Jos blogiin ei ole kommentointimahdollisuutta, niin se voi johtua siitä, että kirjoittaja ei ole halukas vahtimaan kommentteja ja siivoamaan pois mahdollisia törkykommentteja. Some-maailma on raadollinen. Joihinkin blogialustoihin pitää kirjautua tai jopa tilata jokin nettilehti (esim Kotimaa fi) ennen kuin saa kommentoida. Kotimaan keskustelu on heikkotasoista, samoin esim Uuden Suomen.
1 tykkäys
@Miknius Täällä on aikaisemmin sanottu, että tunnusta ei mieluummin pitäisi poistaa, koska silloin kaikki sinun vuosien varrella kirjoittamasi viestit näkyvät nimellä “Anonyymi numero 1234” tms. eikä Mikniuksen nimellä. On parempi, että sinä muutat salasanan oikein vaikeaksi etkä paina sitä mieleesi, niin sinun ei tarvitse enää tulla foorumille, jos et kerran halua.
Yritin nyt viisi minuuttia etsiä salasananvaihtoa, mutten sellaista löydä. Taidan olla joka tapauksessa vieläkin sen verran STLK:lainen, että kun mennään niin sitten mennään kunnolla. Ja ihan kiva, jos saa mukamas jonkin sortin anonymiteetin suojaa näihin höpötyksiini. Voi hyvin! 
Pyydän moderaattoreita (@batos, @Nienna, @Eutykus ) sulkemaan tämän tilin. Kiitos.
Älä sulje. Anna foorumin vain levätä. Myöhemmin voit kirjoittaa, jos siltä tuntuu.
3 tykkäystä
Mielestäni Mikniuksen (ja myös Lars Ahlbäckin) saama kritiikki on ollut tässä tapauksessa perusteltua. Edelliselle foorumille ilmaantui näet aika ajoin jotain vapaiden suuntien tyyppejä, jotka postasivat vain juttuja tai linkkejä omaan blogiinsa ilman mitään vuorovaikutusta. Heidät bannattiin saman tien. Pelkkien linkkien tai blogitekstien postaaminen ei ole hyvää foorumikulttuuria - juuri siksi, että se on yksipuolista julistamista, ei keskustelua.
Toisaalta, alkufoorumilla oli myös kirjoittajien omia blogitekstejä, ikään kuin pieniä artikkeleita. Ne näkyivät muistaakseni sivuston etusivulla. Jos olisi osasto tai ketju, jonka nimi on “Käyttäjien blogit”, niin sitten voisi ehkä postata pelkkiä linkkejä omiin blogiteksteihin. Se ei kuitenkaan ole oikein kivaa, että niitä pudotellaan mihin tahansa ketjuihin ja sitten ei olla valmiita keskustelemaan niistä.
Sekin on sanottava, että Mikniuksen lukemattomat "en vastaa, nyt lähden, ihan varmasti lähden, ok palasin vain postaamaan tämän linkin, mutta nyt ihan varmasti lähden -tyyppinen toiminta on epäkypsää ja rasittavaa käytöstä. Se ei myöskään asiaa paranna, että postaa ne jutut kuitenkin sitten johonkin muualle nettiin mutta ei sielläkään salli niiden kommentointia. Sellainen ei välttämättä jalosta kirjoittajan omaakaan sieluntilaa, vaan se on vain puolittaista pakenemista ja jonkinlaista yritystä sulkeutua oman mielen luoman “systeemin” kanssa suljettuun kuplaan.
Todellinen kilvoittelu ei ole yritystä välttää kritiikki ja vuorovaikutus ja niiden herättämät negatiiviset tunteet. Todellista kilvoittelua oli se, kun Miknius kirjoitteli ja väitteli edellisillä foorumeilla STLK-pastorina välillä suuttuen, välillä innostuen, välillä hermonsa menettäen mutta sitten taas rauhoittuen. Se oli kilvoittelua, joka johti hänet ortodoksiseen Kirkkoon. Autenttinen kilvoitus on avoimen dynaamista. Nyt tulee vaikutelma, että hän arvelee olevansa kestävällä perustalla ja yrittää sulkeutua omaan kuplaansa, josta käsin sitten pudottelee suuria viisauksia muille antautumatta vuorovaikutukseen, jottei mikään tai kukaan horjuttaisi fasadia.
