Ortodoksinen kirkko ja usko

@sebulon ja muillekin ortodoksisuudesta kiinnostuneille aikoinaan vanhalla foorumilla eräälle katekumeenille osoittamani viesti:

Ortodoksiseen kirkkoon ei kannata liittyä, ellei pysty hyväksymään kaikkia nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen kohtia. Ortodoksiseen kirkkoon liittyvä ei voi ruveta muuttamaan kirkkoa näköisekseen, vaan kirkko pyrkii muuttamaan seurakuntalaisia Kristuksen kaltaisiksi.

Uskontunnustus

Myös ortodoksinen ylistyksen tapa täytyy hyväksyä. Suomessa ei käytetä tätä tekstiä ortodoksiseen kirkkoon liityttäessä, mutta kyllä tämä on kaikki sellaista, että ortodoksin täytyy se hyväksyä:

”Seitsemän pyhän ekumeenisen synodin sekä paikallisten kirkolliskokousten säätämät apostoliset perimätavat, kirkolliset kanonit ja muut ortodoksisen Kirkon säädökset ja määräykset minä omaksun ja tunnustan; samoin lupaan omaksua ja ymmärtää Raamatun siinä mielessä kuin pyhä ortodoksinen Kirkko, meidän äitimme, on sen ymmärtänyt ja ymmärtää.

Uskon ja tunnustan, että on olemassa seitsemän Uuden liiton sakramenttia, nimittäin kaste, mirhavoitelu, eukaristia, katumus, papinvihkimys, avioliitto ja sairaanvoitelu, jotka Kristus Herra ja hänen Kirkkonsa ovat asettaneet, jotta niiden vaikutuksesta ja niiden vastaanottamisen kautta saavutetaan yliluonnollista armovoimaa.

Uskon ja tunnustan, että uskovat osallistuvat jumalallisessa liturgiassa leivän ja viinin salaperäisessä muodossa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiista ja verestä syntien anteeksisaamiseksi ja ikuiseksi elämäksi.

Uskon ja tunnustan, että on soveliasta kunnioittaa ja rukoilla yhdessä Kristuksen kanssa taivaassa hallitsevia pyhiä ortodoksisen Kirkon tarkoittamassa mielessä ja että heidän rukouksensa ja esirukouksensa vaikuttavat armollisen Jumalan edessä meidän pelastukseksemme. Samoin on Jumalan mielen mukaista kunnioittaa heidän pyhäinjäännöksiään heidän hyvyytensä korvaamattoman arvokkaina jäännöksinä.

Tunnustan, että meidän on oikein pitää ja kunnioittaa Kristuksen Pelastajan ja ainaisen Neitseen Marian ja muiden pyhien kuvia, ei palvoaksemme niitä, vaan jotta niiden katseleminen kannustaisi meitä hurskauteen ja pyhien kuvien avulla havainnollistettujen oikeamielisten tekojen jäljittelyyn. Tunnustan, että armollinen Jumala ottaa uskovien uskossa kuolonuneen nukkuneiden sielujen puolesta ylös Jumalalle lähettämät rukoukset otollisesti vastaan heidän pelastuksekseen.

Uskon ja tunnustan, että Kristus Pelastaja on antanut ortodoksis-katoliselle kirkolle vallan sitoa ja päästää ja että se, mikä tällä vallalla sidotaan tai päästetään maan päällä, sidotaan ja päästetään myös taivaassa.

Uskon ja tunnustan, että pyhän ortodoksis-katolisen kirkon perusta, pää ja ylin ylipappi ja ylipaimen on Herra Jeesus Kristus, joka on asettanut Kirkon johtoon ylipappeja, paimenia ja opettajia, ja että tämän pyhän kirkon ohjaaja ja johtaja on Pyhä Henki.

Tämän Kirkon minä tunnustan Kristuksen morsiameksi ja uskon, että siinä on todellinen pelastus. Piispoille pyhän ortodoksisen Kirkon paimenina ja heidän asettamilleen papeille lupaan olla vilpittömästi kuuliainen
elämäni loppuun asti.”

