Ortodoksinen kirkko ja usko

Ortodoksisessa sairaanvoitelussa pääpaino on evankeliumin lukemisessa. Luetaan seitsemän evankeliumia, joissa kerrotaan Kristuksen sairaitten parantamisesta. Voidellaan seitsemän kertaa oliviöljyllä potilaan otsa, rinta, kädet ja jalat. Siveltimenä käytetään pumpulipuikkoa. Luetaan rukouksia. Lopuksi pappi panee avatun evankeliumikirjan potilaan päälle ja sanoo: “En pane omaa syntistä kättäni sinun päällesi, vaan tämän evankeliumin sanan.”

Olen osallistunut vain ns yleiseen sairaanvoiteluun, joka, kuten Filonilla edellä sanoi, kestää noin kaksi tuntia. Sairanvoitelua toimittamassa on useimmiten monta pappia. Luultavasti yhdelle sairaalle toimitettaessa kotona tai sairaalassa toimitusta lyhennetään

4 tykkäystä

Lakia ei kuitenkaan saa päästää morsiuskammioon, omaantuntoon, joka on varattu yksin Kristukselle. Elämästä tulee näet suoraan sanoen yhtä helvettiä jos laki alkaa hallita omassatunnossa ja teet sen seurauksena yhtämittaista parannusta kuvitellen, että katumuksesi saa aikaan vanhurskauden, Jumalan hyväksymisen.

Gal 3:21-22: “Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.”

Jos käännän huomion itseeni ja mietin, millainen olen tai minun pitäisi olla, tai jos ryhdyn miettimään, mitä minun pitäisi tehdä, silloin kadotan silmistäni Kristuksen, joka yksin on vanhurskauteni ja elämäni. Mutta jos hänet kadotan, ei löydy enää neuvoa eikä apua, vaan vääjäämätön seuraus on epätoivo ja tuho.

Martti Luther

Tässä on sangen vapauttava tieto, joka on vankasti Raamattuun ankkuroitu. Ei siis ole syytä vajota perfektionismiin, koska jokainen varmasti tietää ettei meistä ole mihinkään itsessämme vaan tarvitsemme itsemme ulkopuolelta tulevan pelastuksen, Kristuksen. Puhun omasta kokemuksestanikin käsin, koska olen ollut melkoinen perfektionisti.

1 tykkäys

Paavalin mukaan laki ei ole ihmisestä ulkopuolinen asia, vaan kuuluu kiinteänä osana Jumala kuvaan. Laki on jo " morsiuskammiossa"

"Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. ( Rm 2:14-15) "

Martti Lutherin harrasti itsetutkiskelua jopa päivittäin, erityisesti Jumalan käskyjen avulla. Näin hän liittyi vanhakirkolliseen ajattelutapaan. Ihminen todella tarvitsee Kristusta himojansa vastaan ja kasvaakseen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Tämä on verta, työtä ja hikeä. Pelastustumme siis armosta.Askeettinen kilvoitus kuuluu oleellisena osana, Raamatun teksteihin.

Miten luterilaisten ongelmien vatvominen liittyy ortodoksisuuteen?

1 tykkäys

Kyllä minulle sopii että tuo lupaamani poistetaan täältä. Laitettakoon kuitenkin jonnekkin sopivampaan paikkaan sitten.

Laita suomeksi jonkinlainen yhteenveto asiasta. Ja englanninkielinen teksti spoilerin taakse.

3 tykkäystä

Teksti on minusta jo suht lyhyt ja helppotajuinen. Ehkä teen kuin sanot kuitenkin tässä jossain vaiheessa.

Ydinkohdat metropoliitta Paulos Mar Gregorioksen Justification by Faith with special reference to personal and social righteousness -artikkelista

Muistettava juutalainen konteksti:“St.Paul´s doctrine of justification by faith, is to be seen in contrast to the Pharisaic understanding of the will of God as revealed to Moses and contained in the Mishnah. People are to be justified before God by doing what God commanded to Moses.”

