Onko koronavirusepidemia tosiaan historian käännekohta?

Sanoit aiemmin

Käyttämällä turvavyötä juuri yrität ratkaista mahdollisen onnetuumuuden aiheuttaman vammamutumisen, jopa kuoleman (itseesi kohdistuvan krisin) oman toimintasi avulla. Miten se eroaa siitä, että että yritämme oman viisautemme avulla torjua maailaman kriisit ?

1 tykkäys

USA:ssa mennyt rikki kahdensadan tuhannen kuolleen raja.

Sopisiko tämä mitenkään meidän aikaamme?

Matt 24:21-31: “Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään. Jos silloin joku sanoo teille: ‘Katso, täällä on Kristus’, tahi: ‘Tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: ‘Katso, hän on erämaassa’, niin älkää menkö sinne, tahi: ‘Katso, hän on kammiossa’, niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.”

1 tykkäys

Se ei kyllä tilastoja pitkällä aikavälillä paljon hetkauta. Ei kovin paljon lyhyemmälläkään.

1 tykkäys

Yleensä vilkaisen tätä blogia ihan muunlaisten juttujen vuoksi, mutta nyt siellä oli tällainen:

Tens of Thousands of Unexpected Deaths: CDC silent | AKA Catholic

Virologists and epidemiologists have long understood that the number of amplification cycles used for a given PCR test matters a great deal. Too few cycles and live viruses may escape detection, leading to a false negative. Too many cycles, on the other hand, will cause inactive viruses and genetic fragments to be over-amplified, thus leading to a false positive.

Guess which scenario has been playing out with regard to COVID-19 tests?

If you said that the number of amplification cycles being used to detect the so-called SARS-CoV-2 virus far exceed well-established scientific standards, you are correct!

As reported by the NYT, the majority of COVID tests are running samples through as many as 40 cycles in order to arrive at a positive result, while just a few labs set the limit at 37. Dr. Juliet Morrison, a virologist at the University of California, Riverside told the Times, “I’m shocked that people would think that 40 could represent a positive.”

Dr. Michael Mina, an epidemiologist at the Harvard T.H. Chan School of Public Health went a step further, saying that he would set the limit at 30 cycles, or even less.

Eli mikä ikinä se on, mitä ne edes koko hommalla testaavat, niin kaikesta päätellen 90 % löydöksistä on vääriä positiivisia.

Most recently, CDC reported that only 6% of the people who are being counted as a COVID-19 death were free of any comorbidities (that is, other likely causes of death like heart disease, cancer, respiratory disorders, etc.), while the other 94% had on average not just one, but 2.6 comorbidities!

Aika turhaa yrittää “kuolla koronaan” jos lopulta vain 6 % suorituksista hyväksytään.

Minulta on jäänyt ottamatta selvää, että mitä mieltä blogin isäntä, siis Louie Verrecchio, lopulta on niin politiikasta kuin katolisesta teologiasta. Tuo artikkeli lipsahtaa vähän kattelemaan asioita “vasemmisto vastaan oikeisto” asetelmasta, kun itse olen sitä mieltä, että poliittinen järjestelmä on jo kaikissa länsimaissa ollut pitkän aikaa ihan keskitetysti johdettua teatteria.

1 tykkäys

Aiemmin tässä kuussa Venäjällä erikoisjoukkojen yksikkö pidätti ‘Jeesuksen’. Ilmeisesti tyyppi on saanut jonkinlaista hämmennystä aikaan, muttei ainakaan minun korviini ole kantautunut puheita ihmeistä ja tunnusteoista.

2 tykkäystä

Ei sovi, ei mitenkään. Sotia ja nälänhätiä on entistä vähemmän, maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten uhreja voidaan auttaa entistä paremmin. Ja korona on vaivainen pikkutuhaus verrattuna mustaan surmaan.

1 tykkäys

Nämä asiatko sinulle tuli mieleen “suuresta ahdistuksesta”?

1 tykkäys

Miten lienee kuolleisuus & tuhot sodissa? Entä nälkäisten määrä?

