Ortodoksien irtisanomat papit ja niiden oikeusjutut

Maailmassa on nähty että sitä saa mitä tilaa, toimii vallankin julkisuudessa.

Jos on tyrkky pyörimään salamavalojen loisteessa, ja mokaa julkisesti, niin myös lynkataan julkisesti. Ainakin media lynkkaa, onhan tämä medialle oikein herkkuaihe.

“Järkevät” ja rationaaliset “satuhenkilöihin ei-uskovat” toimittajat nyökyttelevät päätään: sellaisia ne uskovaiset ovat!

Toisaalta Repo on julkisuudenhenkilö ja sellaisiin liittyvät kohut ovat lehdistölle kiinnostavia. Toisaalta, kyllä siitä uutinen olisi jokatapauksessa tullut, jos pappi olisi erotettu virastaan (missä tahansa kirkossa) tuhmien puhumisesta ja “taputtelusta” sytettynä. Nimi olisi ehkä jäänyt manitsematta.

Näin varmasti, papille itsensä vuoksi olisi aina parasta pysyä näkymättömänä, huomaamattomana. Kuten meille kaikille. Julkisuus ja ihmisten huomio on paha asia. Sitä pitäisi aina paeta, kuten Tuomas Kempiläinen niin kerraten opettaa. Sitäpaitsi lehdistössä esiintyminen on epähienoa.

Ehkä on olemassa julkkispappeja, jotka voivat käyttää julkisuuttaan evankeliumin levittämisen apuna.Liian usein julkisuus taitaa muuttua omaa itseä hiveleväksi huomioksi.

Yritetään jatkossa laittaa myös aloitusviestiin kaikki uudet linkit! Sen voi itse muuttaa wiki-viestiksi, jos olet luottamustasolla 3, muistelen… Sitä odottaessa ylläpito muuttaa Ajankohtaista-alueen aloitusviestit aina wikeiksi.

1 tykkäys

Mitä tämä oikein tarkoittaa? Ja mikä sen idea on? Nyt mennään taas yli ymmärryskyvyn.

4 tykkäystä

Kommentoin vain tuota asiaa, että mitenkähän jatkossa MR toimii.

Tulee mieleen hieman vastaava - mutta ei samanlainen - tapaus Ilkka Kantola.
Piispan aviorikos oli kyllä huomattavasti isompi asia.

Mutta se on samanlaista että politiikassa näyttävät monet menestyvän yksityiselämän töppäyksistä huolimatta, ja joskus jopa nostetta niistä saaden.

Kantola siirtyi sujuvasti politiikkaan ja hieman myös “uhriutui” tarkoituksella, mikäli oikein tulkitsin.

Ihmiset samaistuvat niihin joilla on kriisejä ja usein niihin, jotka joutuvat jostain asemasta tai ryhmästä ulos. Se voi tuoda ääniä riippumatta muista avuista.

En osaa nyt puhelimella säätää, mutta Iltasanomien mukaan Repo on ilmaissut ettei irtisanomiselle ole työsopimuslain mukaan perusteita.

Kirkkoherra sanoi Ylen uutisten mukaan: “Hänellä on ollut varmaan ihan perustellut syyt olla vastaamatta ja lähteä sitten julkisuuden kautta viemään tätä eteenpäin.”

Just tätä mie pelkäsin. Ei kertakaikkiaan ei. EEEEEIIIII!!!111 Kirkon valta ei ole Suomen valtiolta peräisin. Jos isää ahdistaa, isä valittaa synodille eikä Suomen valtiolle. Jos synodi ahdistaa, valitetaan vielä korkeammalle synodille.

1 tykkäys

Työsopimusasia kuuluu valtion tuomiovallan piiriin. Jos olisi viety kanonisin syin pappeus, sitten valitettaisiin kanonista tietä. Kuten varmaan muistamme i Mitro on valittanut myös kanonisesta päätöksestä (toimituskielto) hallinto-oikeuteen, joka tosin totesi että kanoniset säännöt ovat myös maallisen oikeuden näkökulmasta pitävät.