Minäkään en toivo kenenkään nimimerkkiä poistettavaksi. Sen pitäisi olla suorastaan kiellettyä! Juuri siksi, että on rasittavaa lukea ketjuja, joissa anonyymi48536 lainaa anonyymi36896:a väitellessään anonyymi195437:n kanssa.
7 tykkäystä
Venkoilu sen kanssa, kirjoitanko tänne vai en, on rasittavaa. Ymmärrän hyvin. Muuten uusin viestisi menee ohi maalin.
Jotenkin tuntuu, että täällä on yhtä äkkiä suuri joukko asiantuntijoita, jotka tietävät motiiveistani tai tuumailuistani paljon enemmän kuin minä itse tai rippi-isäni. Yksi ihan keskeinen syy sille, että haluan täältä pois on se, että rippi-isäni on sitä mieltä, ettei minun tule kirjoittaa foorumeille, koska sillä on negatiivisia vaikutuksia minuun. Luulisi hänen tietävän asian paremmin kuin sinun. Päälle sanoisin, että tuo STLK:n pastorina käymäni prosessi venyi ihan tavattoman paljon sen takia, että luin ortodoksien todella karikatyyrisia kuvauksia omasta ja vastapuolen teologiasta. Foorumikirjoittelusta oli siis pääasiassa vain haittaa hengelliselle prosessilleni, vaikka joitain hyödyllisiä löytöjä tulikin vastaan.
Minun blogini tarkoituksena on ihan puhtaasti tarjota ortodoksisuuteen sellaisia maltillisia näkökulmia, joita olisin itse kaivannut. Kommentointi on blokattu, koska en halua käyttää koko elämääni blogillani enkä usko foorumimaisen kirjoittelun rakentavuuteen. Minun kirjoituksiani saa aina kritisoida ja mieluusti kuulen kritiikkiä. Ei ole pyrkimystä vetäytyä kuplaan. Ja jälleen: rippi-isäni piti sitä hyvänä, etten salli kommentointia blogillani vaan että käyn mieluummin keskustelua ihmisten kanssa kahden kesken.
Ehkä tämä itseni puolustelu nyt riittää. Ymmärrän sen, että jotkut luterilaiset suhtauvat minuun nuivasti, koska kritisoin luterilaisuutta, mutta ikävä saada ortodoksilta tuollaista negatiivista spekulaatiota motiiveistani tai hengellisestä tilastani. Jos olen loukannut sinua ja tämä kumpuaa siitä, anna minulle anteeksi.
Ilmeisesti tämä foorumi on vähän kalvinistinen: täältä ei pääse mitenkään pois, kun on kerran sisällä. Tulkitsen moderaattorien (@batos, @Nienna, @Eutykus ) hiljaisuuden niin. Sääli.
1 tykkäys
Tässä tapauksessa kyse on kyllä ihan vain tästä omituisuudesta että blogataan ilman keskustelua. Keskustelufoorumille.
Kyllä sinuun ja kaikkiin muihinkin saa suhtautua nuivasti. Minuunkin suhtauduttiin nuivasti kun kirjoittelin mitä tänään puuhastelen -ketjuun mitä tänään olin puuhastellut. Ihan kunnon henkilökohtaisuuksia penkova ortodoksinuivailuhan sieltä putkahti ilmoille. Jatkoin siitä huolimatta.
D
3 tykkäystä
Ymmärrän sinua. On vaikea irrottautua vaikka useimmat meistä tietävät sen että some ei tee hyvää sielulle.
Ihmisen on hyvä kommunikoida ja saada heijastuksia ajattelulleen. Valitettavasti tämä paikka kärsii empatian ja myös ekumeenisen asenteen vajeesta. Huono on omakin tulokseni vaikka yritystä kilvoitella olisi.
