Onko usko järkevää ja järki uskovaa?

Moraali
,
1

Kun miettii ison kasan järjellisiä argumentteja läpi ja niiden vasta-argumentteja kristinuskon suhteen, niin eikö älyllisesti rehellistä ole sanoa, että usko ei ole järkevää, eikä järki uskovaa? Usko on Jumalan lahja ja se on ylijärjellinen asia. En siis väitä, että uskossa ei ole mitään järkeä. Mieti vaikka vuosi kaikkea mahdollista kritiikkiä, niin saatat hyvinkin olla samaa mieltä, että usko ei ole järkevää. Mitä ajattelet?

Onko järki uskovaa? Joku ehkä sanoisi, että kun ihmiset Jeesuksen ihmetekojen kautta uskoivat, niin eikö silloin järki jollain tavalla ole uskovaa? Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Herraksi, niin hänelle sanottiin: “Tätä ei ole sinulle ilmoittanut liha, eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Usko on Jumalan lahja, ei ihmisen järkeilyn tulos viime kädessä. Näin ajattelen.

Toki ei varmaan palvele Jumalan tarkoitusperiä, jos ihminen ei muuta tee kuin yrittää osoittaa, että usko ei ole niin järkevää tavoitteena se, että se madaltaisi jonkun kynnystä uskoa. Jollekin se voi olla jonkinlainen helpotus loputtomasta pyrkimyksestä tehdä uskosta järkevää ja järjestä uskovaa. Kyllä nykypäivänä varmaan kaivataan sitä näkökulmaa enemmän kuin ennen, että uskossa on jotain järkeä.

2

Usko on Jumalan lahja, mutta kaikki siihen liittyvä ei ole järkiargumenttien yläpuolella. Lähinnä pelastuksen asia on “ylijärjellinen”, mutta muita aspekteja voi pohtia myös järjen kautta, vaikka pelastava usko ei pelkästään järjen kautta synnykään. Väittäisin myös, että terve kristillinen oppi ei sisällä pahoja älyllisiä ristiriitoja tai aiheuta jatkuvaa tarvetta heittää aivot narikkaan.

1 tykkäys
3

Toistan itseäni, toivottavasti ei mene propagoinnin puolelle, mutta kysymyksessä uskon järjettömyydestä usein sekotetaan kaksi asiaa. Yhteys yliluonnollisiin asioihin edellyttää arkiymmärryksen ylittävää kognition avartumista, mutta joskus uskonnollisen järjestelmän loogisia aukkoja vaaditaan hyväksyttäväksi tällä perusteella ja se on minusta väärin.

1 tykkäys
4

Kärsimyksen ongelma on yli ymmärryksen menevä ja täysin järjettömältä tuntuva. Tuskin kukaan tietää varmaa vastausta oman elämänsä kärsimyksiin.

Jos joku istuu syyttömänä koko elämänsä vankilassa, niin kumpi painaa vaa´assa enemmän: järjelliset argumentit Jumalan olemassaolosta ja oikeudenmukaisuudesta vai oma kokemus?

5

Kärsimyksen ongelma on paraatiesimerkki siitä, miten lukkoonlyöty dogmaattinen järjestelmä on parantumattomasti rikki. Jo Origenes näki sen, että ei voi olla niin, että ihmisellä on vain tämä yksi elämä, joka on hyvin eriarvoinen ja sen perusteella ratkaistaan iankaikkisuus. Myöhemmin kaikki keskustelu tästä aiheesta kiellettiin kirkossa. Jos lakataan ajattelemasta sitä, miten todellisuus saadaan sovitettua dogmatiikkaan ja mietitään sen sijaan, miten dogmatiikkaa pitäisi viilata sopimaan todellisuuteen, uskon hyppy muuttuu huomattavasti kohtuullisemmaksi loikata.

3 tykkäystä
7

Nämä jutut kuulunevat Kriittiselle alueelle. Viimeisen lauseen ansaitsemasta sijoituspaikasta voisi sanoa jotain muutakin, mutta jääköön nyt.

1 tykkäys
8

Ihminen esittää tai jopa mielletään viisaaksi, kun hän esittää kysymyksiä tai kyseenalaistaa elämän totuuksia. Elämän totuudet on kirjoitettu Raamattuun. Niitä ei huomaa tai ei tiedä niistä mitään, ellei lue Raamattua. Toinenkin mahdollisuus, Raamatun mukaan, on se, ettei Sana uskossa sulaudu. Tuo usko, mikä vaikuttaa sulautumisen eli asian ymmärtämisen, on lahja uudestisyntymässä. Ehkä juuri siksi, sitten Jeesuksen ja Nikodeemuksen keskustelun, Raamattu puhuu pääasiassa uskoon tulemisesta.