1 tykkäys

Mie jotenkin nykyisellään vierastan hirveän dogmaattisen armadan vyöryttämistä heti ensimmäisenä kirkosta vähänkin kiinnostuneen nenän eteen. Että mikä kaikki on heti ensimmäisenä tulijassa vikana. Se voi olla aika iso asia kerrasta. Ennemminkin kehottaisin nyt ensimmäisenä käymään kirkossa. Jos siellä tuntuu hyvältä olla tai joki tuntuu vetävän magneetin lailla puoleensa, niin tulkoon käymään toistekin. Ottamaan asiat rauhassa. Ihan vain vaikka opettelemaan muutama rukous, sytyttämään tuohus Jumalanäidille ja antaa asioiden rullata omalla painollaan. Tätä kautta se dogmatiikkakin asettuu oikeaan lokeroonsa eikä siitä tule vain ulkokohtaisesti opittua.

Jossain vaiheessa voi sitten käydä niin, että kiinnostunut ei enää itse halua mennä muualle ja homma tuntuu luontevalta.

3 tykkäystä

@Filonilla @SanGennaro

Minun kokemukseni ortodoksisesta teologiasta on tosiaan vielä kovin ohut. Kiinnostukseni syttyi suurempaan “roihuun” viime pääsiäisenä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni jaksoin katsoa ort.pääsiäismessun loppuun saakka. Jonkinlainnen “ahaa” elämys, ja minulla oli sitten kesällä mahdollisuus käydä Valamossa, jossa vietin muutamia
vuorokausia osallistuen lähes kaikkiin palveluksiin. Hämmästyin aikalailla sitä syvää rauhaa, jonka koin paveluksissa. Vaikka menin sinne avoimin mielin, oli tietty minulla jonkinlainen enakkokäsityskin, joka osoittautui kyllä suureltaosin aivan vääräksi. Koin armoa ja rauhaa sisimmässäni, kun kuulin liturgiatekstejä. Vaikka liturgia noudattaa tiukkaa järjestystä, tunelma oli vapaa, ja sanoisinko itselleni suorastaan lohduttava. Oltiin aivan keskeisten kristinuskon; ristin, kuoleman ja ylösnousemuksen äärellä jotka hallitsivat tilanetta ja tilaa suveereenisti.
Ehdin Valamo-reissulla nähdä myös raadollisuutta, joka ei ollut peitossa, ja hyvä niin. Ulkokultaisuus raastaa herkkiä sieluja.

Yksi havainto palveluksesta omasta päästäni (saataa olla pielessäkin, mutta näin se minulle avautui) ; Pappien ja palvelua toimittavien rintamasuunta on alttarille päin lähes koko ajan. Raamatun teksti luettiin seurakuntaan päin. Rukousten, evankeliumi ja epistolatektien resitointi ja laulaminen tuntui turvalliselta, koska näin ei henkilöiden persoonat pääse vaikuttamaan, vaan pysytään keskiössä. (tosin jokin pappi, munkki tai diakoni saatta olla parempi laulamaan kuin toinen, mutta itse ajattelen, että liturgiakorostus estää pitkälle jos ei jopa kokonaan hengellisen
narsismin, joka on niin tyypillistä ja tuhoavaakin reformoitujen, luterilaisten, herätysliikekristillisyyden, ja “ultra” luterilaisten keskuudessa, koska painopiste on saarnassa, ja saarna altistaa helposti maalikon, papin tai piispan tarkoitushakuisuudelle, jopa omille tulkinnoille Raamatusta jne. Jotenkin ainakin minulle oli helppo keskityä olennaiseen , kuin sen saavuttamiseen, että kaikki palaset olisivat mahdollisesti kohdallaan, tai niin, että ainakin tärkein oma opillinen “sippoletti” mainitaan. Minulla tuli hyvin evakeelinen olo, jota en vuosiin ollut saanut paikassa, jossa sen olisi pitänyt olla minulle itsestäänselvyys. Siellä kun nuo “palaset” ovat kirjattu, mutta niitä tulkitaan, miten kunkin lafkan korvasyyhyyn sopii, ja tuo “oppilaki” ajaa sielut ahtaalle.Tämähän johtaa jatkuvaan pirstoutumiseen kyseisissä kirkoissa ja seurakunnissa. Toki siihen on monia muitakin syitä, esim. sekularisoituminen, mutta johtuuko se siitä että nimeomaan reformaatiossa kirkon tradition osuus minimoitiin tai lähes syrjäytettiin.