Jos jotain henkireikää tarvitsee niin on tämä parempi kuin fb. Sieltä on hankala jäädä kokonaan pois kun työ tavallaan edellyttäisi mukanaoloa. Mutta todella pahoinvoivaksi tulee jos erehtyy lukemaan päivityksiä jotka pilaavat mahdollisuuden kohdata esim työhön liittyvät ihmiset ilman ennakkoluuloja. Ei ole hyvä tietää mitä kaikkea ihmiset menevät siellä sanomaan.
Meillä pitäisi olla riittävästi heijastavia ja kuulevia ihmisiä näiden virtuaalisten boksien ulkopuolella. Toisaalta ymmärrettävää että kaikilla ei aina ole. Some ja netti ei ole kaiken pahan juuri mutta vaikeaa on niihin löytää terve asenne.
Jatka blogiasi.
Jos et kirjoita tänne, uskon että pohdintaasi kyllä lainataan täällä. Jospa olisi riittävästi hyvää tahtoa ja asiantuntemusta joskus täällä. Aihe on kiinnostava ja tärkeä.
1 tykkäys
Yllätyn hieman (ehkä positiivisesti!), että moderoinnin hidas vastausaika tulee täällä yllätyksenä. 
Lähetän sinulle yksityisviestin hetken kuluttua. 
1 tykkäys
Vielä yksi klisee tähän: Nykyihminen kokee että on olemassa, kun kirjoittaa netissä ja saa vastauksia ja tykkäämisiä. Tai jakaa kuvia arjestaan.
Klisee mutta niin totta.
Kuitenkin voisi kirjoittaa vaikka yhdelle ystävälle ja lähetellä ne kuvat sisaruksille tai serkuille. Kuvitelma yhteydestä mahdollisimman monen kanssa on valheellinen. Niin ainakin itse koen.
Kunhan kesäloma tulee, unohdan älylaitteet pitkäksi aikaa. Ehkä teen sen jo kevään lomaviikoilla.
En kirjoittanut motiiveistasi vaan siitä, millainen vaikutelma minulle on tullut viestiesi perusteella. Kun jotain postaa tai tekee julkisesti, siitä syntyy tiettyjä mielikuvia. En tietenkään voi tietää, millaisia vaikutuksia nettikirjoittelulla on sinun yksityiselämääsi; voin ainoastaan kommentoida sitä, millaisena näyttäydyt täällä.
Kuten on todettu, on rasittavaa tuollainen on-off-jojoilu ja lähtemisillä uhkailu, blogilinkkien heittäminen mutta niistä keskustelemisesta kieltäytyminen jne. Näin et toiminut ennen, vaan osallistuit “normaalisti” - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kaiketi ainakin sitä, että et soutanut ja huovannut osallistumisen ja lähtemisen välillä ja kommentoit muutenkin kuin vain linkeillä, sen verran kuin sattui aikaa ja kiinnostusta olemaan. Jos rippi-isäsi kuitenkin kehottaa sinua välttämään nettikirjoittelua, niin silloin sinun tietysti kannattaa tehdä niin.
Mielenkiintoinen tuo toteamus siitä, että foorumikeskustelut pitkittivät kirkkokunnan vaihtamisprosessia. Sitä et ole tainnut ennen mainita. On luonnollista, että nettikeskusteluissa luodaan karikatyyrejä asioista ja opeista, koska on pakko yleistää ja tiivistää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne karikatyyrit olisivat vääriä. Minä en ole huomannut, että täällä - tai tämän edeltäjillä - foorumilla kirjoittavien ortodoksien kommenteissa esitettäisiin tyystin virheellisiä käsityksiä ortodoksisuudesta. Jokaisella on tietysti kirkon sisälläkin omat kiinnostuksen kohteensa. Niin sinullakin.