Kyllä Jumala on ilmoittanut Sanassaan kärsimysten ja ahdistusten olemassaolon uskovan elämässä.

VT:ssa on tuontuostakin selvitetty kärsimysten syy. Joskus ne ovat tekojemme seuraamus joskus Jumala sallii niitä omilleenkin. Pääsääntöisesti pätee Saarn. 9:2, “Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.”

Tähän korreloituu Apt. 14:22, “… Monen andistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.”

Kärsimyksen ongelma “poistuu” Ps. 23:ssa. Siinä on vanhurskaan takuu, vaikka hän “vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani”.

Paavali, jolla oli “suosituksia” saada parasta mahdollista Jumalalta, löytääkin parhaat ulottuvuudet asioista, jotka edustavat vain kärsimystä:
2.Kor. 6:4-10,
"suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.

Kyllä, mielestäni, Jumala on todella ilmoittanut, millainen uskovan ulkoinen elämä on. Hän on myös ilmoittanut, mitä se todella on.

9

Esitit hyviä näkökulmia. Raamattu ei vastaa kysymykseen, että miksi ylipäätään on pakko olla olemassa kärsimystä. Minusta rehellistä on sanoa, että ainoa vastaus kärsimyksen ongelmaan on, että mitään vastausta ei ole mikä vastaisi tyhjentävästi. Joudumme vastaamaan: emme tiedä.

On parempi että ei yritä tyhjentävästi vastata kärsimyksen ongelmaan, koska sitä voi joutua noloon tilanteeseen kun menee Jumalan puolesta vastaamaan noin suuriin kysymyksiin.

2 tykkäystä
10

Minä näen, että pahaa tarvitaan hyvän kirkastumiseen (vrt. Jeesus ja Juudas) ja kärsimystä kasvuun. Henkilökohtaisessa elämässä monella meistä uskoisin olevan kokemusta tästä. Varsinainen ongelma on nähdäkseni se, että miksi kärsimystä on niin eri määrä eri ihmisillä ja miksi eri ihmisillä on niin erilaiset valmiudet ja ulkonaiset mahdollisuudet viisastua tuosta kärsimyksestä. Jos hylätään täysin kestämätön ja epäraamatullinen ajatus determinismistä ja sen sijaan ajatellaan jokaisen hetken olevan valinta, kaameinkin kärsimys on mahdollista kääntää opetukseksi ja joka ei tässä ajassa tuota palkintoa saa, saa sen seuraavassa elämässä.

11

Yritin tuoda esille mitä Jumala opettaa asioista, joita ihminen kohtaa ajallisessa ajassa.
Mielestäni olennaisin sanoma on tuossa Saarn.9:2, eli, että kaikki voi kohdata kaikkia.
Toinen yhtä olennainen sanoma, joka meitä Uuden Liiton uskovia koskee, on se, minkä Paavali sanoi uskoville sen jälkeen, kun silloinen “kirkko” oli kivittänyt Paavalin, luullen hänen kuolleen siihen. Paavali vahvistaa juuri koetulla sen millä hän uskovia vahvisti, “…Monen ahdistuksen kautta (läpi) meidän pitää menemään sisälle Jumalan valtakuntaan”.

Kyllä tässä on mielestäni selvitetty, miksi meillä on ahdistuksia, niinkuin on jumalattomillakin, jotka ovat kadotukseen matkalla.

12

Onko joku lukenut C. S. Lewisin Kärsimyksen ongelmaa (The Problem of Pain)?

Siinä on aika hyvin koko kristillinen kosmologia avattu. Mielestäni olisi hienoa jos sen lukeneet voisivat muutenkin sanoa, olivatko siitä a) erityisen samaa mieltä, b) erityisen eri mieltä tai c) kokivat jotain erityisen häiritsevänä. Kun ottaa huomioon kirjoittajan itse myöhemmässä esipuheessaan esittämät varaukset, olen melko pitkälti koko kirjan kannalla.

Mielestäni David Bentley Hartin The Beauty of the Infinite ei mitenkään ole ristiriidassa Lewisin tämän kirjan kanssa, vaikka Hart muualla esittääkin universalistisia näkökantoja (jotka muu hänen tuotantonsa mielestäni kumoaa mukavasti).

13

Hebr. 11: 6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Kun ihminen on uskonut Jumalan olemassaolon, se on yhtäkuin myöntyä Isän vetoon. Hänen seuraava askel on antaa tilaa Jumalan uskolle, joka on ainoa todellisen vaikuttaja. Tämä on tila, jota kutsutaan uskoontuloksi, ei kyvyn uskoa ja Jumalan uskon yhdistymiseksi, synteesiksi ikuista ja katoavaa. Oma usko on se ‘haiseva vaate’. Iankaikkinen ei yhdisty katoavaan.