"siksi haluankin selvittää mitä "traditio"merkitsee ja tuo mukanaan ortodoksisessa uskossa ja ajattelussa. Olen tietoinen ja selvillä hyvin pitkään esim. reformoitujen ja luterilaisten piirien kritiikin ja jopa ilkeät hyökäykset tässä asiassa.
Olen käynyt nyt paikallisesti muutamassa ort. vigiliassa, ja tiedän edessäni olevan monia kysymyksiä selvitettävänä. Mariologia jos, sitä voi niin ortdoksiassa kutsua, pyhien avuksii huutaminen,pyhäinjäännökset jne. ovat itselle tuttujalut. tunnustuskirjoista ja 1600-luvunkirkkoisien kritiikin kautta.luterilainen ortodoksia Olen vaeltanut näissä kuvioissa pitkään. Mutta “löysin evankelisin vantein” nyt mennään, mitä tulee ortodoksisen kirkon dogmatiikkaan. terv. Sebu

5 tykkäystä

Heip, väliin nopea huomio, että tekstin luettavuutta parantaa huomattavasti se, jos se ei rikkoudu epätasaisesti lyhyihin riveihin. Foorumiviestissä yhden kappaleen tekstit (kuten tämä) kirjoitetaan yhteen putkeen - enteriä ei tarvitse joka rivin kohdalla painaa sillä se
johtaa hyvin ikävään
tekstinasetteluun jota on mielestäni jokseenkin
vaikeaa lukea. (Kuten tämä.) Runous on toki poikkeus :stuck_out_tongue: Mutta jatkakaa.

jep… huomasin. Olin kirjoittanut tekstin muualle ja copypastasin sen. Tässä on näköjään hyvät mahdollisuudet korjata tekstiä joten korjaan. Kiitos ja anteeksi :grin:

1 tykkäys

Eipä mitään, noin voi helposti käydä :smiley: Välillä meinaan itsekin unohtaa poistaa niitä rivivaihtoja copypastatusta tekstistä - kurjaa näpertämistä se, mutta vaivan arvoista kuitenkin.

Joo, rintamasuunta on itään alttarin suuntaan. Papit eivät ole kirkkokansan yläpuolella julistamassa näille omia totuuksiaan ikään kuin yleisölle esiintyen, vaan kirkkokansa on suuntautunut yhdessä kohti pyhää alttaria pappien johdolla. Papit ovat pyhää kohti vaeltavan kansan johdossa mutta ei mitään siitä erillistä, niinpä kaikkien rintamasuunta on yhteinen ja sama. Poikkeuksena tietysti ne tilanteet, joissa pappi välittää esim. Herran siunauksen tai jakaa ehtoollisen kansalle. Silloin hänen suuntansa on vastakkainen kuin kansan, sillä toiminnan suunta on Jumalasta kansaan päin. Rukouksissa ollaan kaikki yhdessä samaan suuntaan ojentautuneita, koska anomukset ja vaellus on yhteinen.

1 tykkäys

Kun pappi puhuu Jumalalle, hän seisoo kasvot alttariin (itään) päin. Kun hän puhuu kirkkokansalle (siunaa, lukee evankeliumia), hän kääntyy kirkkokansaan päin.