Tavallaan omat bloggauksesikin ovat “karikatyyrejä” ortodoksisuudesta. Se, että et löytänyt omien blogitekstiesi kaltaisia juttuja kääntymysprosessisi aikaan kertoo lähinnä siitä, että juttusi eivät yleisesti ottaen ole ortodoksisessa elämäntavassa olennaisia. Siksi et niitä löytänyt. Ne ovat olennaisia lähinnä sille, joka lähestyy ortodoksisuutta aivan tietynlaisesta, piskuisesta tunnariluterilaisesta lahkosta päin. Sellaisella henkilöllä on aivan tietynlaiset ennakkoasenteet, -tuntemukset, -käsitykset ja -odotukset, joiden muodostamien kahleiden täytyy ensin murtua ennen kuin henkilöstä voi tulla ortodoksi. Joskus se tapahtuu lukemisen, argumenttien, pohdiskelun ym. kautta, mutta useimmin kyse lienee pohjimmiltaan mysteeristä: kun jokin aiempaa syvempi merkitys koskettaa tai pyhä paljastuu hetkellisesti, aiemmat käsitykset vain yhtäkkiä menettävät merkityksensä - noin vain, äkkiarvaamatta, kuin varas yöllä. Sen jälkeen ei ole paluuta entiseen.
On hienoa, jos blogikirjoituksesi auttavat tulevaisuudessa edes joitakuita samankaltaisesta taustasta tulevia lähestymään ortodoksisuutta. Mutta niiden lukemisen jälkeen pitää vielä omaksua se, mikä on yhteistä ja yleistä, se mitä ortodoksinen elämäntapa todella on - ja siitä löytyy paljonkin materiaalia, joka osoittaa yhteen ja samaan suuntaan - olipa se sitten karrikoiden esitetty tai ei.
Ei, et ole minua loukannut. Ei ole tarpeen pyytää mitään anteeksi. Itseäni nolottaa, kun olimme joitain kuukausia sitten samassa kahvipöydässä yliopistolla, eikä tullut sanotuksi mitään. Mutta siinä oli muitakin ihmisiä, ja minäkin koen yleensä keskustelun luontevimmaksi kahden kesken.
3 tykkäystä
Sama jäi vaivaamaan omalta osaltani Keskustellaan joskus toisten livenä.
Mutta sain mieleiseni ehdotuksen moderaattorilta: tunnukseni pysyy, mutta minun pääsyni tänne blokataan täysin. Toivotan teille kaikille siis hyvää jatkoa! Ehkäpä nähdään joskus!
5 tykkäystä
Tämä on kunnianhimoinen tavoite johon pyrkimisessä on muistettava myös sellainen sudenkuoppa joka uhkaa niin ortodoksisessa kuin katolisessa kirkossa, erityisesti niissä maissa joissa ollaan oltu vanhastaan pääosin protestantteja.
Silloin käy helposti niin että kun liitytään jompaan kumpaan vanhaan kirkkoon, liittyjällä on vahva taipumus sanoittaa uudessa kirkossa kuulemaansa ympärillä vallitsevan ja aiemmin opitun mukaan. Minäkin, kirkonvaihtajana, tiedän sen.
Olen myös kotoisin täysin pakanaperheestä täällä Suomessa ja sisäistin ulkomailla, perinteisessä katolisessa maassa, katolisuuden. Olin katekumeeni, katekeettaoppilas ja lopulta kokeilin luostarielämää jossa myös oli monenlaista opetusta. Kirkon elämä katolisessa maassa on myös vilkasta ja vuodenkierron eläminen tiivisti mukana sikäläisen seurakunnan toiminnassa opettaa paljon.
Tällä taustalla, toisinaan ihmettelen miten perinteisiä katolisia seurakuntaelämän elementtejä on joskus todella vaikeaa saada juurtumaan suomalaisiin seurakuntiin, varsinkin diasporassa maakunnissa.
Itsellä ei ole siis kokemusta miltä tuntuu tulla protestanttitaustalla jompaan kumpaan vanhaan kirkkoon, mutta usein olen lievästi pöyristynyt protestanttisten ajatusten vallalla olosta, niin katolisessa kuin ortodoksisessa kirkossa.
Tätä protestantista ortodoksiksi siirtymisen problematiikkaa @Mikniuksen kirjoitukset ovat avanneet minulle, mutta en kyllä käyttäisi niitä käsikirjana ortodoksisuuteen tutustujalle. Vanhan kirkon perinne kuuluu niissä vielä hennosti.
