Onko koronavirusepidemia tosiaan historian käännekohta?

Minä taasen nautin kun musa on niin kovalla, että se peittää tinnituksen. Edes vähän aika on se konsertti pois.

1 tykkäys

Olen itse asiassa jo kerran kuollut ja elvytetty. Sen jälkeen tulin uskoon ja tein suuria elämänmuutoksia. Kuolemanpelkoni myös väheni, koska ihan loppuvaiheessa kivutkin katosivat ja tuli rauhallinen ja onnellinen olo kun kulki kohti valoa.

Nykyinen “koronanpelkoni” on ennen muuta lääkärien minulle asettamien rajoitusten tottelemista. Toiseksi pelkoa siitä että miten lapseni ja lapsenlapseni menettäisivät kaikessa auttamaan pyrkivän vaarinsa, ja etten tartuttaisi myöskään lähimpiäni: vaimoa ja tuota jälkikasvua.

Itse olen elänyt ja kokenut paljon, ja varmaan tehnyt syntejäkin enemmän kuin tarpeeksi. Mutta elvytykseni jälkeiset parisenkymmentä vuotta olen yrittänyt elää enemmän muiden hyväksi kuin itselleni, mitä tein tuohon ensimmäiseen kuolemaani asti. Elämälläni on merkitystä, koska sillä on nyt merkitystä muille, siksi en tahtoisi lähteä.

10 tykkäystä

Onhan koronassa sekin puoli, että monet sen sairastaneet kertovat, että se on viheliäinen tauti. Jos ei meinaa saada henkeä vedetyksi, niin kyllä on kurja olo.

3 tykkäystä

Näin se on minullakin! Olen huolissani omaisistani ja kuitenkin tiedän sydämessäni, että saan myös heidät uskoa Jumalan käsiin. En minä voi heitäkään lopulta auttaa, sillä ei heidänkään elämänsä ole minusta kiinni.

3 tykkäystä

Ukraine church leader who said coronavirus was ‘God’s punishment’ for same-sex marriage hospitalized with COVID-19

Mainitaan tässä nyt sekin, että Silvio Berlusconi on myös sairaalahoidossa koronan takia. Muistaakseni 7 PSG:n pelaajaa on saanut koronatartunnan, mukaan lukien suurimmat tähdet, pari Man Cityn pelaajaa myös on saanut tartunnan. Omalla työpaikallani on raportoitu useita altistumistapauksia. Eripuolilla Suomea tänään kaksinumeroisia lukuja uusia tartuntoja. Voi tulla paha syksy.

1 tykkäys

Jaahas. Ja taas Krista Kiuru on ollut suomalaisten terveyden asialla, mutta keskusta ilmeisesti on yrittämässä jinkinlaista kannatuksen lisäystä vaatiessaan matkailurajoitusten höllentämistä. Toivottavasti kansaa informoidaan nyt sitten niin, ettei jää epäilystä mikä taho on syyllinen epidemian pahenemiseen.

Talous kyykkää, jos rajoitetaan, mutta tuo vaihtoehto kyykyttää taloutta myös. Se vain näkyy viiveellä.

1 tykkäys

En nyt ehkä ymmärtänyt, mitä tarkoitat “syyllisyydellä” tässä tapauksessa. Tautien leviämisten kohdalla harvemmin on osoittaa yksittäisiä syyllisiä. Aiempi linja oli kai se, että ulkomailta Suomeen tultaessa suositeltiin menemään “vapaaehtoiseen karanteeniin”, joka ei ollut lakiin pohjaava velvoittava määräys, vaan nimensä mukaisesti vapaaehtoinen suositus, jonka toteutumisen sai asianosainen itse päättää, ja jonka noudattamista ei valvottu. Uudessa linjauksessa kyseinen suositus ei ole voimassa kaikkien maiden kohdalla, vaan alimpien riskien maat on tiputettu suosituksesta pois, joissa maissa riski koronaan sairastumiseen on lähempänä sitä, mitä se on ollut Suomessa oltaessa rajat ylittämättäkin. Ohjeistuksissa tapahtunut muutos vapaaehtoisen toiminnan osalta ei välttämättä ainakaan välittömästi muuta kovinkaan paljoa sitä, miten ihmiset Suomeen tullessaan vapaaehtoisesti käytännössä toimivat. Osa voi jatkaa vapaaehtoisia karanteeneja suosituksen loppumisen jälkeenkin, ja osa ei noudattane suositusta, vaikka tulisi riskimaastakin, joiden kohdalla suositus on yhä voimassa.

