Noh, minulla tämä palsta toimi osittain sisäänheittäjänä pois helluntailaisuudesta (johon olin päätynyt tapaluterilaisesta taustasta) tunnariluterilaisuuteen Sley-tyyliin, samalla tuoden tietoisuutta ja sympatiaa sellaisista tahoista kuin LHPK ja STLK.
Mutta tiedä sitten mikä on lopullista. Anskutinin kanssa juteltiinkin että foorumi alkaa olla luterilaisille vaarallinen 
Lisäksi en tiedä uskallanko enää koskea hyllyni muutamiin katolisiin ja ortodoksisiin kirjoihin 
Luulisin - en tiedä - että on paljonkin ihmisiä, ei ainoastaan foorumilla vaan yleensä, jotka ovat tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon. Joillakin ratkaisu syntyy melko pian ja toisilla se kestää vuosia. On hyvä mennä, jos se on mahdollista, katekumeenikurssille (katekumeenit ovat opetettavia, joille opetetaan ortodoksisuuden perusteita). Kurssit alkavat suuremmissa seurakunnissa tavallisesti syys- tai lokakuussa ja kestävät kevääseen asti. Niistä löytyy viimeistään kesällä ellei jo nyt tietoja seurakunnan verkkosivuilta. Ne katekumeenit, jotka ovat tehneet päätöksensä, liitetään tavallisesti kirkkoon pääsiäisen edellä, jotkut saattavat jäädä vielä harkitsemaan. Pienemmissä seurakunnissa ei ole mahdollista järjestää katekumeenikursseja, mutta Valamon opistossa on sarja Ortodoksisuus tutuksi -kursseja, ja seurakunnilla saattaa olla tiistaiseurassa tai muutenkin tilaisuuksia, joissa voi oppia ortodoksisuudesta. Kannattaa käydä paljon liturgiassa, vigiliassa ja muissa palveluksissa ja lukea ortodoksisia kirjoja.
Onko se nyt ihme että klassisesta kristinuskosta kiinnostuneet siitä keskustellessaan johdattautuvat katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon. 
Kurssit alkavat yleensä tosiaan alkusyksystä, mutta kirkon toimintaan voi mennä mukaan mihin vuodenaikaan tahansa. Yleensä katekumeeni- ja ortodoksisuus tutuksi -kursseille voi liittyä myös kesken kurssin. Ne puuttuvat sessiot sitten korvataan jotenkin: opettaja jakaa materiaalia, suosittelee kirjaa tai ehkä kertoo kahden kesken mitä niissä käsiteltiin tmv.
Kirjoille pitää antautua kokonaan, niin kuin seksissä.
En sanonut noin. Olet ymmärtänyt “tilitykseni” väärin. Mainintani koskee teologisen kielen luonnetta ja sitä, mitä tarkoittaa se, että Jumalan viha leppyy, jos Jumala on kuitenkin muuttumaton. Mutta ei siitä ehkä sen enempää. En koe ainakaan tällä erää hedelmälliseksi jatkaa keskustelua kanssasi. Toivon, ettet kuitenkaan edustaisi näkemyksiäni väärin, vaan kysyisit minulta, mieluummin yksityisesti, jos niissä jokin vaikuttaa ihan ufolta.
Anteeksi? Minä tulkitsin sen kuitenkin tuollaisena ihan ufona ja koska se palvelee “ufona” tulkittuna hyvin edellisen viestini tarkoitusperää. niin en korjaa sitä siinä.
Henkilö A: B sanoi näin.
Henkilö B: En sanonut.
Henkilö A: Minä tulkitsen sen niin. En korjaa, koska se virheellinen väittämä palvelee oma agendaani.
Henkilö A sanoi “tulkitsin”. Ja ihan hyvä niin, koska väärästä tulkinnasta kummunnut viesti oli ihan hyvä.
Näkisin niin, että keskeisin ongelma luterilaisuudessa on rakkauden ja toivon näivettyminen uskon varjoon. Ainakin niissä äärimmäisissä tulkinnoissa, joissa rakkauden teot nähdään puhtaasti syntinä varsinkin, jos niitä tehdään pyhityksen lisääntymisen toivossa. Nominalismiin se liittynee sillä tavoin, että uskoa ei kyetä näkemään kuin puhtaasti henkilökohtaisena asiana, jossa uskova “nimeää” - tai opin vuoksi joutuu nimeämään - itse Jumalan, joka on hänen uskonsa kohde. Yhteisöllinen usko, jossa pyhittyminen lisää uskon, toivon ja rakkauden lisääntymistä yleisesti kaikkien keskuudessa ei tunnu kuuluvan ajattelupakkiin ollenkaan. Näin ainakin itse luterilaisuuden ongelmia tulkitsen.
Ei tarvitse pelätä. Ortodoksisen kirkon jäseneksi ei kukaan joudu vahingossa, eikä sinne tarkoituksellakaan aina pääse niin helposti. Joillekin on käynyt niin, että kun he ovat tutustuneet ortodoksisuuteen ja menneet sanomaan papille, että haluaisivat liittyä kirkkoon, pappi onkin sanonut, että mene ensin syksyllä alkavalle katekumeenikurssille, niin katsotaan sitä liittymistä sitten keväällä. Eräs mies kertoi, että kun pappi käski hänen käydä ensin vuoden ajan palveluksissa, niin hän sanoi papille, että entä jos minä kuolen sitä ennen. Toinen pappi suostui sitten liittämään hänet heti kirkkoon.
