Ja sen seitsemän erilaista lestadiolaisliikettä ja körtit seuroineen jne.
Kirkon jäseniä useimmat, joo. Mutta ( jos luet ja sovellat luterilaisuuteen i Damaskinoksen linkin) useimmat vailla kuuliaisuutta paikallisseurakunnalle. Jutussa mainitaan myös individualistinen " valintatalokristillisyys".
Neljä näin koronarajoitusten aikana, Pyhän Sydämen kappelissa kolme ja Lutherkirkolla yksi. Kerran kuussa on myös Slefin ruotsinkielinen messu Pyhän Sydämen kappelissa. Espoosta en ole kuullut.
Tuomasmessuyhteisö tosiaan unohtui tuosta listasta, vaikka he tekevätkin sen yhteistyössä Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa, mutta silti omana yhteisönä. Vähän kuten Verkosto, joka hoitaa oman yhteisönsä messut yhteistyössä Munkkiniemen seurakunnan ja Malmin seurakunnan kanssa kahdessa kirkossa.
Lestadiolaiset jätin tarkoituksella pois, koska heillä ei ole varsinaisia jumalanpalvelusyhteisöjä tässä mielessä kuin edellä. Vanhoillislestadiolaisilla on kyllä erillisiä messuja evlut-seurakuntien kirkoissa määräajoin muutamia kertoja vuodessa, mutta pääasiallinen kokontumistapa on seurat, joihin on omat tilat eri järjestöillä. Ainakin Vanhoillislestadiolaisilla on omat tilat Helsingissä ja Vantaalla, muillakin varmaan. Kirkon ulkopuolisista Esikoislestadiolaisilla on oma rukoushuone Helsingissä, kun taas Esikoiset Ry kuuluu kirkkoon ja ovat pitäneet meidänkin seurakunnan kanssa kerran vuodessa yhteisiä messuja. Körtit taas ovat kansoittaneet käytännössä koko kirkon liberaalisiiven, eikä erillisiä messuja tarvita. Körttiseuroja on kyllä vähän väliä virsi- ja viini-iltoineen.
Eikö olisi parasta lopettaa toisten kritikoiminen ja keskittyyä siihen onko minulla kontaktipintaa kristinuskoon? Mikä on minun suhteeni Raamattuun ja apostoliseen kristinuskoon? Vai onko minut asetttu niin korkeaan asemaan, että voin kritikoida itseänsä Jumalaa, hänen sanaansa?
Näitä on tarpeellista jokaisen miettiä itse tykönään hiljaisuudessa ja rippi-isänsä kanssa
Yhtaikaa on hyvä tunnistaa i Damaskinoksen tapaan monia koskevat ilmiöt. Tässä tapauksessa protestanttisen ajattelun ja toiminnan vaikutukset ortodokseihin.
Minä en ‘napsi’ mitään ortodoksisuudesta, kuten artikkelissa sanottiin, enkä nappejakaan, mutta tunnustan silti olevani sillä tavalla ‘valintatalokristitty’, että käyn siellä missä kulloinkin mieli tekee, kuitenkin Raamatun konservatiivisen tulkinnan omaavissa paikoissa. Toki omassa kotiseurakunnassa tulee myös usein käytyä, koska meillä on myös konservatiivisia pappeja. Silti kirkon parhaimmat herätysliikkeet saavat jakamattoman suosioni ja käyn vähintään yhtä paljon niissä.
Mitä yhteistä meillä on?
Tunnustaudummeko kolmeen vanhan kirkon ekumeeniseen uskontunnukseen?
Luterilainen ja katolinen kirkko tunnustautuu. Mutta entä ortodoksinen kirkko?
Yritin sanoa/perustella aiemmassa kommentissani tästä, että kyseinen epistemologinen pirstoutuneisuus ei ole luterilaisuuden eikä edes protestantismin vika. Mutta sillä ei varmaan ole mitään väliä, kun joku ort isä sanoo toista.
Ortodoksisuuden viatkin ovat muiden kuin heidän omaa syytään. Tässäpä meille hyvä inhimillinen oppitunti projektiosta: vika on aina muissa.
D
“Oikeassa olemisenhan pakko” se ajaa inhimillisten valtapyyteiden lisäksi lauman hajalle.
Ortodoksisuudella on omat kompastuskivensä: maailmalla pahimpana ehkä nationalismi, joka on erilleen heittäjä. “Olemme ensijaisesti ortodokseja, sen jälkeen suomalaisia” totesi muistaakseni i esipaimen taannoin.
Meillä on täällä näköjään @Leijona II sijaistamassa ykköstä kun hän on jäähyllä. @Kris illäkään ei näy kirkkokuntaa, jota hän edustaisi käyttäjätiedoissa ja aivan samat elkeet kuin Leijonallakin.
En ole piispa, joten edustan vain itseäni. Sitäkin usein huonosti.
Mutta asiaan, kiitos!
Se onkin todella paha kompastuskivi!
