vastata vain niihin kommentteihin, joissa on mielestäni pointti havaittavissa. Pelkästään sellaisesta vääntäminen, onko esteettis-ideologisuus hyvä termi on ihan turhaa. 99% ymmärtää mitä minä sillä tarkoitan ja kyseiseen tarkoitukseen se on paras mahdollinen termi.

Sillä välin kannustan muita tekemään oman jaottelunsa klassisen ja modernin kristinuskon eroista.

Itse en vastaa jos minusta tuntuu että olen jo pointtini saanut sanottua selvästi ja että mitään yhteistä lähtöpistettä käsitellä asiaa toisen kanssa ei ole. Mutta jos itsellä on halu kirjoittaa, ilmaista jotain, niin silloin on kirjoitettava, omista lähtökohdista, vaan kerrottava mitä ajattelee ja tuntee.

2 tykkäystä

Aika hyvä neuvo, jo ihan foorumirauhan ja turhien kierroksien välttämiseksi!

Joo, omasta mielenrauhasta puhumattakaan, ei elämässä muutenkaan ainakaan asioita helpota se että tuuttaa omaa mielipidettään ja vielä sillä asenteella että totta kai kaikkien on nähtävä sen oman mielipiteen oikeellisuus. En mä ainakaan kovinkaan usein näe toisten mielipiteen oikeellisuutta joten muilla on varmaan samat fiilikset.

1 tykkäys

Totta. Olen aika suoraan ja rehellisesti ja selkeästi käsityksiäni eritellyt. En ole päässyt tietyistä käsityksistäni pitkään aikaan eteenpäin, eikä käsitesaivartelu ole siihen kyllä mikään lääke. Pitäisi olla jokin hengellisempi ja “rakkaudellisempi” tie. Omaa listaanihan en kirjoittanut loukatakseni tai provosoidakseni.

1 tykkäys

Ettei vain se lista olisi ollut ilmentymä tästä marionettimentaliteetista?

Ihan kaino vetoomus sitten jollekin näistä, että voisiko kertoa minullekin, miten he sen käsittävät?

Toisaalta. Käsitänhän minäkin sen ihan hyvin. En usko siinä olevan ongelmaa. Uskon ongelman olevan siinä, että koko esteettis-ideologista himmeliä täällä ei edusta kukaan.

En viitti. Olen toisaalla pohtinut katolisuuden ja protestanttisten kirkkojen eroja. Tuntuu, että nyt ei ole mitään uutta sanottavaa siitä enää. Ei ennen kuin luen lisää Voegelinia. Ja protestantit tuskin tykkää sittenkään.

Uskon, että käsitesaivartelu on siihen nimenomaan lääke. Jos sitä kutsuu jollain toisella nimellä, niin se menee helpommin alas. Kutsuu sitä vaikka symbolien analysoimiseksi, niin pääsee samaan kelkkaan vaikka Platonin tai Voegelinin kanssa. Gnostilaisessa ajattelussa, Voegelinin analyysien mukaan, on kyse vieraantumisesta. Eli ihminen on vieraantunut omasta luotuisuudestaan, ja siksi hyökkää sitä vastaan ideologisesti.

Tuossa “hengellisemmän tien” etsimisessä suurin ongelma on se, että hengellisyys ei ole jotain, mitä ihminen sisäsyntyisesti ja itsestään lähtien voi tehdä, kunhan vain löytää sopivan ja miellyttävän tavan. Ihminen tulee hengelliseksi päinvastoin pääsemällä eroon kuvitelmasta, että hänessä olisi jotain sisäsyntyistä hengellisyyttä ja avautumalla ottamaan sen vastaan ulkopuoleltaan.

En usko, että lista oli tehty loukkaamisen tai provosoimisen kannalta. Enkä minä loukatakseni tai provosoidakseni sanonut, että ennen rippikoulua (ja varmaan hyvän aikaa sen jälkeenkin) olisin voinut tehdä samanlaisia. Ei suoruus tai rehellisyys koskaan tarkoita, että kenenkään muun pitäisi pitää suoruutta tai rehellisyyttä onnistuneena kuvauksena todellisuudesta tai omasta ajattelustaan tai kenenkään ajattelusta. Suoruus ja rehellisyys tarkoittaa vain, että siinä on onnistunut kuvaus senkertaisen kirjoittajan ajattelusta.