Mutta Miknius on tottunut sanallistamaan ja saarnaamaan aiemmassa elämässään. Mihinkä tiikeri raidoistaan pääsee.
1 tykkäys
Herra varjele meitä luterilaisia protestanttisilta ajatuksilta. Anna tilalle vaikka pöyristämättömiä Moskovan patriarkaatin raikkaita ajatuksia.
D
4 tykkäystä
Luulisin että ymmärrän tarkoituksesi @Diakoni. En minä väitä että jokainen nykyajassa julki tuleva ajatus ortodoksisen papin tai patriarkan suusta on sellaista minkä voi niellä pureksimatta. On kuitenkin olemassa uskon perintö, jota vaalivat niin katolilaiset kuin ortodoksit jakamattoman kirkon perinnön pohjalta. On tosiasia että ortodoksien ja katolilaisten välillä vallitsee suurempi yksimielisyys sen sisällöstä verrattuna mielipiteiden vaihtoon vanhojen kirkkojen ja protestanttien välillä.
Ortodoksinen kirkko ja luterilainen kirkko eivät opeta asioista samoin, eikä niin saa luulla kun siirtyy luterilaisesta ortodoksiseen kirkkoon.
Samoin,
katolinen kirkko ja luterilainen kirkko eivät opeta asioista samoin, eikä niin saa luulla kun siirtyy luterilaisesta katoliseen kirkkoon.
Lutherin useat ajatukset, eivät kuitenkaan kaikki, on katolisen kirkon toimesta arvioitu harhaopiksi. Luther oli tuon tuomion aikana katolisen kirkon jäsen ja pappi, joten hänet arvioitiin katolisen kirkon magisteriumin kriteerein. Arvioinnin perusteet pitävät edelleen tänä päivänä.
Ortodoksit eivät tiettävästi koskaan edes antaneet minkäänlaista lausuntoa Lutherin ajatuksista. He ajattelivat luultavasti että asia ei heille kuulu sillä Lutherin kaitseminen oli hänen läntisten piispojensa tehtävä.
2 tykkäystä
Ei ehkä kannata sekoittaa Lutherin pannaa kaikkeen luterilaisuuteen. Ei luterilaisuutta koske samat tuomiot kuin Lutheria. Katolinen kirkko puuttui joiltakin osin niihin asioihin joista Luther marmatti.
Yksi Lutherin tuomittu harhaoppinen käsitys oli “On Pyhä Hengen tahdon vastaista polttaa harhaoppisia.” En tiedä onko ortodoksikirkko tässä samaa mieltä Lutherin vai Rooman kanssa.
On mukavaa olla luterilainen
D
3 tykkäystä
Olen joskus julkaissut tämän foorumilla.
Colin Davey (anglikaaninen teologi): The Orthodox and the Reformation 1450–1600, Eastern Churches Review Volume II 2 Autumn 1968 p. 138–151
REFEROIN SUOMEKSI: Württembergin teologit ja Jeremias II (1573–1581)
Saksalaiset Tübingenin ja Stuttgartin yliopiston luterilaiset teologit lähettivät vuonna 1573 kirjeen ja joitakin saarnoja Konstantinopolin patriarkka Jeremias II:lle uskoen vilpittömästi, että ykseys luterilaisten ja ortodoksisen kirkon välillä olisi mahdollista – edellyttäen, että ortodoksinen kirkko hyväksyisi reformaation periaatteet. Seuraavana vuonna he lähettivät toisen kirjeen, johon myös oli liitetty joitakin saarnoja.
Joulukuussa 1574 patriarkka vastasi ensimmäisiin kirjeisiin arvostellen ortodoksisesta opista poikkeavia kohtia kirjeissä ja saarnoissa ja lisäsi: ”Meidän ei pidä kuunnella niiden ääntä, jotka esittävät sellaisia uusia oppeja, jotka eivät ole tulleet evankeliumin ja pyhien isien ja kirkkoisien oven kautta. Ei, vaan meidän täytyy kuunnella Herraamme, Pääpaimenta, ja hänen pyhää kirkkoaan, jonka hän osti omalla verellään ja jota tuonelan portit eivät voita.”