Siitä ei ole tietoa, miten hyvin aiempaa suositusta noudatettiin, tai että moniko Suomeen saapuva on ollut sellaisesta edes tietoinen. Ohjeistuksissa katvealueella ovat herkimmin sellaiset, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai englanti. Karanteenimääräyksiäkin on annettu, mutta sellainen on tartuntatautilääkärin viranhaltijana antama lakiin pohjaava määräys, johon liittyy myös oikeus saada korvausta tulonmenetyksistä. Karanteenimääräys on eri asia kuin vapaaehtoinen yleinen suositus.

Olisiko tästä uutisoitu mm. YLE:llä jos hän olisi ollut Moskovan patriarkaatin mies. Ihan varmasti. A-Talkissa oltais käyty läpi ja kaikki. Ja hyvä niin.

Se, että Ukrainassa, Puolassa ja Unkarissa mennään länsimielisesti vs. Venäjä tänään, ei ole ongelma, koska ko. maat ovat “meidän” joukossa. Meidän kamuja. Miten sitten ovatkin.

Itteäni tässä kismittää se, etten saa muistella SS -joukkoissa (Panttipataljoona) rintamalla iivanaa vastaan taistellutta sukulaistani, mutta lukuisat ukrainalaiset saavat kyllä rakentaa patsaita, nimetä katuja jne Ukrainan juutalaisten ja puolalaisten murhaajien muistoksi. Sinne ja heille menee fyffee.

Heidän sankareita ovat kollaboraattorit ja leirinvartijat ja meitin ovat niitä natseja, joiden hautamuistomerkin häpäiseminen ei hetkauta ketään täällä Suomessa.

2 tykkäystä

Kirjoituksestasi päätellen mikään ei ole muuttunut, joten Sanna Marin ja Krista Kiuru eivät nyt sitten olekaan antanut periksi missään, ja itse asiassa Kiuru on varmaan saanut vain jonkinlaisen laiskuuskohtauksen, kun ei ollut paikalla edes etänä. Ja Keskustan ei ole varmaan tarvinnut uhata lähdöllä hallituksesta, koska ei ole päätetty mistään niin erikoisista asioista, mitä muut eivät olisi voineet heti hyväksyä.

Irja Askola, todennäköinen korona ja (tietysti) kokemuksesta kirjoitetut runot:

Ei nyt niinkään, etteikö “mikään” olisi muuttunut, mutta tehdyt muutokset eivät välttämättä olleet niin isoja kuin minkä kuvan joistain asiasta kohisseista uutisista saattoi saada. Mediakohu (joka nyttemmin on jo laantunut) muutoksista oli hetkellisesti aika isoa suhteessa siihen, mikä lopulta suosituksissa täsmälleen muuttui, ja mikä ei muuttunut. Suomalaisiin uutisiin mahtuu kerrallaan rajallinen määrä kohuja, ja näkyvyyttä enemmän saavia puheenvuoroja näihin kohuihin. Vapaaehtoinen karanteenisuositus pysyi voimassa riskimaista Suomeen matkattaessa. EU-komissio antoi taannoin ehdotuksen suosituksesta koko EU:n kattavasta matkustusrajoituslinjasta. Esitetty EU-tason suositus on rajoituksiltaan Suomella ollutta ja yhä olevaa linjaa monelta osin lievempi. Kansallisia suosituksia viimeksi muutettaessa on todennäköisesti huomioitu myös EU-komission tuore ehdotus, mutta niin vähäisiin matkustamisen rajoituksiin ei ole haluttu tässä vaiheessa silti kansallisesti edetä. Uutisten luomaan kuvaan vaikuttaa mm. se, mihin vertailukohdat milloinkin uutisissa asetetaan ja mitä vertailukohtia ei mainita.

No joo. Täytyy myöntää, että olen vain lehtijuttujen varassa tässä asiassa. En ole katsonut Suomen televisiota vuosiin kuin jotain ihan vahingossa, jos joku toinen on avannut tv:n. Ylen Tv uutiset on varmaan jotain sellaista, missä ei ole tarvetta revitellä kohuaiheilla tai väritellä juttuja siihen suuntaan.