Tämä on vähän tylysti sanottu, eikä ole edes täysin totta, koska eihän kukaan aikuisen oikeasti voi olla suora ja rehellinen salaisimmista tunteistaan ja impulsseistaan - varsinkaan julkisella ja moderoidulla foorumilla - vaan kaikki suoruus ja rehellisyys on aina muotoiltu tiettyä tarkoitusta varten. On joku paradoksi, että ihminen ei voi täysin paljastaa itseään tai tulla paljastetuksi ilman, että menettää siinä samalla jotain.

Tässä on siis arpomisen kohteena vielä, että minkä kuuluisi olla keskustelun varsinainen aihe.

Lukaisin uudelleen nuo nimimerkin @Thinkcat kommentit. Mittavan käsitesavotan ja kanansulkien nyppimisen keskeltä löysin kaksi tärkeää pointtia: hän kokee, että minä en puhu siitä kristinuskosta, jonka hän tuntee ja toisaalta hän katsoo, että minä projisoin omaa problematiikkaani kristinuskoon, siis olkiukkoilen. Tämän saman viestin oli poiminut @timo_k .

Ymmärsin minäkin tästä jotain. Nimittäin sen, että on suuri ristiriita siinä, miten klassisen kristinuskon sisällä olevat itsensä ja uskontonsa näkevät ja siinä, miten tuo uskonto näyttäytyy seksuaalisen vähemmistön edustajalle, joka ei esim. katoliseen kirkkoon pääse, vaikka haluaisi.

Oletetaan uskonto nimeltään Mojito. Mojitolaiset ovat kivoja ihmisiä, joilla on kiva uskonto, mutta siihen vain kuuluu sivujuonteena vahva traditio lyödä juhlavalla kepillä caipirinhalaisia. Niinpä caipirinhalaiset näkevät mojitolaisissa ensimmäisenä kepin. Ja kun caipirinhalaiset kuvailevat mohitolaisia, he eivät unohda tuota keppiä mainita. Ja sitten mojitolaiset ovat täysin ymmällään: “Mehän olemme hyviä ihmisiä ja hyviä toisillemme, meidän yhteisömme on sisällöltään rikas ja syvällinen - eikä keppi todellakaan ole missään keskiössä uskonnollisessa elämässämme. Koemme tällaisen keppikeskeisyyden loukkaavana.”

Pointtini on, että väkertämäni lista on ne kasvot, joilla klassinen kristinusko näyttäytyy minulle. Kyllä minä uskon, että klassisen kristinuskon sisällä olevat kokevat asian totaalisen toisella tavalla. Minulla ei ole asiaa klassisen kristinuskon sisään, joten totta kai torjunta näyttäytyy minulle muurina ja sitä muuria minä olen yrittänyt kuvailla.

Miettikää nyt: minä olen fiksusti ja tunnontarkasti elävä hemmo, mutta eräs paraikaa bannilla oleva kirjoittaja on täällä vetänyt useampaan otteeseen totaalisesti herneet nenään ja loukkaantunut pelkästään siitä, että minä olen kehdannut edes harkita katoliseen kirkkoon liittymistä. Ja minäkö en sitten saisi vetää tästä mitään johtopäätöksiä?

Ajattelen niin, että mojitolaiset eivät voi saada kaikkea. Vaikka he olisivat kuinka hyviä ihmisiä, heidän täytyy hyväksyä, että juhlava keppi on se, josta caipirinhalaiset heidät tuntevat ja tietävät. On mahdoton ajatus sekä lyödä caipirinhalaisia kepillä että kieltää näitä tekemästä siitä mitään johtopäätöksiä, koska se loukkaa tai ei ole koko kuva mojitolaisuudesta.

Mielestäni klassisen kristinuskon edustajien täytyy ottaa vastuu tekemisiensä seurauksista. Tämän toisena puolena minä myönnän auliisti tässä ja nyt, että minä en pidä ketään tällä foorumilla kirjoittavaa esteettis-ideologisena tampiona, mutta sen näköiset kasvot on gargoylella, joka kököttää muurin päällä, minun ja sisäpihan välillä.

Tämä “rehellinen etsijä” läppä on minusta jo vähän väsynyttä.

1 tykkäys

Tuo ei ollut mikään “rehellinen etsijä” -läppä vaan kuvaukseni siitä sydämen suoruudesta mistä keskustelitte taannoin KKK-ketjussa.