Minua monesti hämmentää, kun kukaan ei normaalisti huomaa tuota. Enkä nyt minäkään mieti homoliittoja, mutta hyvänen aika eihän kukaan vastusta penkkejä ja soittimia kirkossa jne. 
Varmasti katekumeenikurssille hakeutuvissa on myös niitä, joilla ort. kirkkoon liittyy vääränlaisia mielikuvia ja toiveita: ajatellaan, että ort. kirkko on muuten melko sama kuin omat luterilaiset tulkinnat, mitä nyt vaan on vähän erilaisia tapoja liturgisen musiikin, pukeutumisen ym. tapojen suhteen - ja ennen kaikkea ei hyväksytä naispappeutta. Jos ajattelee hakeutua ort. kirkkoon vain sen takia, että ei hyväksy naispappeutta ja homoliittoja, niin aika vaikea on ajatella, että tyyppi voisi oikeasti omaksua ortodoksisen uskon. Tämä nyt ei vain ole mitään luterilaista sola scripturaa täydennettynä parroilla, ikoneilla ja suitsukkeilla.
Sitten on niitä, jotka kiinnostuvat ortodoksisuudesta vain esteettisistä syistä, mutta jotka monissa asioissa haluaisivat heti ryhtyä muuttamaan ort. kirkkoa esim. “tasa-arvoisemmaksi”, “nykyaikaisemmaksi”, “suvaitsevaisemmaksi”, “demokraattisemmaksi” tai “liberaalimmaksi”. Heillä on tietysti niitä samoja latteita argumentteja kuin ev.-lut. kirkossakin, joiden mukaan “nyt eletään sentään jo 2000-lukua, joten kyllä ortodoksisen kirkonkin pitäisi muuttua tässä-ja-tässä asiassa” jne.
Pieni vähemmistökirkko on tietysti aina vaarassa, jos yhtäkkiä suuri määrä ihmisiä hakeutuisi sinne. Kirkolliset elimet on perustettu aikana, jolloin ort. kirkon jäsenet olivat sellaisia, jotka oikeasti olivat sukupolvien ajan olleet ortodokseja ja jotka oikeasti tunsivat ortodoksiset tavat ja kulttuurin. Jos niihin yhtäkkiä tulisi suuri joukko ihmisiä, jotka ovat olleet vain hyvin vähän aikaa ortodokseja ja jotka ovat vaihtaneet kirkkokuntaa vain jonkin yksittäisen naispappeuskysymyksen tmv. takia, niin se voisi olla kohtalokasta. Juuri tämän takia onkin hyvä, että kirkkomme on “vain” autonominen ja Konstantinopolin alaisuudessa: näin pieni kirkkomme ei pääse umpioitumaan muusta ortodoksisesta maailmasta erilliseksi “suomalaiseksi” versioksi ortodoksisuudesta, vaan säilymme yhtenäisesti yleisortodoksisella linjalla, sillä viime kädessä ekumeeninen patriarkaatti voi ärähtää ja estää luterilaisuudesta tulevat vaikutukset.
Olisi myös suotavaa, että vaikka kirkkoon tuleekin yhä enemmän käännynnäisiä, niin “kriteereistä” ei lipsuttaisi, vaan katekumeenikoulutus pidettäisiin riittävän pitkänä, jotta varmistettaisiin se, että tulijat oikeasti ovat ymmärtäneet ortodoksisuuden ja haluavat sitoutua siihen ja elää kirkon elämäntavan mukaisesti. Esimerkiksi kepein perustein kirkkoon liittymään haluavia julkkiksia ei pidä liittää kirkkoon vain imagosyistä. Mielestäni entinen arkkipiispa teki oikein, kun ei suostunut liittämään esim. Pentti Saarikoskea kirkkoon, koska tämä ei voinut yhtyä kirkon tunnustukseen. Elämänpuu kasvaa hitaasti.