Yle kilpailee katsojista siinä, missä muutkin mediat. Sillä on pyrkimys saada sellaisia uutisia, jotka kansa ottaisi keskusteluaiheekseen. En ole katsonut aiheeseen liittyviä TV-uutisia. Olen lukenut aiheesta Valtioneuvoston tiedotteen, ja sitten jotain pätkiä nettijutuista, joissa asiaa oli tulkittu aika tavalla toisin kuin minkä kuvan Valtioneuvoston virallinen tiedotus muutoksista antoi, tai siis osin tulevista muutoksista, koska osa asiaan liittyvistä muutoksista ei tule voimaan heti, vaan edellyttää eduskunnan käsittelyä ja muutoksia lakiteksteihin ennen voimaantuloaan. Tänään Yle on ottanut sellaisen kohunäkökulman, että uusi STM:n matkustuslinjaus onkin nyt “tiukka”. Taustalla siihen, miten samasta matkustuslinjausten päätöskokonaisuudesta on voitu saada aikaan niin keskenään eri näköisiä uutisia eri toimittajien toimesta on se, että samaan aikaan raja-arvon alittavista maista Suomeen tulon rajoitteet (etenkin vapaaehtoisuuteen perustuvat rajoitteet) vähenevät raja-arvon alittavissa maissa, kun taas raja-arvon ylittävistä maista Suomeen tulon rajoitteet kiristyvät. Riippuen siitä, mistä näkökulmasta kukin kirjoittaja asiaa katsoo, ja mitä nostaa esiin ja mitä ei, on asiasta voitu kirjoitella aika erinäköisiä puheenvuoroja.

Oletetaanpa, että saisimme torjuttua toimenpiteillämme koronan, hirmumyrskyt. metsäpalot, ilmastonmuutoksen, mellakoinnit, sodat jne. Auttaisiko se meitä? Ei, koska sehän vain vahvistaisi luottamusta itseemme ja ajaisi meidät siten etäämmälle uskosta Kristukseen. Siksi meidän tulisikin tunnustaa oma voimattomuutemme kaikkien näiden edessä ja lakata luottamasta omiin mahdollisuuksiimme ratkaista maailmaa kohtaavat kriisit oman viisautemne ja toimintamme avulla ja uskoa Jeesukseen, että hän on voittanut synnin ja sitä seuraavat onnettomuudet. Näin meillä olisi turva hänessä, eikä itsessämme, omissa mahdollisuuksissamme.

1 tykkäys

Juuri noin pitäisi tehdä. Mutta jos ihmiset rukoilevat ja saisivat rukousvastauksia, niin tilanne olisi sama: jos Jeesus ihmeellisellä tavalla ratkaisisi ongelmia, niin emmehän haluaisi silloin uskoa Häneen yhtään vähemmän. Sehän merkitsisi ongelmien vähenemistä, mutta tuskin kuitenkaan saisimme tietää mitä Jeesus on tehnyt ja missä.

Mielestäni ei voi olla väärin olla iloinen, jos isojakin ongelmia kyetään ratkaisemaan ihmisvoimin. Koskaan emme voisi kuitenkaan lopettaa varautumista uusiin ongelmiin. Enpä usko, että jos nuo kyseiset ongelmat saataisiin ratkaistua, ei enää uusia lykkäisi eteemme.

Hirmumyrskyjä tuskin saamme omilla toimillamme kuriin. Enpä usko, että ydinpommikaan saisi myrskyä hajoamaan.

Käytätkö autoa ajaessasi turvavyötä. Jos käytät, niin vahvistaako se luottamusta itseesi ja ajaaki etäämmälle uskosta Kristukseen.

Ei kai Jeesuskaan kehottanut olemaan tekemättä mitään, auttamatta lähimmäistä, vaan päinvastoin. Jos nyt ei-uskovana olen oikein tajunnut. Autuaita ovat rauhantekijät. Vai miten se oli… Ei ainakaan niin, että autuaita ovat ne jotka ei yritä estää sotia.

Käytän, muttei sen käyttö lähennä minua Jumalaan. Jos kuvittelen sen käytön lähentävän minua Jumalaan, niin itseasiassa se silloin loitontaa minua hänestä, etäämmäksi uskosta Kristukseen.

Olet siinä oikeassa, että Jeesus kehoitti tekemään hyvää lähimmäisille, mutta ei luottamaan pelastuksen asiassa mihinkään muuhun kuin uskoon. Jos luotan lähimmäisen auttamisen pelastavan minut, niin silloinhan en uskokaan Jeesuksen pelastustyöhön, hänen hankkimaansa sovitukseen, vaan omiin tekoihini. Tämä on kuitenkin vastoin Raamattua, sillä se sanoo suoraan, ettei pelastus tule lain teoista.

Room 3:19-24: “Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,”

Ora et labora eli rukoile ja tee työtä. Näin minusta pitää tehdä.

2 tykkäystä

“Tee mitä voit, ja Jumala tekee loput.”

2 tykkäystä

Tämän voisi lisätä THL:n listaan hengityssuojainten käytön vaaroista.

3 tykkäystä