Jos halutaan vastaukseksi, että ovat suurempia, pitää tarkastella absoluuttisia lukumääriä.
Jos taasen halutaan vastaukseksi, että ovat pienempiä, pitää suhteuttaa lukumäärä koko maailman väestöön.

1 tykkäys

Nälänhädät ovat usein seurausta liiallisesta väestönkasvusta alueilla, joilla resurssit ovat muutenkin rajalliset.

Tulevaisuudessa juotavaksi kelpaava vesi on myös kultaakin kalliinpaa. Saastuttaminen on paha virhe.

2 tykkäystä

Resurssien rajallisuus on tosin myös osin järjestelykysymys. Monikin ennen nälänhädistä kärsinyt paikka (esim. Suomi) ruokkii nykyään helposti moninkertaista väestöä, eikä pääosassa maailmaa olla silti lähelläkään ruoantuotannon tehokkuuden rajoja.

3 tykkäystä

Trumpilla korona… 20 merkkiä

Vaalitaktiikkaa? Näköjään tuollainen tulos on julkaistu klo 4. Aamu-uutisissa puhuttiin vain altistumisesta.

Jos koskaan, niin nyt ovat kristityt ahtaalla, kun missään koko maailmassa ei pyritä mitään muuta kuin itseään palvomaan langenneella ihmisjärjellä ratkaisemaan maailman lukemattomat kriisit. Kukaan ei enää käänny hänen puoleensa, jonka kädessä nämä kaikki ovat.

Luuk 18:8: kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?“”

Uskoisin että lähes jokainen kristitty kääntyy Jumalan puoleen korona-asioissakin. Toinen juttu on se, että koronan taltuttaminen vaatii myös tieteen ja järjen käyttöä. Mutta jokainen rukoilee, enemmän tai vähemmän ja tietää kenen käsissä asiat ovat.

3 tykkäystä

Jep. Tarkastelutavasta riippuen vastaus muuttuu, joten yksiselitteistä ja lopullista vastausta ei löydy.

Ja kun puhutaan köyhyydestä, niin yksi tapa ajatella asiaa on vertailla rikkainta ja köyhintä joukkoa. Millaiset mahdollisuudet ensin mainitulla on verrattuna jälkimmäisiin esimerkiksi ravinnon, terveyden & eliniän, tiedonhankinnan ja huvittelun saralla?

Heitä on vain pikkuriikkisen vähän, ehkä jokunen. Aivan kuten Jeesus sanoo tuossa edellä lainaamassani Raamatun kohdassa. Ja ilman uskoa tapahtuvasta järkeilystä, josta maailma on halkeamaisillaan, ei ole mihinkään, se on yhtä tyhjän kanssa. Sanos muuten mitä hyötyä siitä on meille, jos me järkemme avulla saisimme kaikki maailman kriisit ratkaistua, mutta saisimme vahingon sielullemme?

Suomi on huono esimerkki koska se on monessakin suhteessa eräänlainen erikoistapaus. Ensinnäkin väestötiheys on hyvin alhainen.

Toiseksi väestö on maailman koulutetuimpia ja siten maa on kyennyt tuottavuutensa takia hankkimaan ulkoa elintarvikkeita jopa yli tarpeen.

Niillä alueilla, joilla ruoka ei riitä, on koulutustaso ja maan talouden tuottavuus huomattavasti matalampia, ja ainakin useissa myös väestötiheys ja väestön koko huomattavasti isompia

1 tykkäys

Uskovalle on kehoitus rukoilla ja tehdä työtä. Kriisien ratkaisemisen puolesta tulee rukoilla, mutta myös tehdä se mitä voidaan. Ei pelkästää istua ja odottaa. Kriisit ovat aina rukouksen ja parannuksen paikkoja. Tämäkin kriisi on tarkoitettu myös uskoville omaan parannuksen tekoon. Ja uskomattomille tämän tulisi olla kutsu tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen saadakseen apua.

2 tykkäystä