Kyllä jokaisen kirkon jäsenen pitäisi yhtyä kirkon opetukseen esim. ikoneiden, reliikkien, paaston ja pappeuden suhteen. Koko paketti on hyväksyttävä. Mutta ei kaikkea tietenkään voi kerralla ymmärtää; ortodoksisuudesta kiinnostuneiden pitäisikin nöyrästi ymmärtää, että vaikka ei jotain asiaa osaisikaan hyväksyen ymmärtää heti, niin siihen liittyvä viisaus voi paljastua aikaa myöten, jos vain pitää suunsa kiinni, ei lähde kapinoimaan kirkkoa vastaan, vaan luottaa siihen, että Jumala paljastaa totuuden siihen liittyen sitten kun oma tila sen mahdollistaa. Siihen asti pitää vain vaieten ottaa vastaan se, mikä annetaan ja pyrkiä kasvamaan ymmärryksessä yhteiseen elämään osallistumalla. Jos Jumala on antanut ihmisen ymmärtää ort. kirkon olevan hyvä ja oikea yhdessä asiassa, niin voi hän myöhemmin paljastaa myös sen, että miksi kirkko on oikeassa niissäkin asioissa, joissa se tuntuu omasta mielestä olevan väärässä tai vanhanaikainen. Jos ryhtyy kapinoimaan, niin luultavasti menettää myös sen hyödyn, minkä on saanut sen yhden hyvältä tuntuvan asian kautta.
10 tykkäystä
Versus populum -messu luterilaisessa kirkossa on ihan muutaman vuosikymmenen aikana tullut uutuus. Huono sellainen. Eikä suinkaan kaikissa kirkoissa vieläkään käytössä. Lapsuuden kotikirkossa korjaustöissä alttarirakennelma turmeltiin, jotta versus populum voitiin ottaa käyttöön.
Roomalaista hapatusta. 
Tavallaan liikuttavaa miten Heikki Kotilan “Liturgian lähteillä” -kirjassa milloin mitäkin (vähitellen toteutuneita) messun uudistusideoita perusteltiin sillä että “liturginen liike” on ratkaissut miten asioiden kuuluu kirkkotilassa asettua.
1 tykkäys
Liturginen liike on saanut hyvää aikaan. Mutta se, kuten niin moni muukin, ei ole vailla virheitä.
Kansankielisyys. Oliko muita jsa ahkerampi ehtoolliseen osallistuminen. Oliko muita?
Ketju poistettiin vahingossa, mutta nyt se on palautettu
3 tykkäystä
Kirkon nettisivuilla oli juttua kirkolliskokouksesta. Metropoliitta Ambrosius tuntuu käyttäneen erinomaisen puheenvuoron:
http://ort.fi/artikkelit/faktapohjainen-analyysi-vakuutti-jaervenpaeaessae
1 tykkäys
Isä Thomas Hopko: 55 ohjetta kristilliseen elämään (englanniksi, myös kirjoitetussa muodossa - klikkaa Näytä lisää)
Thomas Hopko oli pappi, teologi ja Pyhän Vladimirin pappisseminaarin rehtori, joka siirtyi viime vuonna tuonilmaisiin.
1 tykkäys
Ajattelin nyt uskaltaa uutena osallistua keskusteluun. Olen itse katekumeeni, kerhoni juuri aloittanut, viime keväästä asti ortodoksisen kirkon palveluksiin osallistunut. Olen mielessäni ja sydämessäni käynyt pitkiä ja joskus tuskallisiakin vuoropuheluja mm. omista motiiveistani lähestyä ortodoksisuutta. Olen pelännyt pinnallisuuttani, ns. vääriä syitä. Voi sanoa, etten ole päästänyt itseäni helpolla ja edelleen ajoittain kiusaan itseäni kyseenalaistamalla… no, kaiken. Mutta Vanhus Porfyrioksen hengessä päätin kuitenkin pyrkiä keskittymään vain hyvään, uskooni ja Jeesukseen, ja jättämään pahan yritykset omaan arvoonsa. Tämä fokusointi auttaa minua ja ohjaa eteen päin valitsemallani tiellä.