1 tykkäys

Kaikkea ei tarvitse heti hyväksyä, mutta on hyvä tietää, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Monille Jumalanäidin ja muiden pyhien, ikonien ja reliikkien kunnioitus on hyvin vierasta, ja ajattelutavan muuttuminen saattaa kestää kauan. Kun mainitsin eräälle muutamia kuukausia aikaisemmin kirkkoon liitetylle reliikeistä, hän oli aivan ällistynyt ja ilahtunut. Hän väitti, ettei ollut koskaan ennen kuullut mitään reliikeistä, vaikka oli osallistunut katekumeenikurssille, joka kesti kaksitoista iltaa. Ehkä hän ei päässyt kurssille sillä kerralla, kun siellä puhuttiin reliikeistä.

1 tykkäys

Meidän katekumeenikurssilla taas yksi henkilö ei enää koskaan ilmaantunut paikalle sen illan jälkeen, kun puhuttiin pyhistä ja reliikeistä. Muistelen hänen olleen jokseenkin tyrmistyneen oloinen siitä, että käytäntö on edelleen voimassa ortodoksisessa kirkossa.

Minulta pappi kysyi ekalla tapaamisella haittaako patavanhoillinen teologia ylipäätänsä. Kuulema edellinen yrittäjä oli lähtenyt yllättyneenä pois.

Yksi läheinen kysyi minulta aikanaan hämmentyneenä että ootteko te ortodoksit oikeasti noin vanhanaikaisia. Ilmeisesti kirkon opetuksessa on sitten jotakin sellaista, mitä nykyajan ihminen ei allekirjoita. Ja me emme keskustelleet mistään naispappeudesta tai homoista edes.

1 tykkäys

Minua monesti hämmentää, kun kukaan ei normaalisti huomaa tuota. Enkä nyt minäkään mieti homoliittoja, mutta hyvänen aika eihän kukaan vastusta penkkejä ja soittimia kirkossa jne. :smiley:

Varmasti katekumeenikurssille hakeutuvissa on myös niitä, joilla ort. kirkkoon liittyy vääränlaisia mielikuvia ja toiveita: ajatellaan, että ort. kirkko on muuten melko sama kuin omat luterilaiset tulkinnat, mitä nyt vaan on vähän erilaisia tapoja liturgisen musiikin, pukeutumisen ym. tapojen suhteen - ja ennen kaikkea ei hyväksytä naispappeutta. Jos ajattelee hakeutua ort. kirkkoon vain sen takia, että ei hyväksy naispappeutta ja homoliittoja, niin aika vaikea on ajatella, että tyyppi voisi oikeasti omaksua ortodoksisen uskon. Tämä nyt ei vain ole mitään luterilaista sola scripturaa täydennettynä parroilla, ikoneilla ja suitsukkeilla.

Sitten on niitä, jotka kiinnostuvat ortodoksisuudesta vain esteettisistä syistä, mutta jotka monissa asioissa haluaisivat heti ryhtyä muuttamaan ort. kirkkoa esim. “tasa-arvoisemmaksi”, “nykyaikaisemmaksi”, “suvaitsevaisemmaksi”, “demokraattisemmaksi” tai “liberaalimmaksi”. Heillä on tietysti niitä samoja latteita argumentteja kuin ev.-lut. kirkossakin, joiden mukaan “nyt eletään sentään jo 2000-lukua, joten kyllä ortodoksisen kirkonkin pitäisi muuttua tässä-ja-tässä asiassa” jne.

Pieni vähemmistökirkko on tietysti aina vaarassa, jos yhtäkkiä suuri määrä ihmisiä hakeutuisi sinne. Kirkolliset elimet on perustettu aikana, jolloin ort. kirkon jäsenet olivat sellaisia, jotka oikeasti olivat sukupolvien ajan olleet ortodokseja ja jotka oikeasti tunsivat ortodoksiset tavat ja kulttuurin. Jos niihin yhtäkkiä tulisi suuri joukko ihmisiä, jotka ovat olleet vain hyvin vähän aikaa ortodokseja ja jotka ovat vaihtaneet kirkkokuntaa vain jonkin yksittäisen naispappeuskysymyksen tmv. takia, niin se voisi olla kohtalokasta. Juuri tämän takia onkin hyvä, että kirkkomme on “vain” autonominen ja Konstantinopolin alaisuudessa: näin pieni kirkkomme ei pääse umpioitumaan muusta ortodoksisesta maailmasta erilliseksi “suomalaiseksi” versioksi ortodoksisuudesta, vaan säilymme yhtenäisesti yleisortodoksisella linjalla, sillä viime kädessä ekumeeninen patriarkaatti voi ärähtää ja estää luterilaisuudesta tulevat vaikutukset.

