Jotta edellinen käsitteellinen jaotteluni käy selvemmäksi, selvennän vähän, millaista ajattelua vastaan olen sen laatinut. Se on rakennettu nimenomaisesti sellaista ajattelua “vastaan” (älkää ymmärtäkö väärin), jossa ajatellaan, että Jumala on ajallinen olento, tai jollakin tapaa ajatellaan, että Jumala ja ihminen voivat olla molemmat samassa dimensiivisessa ajassa, ja siis molemmat alisteisia jollekin korkeammalle (ajan ulottuvuudelle). Tämä on ensimmäinen, karkeampi virhe, jonka varsinainen virhe on siis Jumalan jonkinlainen ajallistaminen, lyhyesti sanottuna Jumalan laskeminen luoduksi ihmiseksi.
Toinen karkea virhe on tälle käänteinen: ihmisen korottaminen Jumalaksi. Tähän sorrutaan silloin, kun ajatellaan, että ihmiset tulevat osalliseksi Jumalan ehdottoman ajattomasta ikuisuudesta joko kuoleman jälkeen tai uuden luomisen jälkeen. Tällöin siis toisin sanottuna väitetään, että itse asiassa uudessa luomisessa ei ole mitään aikaa, vaan se on absoluuttisen ajaton.
Oma ajanteologinen ajatteluni nousee ehdottomasta erosta luodun ja Luomattoman välillä. Jumala on aina enemmän kuin ihminen, ja Jumalan ikuisuus on aina enemmän kuin ihmisen ikuisuus.
Lyhyesti sanottuna olen sitä mieltä, että tulevan maailman ajallisuus on sen kaltaista, että se on ajallista (t.s. siinä on seuraanto, yksi asia seuraa toista), mutta siinä ei ole päätöstä. Se ei ole absoluuttisen ikuinen, t.s. aluton ja loputon, vaan alullinen ja loputon. Jumalan ikuisuus sen sijaan on alutonta ja loputonta; Jumalan ikuisuus on sekä ehdottoman erossa maailmasta ja siten absoluuttisesti ajaton, mutta myös suhteessa maailmaan (koska Jumala on sen Luioja) ja siten koko maailman ajallisuuden perusta. Tästä ks. yllä olevan käsitteellisen viestini yritykset selvittää jumalallista ikuisuutta.
Tulevassa maailmassa on siis aika ja on myös paikka, vaikkakaan me emme ole ajan ja paikan kahlitsemia samalla tavalla kuin nyt. Silti me elämme ajassa myös tulevassa maailmassa, eikä meistä koskaan tule jumalalliseen olemukseen siinä määrin yhtyneitä, että kadottaisimme ajallisuutemme tai paikallisuutemme absoluuttisesti. Ajallisuus ja paikallisuus kuuluu ihmisyyden luonteeseen, koska ne ovat välttämättömiä materiaalisen luotuisuuden piirteitä.