Sama Cajetanus joka syytti Lutheria myöhemmin pappien avioliiton sallimisesta ja ehtoollisen jakamisesta molemmissa muodoissa ja jonka näkemyksistä osan jopa katolinen kirkko hylkäsi.
D
Mihin asiaan? Onko sinulla asiaa, onko sinulla jokin viesti? Haluaisin kuulla sinun henkilökohtaisen näkemyksesi kristinuskosta, mihin uskot, vai oletko täällä vain kritikoimassa muita jotenkin ollen itse vailla vakaumuksellisuutta suhteessa kristinuskoon?
Tässä asiasta lisää, jos kiinnostusta riittää:
Kiitos linkistä. Voin tutkia.
Tutustu sinä vastavuoroisesti Raamatusta saatuun luterilaiseen regimenttioppiin.
Tässä linkki:
Yksi näkökulma vuoropuheluun tai oikeastaan erottavien ja yhdistävien asioiden tarkasteluun:
Kulttuurimme Suomessa on hyvää vauhtia hylkäämässä kristilliset juurensa. Yhteiskunta on muuttumassa uskontovastaiseksi, vieläpä erityisesti kristinuskoa yritetään kitkeä pois julkisuudesta. Viimeksi tästä puhui eläkkeelle jäävä piispa Peura.
Tässä tilanteessa yhteinen vihollinen voisi yhdistää. Onko varaa riidellä ja eristäytyä? Uskonnonvapaus ja kulttuurin myönteinen suhde hengellisyyteen koskee kaikkia kirkkokuntia. Vaikka meillä on selvästi eniten historiaamme vaikuttanut luterilainen kansankirkko, ovat ortodoksit ja muut pienemmät ryhmät samalla tavalla heikentyvässä tilanteessa. Ortodokseja media kohtelee vieläkin hieman eksoottisuuden ja kokemuksellisuuden antamalla suojelulla, mutta vääjäämättä sekularisaatio etenee.
Koemme seurakunnassa tällä hetkellä voimakasta muutosta varsinkin kasvatuksen alalla. Koulut ja päiväkodit liukuvat koko ajan kauemmas. Tämä näkyy ehkä piankin romahduksena nuoren väestön osallistumisessa.
Siteerattu ortodoksinen Facebook-kirjoitus käsittelee kiinnostavaa asiaa eli miten ympäröivä kulttuuri vaikuttaa kirkkoon.
Nyt vaan ei enää ole ehkä oleellista merkitystä luterilaisuuden pahoilla vaikutteilla. Nyt aletaan lähestyä sitä että olemme kaikki kristityt vähemmistöä ja jopa jossain määrin vainottuja. Luulen että monet näkevät tämän mutta sen soisi tuovan lisää puhtia ekumeeniseen aktiivisuuteen.
Ongelmana tässä on, että liberaalit ihmiset, jotka eivät halua lainkaan edustaa kristinuskoa, eivätkä sen arvoja naamioituvat muka jonkun kirkkokunnan jäseniksi, jotta he siten edistäisivät liberalismiaan myös kristinuskon sisällä. He ovat paljon vaarallisempia kuin avoimesti arvoliberaalit ihmiset.
Edelliseen viestiini liittyvä Raamatunkohta noista soluttautujista:
2Piet 2:17-22: “Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: “Koira palaa oksennukselleen”, ja: “Pesty sika rypee rapakossa”.”
Kun ortodoksit täällä nyt ampuvat kovilla ja sanovat, että luterilaisuus on syntynyt HARHAOPIN (se on painava sana!) seurauksena, niin herää kysymys, että miksi ortodoksit eivät suhtaudu yhtä nuivasti katolisiin? Kyllähän suuren skisman aikana myös katoliset ja ortodoksit kirosivat toisensa.
Kyllähän tuota nuivuutta katolilaisten ja ortodoksien välillä esiintyy. Jakamattoman kirkon perintö on kuitenkin vahvasti yhdistävä tekijä, eroavaisuuksien määrä jää mielestäni paljon pienemmäksi kuin yhdistävät asiat. Katolilaiset ja ortodoksit tunnustavat toinen toisensa sakramentit oikeiksi vaikka ehtoollisyhteyttä ei ole. Tilanne on siis se että kummatkin puolet ovat osa kirkkoa vaikka ehtoollisyhteyden katkeaminen on kestänyt epänormaalin pitkään. Näitä ehtoollisyhteyden katkaisemisiahan ortodoksit harrastavat nykyäänkin paikalliskirkkojen ja patriarkaattien välillä riitatilanteissa.
Minä itse olen sellainen tapaus että koen olevani molempia, sekä katolilainen että ortodoksi. Ehtoollisella käyn luonnollisesti vain yhdessä paikassa. Tällä hetkelläkin olen kuitenkin seurakunnallisesti aktiivisempi katolisessa seurakunnassa vaikka sakramentit saan ortodokseilla. Katolinen kirkko on se minun sydämen rakkaus, mutta molemmissa paikoissa on todellinen Kristuksen ruumis ja veri, se on kirkkorakennuksen ja seurakuntayhteisön sydän ja pää.