Kerroin jo aiemmin esittelyssäni, että ensin varmaan veti puoleensa palvelusten kauneus, pyhyyden kokemus, pian jo kokonaisvaltaisuus ja tinkimättömyys, sekä palveluksissa että ortodoksisessa elämässä.
Halusin tietää lisää. Olen keskustellut paljon erään ortodoksisen ystäväni kanssa, jonkun verran jo papinkin kanssa, sekä lukenut kaiken mitä käsiini olen tähän mennessä saanut. Olen vieraillut luostareissa eli myös ns. uskon extreme on tullut tutuksi - vaikka sitten pinnallisestikin. Luostarivierailuilla on omalta osaltani ollut suuri merkitys asioiden ymmärtämisessä ja sisäistämisessä.
Kirkossa on asioita, jotka tuntuvat minulle vaikeilta ja vierailta (esim. suhtautuminen homoseksuaalisuuteen), mutta vaikkapa naispappeus-kysymys ei minulle ole kynnys, niin feministi kuin olenkin. Olen jo omaksunut kirkon perustelut tälle, ja ihan fiilispohjalta jos mennään: miespuolinen pappi tuntuu enemmän papilta Mutta vaikka en olisi kaikesta 100% samaa mieltä, ei tulisi IKINÄ mieleenkään vaatia kirkkoa muuttamaan omaan suhtautumistaan. Ylipäätään en ole liittymässä kirkkoon muuttaakseni sitä, vaan muuttaakseni itseni. Vaikka on joitakin vaikeita asioita, ajattelen, että mikään ei ole täydellistä, paitsi itse Kristus. Minä itse olen vähiten täydellinen ja ortodoksinen kirkko kirkoista täydellisyyttä lähinnä.
Monet aluksi oudot asiat, kuten vaikka ihan ristinmerkin tekeminen, ovat muuttuneet jo nyt itsestään selviksi. Seuraan siis rauhassa ja mielenkiinnolla, mitä tämä matkani kohti kirkkoa vähitellen saakaan minussa aikaan.
Sitten pieni huomautus: jo arkkipiispa Paavali puhuu paimenkirjeessään "Kirkkoon liittynyt – ”käännynnäinen” " siitä, että kirkkoon liittyviä jo kastettuja ei tule kutsua käännynnäisiksi Mielelläni pitäytyisin hänen toiveensa mukaisessa määrittelyssä vaikkapa nyt itseni suhteen. Olen liittymässä, en kääntymässä, sillä olen kristitty jo ennestään.
Jälkiviinistä: seurakunnassa, jonka palveluksissa käyn, tarjotaan aktiivisesti jälkiviini myös ehtoollisella käymättömille. Yritin kerran jäädä sivuun isä Larsin teksteistä vähän hätkähtäneenä, mutta hetken päästä jälkiviini leivänpalan kera tuotiin minulle ihan käsiin asti. Minusta tämä tapa on kaunis ja koskettava, ja kun tulin kirkkoon ensimmäisen kerran, koin heti juuri jälkiviinin kautta hennon ja siitä asti vain vahvistuneen yhteyden tulevaan, pieneen seurakuntaani. Jälkiviinistä tuli hyväksytty olo, tervetullut olo. Vaikka voin kuulla ja ymmärtää toisenlaiset näkemykset, halusin jakaa tämänkin näkökulman.
