Ehkä yksi syy siihen, miksi usko evankeliumiin, joka Lutherille itselleen oli kaikki kaikessa, kaikui vastaanottamattomiin sydämiin tai tuli vääristetyksi pelkäksi opillisuuden korostamiseksi, josta puuttui henki, on siinä, että Luther oli todella ahdistettu Jumalan edessä omassatunnossaan, josta syystä evankeliumin hänelle kirkastuttua usko Jeesukseen Kristukseen oli hänelle todella Jumalan voima niin kuin Paavalillekin (Room. 1:16), mutta monilla myöhemmin elävillä ei ollut samankaltaista kokemusta? Lutherin kokemus merkitsi mullistavaa kokemusta pelastetuksi tulemisesta, mutta ennen sitä myös omassatunnossa helvettiin asti ahdistetuksi joutumista, mistä syystä se, mikä Lutherille oli todellisuudessa uutta luova kokemus eikä siis mikään pelkkä abstraktinen asia, ei tullut ymmärretyksi eikä synnyttänyt monissa myöhemmissä Lutherin “seuraajissa” todellista Lutherin todeksi elämää hengellisyyttä, koska todellista “kohtaamista” ei ollut yhteisen ymmärryksen aikaansaamiseksi? Sijalle tuli kuiva opillisuus, jolloin “kristillisyydestä” puuttui henki. Kuinka ihminen, joka elää todellisessa jumalasuhteessa, jossa kyse on todellisesta elämän ja kuoleman asiasta, voisi olla todellinen oikeaoppisuusfanaatikko?
Luin joskus Lutherin esipuheen Roomalaiskirjeeseen. Siitä käy todella hyvin ilmi, ettei usko ollut hänelle todellakaan pelkkää oppia, ja että evankeliumi oli hänelle todellakin Jumalan voima. Olen muistakin syistä täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että Lutherille Jumala ei todellakaan ollut mikään abstraktinen asia, vaan elävä persoona. Henkilökohtaisessa Jumalan kohtaamisessa, eläessään yksin Jumalan polttavien tulisilmien edessä, ei tosi kristityn ole vaikea olla turvautumatta yksin Kristukseen, joka on tullut ihmiselle lunastukseksi, vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi (1 Kor. 1:30,31). Jos ei ole todellista armonnälkää, ei voi todella ymmärtää, mistä evankeliumissa on kyse, koska Jumalan armo ja evankeliumi on vain nälkäisiä varten. Tämä nälkä ei ole ennen kaikkea älyllistä nälkää, jonka tyydyttää abstraktinen lausekokoelma tai filosofinen viisaus.
On mielestäni Raamatun valossakin selvää, että todellinen Jumalan kohtaaminen ei voi olla ilman Sovitusta mikään miellyttävä kohtaaminen (esim. Jes. 6:1-7 ja Ilm. 1:12-18). Uskon, että Paavalikin eli joka päivä myös Jumalan pyhyyden polttavan tulen sisimmässään tiedostaen, mistä syystä hänellä ei ollut pohjimmiltaan muuta turvapaikkaa kuin ristiinnaulittu Sovittaja (1 Kor. 2:2).