Riippumatta siitä, minkä tuomiovallan piiriin asian käsittely kuuluu, toivon että isä Mitro pohdiskelisi näinä päivinä 1. Korinttolaiskirjeen kuudennen luvun alkua ja miettisi, voiko siinä sanottua jotenkin soveltaa tähän nykytilanteeseen.

1 tykkäys

Saivartelua. Luulen että jostain kyllä löytyy kanoni, joka kieltää selibaattipapeilta asiattoman käytöksen. Viitaten nyt julkisuuteen lausuttuihin perusteisiin eikä henkilöön.

En tiedä Mitron kohelluksista. Mutta tsemppiä vaan, jokainen aamu on uusi.

Ei ole saivartelua. On eri asia päättää työsuhde työsopimuslain mukaan, kuin puuttua kanonisen lain mukaan papin käyttäytymiseen. Eri laki eri seuraukset. Työsopimuslain seuraamuksilla katkeaa työsuhde mutta pappeus oikeuksineen ja velvoitteineen jää. Kanonien perusteella voi mennä pappeus ja todennäköisesti myös papin työsuhde, jos sellaisessa on. Julkisuuteen lausutuissa perusteluissa ei ole viitattu mihinkään selibaattipappeuteen liittyvään, vaan ainoastaan sopimattomaan käytökseen ja työtehtävien hoitoon, sisältöä erittelemättä. Kaikki muu, tissuttelu tai taputtelu, on sitten lehdistön sieltä täältä kokoon keittämää juttua ja vanhojen väitteiden kaivelua.

2 tykkäystä

On eri asia toki, mutta jos piispa päättääkin soveltaa kanoneita lievemmin antamalla papin pitää pappeuden, niin on hyvin hoopoa ja saivartelua. Voi piispa varmaan antaa virallisenkin kanonisen rangaistuksen, mutta en oikein nää, miten siitä tulee kenellekään parempi mieli. Vihta vai vasta. Ihan sama.

Tässä asiassa toimijana oli seurakunta ei piispa. Piispalta tarvittiin lain mukaan suostumus. Asia on nimenomaan työsuhdeasia, joka voisi koskea toisessa tapauksessa vaikkapa vahtimestaria tai leirikeskuksen keittäjää – ei siis välttämättä kanoninen pappeuteen liittyvä.

Juuri tämä on mielestäni saivartelua. On tietysti faktisesti totta, että aloitteen teki seurakunta ja piispalta tuli “vain” suostumus. Teologisesti ajatellen, kuten Kirkon toimintaa mielestäni tulee ajatella, kyse on nimenomaan piispasta. Piispa on Kristuksen sijainen, muistaakseni P. Ignatioksen mukaan.

1 tykkäys

Nyt päätettiin työsuhteesta seurakuntaan, ei päätetty mitään suhteessa Kirkkoon tai pappeuteen. Ajattele asiaa toisinpäin: kaksi papiksi vihittyä hakee samaa tehtävää seurakunnassa. Toinen valitaan, toista ei. Kummankaan pappeudesta ei tapahdu prosessin seurauksena mitään pappeuden sakramenttiin vaikuttavaa kirkollista muutosta.

Olen samaa mieltä, mutta en ymmärrä, miten tämä liittyy mitenkään mihinkään. Kai nyt asiassa on muitakin sävyjä kuin työsuhde tai pappeuden menetys tai ekskommunikaatio. Negatiivista palautetta voi antaa muullakin tavalla kuin julistamalla anateemoja.

[quote=“Petrous, post:38, topic:174, full:true”]
Nyt päätettiin työsuhteesta seurakuntaan, ei päätetty mitään suhteessa Kirkkoon tai pappeuteen.[/quote]

Onko tosiaan niin, että MR ei ole saanut (väitetystä) sopimattomasta käytöksestä mitään uskonnollisia/kirkollisia nuhteita, vaan on tehty ainoastaan maalliseen työsuhdejuridiikkaan liittyviä toimenpiteitä?