10 tykkäystä
Noin minäkin sen aikoinaan ajattelin: että jokaisen on itse käytävä nämä kamppailut läpi. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kuljettava oma tiensä, käytävä Jumalan kanssa kahdenkeskistä dialogia. Kaikki syyt, joissa ajatellaan sovinnaisesti, että “enhän minä nyt voi toimia eri tavalla kuin suku on aina toiminut” ymv., ovat kestämättömiä ja maallisia. Niissä Jeesuksen seuraaminen ei ole suurin ja keskeisin asia, vaan hänet alistetaan sovinnaisuudelle ja ulkokultaiselle mukavuudelle. Jos ajattelisi niin, niin eihän yksikään ihminen olisi koskaan voinut hylätä pakanallisuutta tai juutalaisuutta ja kääntyä kristityksi, jos suku on ollut jotain muuta.
Pitää uskaltaa! Pitää olla rohkea! Pitää seurata Jumalaa maailman ääriin - vaikka ne sukulaiset pitäisi sitten jättää sinne kotikonnuille auran kurkeen ja kuolleitaan hautaamaan. Jokaisen on kuljettava oma tiensä. Muuten usko ei ole vapaata vaellusta Pyhän Hengen johdatuksessa, vaan ulkokultaista tapakulttuuria ja muotomenoja.
4 tykkäystä
Hienoa, että aloitit katekumeenikurssin ja käyt palveluksissa!
Jos jälkiviiniä ja leipää suorastaan tuodaan sinulle, niin sinä voit kyllä nauttia ne. Jos ei tuoda, niin silloin en menisi ottamaan niitä ellen ole päässyt ehtoolliselle. Eri seurakunnissa on erilaisia tapoja.
Olet varmaankin jo löytänyt netistä ortodoksisia tiedonlähteitä: Ortodoksi.net, Tsasounan suunnalta ja pappien blogit. Piispa Arseni kirjoittaa hyvin harvakseen, mutta aina täyttä asiaa. Huuto.netissä ja antikvariaateissa on myynnissä paljon varsinkin vanhempaa ortodoksista kirjallisuutta. Uutta saa Valamon ja Lintulan luostarien verkkokaupoista ja Filokalia-kirjakaupasta. Tällä foorumilla saattaa saada jonkin tiedonmurusen, vaikka keskustelu onkin joskus kovin raadollista.
2 tykkäystä
Oletteko huomanneet, että Youtubeen on koostettu suurten juhlien tropareita ja kontakkeja soittolistaksi? Sitä kun kuuntelee, niin ne painuvat paremmin mieleen.
6 tykkäystä
Tiukka kirkko-oppi ei ihan oikeasti tarkoita epäkohteliaisuutta. Mistä osoituksena, Kirill on näköjään lahjoittanut Franciskukselle P. Serafim Sarovilaisen reliikin. Tuntui kuvan perusteella kelpaavan.
1 tykkäys
Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitseville papin, isä Lars Ahlbäckin blogi aiheesta:
1 tykkäys
Tykkään Serafimista, eläinten suojelijasta. Jopa karhut söivät hänen kädestään ja ne ei olleetkaan mitään ihan kesyjä Karhunkolon Juusoja…
1 tykkäys
Arkkimandriitta Tiihon (Ševkunov): Arkielämän pyhät - ynnä muita kertomuksia
Mainitsin jo aikaisemmin tämän kirjan. Linkin takana kirjan esittely ja sisällysluettelo, joista saa käsitystä siitä, millainen kirja se on.
Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia
Kirjan kansikuvassa on luostarin taloudenhoitaja isä Natanael, joka venytti jokaista kopeekkaa ennen kuin päästi sen käsistään ja josta kerrotaan luvussa “Hankala Isä Natanael”. Eräs pappismunkki oli saanut igumenilta siunauksen lähteä lomamatkalle ja pyytää taloudenhoitajalta matkarahaa. Taloudenhoitaja ei avannut oveaan, mutta pappismunkki onnistui lopulta tavoittamaan hänet luostarin pihalta ja esitti asiansa. Isä Natanael heittäytyi selälleen maahan, potki ilmaa ja huusi: “Apua! Ryöstö! He haluavat rahaa!”