Olisi myös suotavaa, että vaikka kirkkoon tuleekin yhä enemmän käännynnäisiä, niin “kriteereistä” ei lipsuttaisi, vaan katekumeenikoulutus pidettäisiin riittävän pitkänä, jotta varmistettaisiin se, että tulijat oikeasti ovat ymmärtäneet ortodoksisuuden ja haluavat sitoutua siihen ja elää kirkon elämäntavan mukaisesti. Esimerkiksi kepein perustein kirkkoon liittymään haluavia julkkiksia ei pidä liittää kirkkoon vain imagosyistä. Mielestäni entinen arkkipiispa teki oikein, kun ei suostunut liittämään esim. Pentti Saarikoskea kirkkoon, koska tämä ei voinut yhtyä kirkon tunnustukseen. Elämänpuu kasvaa hitaasti.

Kyllä jokaisen kirkon jäsenen pitäisi yhtyä kirkon opetukseen esim. ikoneiden, reliikkien, paaston ja pappeuden suhteen. Koko paketti on hyväksyttävä. Mutta ei kaikkea tietenkään voi kerralla ymmärtää; ortodoksisuudesta kiinnostuneiden pitäisikin nöyrästi ymmärtää, että vaikka ei jotain asiaa osaisikaan hyväksyen ymmärtää heti, niin siihen liittyvä viisaus voi paljastua aikaa myöten, jos vain pitää suunsa kiinni, ei lähde kapinoimaan kirkkoa vastaan, vaan luottaa siihen, että Jumala paljastaa totuuden siihen liittyen sitten kun oma tila sen mahdollistaa. Siihen asti pitää vain vaieten ottaa vastaan se, mikä annetaan ja pyrkiä kasvamaan ymmärryksessä yhteiseen elämään osallistumalla. Jos Jumala on antanut ihmisen ymmärtää ort. kirkon olevan hyvä ja oikea yhdessä asiassa, niin voi hän myöhemmin paljastaa myös sen, että miksi kirkko on oikeassa niissäkin asioissa, joissa se tuntuu omasta mielestä olevan väärässä tai vanhanaikainen. Jos ryhtyy kapinoimaan, niin luultavasti menettää myös sen hyödyn, minkä on saanut sen yhden hyvältä tuntuvan asian kautta.

10 tykkäystä

8 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Kristinuskon uudistuminen: Pike ja Spong

11 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Humanae vitae ja katolinen ehkäisyopetus

Versus populum -messu luterilaisessa kirkossa on ihan muutaman vuosikymmenen aikana tullut uutuus. Huono sellainen. Eikä suinkaan kaikissa kirkoissa vieläkään käytössä. Lapsuuden kotikirkossa korjaustöissä alttarirakennelma turmeltiin, jotta versus populum voitiin ottaa käyttöön.

Roomalaista hapatusta. :wink:
Tavallaan liikuttavaa miten Heikki Kotilan “Liturgian lähteillä” -kirjassa milloin mitäkin (vähitellen toteutuneita) messun uudistusideoita perusteltiin sillä että “liturginen liike” on ratkaissut miten asioiden kuuluu kirkkotilassa asettua.

1 tykkäys

Liturginen liike on saanut hyvää aikaan. Mutta se, kuten niin moni muukin, ei ole vailla virheitä.

Kansankielisyys. Oliko muita jsa ahkerampi ehtoolliseen osallistuminen. Oliko muita?