Saksalaiset teologit vastasivat 1575: ”Me emme ole esittäneet pelastusoppiin uudistuksia tai muutoksia, vaan arvostamme pyhien apostolien ja profeettojen, inspiroituneiden isien ja patriarkkojen sekä seitsemän kirkolliskokouksen jumalallisiin kirjoituksiin perustuvia päätöksiä ja säilytämme ne (sellaisina kuin ymmärrämme ne).”
Uudistajat olivat varmoja siitä, että he olivat palanneet evankeliumin puhtauteen. He eivät nähneet, että heidän oppinsa kirkosta, sakramenteista ja pyhien yhteydestä olivat Raamatun kirjoitusten tulkintaa, joka erosi radikaalisti ortodoksisesta opista, joka perustui kirkon opetukseen ja käytäntöön isien ajoista alkaen heidän omaan aikaansa asti. He eivät myöskään käsittäneet, että heidän opetuksensa predestinaatiosta ja vanhurskauttamisesta yksin uskosta olivat yksipuolisia lausuntoja asiasta, joka oli kasvanut läntisistä ristiriidoista. Ortodoksit taas eivät ymmärtäneet uudistajien väitettä palaamisesta oikeaan uskoon, kun näillä oli niin merkillisiä oppeja ja he torjuivat niin monia oppeja ja käytäntöjä. Erimielisyyksien laajuus tuli selvemmäksi kirjeenvaihdon jatkuessa.
Vuonna 1575 patriarkalle toimitettiin kolmas kirje ja sen mukana Augsburgin tunnustuksen kreikannos. Patriarkka luki heti tekstin alkua ja aloitti kirjeen tuojan kanssa pitkän teologisen keskustelun Kristuksen työstä, uskosta ja hyvistä töistä, kiirastulesta, Pyhän Hengen lähtemisestä ja happamattomasta leivästä.
Marraskuussa 1575 patriarkka Jeremias II kirjoitti luterilaisille aikovansa vastata yksityiskohtaisesti Augsburgin tunnustuksen kohtiin ”Raamatun ja meidän puhtaan uskomme perusteella, jonka meille antoi meidän Herramme Jeesus Kristus eikä kukaan enkeli eikä ihminen; uskon, jota hänen pyhät opetuslapsensa ja apostolinsa, useat pyhät kirkolliskokoukset ja kirkon pyhät ja ihmeitä tekevät isät ja teologit ovat selittäneet siten kuin Pyhä Henki on eri aikoina antanut heille kulloisiinkin tarpeisiin. Siten yksikään järkevä kristitty ei voi kiistää heidän todisteitaan.”
Patriarkan ensimmäinen vastaus vuodelta 1576 vertasi jokaista Augsburgin tunnustuksen kohtaa ortodoksiseen opetukseen ja osoitti selvästi, mistä kohdista vallitsi yksimielisyys ja mistä erimielisyys. Käsitellyt aiheet olivat Pyhä Kolminaisuus, filioque, alkuperäinen synti, usko ja teot, vapaa tahto, kirkko, sakramentit, viimeinen tuomio ja kirkon traditiot. Lopussa patriarkka korosti ortodoksisuuden ja luterilaisuuden erimielisyyksien perustana olevaa syytä, nimittäin pyhien kirjoitusten tulkintaa, joka perustui toisilla traditioon ja toisilla yksityiseen arviointiin. Mutta jos Saksan viisaat miehet olivat valmiita noudattamaan apostolien ja kirkolliskokousten opetusta, ”meidän kahdesta kirkostamme voi tulla yksi”.
Roomalaiskatolinen kirjoittaja P. Renaudin kuvaili tätä ensimmäistä vastausta ”luterilaisten oppien täydelliseksi kumoamiseksi. Saksalaisille teologeille se ei ollut ainoastaan tappio vaan katastrofi.”