14

Miksi sairausdiagnooseja on niin valtava määrä ja miksi moni niitä sairastaa? Raamatussahan ei sanota, että monen diagnoosin kautta meidän on Jumalan valtakuntaan mentävä ja silti monilla tällaisia diagnooseja on, jopa koko elämän kestäviä. Vastaammeko tähän vain syntiinlankeemus ja sen seurauksena tullut kuolema? Sitten seuraa kysymys, että miksi jotkut kokevat parenemisihmeen ja jotkut eivät?

15

En oo kyseistä kirjaa lukenut. Mutta kädessä se kirja on ollut. Kärsivää ihmistä tuskin mikään älyllinen analyysi lohduttaa.

1 tykkäys
16

Kuolemme pääsääntöisesti johonkin sairauteen ja se on yleisin tapa päästä täältä ajasta pois. Seurakunnassani rukoillaan sairaitten puolesta. Rukouksiin aina vastataan ja joskus vastaus on paraneminen.
Jaak. 5:13-16 on mielestäni selkeä ohje, niin virheisiimme kuin lankeamuksiimmekin suhtautumisesta, joita hoidetaan rukouksin.

Jeesuksen ajallisen ajan ihmeillä oli tarkoitus.
Joh. 14:11, "Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden."

Jeesus puhui niinkuin se, jolla on valta ja voima, mutta se ei vakuuttanut ihmisiä, vaikka Jeesus osoitti kirjoitusten ennustusten toteutuvan hänessä. Oli myös profetuoitu, että Messias tulee tekemään ihmeitä.

Olen kulkenut uskovien viimeisissä hetkissä. He ovat kuolleet johonkin sairauteen. He ovat sairautensa keskellä kokeneet Jumalan avun. Jumala on kohdannut heitä päivittäin antanut heidän kokea taivaan fyysisten kipujen keskellä. Myös muistinsa menettäneet ovat kiittäneet Herraa uusin kielin. Tämä kaikki on minulle ollut todistus Jumalan ihmeistä uskovalle. Suurin ja itseasiassa ainoa Ihme on meidän sielumme pelastus, joka toteutuu sille, joka pelastuksen on vastaanottanut, vaikka olisi kuinka heikko ja sairas. Muulla ei ole merkitystä.

1 tykkäys
17

Näin on. Monet hyvät kirjat ovat vain selityksiä, että vikaa on ja tekevät ympyrämme vain suuremmiksi, mutta ne eivät sisällä Voimaa, joka ampuisi meidät Auttajan yhteyteen, pois ympyrästä.

18

Oikeastaan kysymysteni tarkoitus oli osoittaa, että usko ei ole niin järkevää. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti saada vastausta kysymyksiin. Minusta on helpompi pitää kiinni kristillisestä uskosta kun ei väkisin yritä tehdä siitä huippujärkevää. Usko näyttäytyy usein maailmalle hulluutena.

19

Monenko kärsivän puolesta voit puhua tässä?

Mikä lasketaan “riittäväksi” kärsimykseksi (jotta siitä voi puhua kärsimyksenä)?

Ovatko älylliset analyysit olleet riittävän laadukkaita?

20

Puhuin omasta kokemuksestani kärsimyksen suhteen. Enkä pienestä kärsimyksestä, vaan isommasta.

Kerran älyllinen analyysi lohdutti minua kärsimyksen keskellä, mutta aloin jälkeenpäin epäilemään, että oliko se näennäistä lohdustusta, koska en kuitenkaan saanut varsinaista vastausta kärsimyksiini.

En ole C.S Lewisin kirjaa Kärsimyksen ongelma lukenut, joten en voi tietää millainen vaikutus sen lukemisella olisi minuun. Yleensä tuollaiset kirjat pyrkivät antamaan yleispätevän vastauksen, mutta eivät anna henkilökohtaista vastausta.

21

Kirjat koostuvat sanoista. Jos se voima jossain on, niin se on niissä sanotuissa asioissa. Pitää vain osata sanoa ja olla mahdollista sanoa oikeat asiat. Ei ole mitään “voimaa” (siis energeia), joka toimisi sanojen rinnalla tai niiden ohi.

Ratkaisu koko kysymykseen itse asiassa sisältyy evankeliumiin. Ei tarvita mitään siitä erillistä, siitä riippumatonta tai siitä seuraavaa “voimaa” ampumaan ketään mihinkään. Hämmentävää, että minun pitää kerrata se tänne, mutta niin aion tehdä jossain vaiheessa pian.

2 tykkäystä