Metropoliitan oma (ortodoksinen) näkemys:“Justification has two meanings – dikaiosis and dikaiosune, the process or act of justification and the state of being made righteous. We cannot choose between the two meanings. It is God who vindicates, upholds, makes righteous; but as a result the people who are justified must become righteous.” ja “Righteousness and holiness, tsedeq we qodesh are the characteristics of God. It is He who bestows these characteristics that a people bear the name of God. The consequences are that the new people are able to worship truly, to produce personal and social righteousness, and in compassion for all humanity able to be a true light of the nations.”

Sitten Mar Gregorios puhuu kolmesta vääristyneestä Paavali -tulkinnasta.“First -and this has been a devastating misunderstanding in the history of the Church- neither faith nor justification should be seen in a purely individual context. Personal faith, personal righteousness and holiness -these are realities; but their context is the whole of the Body of Christ, a people called to faith and justified. The faith of the Church and the resulting holiness and righteousness should be seen as the primary realities. The personal derives from these, contributes to these and is sustained by these – corporate faith and corporate holiness.”

“The second misunderstanding is to regard faith as confidence in some celestial book-keeping which regards individual human beings as righteous persons while in fact they are sinners. Lutheran scholasticism came pretty close to such understanding of faith. Simus justus, simul peccator is good so long as it is a confession and not a dogma. God wants real righteousness. That was what He demanded of Israel, and he now demands it from the Church. It is not simply a matter of accounting. Holiness and righteousness in love – this the name of God which we are to bear as an elect community. And the name must be real.”

“Third misunderstanding of faith and justification by faith is to see it primarily as encounter not as union. Here again there is a reluctance on the part of the European tradition to acknowledge any real union between God and Man. But if there is no real union, then the Incarnation has not taken place. In Christ God and Man have become inseparably one. It is not the case that in him God and man confront each other; they are genuinely and permanently united. Faith means being united with the God-Man Christ, not simply believing in him. Baptism means being incorporated into the Body of Christ and not merely being blessed.”

Tilanteen korjaamiseksi metropoliitta kehoittaa:"…We need to relate justification by faith both to the eschatological vocation to share in the divine nature (theosis as the Orthodox call it) and to the related task of making the kingdom present in history in political-economic justice and a higher human quality of life.

Toisessa samassa teoksessa olevassa kirjoituksessaan (The Augsburg Confession in the Ecumenical Movement - An Orthodox Perspective, s. 140) hän myös muistuttaa että:"…We think that the Pauline teaching about justification by faith is important, but we think it needs to be balanced by our Lord´s own teaching in the Sermon on the Mount and the parables, as well as the Johannine and Jacobean understanding of righteousness and “righteousnification”.

Ei tullut suomeksi, pahoittelen sitä toki, mutta tässä pääpiirteissään.

2 tykkäystä

Yritän suomentaa edes jotakin, vaikka en ymmärräkään tästä mitään.

[TimoAnttila:] Metropoliitan oma (ortodoksinen) näkemys:

[Mar Gregorios:] ”Justification -sanalla on kaksi merkitystä – dikaiosis ja dikaiosune, vanhurskauttamisen prosessi eli akti ja vanhurskautumisen tila. Me emme voi valita näiden kahden merkityksen välillä. Se on Jumala, joka puhdistaa, ylläpitää, vanhurskauttaa, ja sen tuloksena ihmisten, jotka vanhurskautetaan, täytyy vanhurskautua.” – ”Vanhurskaus ja pyhyys, tsedeq we qodesh, ovat Jumalan ominaisuuksia. Se on hän, joka lahjoittaa nämä ominaisuudet, jotta kansa voisi kantaa Jumalan nimeä. Seurauksena on, että uusi kansa pystyy palvomaan uskollisesti, tuottamaan henkilökohtaista ja sosiaalista oikeamielisyyttä ja myötätuntoisena kaikkea ihmisyyttä kohtaan olemaan kansojen valo.”

[TimoAnttila:] Sitten Mar Gregorios puhuu kolmesta vääristyneestä Paavali-tulkinnasta.