Teologit vastasivat patriarkan kirjeeseen vuonna 1577. He torjuivat tradition, mutta yrittivät puolustaa käsityksiään ja pyysivät patriarkkaa vastaamaan heille. Patriarkka vastasi vuonna 1579 ja listasi oppien eroja. Tästä toisesta vastauksesta kävi ilmi, että jos luterilaiset eivät muuta asennettaan Raamatun tulkintaan, opillinen ykseys on mahdotonta. Vuonna 1580 luterilaiset vastasivat patriarkalle.
Vuotta myöhemmin, 6.6.1581, patriarkka lähetti kolmannen – ja viimeisen – vastauksensa päättäen kirjeenvaihdon. Hän ei ensin ollut aikonut lainkaan vastata noudattaen pyhän Paavalin ohjetta ojentaa harhaoppista ihmistä kahdesti ja sen jälkeen karttaa häntä. Hän totesi, että oli mahdotonta päästä yksimielisyyteen, ja painotti ortodoksista opetusta filioquesta, vapaasta tahdosta, sakramenteista ja pyhien avuksi huutamisesta sekä ikonien ja reliikkien käyttöä. Hän korosti myös kirkon isien pyhyyttä ja auktoriteettia ja torjui uudistajien väärän Raamatun tulkinnan. Kirje päättyi näihin sanoihin:
”Pyydämme siis teitä, että ette vaivaisi meitä tulevaisuudessa ettekä kirjoittaisi samoista asioista niin kauan kuin edelleenkin ymmärrätte ja tulkitsette väärin kirkkoa valistaneita teologeja, joita te sanotte kunnioittavanne ja ylistävänne, vaikka teidän toimenne osoittavat, että te todellisuudessa sivuutatte heidät. Pitäkää siis opetuksenne pois meidän näkyvistämme. Menkää omaa tietänne. Älkää kirjoittako meille opillisista kysymyksistä.” Tämä oli patriarkan viimeinen kirje.
Yksittäiset luterilaiset kirjoittivat vielä joillekin patriarkan neuvonantajille tämän kolmannen kirjeen kohdista, mutta eivät saaneet vastausta.
Tästä kirjeenvaihdosta kävivät ilmi seuraavat yksimielisyydet ja erimielisyydet (eritelty tarkemmin artikkelissa): 1. Pyhä traditio. 2. Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta (filioque). 3. Oppi ihmisestä (perisynti, vapaa tahto, predestinaatio). 4. Pelastusoppi: ortodoksit eivät uskoneet vanhurskauttamiseen yksin uskosta vaan pelastukseen uskon kautta tuottamalla rakkauden kautta hyviä tekoja. 5. Sakramentit. Patriarkka kirjoitti luterilaisten hylkäämistä sakramenteista: ”Te olette täysin väärässä ettekä pyhien kirjoitusten vastaisesti edes kutsu niitä sakramenteiksi, ja kuitenkin te pidätte itseänne teologeina!” 6. Oppi kirkosta. 7. Eskatologia. 8. Jumalanpalvelukset, pyhien avuksi huutaminen, ikonit ja reliikit, paasto ja juhlat.
Vaikka kirjeenvaihto päättyi ilmeiseen epäonnistumiseen, se oli kuitenkin hyödyllinen tehdessään selväksi ortodoksisen idän ja reformoidun lännen aivan erilaiset käsitykset.
(Lähde: Colin Davey (anglikaaninen teologi): The Orthodox and the Reformation 1450–1600, Eastern Churches Review 2 Autumn 1968 p. 138–151)
5 tykkäystä
Mielenkiintoista asiaa.
Onkohan tätä kirjaa Suomesta saatavissa?
Tai jotakin suomenkielistä kirjaa, jossa valotettaisiin tarkemmin näitä kyseisten kirkkojen ja teologien välisiä keskusteluja?
Suomenkielellä ei hirveästi löydy. Harmi että ortodoksikirkko ei palannut luterilaisen kirkon huomaan. Itä-Eurooppa näyttäisi ihan toisenlaiselta tänään.
D
3 tykkäystä
Kuulostat ihan muslimilta. Jos joku kääntyy islamiin, niin hän muka “palaa” siihen. Ei voi palata islamiin, luterilaisuuteen tai mihin muuhunkaan, jos ei ole koskaan ollutkaan heikäläinen.
3 tykkäystä