Jotkut ovat liittyneet kirkkoon Valamossa, varsinkin jos ovat käyneet siellä Ortodoksisuus tutuksi -kursseilla ja ehkä muillakin kursseilla ja käyneet kurssien aikana ja ehkä muutenkin vaikkapa suuren paaston aikana tai juhlina palveluksissa, mutta tavallisesti liittäminen tapahtuu siinä seurakunnassa, johon katekumeeni liityttyään kuuluu.
Palaan vielä @Stieleiche :n vitsailuun foorumin vaarallisuudesta luterilaisille. Kerrankin voi raamatunlausetta käyttää kevennyksenä. Olkaa ihan huoleti mahdollisen kirkkokunnan vaihdoksen suhteen, sillä jo apostoli ottaa letkeästi kantaa kristittyjen eriytyviin ryhmiin: “Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.”
Jep, oletan että ainakin suuri osa foorumisteista ajattelee noin muutenkin kuin huumorilla.
Se, että joku löytää hengellisen kodin, on myös ihan iloinen asia. Minäkin luultavasti tuntisin tyytyväisyyttä, jos joku ortsu tai katsku tai hellari tms. ryhtyisi luterilaiseksi. Mutta en usko, että suuresti ilakoisin, sillä siirtymä olisi hyvästä parempaan. Ja luterilaisen siirtyminen toiseen kirkkokuntaan on minusta siirtymä paremmasta hyvään, ei hyvästä pahaan, joten erityistä tuskaa se ei aiheuta. Lähinnä vanhaa aatamia ärsyttää.
Vaan oikeasti isoon iloon on aihetta silloin, kun saadaan pakanasta kristitty. En pidä noita em. siirtymiä likellekään saman mittaluokan juttuna.
Yritin kahlata tätä ketjua läpi. Monessa kohtaa tuli semmoinen tunne, että olen jonkin oman luterilaisuuden edustaja.
Usko ja teot eivät ole yhteismitallisia. Usko ei ole jokin erityinen ehto ihmisen ikuisen päämäärän aktualisoimiseksi. Usko on elämistä ilman tällaisia ehtoja. Tekoja tehdään uskoen tai ei-uskoen.
Siirtymien kirkosta toiseen on aina ihan hyvä juttu. Se on kuin muuttaisi sukulaisiin. SIlloin eletään sukulaisten ehdoilla. Yleensä silloin ei jauheta siitä miten kurjaa elämä oli ennen tätä. Yleensä silloin yritetään elää siten, että entinen elämä ei määrittelisi sitä, miten nyt elän. Siis siten kuin kristitty mielestäni sietäisi elää joka tapauksessa.
Vertailu kirkkokuntien välillä ei saa minulta pisteitä.
D
Tule Timo käymään Savonlinnassa, niin voit mahdollisesti keskustella Joosen kanssa kirkkoon liittymisen syistä 
Kiitos kutsusta. Se voisi olla hauskaa, kun en ole käynyt kunnolla Savonlinnassa pitkään aikaan. Muutaman kerran on tullut mentyä nopeasti ohi, kun olen ollut menossa johonkin muualle. Ehkäpä joskus loppuvuodesta, jos on hyvä tuuri, saattaisi päästä sielläkin käymään. Mielestäni on aina kiinnostavaa kuulla, miten ihmiset ovat päätyneet ortodokseiksi - jokaisella on oma tarinansa.
Näitä kertomuksia on koko joukko nunna Kristodulin toimittamassa kirjassa Kuinka minusta tuli ortodoksi.
Ortodoksit ovat käyttäytymiseltään erilaisempia kuin esim. luterilaiset. Luterilaisuuden vetovoima on sen looginen ja helposti ymmärrettävä oppi. Ortodoksisuus taas tarjoaa Taivasten valtakunnan suoraan syliin.
Taivasta tulee joka suunnalta. Kirkon katosta, seiniltä, ikonostaasista, ympäri kirkkosalia, kynttilöistä, pappien liturgiasta, kuoron laulusta sekä lisänä itse ihmiset.
Pyhäpäivät ja praasniekat ovat kokemus. Seurakunta kulkee kuin perhe, yhdessä esim. vedenpyhitykseen. Olen ollut mukana vedenpyhityksessä Uspenskin katedraalilta, päälle 10 vuotta sitten. Kumarsin, kun päällemme vihmottiin siunattua vettä. Jos oikein muistan, se oli tilaisuus, jossa oli mukana muist. Romanian arkkipiispa.
Ortodoksisessa kirkossa kuiskaa luonnostaan ja ihmettelee kaiken kauneutta. On kuin olisi Karitsan aamiaispöytään kutsuttu, ennen itse juhla-hääateriaa. 
Venäjällä käydessäni viihdyn kirkoissa, kaikki tekee itseeni suuren vaikutuksen. Viimeksi käydessä, Lavran portilla mies luki minulle venäjänkielistä Raamattua ja sanoi venäjäksi ja englanniksi: “Tervetuloa meidän ortodoksiseen kirkkoomme.”