[Mar Gregorios:] ”Ensinnäkin – ja tämä on ollut tuhoisa väärinkäsitys kirkon historiassa – uskoa ja vanhurskauttamista ei kumpaakaan pitäisi nähdä pelkästään yksilöllisessä kontekstissa. Henkilökohtainen usko, henkilökohtainen vanhurskaus ja pyhitys ovat realiteetteja, mutta niiden konteksti on koko Kristuksen ruumis, ihmiset, jotka on kutsuttu uskomaan ja vanhurskautumaan. Kirkon usko ja siitä seuraava pyhitys ja vanhurskautus pitäisi nähdä ensisijaisina realiteetteina. Henkilökohtainen juontuu niistä, myötävaikuttaa niihin ja on yhteisen uskon ja yhteisen pyhityksen ylläpitämää.”

”Toinen väärinkäsitys on pitää uskoa luottamuksena johonkin taivaalliseen kirjanpitoon, jossa yksittäisiä ihmisiä pidetään vanhurskautuneina, kun he kuitenkin ovat syntisiä. Luterilainen skolastiikka tuli hyvin lähelle uskon ymmärtämistä tällaiseksi. Simul justus, simul peccator on oikein niin kauan kuin se on tunnustus eikä dogmi. Jumala haluaa oikeaa vanhurskautta. Sitä hän vaati Israelilta, ja nyt hän vaatii sitä kirkolta. Se ei ole yksinkertaisesti tilinpitoa. Pyhitys ja vanhurskaus rakkaudessa – tämä on Jumalan nimi, jota meidän tulee kantaa valittuna yhteisönä. Ja nimen tulee olla todellinen.”

“Kolmas väärinkäsitys uskosta ja uskosta vanhurskautumisesta on nähdä se kohtaamisena eikä yhdistymisenä. Eurooppalainen traditio on haluton hyväksymään minkäänlaista todellista yhdistymistä Jumalan ja ihmisen välillä. Mutta jos ei ole todellista yhdistymistä, silloin Kristus ei ole tullut ihmiseksi. Kristuksessa Jumala ja ihminen ovat tulleet erottamattomasti yhdeksi. Ei ole niin, että hänessä Jumala ja ihminen kohtaavat toisensa, vaan he ovat aidosti ja pysyvästi yhdistyneet. Usko merkitsee olemista yhdistyneenä Jumalihmiseen Kristukseen eikä vain uskomista häneen.”

[TimoAnttila:] Tilanteen korjaamiseksi metropoliitta kehottaa:

[Mar Gregorios:] “Meidän täytyy liittää uskosta vanhurskauttaminen sekä eskatologiseen kutsumukseen tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta (ortodoksit käyttävät siitä sanaa theosis) että siihen liittyvään tehtävään tuoda taivasten valtakunta poliittis-ekonomisen oikeudenmukaisuuden historiaan ja ihmisen korkeampaan elämälaatuun.

[TimoAnttila:] Toisessa samassa teoksessa olevassa kirjoituksessaan (The Augsburg Confession in the Ecumenical Movement - An Orthodox Perspective, s. 140) hän myös muistuttaa että:

[Mar Gregorios:] Uskomme, että Paavalin opetus uskosta vanhurskauttamisesta on tärkeää, mutta mielestämme se täytyy tasapainottaa Herramme omalla opetuksella vuorisaarnassa ja vertauksissa sekä Johanneksen ja Jaakobin käsityksellä vanhurskaudesta ja ”righteousnificationista” [Filonilla: viimeinen sana on kirjoittajan keksimä sana, joka sisältää sekä vanhurskauttamisen että jumaloitumisen eli theosiksen].

2 tykkäystä

Sairaan voitelu löytyy jo evankeliumeista. Kun Jeesus lähetti kaksitoista opetuslasta, kerrotaan
Mark. 6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.
13 Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät.
Voidaan siis syystä ajatella, että heillä oli Herran käsky menetellä näin, vaikka käskyä ei expressis verbis ole tekstissä.

1 tykkäys

Hyvä havainto.

Kasvavaa yhteyttä -asiakirjassa muuten katolilaiset ja luterilaiset lausuvat yhdessä seuraavaa:

  1. Olemme yksimielisiä, että parannus (rippi), konfirmaatio (vahvistus), avioliitto, vihkimys (ordinaatio) ja sairaiden voitelu (sacramenta minora) ovat sakramentaalisia toimituksia, joissa Kristuksen armo välitetään sakramentaalisesti
    Jumalan sanan julistuksen kautta, ja kullekin niistä erityiset Pyhän Hengen
    lahjat jaetaan näiden sakramentaalisten palvelusten kautta. Jumalan sana ja
    rukous ovat niissä olennaisia elementtejä. Ne perustuvat Kristuksen käskyyn ja
    lupauksiin Raamatussa. Nämä sakramentaaliset toimitukset koskettavat koko
    ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistavat hänen uskoaan, toivoaan ja
    rakkauttaan. Kristus on niissä läsnä seurakuntansa keskellä.
3 tykkäystä

Sakramenttien ja sakramentaalien välillä ainakin ortodoksisessa kirkossa ero. En tiedä onko tässä asiakirjassa kysymys tästä erosta. Jos näin on niin ei ole kysymys sakramenteista. Tosin en ole kuullut sakramentaaleista luterilaisessa kontekstissa, ehkä joku on.

1 tykkäys

Olisikohan Mar Gregorioksella itsellään tässä jokin väärinkäsitys. Eivät luterilaiset ole lainkaan eri mieltä vanhan kirkon kanssa Kristuksen ihmiseksitulemisesta. Ja kuka luterilainen opettaa, että kristityn suhde Kristukseen on pelkkää uskomista? Kyllähän kristitty on nimenomaan yhdistynyt Kristukseen, kuten Raamattu sanoo (Room.6:3ss. ym.) ja kuten luterilaisetkin opettavat.

Toki. Raamattua on tulkittava Raamatulla, ja jokainen opetus on tasapainotettava ottamalla huomioon Raamatun kokonaisuus. Mutta on muistettava, ettei Paavali ollut suinkaan eri mieltä kuin Johannes tai Jaakob. Paavali opettaa runsaastikin Jumalan tahdon täyttämistä kristityille. – On muuten rohkaisevaa, kun Mar Gregorios tunnustaa Paavalin vanhurskauttamisopin ilman varauksia. Tällä foorumilla olemme saaneet kuulla sellaisenkin ortodoksimielipiteen, ettei ortodoksinen kirkko lainkaan tunnustaisi Paavalin kuvaamaa uskonvanhurskausoppia.

Asiakirjaa voi lueskella täältä, ehkäpä tuokin kysymys selviää sieltä:
Kasvavaa yhteyttä - Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta

1 tykkäys

Tuskinpa nyt aivan ainakaan sellaisena kuin luterilainen kirkko opettaa.

1 tykkäys

Olen jatkanut parin kirjoituksen verran Paavalin “vanhurskauttamisopista”. Kommenttisi oli inspiraationi :slight_smile:


3 tykkäystä

Odotamme jännityksellä, seuraavaa kirjoitusta. Lisäksi joku pieni miksei laajempikin kirjoitus tuosta perisyntiopista voisi olla tarpeellinen.

Olisi kiva, jos joku ortodoksi kertoisi selkokielellä, miten ortodoksikirkko selittää roomalaiskirjeen uskonvanhurskausopin. Vaikka Paavalin ajatuksenjuoksu on paikoin hiukan vaikeatajuista, sitä tasapainottaa roomalaiskirjeen monisanaisuus, niin että – ainakaan minusta – uskonvanhurskautta ei voi tulkita kovin monella tavalla. Esim. Room.3:24: saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta - -

4 tykkäystä

Roomalaiskirjeen 7. luvun jakeiden 14-25 tulkinta kiinnostaisi myös. Puhuuko Paavali niissä itsestään kristittynä, siitä millainen hän oli juuri silloin kirjettä sanellessaan?

Tuostahan on kirjallisuutta vaikka miten paljon. Parhaan kuvauksen saat tutustumalla itse ortodoksiseen teologiaan. Mutta ei ortodoksi teologia tuosta Paavalin kirjeen kohdasta mitenkään poikkea. Miknius esittää myös varheenotettavan näkökulman Paavalin teksteihin ja juutalaisesta taustasta käsin.